Turvallinen vai veret seisauttava mies?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras vieras

Vieras
Käsi sydämelle: kuinka monella on mies, joka saa sydämen jättämään lyöntejä väliin ja ketä kohtaan tuntee todellista intohimoa? Musta kun tuntuu, että on aikamoinen onnenkantamoinen, jos sellaisen löytää... Tai onhan niitä muutama kohdalle osunut, joihin todellakin hullaantuu ensisilmäyksellä eikä ruoka maistu eikä pysty ajattelemaan mitään muuta jne. Mutta aina on tullut jotain, jonka takia suhteesta ei tule mitään. Joko mies ei ole ollut tarpeeksi kiinnostunut tai sitten hän on osoittautunut rentuksi.
Oman mieheni tavatessani íhastuin kyllä hänen mahtaviin silmiinsä ja hymyynsä, mutta mitään palavaa intohimoa en tuntenut. Pitkä ja poikamaisen komea hän edelleenkin silmissäni on. Tutustuttuamme paremmin totesin, että vihdoin olen löytänyt jonkun, jonka kanssa voisi ajatella yhteistä elämää pidemmällekin. Ja sen suhteen olenkin ollut oikeassa. Hän ei juo, on loistava isä, tekee kotitöitä, viihtyy kotona ja luonnossa, huolehtii ulkonäöstään ym. superlatiiveja. Ei hän kuitenkaan ole mikään tossun alla oleva yes-mies eli railakkaita riitojakin välillä harrastamme...
Kuitenkin välillä kaipaan sellaista palavaa intohimoa, jota olen muutaman kerran päässyt kokemaan. Silloin ei saa pidettyä näppejä irti toisesta ja sydän meinaa pakahtua. Sellaista en ole kokenut oman mieheni kanssa edes suhteen alkuaikoina. Sanotaan, että "kyllä sen tietää, jos rakastaa". Mä en tunne intohimoista rakkautta miestäni kohtaan, mutta toki sellaista lämmintä rakkaudentunnetta enkä ole tätä suhdetta aiemmin kokenut vastaavanlaista turvallisuutta. Luotamme myös toisiimme 100%:sesti eikä mieleeni ole tullut pettää häntä. Muutaman kerran suhteemme aikana olen kiinnostunut tällaisista "karismaattisista" miehistä, mutta olen ymmärtänyt, että ihastumisia tulee lähes jokaiselle eteen pitkän suhteen aikana. Yhteyttä en ole pitänyt kenenkään kanssa eli ihastumiset ovat olleet täysin viattomia.
Onko aivan normaalia, että ei ole totaalisen hullaantunut mieheensä vai pitäisikö lähteä etsimään tällaista intohimoista suhdetta? Ennen miestäni mulla oli melkoisen vilkas seuraelämä eikä tällaista täydellistä suhdetta kohdalle osunut. En uskaltanut ottaa sitä riskiä, että olisin jäänyt odottelemaan Herra Täydellistä ja jättänyt tämän suhteen katsomatta. Muutama ystävätär odottelee edelleen Häntä saapuvaksi ja pahaa pelkään, että luu jää käteen, mikäli perheen aikoo saada aikaiseksi..
Kommentteja ja omia kokemuksia?!
 
Aika samanlaiselta kuulostaa minunkin tilanne kuin sinun (ap).

On ollut sellaisia "tapauksia" jotka ovat saaneet pään sekaisin, olon kuin ekstaasiin, sukat pyörimään jalassa ja ajatukset kiertämään pientä kehää jokaisen hänen sanansa ilmeensä tai kirjoittamansa sanan ympärillä.

Renttuja ovat olleet ja sellaiseksi hetimiten paljastuneet.
Yhtään mitään vakavaa koskaan en olisi tosin voinut ajatellakaan.
Miten olisin voinut ajatella mitään vakavaa, kun selvästi en ollut "täysissä järjissä" vaan palvoin maata jokun "epäjumalan" alla. (sitä paitsi tuollaisen "sekaisin menon" se toinen huomaa heti ja käyttää hyväkseen joten parempi pysyä kauempana kokonaan...ja sitten se romahdus jos suostuu huomaamaan että oma mielikuva jonka toisesta on luonut omassa mielessään, ei vastaa ollenkaan todellisuutta...)

