H
hermoromahduksen partaalla
Vieras
Elikkä olen (ylläripylläri) raskaana, rv 35 menossa.
Ennen raskautta tulin ja menin niinkuin tuuliviiri, koko ajan kiire jonnekkin ja paljon juhlia yms. Nyt kun tulin raskaaksi katosivat sien ne "kaveritkin", koska en voi enkä edes haluaisi juoda. Pari hyvää ystävää jäi, jotka eivät myöskään kuppia ota. Haluaisin olla heidän kanssaan enemmän, mutta kun heilläkin on se oma elämä, on mies, koti, eläimet, työ, harrastukset ja lisäksi siihen vielä opiskelevatkin. En omista autoa, joten ei ole ihan yksinkertaista ottaa vaan sitä nelipyöräistä alle ja lähteä vaikka vaan ajelemaan. Harrastin myös vähintään 3 kertaa viikossa ratsastusta, no, neuvolatäti kielsi senkin. Muita harrastuksia koiran lisäksi ei ole.. Siispä olen kotona. Teen ruokaa, siivoan, lenkitän koiran monta kertaa päivässä, istun koneella. Kun ei muuta elämää ole!
Odotan aina kuin kuuta nousevaa sitä kellonlyömää, että mies pääsee töistä, että saisi vähän jotain juttuseuraa, mut kun ei. Kun mies tulee töistä, hän hotkaisee ruuan, vaihtaa vaatteet ja lähtee kaverinsa kanssa kalaan. Satoi tai paistoi. Tulee sitten 23-01 välissä kotiin, riippuen, että onko seuraavana päivänä töitä vai ei.
Kun tästä miehelle sanoo, että minä tulen tätä menoa hulluksi, kun ihmiskontaktia on päivässä se puolituntia, sanoo ettei pakota minua kotona olemaan. No mihin minä mukamas menisin? Jos tuurilla ystävilläni on aikaa kaikkien muiden kiireittensä lomassa, olen miehen mielestä jakamassa tavaraani.
Tuun oikeasti hulluks. Miten muut jaksaa tälläistä elämää?
Ennen raskautta tulin ja menin niinkuin tuuliviiri, koko ajan kiire jonnekkin ja paljon juhlia yms. Nyt kun tulin raskaaksi katosivat sien ne "kaveritkin", koska en voi enkä edes haluaisi juoda. Pari hyvää ystävää jäi, jotka eivät myöskään kuppia ota. Haluaisin olla heidän kanssaan enemmän, mutta kun heilläkin on se oma elämä, on mies, koti, eläimet, työ, harrastukset ja lisäksi siihen vielä opiskelevatkin. En omista autoa, joten ei ole ihan yksinkertaista ottaa vaan sitä nelipyöräistä alle ja lähteä vaikka vaan ajelemaan. Harrastin myös vähintään 3 kertaa viikossa ratsastusta, no, neuvolatäti kielsi senkin. Muita harrastuksia koiran lisäksi ei ole.. Siispä olen kotona. Teen ruokaa, siivoan, lenkitän koiran monta kertaa päivässä, istun koneella. Kun ei muuta elämää ole!
Odotan aina kuin kuuta nousevaa sitä kellonlyömää, että mies pääsee töistä, että saisi vähän jotain juttuseuraa, mut kun ei. Kun mies tulee töistä, hän hotkaisee ruuan, vaihtaa vaatteet ja lähtee kaverinsa kanssa kalaan. Satoi tai paistoi. Tulee sitten 23-01 välissä kotiin, riippuen, että onko seuraavana päivänä töitä vai ei.
Kun tästä miehelle sanoo, että minä tulen tätä menoa hulluksi, kun ihmiskontaktia on päivässä se puolituntia, sanoo ettei pakota minua kotona olemaan. No mihin minä mukamas menisin? Jos tuurilla ystävilläni on aikaa kaikkien muiden kiireittensä lomassa, olen miehen mielestä jakamassa tavaraani.
Tuun oikeasti hulluks. Miten muut jaksaa tälläistä elämää?