Tuomio: Vankeutta 2v 4kk

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Vieras

Vieras
Upseeri maksoi hyväksikäyttämälleen pojalle 3 euroa kerralta
Julkaistu 18.12.2009 08:00 (päivitetty 08:22)

Länsisuomalainen upseeri on tuomittu törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta kahden vuoden ja neljän kuukauden pituiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen, kertoo Ilta-Sanomat verkkosivuillaan.

Mies menetti tuomion myötä virkansa ja upseerin arvonsa. Oikeuden päätöksellä 44-vuotias mies määrättiin heti vangittavaksi.

Mies jouduttiin hakemaan vankilaan työpaikaltaan länsisuomalaisesta varuskunnasta, koska tuomio annettiin vasta kaksi viikkoa pääkäsittelyn jälkeen, lehti kertoo.

Rikos tuli ilmi kesällä 2008, kun hyväksikäytön uhria kuulusteltiin varkausrikoksesta. Kuulusteluissa 18-vuotias paljasti poliisille menneensä varkaisiin upseerin asuntoon, koska hän oli ollut upseerille "erittäin suuttunut". Suuttumuksen syyksi selvisi hyväksikäyttö, joka oli alkanut uhrin ollessa 12-vuotias, Ilta-Sanomat kertoo. Pojan isä on myös upseeri ja hyväksikäyttäjän perhetuttu.

Upseeri ryhtyi maksamaan hyväksikäytetylle 3-6 euron rahallista korvausta hyväksikäyttökerrasta helmikuussa 2006. Seksuaalipalvelujen ostaminen loppui keväällä 2007 uhrin täyttäessä 17 vuotta.

Hyväksikäyttö ja seksuaalipalvelujen ostaminen olivat viikoittaisia. Kaiken kaikkiaan tekoja oli yli sata.

(MTV3)
 
Se jaksaa aina vain kauhistuttaa, että henkilörikoksissa tuomiot ovat tapaukseen liittyen lähes aina hyvin mitättömät, mutta omaisuusrikoksista tulee kovemmat tuomiot kuin juuri noista hyväksikäytöistä / raiskauksista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Yamini:
Se jaksaa aina vain kauhistuttaa, että henkilörikoksissa tuomiot ovat tapaukseen liittyen lähes aina hyvin mitättömät, mutta omaisuusrikoksista tulee kovemmat tuomiot kuin juuri noista hyväksikäytöistä / raiskauksista.

Tämä on kyllä kans se asia jota jaksan tässä maassa ihmetellä kerta toisensa jälkeen. Ja sitten jos on ensi kertalainen sitä istuu sen puolet siitä tuomiosta?
 

Similar threads

V
Viestiä
0
Luettu
433
V

Uusimmat

Yhteistyössä