?
Vieras
Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan lapsen kehitys ei kärsi, jos äiti menee töihin vain kuukausia synnytyksen jälkeen. Aikaisempien äitiystutkimuksen mukaan alle kolme vuotta kotona viettävien äitien lapset oppivat muita hitaammin ja YK:n lasten järjestö Unicef on kehottanut äitejä pysyttelemään kotona ainakin 12 kuukautta synnytyksen jälkeen.
Columbian yliopistossa New Yorkissa tehdyssä tutkimuksessa käännettiin kuitenkin aikaisempien tutkimusten kysymyksenasettelu päälaelleen. Aikaisemmin äitiyden vaikutusta lapsiin oli tarkasteltu olettamalla muu ympäristö muuttumattomaksi. Tutkijoiden mukaan tämä ei kuitenkaan vastaa todellisuutta, joten he laskivat olosuhteiden muutokset yhteen.
Tulosten mukaan työnteon kautta parantuva tulotaso ja siitä seuraava parempi elinympäristö nollaavat äidin poissaolon vaikutuksen lapsiin. Osa-aikaisesti työskentelemällä päästiin tutkimuksen mukaan vielä parempiin tuloksiin kuin täysiaikaiseen työelämään palaamalla. Tutkijoiden mukaan ratkaisevaksi nouseekin vanhemmuuden laatu.
- On erittäin tärkeää kuinka herkästi lapsen tarpeet otetaan huomioon. Jopa naiset, jotka työskentelevät yli 30 tuntia viikossa voivat parantaa tilannetta. Pitää vain vetää syvään henkeä kotiovella, jättää työmurheet taakseen ja keskittää kaikki huomio lapsen tarpeisiin, tutkimukseen osallistunut tutkija Jane Waldfogel sanoi brittilehti Guardianin mukaan.
Tutkimustulokset julkaistiin viime viikolla Society for Research in Child Development -tutkimusyhteisön lehdessä.
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/08/02/tutkimus-lapset-eivat-karsi-aidin-toihinpaluusta/201010590/139