Turvahyväksytty lasten Kiddy Guardin Pro 2 palkki turvaistuin on vaarallinen - testi tehty

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Torstai-iltana esitetyssä Spotlight-ohjelmassa testattiin Suomessa yleisesti myynnissä olevaa lasten turvaistuinta.

Testattava istuin valittiin myyjän suositusten perusteella. Myyjältä oli pyydetty suositusta turvallisimmasta istuimesta. Autoliiton testeissä kyseinen istuin on saanut hyvät tulokset.

Spotlight vei turvaistuimen testattavaksi Ruotsin tie- ja liikenneinstituuttiin (VTI) Linköpingiin. Testissä kävi ilmi, että istuimessa olevan lapsen niskaan kohdistuu törmäystilanteessa kaksi kertaa niin suuri voima, kuin ruotsalaisten Plus Test -standardien mukaan on sallittua.

Istuin on läpäissyt eurooppalaiset turvaistuinstandardit.

Kyseisiä istuimia maahan tuova kauppias ei halunnut kommentoida testitulosta ohjelmassa. Hänen mukaansa tulos ei ole vertailukelpoinen,
koska testissä käytetty kelkka ei käyttäytynyt oletetulla tavalla.

VTI:n edustaja myöntää tämän, mutta kertoo testin olleen itse asiassa liian lempeä, minkä vuoksi sitä ei ollut tarvetta uusia. Maahantuojan mukaan istuin on turvallinen eurotestien perusteella.

Istuimessa on turvavyön ja lapsen väliin sijoittuva turvapalkki, jonka tarkoitus on jakaa lapseen kohdistuvaa painetta tasaisesti törmäystilanteessa. Tämän vuoksi se soveltuu maahantuojan mukaan pienillekin lapsille käytettäväksi kasvot menosuuntaan asennettuna.

VTI:n edustajan mukaan kyseisessä mallissa paine kuitenkin kohdistuu nimenomaan lapsen sisäelimiin.

Katso jakso Yle Areenasta:

Spotlight: Onko turvaistuin turvallinen? | Tv | Areena | yle.fi
 
Kuinka puolueeton testi tuo on? testattiin tasan yks istuin, oltais testattu muutama samassa niin oliis vähän vakuuttavampaa.
Kas kun muissa testeissä kiddyt on pärjänneet todella hyvin.
 
Nämä Ruotsin Plus-testit ovat tunnetusti tiukempia kuin Eurotestit (joita jostakin syystä Autoliiton testeiksi kutsutaan), eihän niihin normaalisti edes oteta naama menosuuntaan -istuimia. Joten tulos ei ole yllätys.

Meillä istutaan pohjoismaisten suositusten mukaan.
 
[QUOTE="mhm";27444121]Kuinka puolueeton testi tuo on? testattiin tasan yks istuin, oltais testattu muutama samassa niin oliis vähän vakuuttavampaa.
Kas kun muissa testeissä kiddyt on pärjänneet todella hyvin.[/QUOTE]

Ainakin joskus Ruotsin liikenneviraston sivuilta löytyi Plus-testin tuloksia. Mutta naama menosuuntaan -istuimia eivät ole testanneet, koska niitä ei siellä suositella.
 
Äh, olen yrittänyt linkittää tähän faktaa asiasta, mutta menee spämminestoon. No tässä sitä faktaa Bilstolslotsenin blogista, google löytää. Ja ei, en ole kyseinen blogisti.


Asiantuntijoiden plustestiin antama raja niskan venytysvoimalle on 120kg, jota pidetään siis turvallisen rajana lapselle. Kiddyn niskan venytysvoimatulos oli 220kg. Vastaava tulos on saatu Auto Motor und Sportin testissä toiselle Kiddyn mallille. Samassa testissä normaalit kasvot menosuuntaan olevat istuimet antoivat tuloksen vajaa 200kg. Eli parempi kuin palkki-istuin!

Selkä menosuuntaan asennetuissa tulos on keskimäärin 50kg. Vaihtelee 25-n. 90kg.
 
Tiesittekö että autoliiton testeissä vain 50 % arvosanasta tulee istuimen turvallisuudesta? Loput tulee asentamisen helppoudesta, mukavuudesta, ulkonäöstä ym.

Luottaisin kyllä tuohon ruotsalaiseen plustestiin enemmän, sillä se on oikeasti puolueeton eikä istuinfirman tekemä.
 
[QUOTE="jokuvaan";27444230]Tiesittekö että autoliiton testeissä vain 50 % arvosanasta tulee istuimen turvallisuudesta? Loput tulee asentamisen helppoudesta, mukavuudesta, ulkonäöstä ym.

