Tuore suhde ja seksi, erityisesti miehet huomio!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huolestunut miettijä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

huolestunut miettijä

Vieras
Olen lähemmäs kolmekymppinen nainen, mies on saman ikäinen. Olemme pitäneet yhtä, sanoisin että seurustelleet, muutamia kuukausia.
Ongelmana on ollut alusta asti miehen "haluttomuus" seksiin. Haluttomuus sen takia sitaateissa kun en tiedä, että onko tämä se oikea syy. Ihan suhteen alkumetreillä miehen innostus lopahti kesken aikojaan, rakastelu jäi siihen. Nyt seksissä päästään jo loppuun saakka. Mies ei kuitenkaan välttämättä suostu aina seksiin kun sitä ehdotan.

Pidämme toisistamme, kemiat osuu hyvin yhteen ja vietämme paljon aikaa kaksistaan. Tämä on minulle todella outo tilanne, koska edelliset miesystäväni eivät ole antaneet olla minun rauhassa, toisin sanoen ovat olleet koko ajan kimpussa. Mietinkin nyt, että onkohan vika minussa? Ettei mies kiihotu minusta?

Olemme miehen kanssa keskustelleet asiasta, hän sanoi, että tuo ei johdu minusta. Sanoi myös, että hänellä on suorituspaineita koska haluaa että minäkin nautin. Voiko tässä olla kyse vielä siitä, että ei oikein uskalla olla oma itsensä? Minulla joskus vienyt useitakin kuukausia, että olen pystynyt olemaan sängyssä oma itseni, mutta nyt onkin kyse miehistä joiden luulisi olevan aina valmiita seksiin?? Voiko mies todellakin ajatella niin, että haluaa naisenkin nauttivan jolloin hänelle tulee suoritusopaineita eikä seksi onnistu lainkaan?!
En haluaisi tämän kaatavan hyvästi alkanutta suhdetta, pidän miehestä todella paljon ja uskon että mieskin pitää minusta vilpittömästi. Onko kelläkään kokemuksia vastaavasta?? Mitä mieltä olette?
 
Tuo pisti ensinnä silmään, "että haluaa naisenkin nauttivan". Varmasti haluaa. Meillä tähän on keinona, että tyydytän vaimoni kädellä ensin. Ellei hän kuitenkin jostain syystä halua säästää seksiä vasta avioliittoon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja huolestunut miettijä:
Olen lähemmäs kolmekymppinen nainen, mies on saman ikäinen. Olemme pitäneet yhtä, sanoisin että seurustelleet, muutamia kuukausia.
Ongelmana on ollut alusta asti miehen "haluttomuus" seksiin. Haluttomuus sen takia sitaateissa kun en tiedä, että onko tämä se oikea syy. Ihan suhteen alkumetreillä miehen innostus lopahti kesken aikojaan, rakastelu jäi siihen. Nyt seksissä päästään jo loppuun saakka. Mies ei kuitenkaan välttämättä suostu aina seksiin kun sitä ehdotan.

Pidämme toisistamme, kemiat osuu hyvin yhteen ja vietämme paljon aikaa kaksistaan. Tämä on minulle todella outo tilanne, koska edelliset miesystäväni eivät ole antaneet olla minun rauhassa, toisin sanoen ovat olleet koko ajan kimpussa. Mietinkin nyt, että onkohan vika minussa? Ettei mies kiihotu minusta?

Olemme miehen kanssa keskustelleet asiasta, hän sanoi, että tuo ei johdu minusta. Sanoi myös, että hänellä on suorituspaineita koska haluaa että minäkin nautin. Voiko tässä olla kyse vielä siitä, että ei oikein uskalla olla oma itsensä? Minulla joskus vienyt useitakin kuukausia, että olen pystynyt olemaan sängyssä oma itseni, mutta nyt onkin kyse miehistä joiden luulisi olevan aina valmiita seksiin?? Voiko mies todellakin ajatella niin, että haluaa naisenkin nauttivan jolloin hänelle tulee suoritusopaineita eikä seksi onnistu lainkaan?!
En haluaisi tämän kaatavan hyvästi alkanutta suhdetta, pidän miehestä todella paljon ja uskon että mieskin pitää minusta vilpittömästi. Onko kelläkään kokemuksia vastaavasta?? Mitä mieltä olette?

No ei miehetkään mitään koneita ole!!!! Itsellä on ollut vastaavanlaisia kokemuksia muutama vuosi sitten ja silloisen "hoitoni" oli hirmu vaikeaa hyväksyä ettei minun seisokki välttämättä kestänyt kauaa jos ollenkaan. Itseäni asia vaivasi kanssa tosi paljon, mutta onneksi nykyisen vaimoni kanssa asiassa edettiin rauhassa ja hänenkin kanssaan on vastaavaa tapahtunut, mutta hän on hyväksynyt asian ja siten en ota asiasta niin paineita ja rakastelu onnistuu nykyään jo ihan hyvin.

 
"Voiko mies todellakin ajatella niin että haluaa naisenkin nauttivan?"

Haloo, haloo, mitähän veikkaat? Miehet ei todellakaan ole erektioautomaatteja eikä kiimaisia koiria. Kyllä sen tilanteenkin pitää vähän kiihottaa ja miehen eteen nähdä vähän vaivaa.

Itse olin kova hermoilemaan nuorena. Aina uuden tytsyn kanssa oli vaikea saada seisomaan. Myös nykyisen naiseni kanssa oli alussa suoristupaineita kun kyse oli kuitenkin suhteesta eikä yhden illan pokasta. Kärsivällisyyttä vaan peliin ja keskustelua. Kyllä se siitä lähtee jos kerran toisistanne pidätte.
 
no ei se mieskään narusta vetämällä käyntiin lähde, niinku ei nainenkaan. :)

Mieti miten mies saisi sinut kuumaksi, kun puuhailet arkiaskareitas ja ajatukset ovat niin kaukana seksistä kuin mahdollista. En ota kantaa siihen kuinka vikittelet miestäsi sänkyyn, kun en tiedä, mutta voit kuvitella että ainakaan pelkkä asiasta mainitseminen ei itseäsikään välttämättä hirveästi saisi innostumaan?

Viettele se kolli! ;) Seuraavaksi varmaan mietit, miten saisit hänetkin joskus tekemään aloitteen? :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kokemusta on:
"Voiko mies todellakin ajatella niin että haluaa naisenkin nauttivan?"

Haloo, haloo, mitähän veikkaat? Miehet ei todellakaan ole erektioautomaatteja eikä kiimaisia koiria. Kyllä sen tilanteenkin pitää vähän kiihottaa ja miehen eteen nähdä vähän vaivaa.

Itse olin kova hermoilemaan nuorena. Aina uuden tytsyn kanssa oli vaikea saada seisomaan. Myös nykyisen naiseni kanssa oli alussa suoristupaineita kun kyse oli kuitenkin suhteesta eikä yhden illan pokasta. Kärsivällisyyttä vaan peliin ja keskustelua. Kyllä se siitä lähtee jos kerran toisistanne pidätte.

Tämä ihminen puhuu asiaa.Sama jos joudut pitämään puheen ekakertaa,menee sönkkäämiseksi.Kun alkaa olla tutustunut toiseen,tunteet tulee mukaan,aremmillakin alkaa homma toimimaan.Joillekin on helppoa,housut pois ja hoitoon.Mutta kun hitaasti syttyvän koneen saa käyntiin,se toimii moitteettomasti ja tunteella.
 

Yhteistyössä