A
aapee.
Vieras
ja lähtivät itse ryyppäämään vappuna!
En vaan voi sille mitään. Tärkeitä ovat minulle aina olleet, mutta eivät enää samassa arvossa. En olisi ikinä uskonut. Toisen sukulaisen lapsella oli synnynnäinen epämuodostuma, jota vielä hoidetaan ja toisen sukulaisen lapsi on todella arka lapsi. Tekee pahaa aran lapsen puolesta, joka ei uskalla edes isänsä sylissä olla, ja joka nyt vietiin kahdeksi yöksi ja kolmeksi päiväksi yökylään.
Vanhemmat lähti 300km:n päähän
Tuomitsen ja mietin miksi oli pakko viedä noin pienet viikonlopuksi hoitoon. Muuttui kyllä näkemykset ja suhteet näihin sukulaisiin, vaikka miten yritän vakuutella itselleni, että juttu on ok.