Luottaisin kyllä tuohon ruotsalaiseen plustestiin enemmän, sillä se on oikeasti puolueeton eikä istuinfirman tekemä.[/QUOTE]

Puolueeton tutkimus testaa kyllä kerrallaan useampaa istuinta, kuin yhtä. Lisäksi puolueeton tutkimus pitäis tehdä testinsä ilman, että tietää kenen valmistajan istuinta testaa.

Tämä oli kaikkea muuta kuin puolueeton tutkimus.
 
Ainakin joskus Ruotsin liikenneviraston sivuilta löytyi Plus-testin tuloksia. Mutta naama menosuuntaan -istuimia eivät ole testanneet, koska niitä ei siellä suositella.

No entä sitten ne päälle 3 vuotiaat, oiskai niidenkin turvaistuimet hyvä testata vaikkei niitä suositella?

Musta taas testi oli kummallinen "koska meillä ei ole laitteita joilla testata sisäelinvaurioita mutta arvelisin että näin voi käydä"... niin arvellenhan ne testit tehdäänkin.
 
[QUOTE="vieras";27444284]Puolueeton tutkimus testaa kyllä kerrallaan useampaa istuinta, kuin yhtä. Lisäksi puolueeton tutkimus pitäis tehdä testinsä ilman, että tietää kenen valmistajan istuinta testaa.

Tämä oli kaikkea muuta kuin puolueeton tutkimus.[/QUOTE]

Miten siihen rysäykseen vaikuttaa, tietääkö testaaja istuimen merkin? Ja miten se testi pitäisi toteuttaa, jotta testaaja ei tietäisi testaavansa suositusten vastaista istuintyyppiä? Testaajan silmät sidottuina?
 
[QUOTE="mhm";27444290]No entä sitten ne päälle 3 vuotiaat, oiskai niidenkin turvaistuimet hyvä testata vaikkei niitä suositella?

Musta taas testi oli kummallinen "koska meillä ei ole laitteita joilla testata sisäelinvaurioita...[/QUOTE]

Kyllä, varmaan olisi hyvä testata pyöräilykypärätkin. Mutta tämä oli journalistien teettämä tilaustyö, he halusivat pyytää yhden paljon keskustelua herättäneen istuimen testin. Ruotsin liikennevirasto päättää noin pääsääntöisesti itse, mitä se testaa.

Ja palkin vaikutusta sisäelimiin heidän testinsä tuskin mittaa, koska testi ei ole tarkoitettu erityisesti palkki-istuimille. Ai miksikö ei? No koska niitä ei Ruotsissa suositella. Niskarasituksesta tuossa olikin jo yllä linkki.

Kyseessä ei siis ole mikään virallinen testi, mutta kumminkin testi, jossa on käytetty jokseenkin samoja standardeja kuin Plus-testissä. Ja mielenkiintoinen lisä aiheesta vellovaan nettikeskusteluun.
 
Miten siihen rysäykseen vaikuttaa, tietääkö testaaja istuimen merkin? Ja miten se testi pitäisi toteuttaa, jotta testaaja ei tietäisi testaavansa suositusten vastaista istuintyyppiä? Testaajan silmät sidottuina?

No älyhoi!
Istuimesta voi tehdä testiä varten merkki-vapaan, eli ottaa mm merkit, kankaat pois ja testata istuin ns paljaana.
Ja mitenhän se vaikuttaisi? Jokaisella on oma kantansa asioista, merkeistä ja se VAIKUTTAA testitulokseen ja raporttiin.
 
[QUOTE="mhm";27444380]No älyhoi!
Istuimesta voi tehdä testiä varten merkki-vapaan, eli ottaa mm merkit, kankaat pois ja testata istuin ns paljaana.
Ja mitenhän se vaikuttaisi? Jokaisella on oma kantansa asioista, merkeistä ja se VAIKUTTAA testitulokseen ja raporttiin.[/QUOTE]

Ja samalla logiikalla sitten minunkin kantani suojaa lastani törmäystilanteessa :)

Tässä tosiaan tutkittiin törmäysvoimia, ei kankaita tai imagoita. Ja jotta testaaja ei olisi tiennyt testaavansa palkki-istuinta, varmaan se palkkikin olisi pitänyt riisua pois :)
 
Kyllä taas joitain vituttaa, kun toiset uskaltaa luottaa istuimeen sen verran, että heidän lapsensa saavat nauttia automatkailusta kun istuvat ergonomisesti ja kasvot eteenpäin, että näkevätkin jotain :)
 
Ja samalla logiikalla sitten minunkin kantani suojaa lastani törmäystilanteessa :)

Tässä tosiaan tutkittiin törmäysvoimia, ei kankaita tai imagoita. Ja jotta testaaja ei olisi tiennyt testaavansa palkki-istuinta, varmaan se palkkikin olisi pitänyt riisua pois :)

Niin, samalla logiikalla kyllä.Logiikkakysymyshän tämä ei onneksi ole.
Minä luotan lukuisihin muihin testeihin, en tälläiseen yksittäiseen testiin joka oli hatara kuin mikä.


