Tutkinto vs. käytännön kautta opittu työkokemus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja chrissy
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kokemus toki puhuu enemmän kuin tutkinto todistus - tosin koulutuksessa opitaan monasti sellaisia hyvin perusjuttuja jotka ovat pohja sille osaamiselle, siksi koulutuksellakin on joku painoarvo. Ja ennen kaikkea koulutuksen läpi vienti kertoo työntekijästä jo ehkä jotain , esim. soveltuuko ko. alalle.

Nimimerkillä teknisen alan läpi käynnyt joka vuosikurssilla oli henkilö joka ei koskaan selvinnyt yhdestäkään kokeesta ekalla läpi. Ei löytynyt tarvittavia matemaattisia taitoja ja todistus kertoi sen kyllä selkeästi. Ja eipä hän ole työllistynytkään tällä alalla - vaan ihan toisaalla, siellä minne sopi paremmin.
 
Koulutusta arvostan. Kokemus tulee tekemisen kautta. Vaikka kuinka on kokemusta, saattaa silti tiedoissa olla aukkoja jotka pahimmillaan johtavat suurenn katastrofiin.

Pätevyys koulutuksen kautta auttaa esimerkiksi juurikin näissä riitatilanteissa, kun kysytään oliko työntekijä pätevä tekemään työtä. Hyvänä esimerkkinä valelääkärit.
 
Kumpaakin, ei noita pidä laittaa vastakkain. Itse olen alalla jossa on lain määrittämä kelpoisuus joten työkokemusta juuri tästä työstä ei voi olla ilman tutkintoa, alalta toki voi olla kokemusta muista tehtävistä mutta ei se riitä. Jos valita pitäisi niin valitsisin sen jolla on tutkinto, saamaan sitä työkokemusta.
 
Riippuu täysin ihmisestä. Joku on voinut olla töissä viisi vuotta, eikä silti osaa oikein mitään ja on muutenkin avuton. Joku toinen voi olla vain kouluja käynyt ja teoriassa opetellut juttuja, mutta on luonteeltaan sellainen, että oppii ja haluaa oppia nopeasti.
 
Mitä tuossa jutussa oli, niin kyse oli lähinnä yliopisto- tai AMK-tason jutuista. Sanoisin kyllä, että jossain yliopistotasolla tarvitsee kyllä tutkintoakin, että on tarvittava teoriapuolikin hallussa, ei yleensä se pelkkä käytännön osaaminen riitä. Oma lukunsa on joku opinnot aloittanut ja sieltä työelämään jäänyt, joka ei ole sitä tutkintoaan saanut loppuun.
 
Mä olen koulutukseltani yo- merkonomi (ja leipuri) ja monet hakemistani töistä on olleet sellaisia, jossa vaaditaan tradenomin tutkintoa. Olen päässyt haastatteluun, eli koulutukseni/ sen puute on hyväksytty. Työkkärissä sanottiin suoraan, ettei mun tarvi tällä työkokemuksella enää opiskella tradenomiksi. Siis ellen itse halua.

Eli ainakin mulla on näemmä työkokemus painanut enemmmän kuin koulutus. Toisaalta etuna on ollut alhaisempi tutkinto samaiselta alalta.
 
Jos on näytöllä osoittanut pätevyytensä, siitä näyttötutkinnosta on paperi.

Tutkinnon suorittanut ei automaattisesti ole kokematon, pelkän paperin varassa työhön pyrkivä nulikka.

Tutkinto ei tee autuaaksi ja työ voi pätevöittää, jos on valmiuksia ja halua oppia siitä tekemisestään. Toisaalta työssä oppiminen ei välttämättä johda laajojen käsitteiden ja alan tuntemukseen, eli oppiminen jää suppeaksi ja koskee vain tiettyä työpaikkaa, -yhteisöä ja -tehtäviä. Suorittavissa ammateissa varmasti helpompi saavutaa tarvittava tietotaito ilman opiskelua, teoreettisemmilla aloilla ainakin haastavaa.
 
Henk koht kokemusta asiasta on sillä tavalla, että tein työtäni useamman vuoden ensin ilman mitään alan opiskeluja, oppien tekemällä. Sitten kävin alan koulutuksen, ja kyllä aukeni aivan uudet maailmat. Todellakin kun perusteet ja teoriat hallitsee hyvin, pääsee aivan eri tasolle. Ja itse opetellessa saattaa oppia alun alkaenkin tekemään jonkun asian "väärin".
 
Jos osaa asiansa niin ei luulisi olevan vaikeaa hankkia sitä muodollista pätevyyttä opiskelun kautta vaikka jälkikäteen. Eli vähän ihmetyttäisi vaikka sairaanhoitaja, joka osaisi kokemuksen kautta muka paremmin kaiken kuin koulutetut hoitajat, muta ei silti silti kykenisi selviytymään teoriasta sen vertaa, että pääsisi opiskeluista läpi. Onneksi Suomessa ei ole mahdollista vaan vaaditaan hoitajilta koulutus.
 
ihan alasta/työtehtävästä mistä on kysymys. On aloja/työtehtäviä, joilla pärjää ilman muodollista koulutusta ja pätevyyttä, työ on voinut opettaa, mutta sitten on aloja/työtehtäviä, joissa koulutus on mielestäni tärkeä.
 
Molempia tarvitaan. Otetaan ehdottomasti yksinkertaistettu esimerkki: autonkuljettaja. Jos osaa aohjata autoa, mutta ole ajokorttia niin ei oikein työssään pärjää, kun ei osaa liikennesääntöjä.

Useimmiten koulutuksen ja kokemuksen yhdistelmä on se, mikä vaikuttaa työhönottamiseen. Joskus on tehtäviä, joissa voi tulla opettelemaan koulutuksen jälkeen, mutta silloin ei voi maksaa työkokemusta omaavan, samalla koulutuksella olevan palkka aloittelijalle.

On myös alempia tehtäviä organisaatiossa, joissa voi menestyä vain työkokemuksella.
 
Paperi kertoo siitä, että ihminen on oppimiskykyinen.

Näin. Käytännössä omalla alalla tutkinto on sellainen minivaatimus ja työkokemus sitten päättää kuin vahvoilla olet työtehtävään. Ilman soveltuvaa koulutusta et tule työpaikkaa saamaan, mutta myöskään ilman pitkää kokemusta alalta et sitä työtä saa. Pääpaino kuitenkin on sillä työkokemuksella, koska koulunpenkillä sitä ei opeteta. Kyllä henkilö, jolla on yhdistelmä mittavaa työkokemusta ja puuttuva gradu tms työtä saa. Se ei ole se pihvi. Junior-tason tehtäviin taas koulutuksella on isompi merkitys, koska sillä korvataan sitä kokemusta ja todistetaan kykyjä.
 

Similar threads

Yhteistyössä