Todellisessa elämässä paljon tärkeämpää on luottamus, tasapaino ja se että mies on kunnollinen ja upea, kaikki ne superlatiivit jotka sanoitkin.

En usko että tuo ekstaasinomainen ihastuminen edes on rakkautta.
Luottamus on. Miestäni rakastan, sen tiedän.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.04.2006 klo 18:35 vieras vieras kirjoitti:
Pitkä ja poikamaisen komea hän edelleenkin silmissäni on. Tutustuttuamme paremmin totesin, että vihdoin olen löytänyt jonkun, jonka kanssa voisi ajatella yhteistä elämää pidemmällekin. Ja sen suhteen olenkin ollut oikeassa. Hän ei juo, on loistava isä, tekee kotitöitä, viihtyy kotona ja luonnossa, huolehtii ulkonäöstään ym. superlatiiveja. Onko aivan normaalia, että ei ole totaalisen hullaantunut mieheensä vai pitäisikö lähteä etsimään tällaista intohimoista suhdetta?

Voisin olla itsekin kirjoittanut edellä olevan omasta aviomiehestäni. Eli turvallisessa kainalossa olen ja sydän on ikäänkuin käärittynä lämpimään pumpuliin tämän miehen kanssa. Mutta kukapa sitä ei joskus kaipaisi veret seisauttavaa intohimoakin elämäänsä - olisihan se ihanaa :p En silti haluaisi sitä niin paljon, että riskeeraisin elämäni etsimällä sellaista. Mutta, mielestäni on aivan normaalia ettei ole totaalisen hullaantunut mieheensä. Kestäisikö sellainen intohimo edes oikeasti pitkään? Itsekin olen tavannut miehiä, renttuja, sinkkuja jne. mutta kovin kiinnostavia (ennen avioliittoa siis). Mutta mielummin olen nyt turvallisessa kainalossa ja miehen kanssa johon voin luottaa ja joka kohtelee+arvostaa koko perhettä hyvin paljon. Lapset ja minä olemme hänelle ykkösasia. Jokaisen täytyy tietenkin miettiä mitä omalta elämältä haluaa, mutta itse katson ainakin pidemmällä tähtäimellä tätä liittoa ja elämää yleensä. Minullakin on tuttuja jotka ovat odotelleet liian kauan "elämänsä" miestä ja epäilen että heillekin jää luu käteen. Ja miten voi odottaa täysin täydellistä miestä kun kukaan meistä ei itsekään varmasti ole sellainen, eihän ;) . Tarkoitan, että kumpikin osapuoli joutuu varmasti "tinkimään" aina jostain ja löytämään kultaisen keskitien yhdessäolossa. Saatkohan tästä mitään tolkkua...?! :whistle: Joka tapauksessa, pidetään hyvää huolta kultaisista miehistämme. Ei niitä joka tytöllä vaan ole! =)
 
:) No niin,olenkin sitten kait listassa ensimmäinen jolle se oma mies oli se veret seisauttava,intohimon kohde...
Kun tapasin mieheni ,katsoimme toisiamme silmiin,mieheni käveli eteeni ja totesin .kauan se on kestänytkin...sen yön jälkeen olimme 2 päivää erossa ja ne olivat tuskaa.Olimme erittäin intohimoisesti ihastuneita/rakastuneita,miten sen kukakin määrittelee.Ensimmäisenä yönämme yhdessä,joka oli siis jo se kun tapasimme,tunsimme molemmat että ne kohdat missä minulla oli kuoppa,ne mieheni täytti.Töissä ja koulussa käynti oli todella vaikeaa kun ei kestänyt eroa toisesta.Ja suhteemme alkuaika varsinkin oli sitä että vaatteet revittiin ja meininki oli hurjaa.Molemmilla oli koettu jo monta suhdetta takana eli kyse ei ollut teini-ihastuksestakaan.Nyt on vuosia takana 11 ja 5 lasta ja edelleen välillä intohimo roihahtaa,tosin arjessa suurimmaksi osaksi isoimmat intohimo"piikit"ovat jääneet vähemmälle.