Kiddyhän tiedoksesi ei ole ainut palkki-istuin maailmassa.
 
[QUOTE="mhm";27444677]Niin, samalla logiikalla kyllä.Logiikkakysymyshän tämä ei onneksi ole.
Minä luotan lukuisihin muihin testeihin, en tälläiseen yksittäiseen testiin joka oli hatara kuin mikä.


Kiddyhän tiedoksesi ei ole ainut palkki-istuin maailmassa.[/QUOTE]

Silti on mielenkiintoista, että Auto Motor und Sport on testannut Kiddyn kasvot menosuuntaan olevien istuinten rinnalla ja Kiddy on saanut siinäkin huonommat luvut niskaan kohdistuvista voimista! Tämäkin testi löytyy Bilstolslotsenin blogista linkattuna, avautuminen vain kestää kauan ja testi on saksaksi.

Ei voi siis sanoa, että olisi tämä yksi tv:ssä näytetty testi vastaan lukuisat muut. Mielestäni olisi oikein sanoa, että testitulokset ovat hämmentävän erisuuntaisia ja tekisi silloin mieleni sanoa, että epäluotettavia.

Edelleen, jokainen vanhempi tekee omat päätöksensä. Meidän kohdalla tätä asioihin perehtyminen on kuitenkin johtanut siihen, että koska tulokset ovat niin ristiriitaisia ja epävarman oloisia, niin en laita lastamme palkki-istuimeen ainakaan ennen 3v ikää, koska mahtuu kyllä istumaan selkä menosuuntaankin, kunhan istuin valitaan huolella. 3v jälkeen mieluummin sitten palkki kuin perinteinen kasvot menosuuntaan istuin. Tai suoraan turvavyöistuimeen, jos mitat antaa myöden.
 
  • Tykkää
Reactions: vicy
[QUOTE="vieras";27444846]Silti on mielenkiintoista, että Auto Motor und Sport on testannut Kiddyn kasvot menosuuntaan olevien istuinten rinnalla ja Kiddy on saanut siinäkin huonommat luvut niskaan kohdistuvista voimista! Tämäkin testi löytyy Bilstolslotsenin blogista linkattuna, avautuminen vain kestää kauan ja testi on saksaksi.

Ei voi siis sanoa, että olisi tämä yksi tv:ssä näytetty testi vastaan lukuisat muut. Mielestäni olisi oikein sanoa, että testitulokset ovat hämmentävän erisuuntaisia ja tekisi silloin mieleni sanoa, että epäluotettavia.

Edelleen, jokainen vanhempi tekee omat päätöksensä. Meidän kohdalla tätä asioihin perehtyminen on kuitenkin johtanut siihen, että koska tulokset ovat niin ristiriitaisia ja epävarman oloisia, niin en laita lastamme palkki-istuimeen ainakaan ennen 3v ikää, koska mahtuu kyllä istumaan selkä menosuuntaankin, kunhan istuin valitaan huolella. 3v jälkeen mieluummin sitten palkki kuin perinteinen kasvot menosuuntaan istuin. Tai suoraan turvavyöistuimeen, jos mitat antaa myöden.[/QUOTE]

Jokainen tekee tosiaan päätöksensä.
Mä en usko että kuitenkaan _Vaarallista_ istuinta saisi lain mukaan käyttää, jokaisen istuimen pitää täyttää tietyt standardit.

Meillä ei asia ole ajankohtainen kun lapsi on päälle 3 v, joten en sen asian täällä asiasta juttele, vaan tahdon että ihmiset osaa hankkia lisää tietoa eikä uskoa sokeasti yhteen testiin.. :)
 
[QUOTE="mhm";27444380]Jokaisella on oma kantansa asioista, merkeistä ja se VAIKUTTAA testitulokseen ja raporttiin.[/QUOTE]

Tietokone analysoi törmäysvoimat, se tuskin ottaa kantaa merkin perusteella. Sanallinen raportti on ainoa, mihin voi asenne vaikuttaa.
 

Yhteistyössä