tuoe isä ku muukalainen

[oivoi]

Ollaan seurusteltu jo monta vuotta ja suhde ollu kaikinpuolin mallillaan, itselläni yksi lapsi, joka jo yli 10v ja miehelläni 3 lasta jotka jo täysi-ikäisiä, eli ei olla mikään tuore teinipari.
Lapsi teki yllättäen tuloaan mutta molemmat olimme kyllä innoissamme tulevasta pienokaisesta, mies jopa enempi kuin minä.

Mies oli koko raskausajan huomaavainen ja hemmotteli mua jne, ainoa mutta on lapsen syntymä.sen jälkeen mies on ollu hiljanen,etäinen,nukkuu sohvalla milloin milläkin tekosyyllä ja ei ole ollenkaan oma itsensä :O tolla tarkotan ettei puhu mulle ees arkipäiväsistä asioista (esim. mitä postia tuli tai miten työpäivä menny) jakun asioita kyselen ohimennen huutaa ja vihasesti mulle takasin,oli kysymys mikä tahansa vaikka kysyisin esim.kävitkä autoa tankkaamassa, tai oliko vauvala kakat ku vaihoit vaipan.

Vauva on vasta viikon ikäinen, ja mä hoidan häntä pääsääntösesti, mutta annan myös miehenikin häntä hoitaa, mutten tuputa.koitan mieheltä hakea puhe/katsekontaktia tio ihan vaan kainaloa niin ei.
ja siis mitään riitoja meillä ei ole ollu tai muutakaan.en nyt vaan tajua, mitä mun pitäs tehä.
olen koittanu kysyä mieheltä mikä on, mutta ei kuulema mikään.ja jos alan jankkaamaan niin hermostuu.

mitä mieltä te oisitta/ajattelisitta vastaavanlaisessa tilanteessa? olen joo ajatellut kaikki teoriat et isäksi tulo vuosikymmenen jälkeen on outoa hänelle jne, mutta juuri siks oon antanu hänen tehä kaikki asiat omalla ajallaan ilman minkäänlaista painostusta, eritoten muistaen että juuri mun mies on ollu ylpeä eniten tästä pikkusesta.

mitähän mä teen väärin tai mitä mä en ymmärrä tai oonko mä oikeasti vaikea ihminen ku ees ajattelen tämmösiä.. joku täsä kuiten on, ku asia todella vaivaa

 

[hoomoilanen]

Mustasukkainen vauvan saamasta huomiosta? Tyhmää, mutta tunteille ei oikein voi mitään.M ieshän ei varmaankaan muista enää lastensa vauva-ajasta mitään ja on voinut jopa olla kokonaan osallistumatta lapsista huolehtimiseen.

 

["mielipide"]

Oliko synnytyksessä jotain vaikeuksia, olisko jäänyt traumoja siitä eikä halua läheisyyttä sen takia? Ystävälleni kävi niin että mies ei halunnut pitkään aikaan mitään kun näki esikoisensa syntymän "liian läheltä". Epäileekö isyyttään? Onko mustasukkainen vauvasta?
Onko toista naista kuvioissa? Pitikö varpajaisia ja tapahtuiko siellä jotain?

 

[oivoi]

Synnytys oli nopea ja tuskimpa isä siitä ehti mitään traumoja saamaan, koska onhan hän ollut jo 3 synnytyksessä mukana ennen tätä. ja isyyttä ei ole syytä epäillä eikä epäilekään. eikä mies ole vauvan takia jääny huomiotta, koska vauva on helppo ja nukkuu suurimman osan ajasta.
mietin itekkin varpajaisia, mies ei omien sanojensa mukaan niitä sen kummemmin juhlinut, mutta mähän olin vauvan kans sairaalassa silloin, niin onko jotain tapahtunut..
tyhmäähän se on keskustelupalstalla miettiä ja pähkäillä, mutta kun mies ei puhu, ei kerro tai ylipäätään puhu mulle enää mitään, niin eipä sitäkään kautta tietoa tule :/
nyt tosin nukku jopa samasa sängysä mun kans yön, mutta vaikka kuinka koitin hivuttautua kainaloon niin oli ku kuollu lahna.. en siis todellakaan ole seksiä vailla, on itelläki toivuttava synnytyksestä, mutta läheisyyttä ja kainaloa haluaisin sitäki enemmän, tai ylipäätänsä jonkunäköstä merkkiä, että mies ees huomais mun olemassaolon

 

["Mymy"]

Kirjota rakkauskirje ilman vaatimuksia. Ehkä mies vaan oottaa, että toivut synnytyksestä. Kait hän nyt jo kokemuksesta tietää, ettei seksi onnistu heti tuosta vaan synnytyksen jälkeen, miksi sitten vaikeuttas omaa oloaan hakeutumalla sun kainaloon?

Ehkä sulla myös on nyt tuntosarvet turhankin pitkällä, anna ajan kulua vaan eläkä suotta tenttaa miestä. Ärsyttäähän se, jos hänellä ei oikeasti olekaan mitään kummempaa ongelmaa etkä anna olla rauhassa. Jos nukkuu sohvallakin siksi, että saa sillä lailla unen paremmin. Ite nukun aika usein sohvalla tai kesken yötä menen eri huoneeseen nukkumaan - mutta mulla onkin ADHD ja mieheni tietää jo, miks teen välillä niin.

 

[oivoi]

oonhan mä totaki miettiny, et oonko nyt liian tunneherkkä joka asialle synnytyksen jälkeen ja teen kärpäsestä härkäsen.. vaikka koitan olla kyllä etten tekis.
mut ku odotusaika sujui hyvin ja pitkä parisuhde plus molemmilla on omia lapsia entuudestaan ja kaikki ok, niin miks just tän KAUAN KAIVATUUN LAPSEN syntymä muutti mun kodin helvetiksi (miehen läsnäollessa) sekä välinpitämättömyyteen, en pysty ees kodissa oleen ahdistumatta enää sillonku mies on paikalla, koska meillä on suoraansanottuna hautajaistunnelma kotona, vaikka kukaan ei oo kuollut, vaan uusi vauva syntynyt.. ei vihamielisyyttä tai riitoja, ainoastaan hiljasuutta ja ahdistuneisuutta.. kai meän vauvaki alkaa aistiin jo pikkuhiljaa kodin ilmapiirin. enkä mä tämmöstä hänelle halunnu
.halusin sen rakkaan ilmapiirin, missä vanhemmat on läheisiä ja ja lapselle näytetään yhessäoloa ja läheisyyttä koko perheen voimin pienestä asti :O
vai oliko mulla liian suuret odotukset? enhän mä mitään maata myllertävää oottanu tai ihmeitä, mulle ois riittäny et koti pysyis kotina niinku ennenki, ja tietenki yhteistä onnea ja ylpeyttä uuden tulokkaan johdosta, mut nyt meni kaikki nollille :/