Ystäväni eivät ensin uskoneet että suhteemme voi mitenkään kestää ja kommentit olivat:eihän voi! rakastua muutamassa tunnissa!Niin olisin minäkin 11 vuotta sitten uskonut...ja aina kun kuulen annan erikssonin :kun katsoit minuun tunnen se sen ihana tunteen rinnassani...minun elämäni rakkaus :heart:
 
Kotona turvallinen ja sen veret seisauttavan tyypin luona voi käydä jos kotona on tylsää. Tietysti jäämättä kiinni sille turvalliselle.

Vitsissäkin sanotaan, että nainen tarvii miehen, jolla on rahaa. Miehen joka on hyvä sängyssä, miehen, joka osa kokata ja miehen, joka hoitaa lapset. Niin ja nämä neljä ko. miestä eivät saa tietää toisistaan :laugh: :laugh: :laugh: :laugh: :laugh: :kieh: :kieh:
 
Niin ja vielä kun uudelleen katselin viestejä mitä oli tullut kysymyksestä niin unohdin kokonaan siis kirjoittaa sen että myös tähän minun intohimoiseen suureen rakkauteeni kuuluu mies joka ei ole renttu!Ne ovat kylläkin kaikki samassa paketissa,mies jolle perhe on kaikki kaikessa,on kaiken vapaa-aikansa lastensa kanssa,pitää hyvän huolen itsestään ja on luotettava...joskus olen sanonut että eikö tekisi edes joskus miele kaljalle kavereiden kanssa?Kuulemma ei muiden kuin minun koska olem hänen paras ystävänsäkin myös!Ja kieltämättä silloin harvoin kun menemme ulos,n.kerran puolessa vuodessa,meillä on todella hauskaakin!
minulla on myös monta tyttökaveria jolle on ns.jäänyt luu käteen ja he aina palvovat miestäni mutta niinhän se on että se on!ihme että juuri se niin monella tapaa oikea astuu elämääsi ja oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa...intohimon,ja sukat sekaisin saavan rakkauden voi myös löytää siis siitä tavallisesta perheenisästä jolle me olemme koko maailma. :hug:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.04.2006 klo 21:24 Elämäähän tämä vaan kirjoitti:
Vitsissäkin sanotaan, että nainen tarvii miehen, jolla on rahaa. Miehen joka on hyvä sängyssä, miehen, joka osa kokata ja miehen, joka hoitaa lapset. Niin ja nämä neljä ko. miestä eivät saa tietää toisistaan :laugh: :laugh: :laugh: :laugh: :laugh: :kieh: :kieh:

Mulla on tuo kaikki samassa miehessä =) Muuta ei tarvi korjata kuin tuo viimeinen muotoon: hoitaa lapsia tarvittaessa. =)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.04.2006 klo 22:20 Footballers Wife kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.04.2006 klo 21:24 Elämäähän tämä vaan kirjoitti:
Vitsissäkin sanotaan, että nainen tarvii miehen, jolla on rahaa. Miehen joka on hyvä sängyssä, miehen, joka osa kokata ja miehen, joka hoitaa lapset. Niin ja nämä neljä ko. miestä eivät saa tietää toisistaan :laugh: :laugh: :laugh: :laugh: :laugh: :kieh: :kieh:

Mulla on tuo kaikki samassa miehessä =) Muuta ei tarvi korjata kuin tuo viimeinen muotoon: hoitaa lapsia tarvittaessa. =)

samoin ja voi jestas kun mies kattoo silleen jännästi niin veret seisahtuu edelleen ja yhteisiä vuosia on takana jo 16
 
Mulla ei kukaan mies ole koskaan vienyt ns jalkoja alta, ihastumisia tietysti on ollut, mutta sitä veret seisauttavaa miestä en ole vielä tavannut.

Mieheni on turvallinen ja hyvä isä lapsille ja hän tuli elämääni sanoen baarissa että "hän vie minut joskus vihille" Niin hän alkoi "riiamaan" ja koska ei ns. muitakaan ehdokkaita siihen aikaan ollut, niin sitä on jotenkin ajauduttu naimisiin ja sitä myöten tehty lapsia. Elämä on kaikin puolin onnellista :)

Ainut mikä itseäni/meitä tässä tilanteessa haittaa on se, että koska en ole ikinä ns hullaantunut/ihastunut häneen niin se heijastuu meidän seksielämässä :ashamed: Ikinä en ns himoinnut miestäni ja olen seksuaalisesti aika passiivinen, mikä taas loukkaa miestäni.

Nyt pelkäänkin että jos SE mies, joka vie jalat alta, joskus ilmaantuu elämääni ja joutuisin tekemään valinnan nykyisen seesteisen intohimottaman elämän vai tulisen rakkauden välillä, niin mitä teen :/

Ehkä SE mies ei tule koskaa vastaan ja toisaalta hyvä niin. Meidän perhe säästyisi monelta murheelta. Toisaalta elämme täällä vain kerran ja se pitäisi elää niin kuin itse haluaa, eikös vaan ;)
 
Minun mieheni oli se, joka seisautti minulta veret, ja laittoi sukat pyörimään. Oli vaarallinen ja renttu ja kaikin puolin kaukaa kierrettävä. Kún kuitenkin rakastuin niin paljon kun ihminen voi, se oli menoa. Nyt ollaan oltu naimisissa 6 vuotta, ja on kaksi lasta. Vaarallisesta miehestä on tullut turvallinen ja rauhallinen. Rentun ominaisuudet ovat hioituneet lähes kokonaan.

Rakkautta on, vaikka se ei ole enää intohimoista ainakaan minun puolestani. Kuitenkin tiedän, että jos todellista rakkautta on, se on tämä. sillä niin se laittoi silloin alussa maailman sekaisin.

Ja vaikka miehen äkkipikaisuus ja temperamenttisuus nyt useimmiten vain ärsyttää, yritän muistella, että ne olivat juuri niitä piirteitä joihin rakastuin.
 
Musta tuntuu, että noi "sukat pyörii jaloissa" -miehet on yleensä olleet vain sellaisia tapauksia, että olen rakastunut siihen mielikuvaan, mikä miehestä on tullut. Totuus on ollut toisenlainen. Kun olen miehen nähnyt "täysin järjin", en ole enää hullaantumiselle keksinyt järkevää syytä.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 13.04.2006 klo 20:23 ouagadougou kirjoitti:
Musta tuntuu, että noi "sukat pyörii jaloissa" -miehet on yleensä olleet vain sellaisia tapauksia, että olen rakastunut siihen mielikuvaan, mikä miehestä on tullut. Totuus on ollut toisenlainen. Kun olen miehen nähnyt "täysin järjin", en ole enää hullaantumiselle keksinyt järkevää syytä.

No niinhän se kyllä taitaa olla. Ne, kenen kanssa on päässyt alkua pidemmälle, on muuttuneet aikaa myöten arkisiksi ja vikoja on löytynyt enemmän, mitä pitkässä juoksussa jaksais katella.
Ne, ketkä on jääneet etäisiksi, kiinnostais kovasti, mutta luultavasti just sen omassa päässä muodostuneen mielikuvan takia.
Taidanpa alkaa katsella omaa kultaani vähän uusin silmin :heart:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.04.2006 klo 22:20 Footballers Wife kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.04.2006 klo 21:24 Elämäähän tämä vaan kirjoitti:
Vitsissäkin sanotaan, että nainen tarvii miehen, jolla on rahaa. Miehen joka on hyvä sängyssä, miehen, joka osa kokata ja miehen, joka hoitaa lapset. Niin ja nämä neljä ko. miestä eivät saa tietää toisistaan :laugh: :laugh: :laugh: :laugh: :laugh: :kieh: :kieh:

Mulla on tuo kaikki samassa miehessä =) Muuta ei tarvi korjata kuin tuo viimeinen muotoon: hoitaa lapsia tarvittaessa. =)
:wave: Sama täällä! Rahaa toki sais olla enemmän, mutta rakkautta ja intohimoa on siitäkin edestä! :heart:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.04.2006 klo 18:35 vieras vieras kirjoitti:
Käsi sydämelle: kuinka monella on mies, joka saa sydämen jättämään lyöntejä väliin ja ketä kohtaan tuntee todellista intohimoa? Musta kun tuntuu, että on aikamoinen onnenkantamoinen, jos sellaisen löytää... Tai onhan niitä muutama kohdalle osunut, joihin todellakin hullaantuu ensisilmäyksellä eikä ruoka maistu eikä pysty ajattelemaan mitään muuta jne. Mutta aina on tullut jotain, jonka takia suhteesta ei tule mitään. Joko mies ei ole ollut tarpeeksi kiinnostunut tai sitten hän on osoittautunut rentuksi.
Oman mieheni tavatessani íhastuin kyllä hänen mahtaviin silmiinsä ja hymyynsä, mutta mitään palavaa intohimoa en tuntenut. Pitkä ja poikamaisen komea hän edelleenkin silmissäni on. Tutustuttuamme paremmin totesin, että vihdoin olen löytänyt jonkun, jonka kanssa voisi ajatella yhteistä elämää pidemmällekin. Ja sen suhteen olenkin ollut oikeassa. Hän ei juo, on loistava isä, tekee kotitöitä, viihtyy kotona ja luonnossa, huolehtii ulkonäöstään ym. superlatiiveja. Ei hän kuitenkaan ole mikään tossun alla oleva yes-mies eli railakkaita riitojakin välillä harrastamme...
Kuitenkin välillä kaipaan sellaista palavaa intohimoa, jota olen muutaman kerran päässyt kokemaan. Silloin ei saa pidettyä näppejä irti toisesta ja sydän meinaa pakahtua. Sellaista en ole kokenut oman mieheni kanssa edes suhteen alkuaikoina. Sanotaan, että "kyllä sen tietää, jos rakastaa". Mä en tunne intohimoista rakkautta miestäni kohtaan, mutta toki sellaista lämmintä rakkaudentunnetta enkä ole tätä suhdetta aiemmin kokenut vastaavanlaista turvallisuutta. Luotamme myös toisiimme 100%:sesti eikä mieleeni ole tullut pettää häntä. Muutaman kerran suhteemme aikana olen kiinnostunut tällaisista "karismaattisista" miehistä, mutta olen ymmärtänyt, että ihastumisia tulee lähes jokaiselle eteen pitkän suhteen aikana. Yhteyttä en ole pitänyt kenenkään kanssa eli ihastumiset ovat olleet täysin viattomia.
Onko aivan normaalia, että ei ole totaalisen hullaantunut mieheensä vai pitäisikö lähteä etsimään tällaista intohimoista suhdetta? Ennen miestäni mulla oli melkoisen vilkas seuraelämä eikä tällaista täydellistä suhdetta kohdalle osunut. En uskaltanut ottaa sitä riskiä, että olisin jäänyt odottelemaan Herra Täydellistä ja jättänyt tämän suhteen katsomatta. Muutama ystävätär odottelee edelleen Häntä saapuvaksi ja pahaa pelkään, että luu jää käteen, mikäli perheen aikoo saada aikaiseksi..
Kommentteja ja omia kokemuksia?!


Pidän lottovoittona jos sais sellaisen miehen joka herättää intohimoa ja on myös ns. turvallinen, mistähän löytyis? Olkaa onnellisia kenellä on asiat näin hyvin. Uskon myös että nämä salamarakastumiset ovat pitkälti näitä intohimoisia suhteita, se vaan tuntuu oikealta ja hyvältä. Sitä vielä odotellen....

Eli minulla on turvallinen mies tällä hetkellä ja olen miettinyt tätä asiaa jo pidemmän aikaa. Toisaalta olen tyytyväinen elämääni että minulla on perhe mitä olen aina halunnut, elämä ihan ok siltä osin, mutta jotain tuntuu puuttuvan ja se on juuri intohimo. En ole tuntenut ikinä intohimoa miestäni kohtaa ja se hiertää minua. Toisaalta kaipaisin intohimoista suhdetta, mutta haluan vielä lisää perheenlisäystäkin. Koska kuulun tähän joukkoon, enkä tiedä koska tämän ihannemieheni (ei mikään täydellinen kansikuva mies) tapaisin, voisi perheenlisäyskin jäädä vain haaveeksi, siis saattaisi jäädä. Toisaalta ajattelen että onko tämä sittenkin vain pitkän parisuhteen kriisivaihe minulla tai sitten minulla on oma kriisini. Mieheni valitsin juuri sillä perusteella että hän olisi turvallinen valinta, mutta kuinka pitkälle se vie, jää nähtäväksi. Ehkä sitten myöhemmin vuosien päästä tapaan elämäni rakkauden ja saan intohimoisen suhteen, aika näyttää. Tai sitten kökötellään tutussa ja turvallisessa suhteessa läpi elämän. Ajatukset tämän asian suhteen on ristiriitaiset, niinkuin tästä kirjoituksestakin voi lukea.
 
Niinpä,olin itse aina ajatellut että haluasin sen turvallisen ja luotetavan miehen joka olisi ensisijaisesti hyvä isä....mutta kun se sattui olemaan myös sitä intohimoa...vaikeeta,koska jääkö miettimnään sitä intohimon kohdetta jos sitä ei etsi/löydä ja toisaalta jos lähtee etsimään menettääkö sittenkin kaiken hyvän eikä koskaan saa mitään tilalle.Ymmärrän pointin.. :wave: :hug:
 
Muutama ystävätär odottelee edelleen Häntä saapuvaksi ja pahaa pelkään, että luu jää käteen, mikäli perheen aikoo saada aikaiseksi..
Kommentteja ja omia kokemuksia?!

voipa siinä olla sellanenki poinntti, että noi ystävättäret on fiksuja. Ite aikoinani ajattelin, että olen ennemmin ilman miestä, kun tyydyn "toiseksi parhaaseen". Onni kuitenkin kävi ja löysin sen elämäni miehen. Himoakin löytyy, hieman laantunut se tosin on näiden 10 vuoden aikana, mutta pointti on se, että muita miehiä en halua.

Tavaallaan haluan siis puolustaa niitä joidenkin säälimiä sinkkuja. Kannattaisko ehkä ennen sääliä niitä onnettomassa liitossa eläviä, jotka on siis pelännyt että jää se luu käteen?!
 
Mun mielestä kannattaa mieluummin odottaa sitä miestä, joka sekä haluaa perheen että vie jalat alta kuin tyytyä liittoon, jossa ei ikinä ole ollut minkäänlaista intohimoa.

Kuitenkin keskinäinen vetovoima on vaikean paikan tullen se juttu, joka pitää kasassa. Jos toista ei ole koskaan halunnut, se on tosi loukkaavaa, koska harvoin ne halut ainakaan lisääntyvät ajan myötä! Sekä mies että nainen haluavat tulla yleensä kohdelluiksi viehättävinä, myös fyysisesti.

Ihminen toki tekee virheitä elämässään ja itsellänikin on lapsi silkasta "intohimosuhteesta", jossa ei järkeä ollut mukana laisinkaan. Onneksi olen kokemuksesta viisastunut :) Ei kannata tuomita itseään, jos "valitsee" väärin :/
 
Ehdottomasti turvallinen! nuorempana olisin luultavasti vastannut veret seisauttava mutta nyt kun on järkeä jo enemmän niin turvallinen partneri on kaiken a ja o.Etenkin kun alkaa perhettä perustamaan (meillä on kolme lasta).Oma mieheni on turvallinen muttei tylsä ;)
 

Similar threads

T
Viestiä
1
Luettu
882
Perhe-elämä
yksinkin hyvä
Y
M
Viestiä
1
Luettu
628
P
E
Viestiä
4
Luettu
396
J
S
Viestiä
4
Luettu
909
K

Yhteistyössä