Tuun niin mökkihöperöks. Miten muut jaksaa?

[hermoromahduksen partaalla]

Elikkä olen (ylläripylläri) raskaana, rv 35 menossa.
Ennen raskautta tulin ja menin niinkuin tuuliviiri, koko ajan kiire jonnekkin ja paljon juhlia yms. Nyt kun tulin raskaaksi katosivat sien ne "kaveritkin", koska en voi enkä edes haluaisi juoda. Pari hyvää ystävää jäi, jotka eivät myöskään kuppia ota. Haluaisin olla heidän kanssaan enemmän, mutta kun heilläkin on se oma elämä, on mies, koti, eläimet, työ, harrastukset ja lisäksi siihen vielä opiskelevatkin. En omista autoa, joten ei ole ihan yksinkertaista ottaa vaan sitä nelipyöräistä alle ja lähteä vaikka vaan ajelemaan. Harrastin myös vähintään 3 kertaa viikossa ratsastusta, no, neuvolatäti kielsi senkin. Muita harrastuksia koiran lisäksi ei ole.. Siispä olen kotona. Teen ruokaa, siivoan, lenkitän koiran monta kertaa päivässä, istun koneella. Kun ei muuta elämää ole!
Odotan aina kuin kuuta nousevaa sitä kellonlyömää, että mies pääsee töistä, että saisi vähän jotain juttuseuraa, mut kun ei. Kun mies tulee töistä, hän hotkaisee ruuan, vaihtaa vaatteet ja lähtee kaverinsa kanssa kalaan. Satoi tai paistoi. Tulee sitten 23-01 välissä kotiin, riippuen, että onko seuraavana päivänä töitä vai ei.
Kun tästä miehelle sanoo, että minä tulen tätä menoa hulluksi, kun ihmiskontaktia on päivässä se puolituntia, sanoo ettei pakota minua kotona olemaan. No mihin minä mukamas menisin? Jos tuurilla ystävilläni on aikaa kaikkien muiden kiireittensä lomassa, olen miehen mielestä jakamassa tavaraani.

Tuun oikeasti hulluks. Miten muut jaksaa tälläistä elämää?

 

[mam]

Jaa miten muut jaksaa? En tiiä, mulla ei koskaan oo ollu noin paskaa miestä

 

[q]

vedä vittu päähän.

 

[fiii]

Ei yllätysvauvoja mun mielestä edes olekaan. Ehkäisystä huolimatta on AINA mahdollisuus raskautua ja se tietoinen riski piilee, kun on petipuuhia.
Noh, mun mielestä sun vaan on pakko kestää sun tilanne mitäpä muutakaan.. Lapsen myötä elämä vaan muuttuu ja toivottavasti rauhoittuu.

 

[katie-]

Vähän niinkun täällä.. Mulla ei oo yhtään kaveria nykysin, kaikki hävis kun tuon pojan sain. Asutaan täällä hemmetissä asti ja korttia en omista. Aika usein tuntu et seinät kaatuu päälle enkä enää jaksa, joten irtisanoin asunnon ja päätin että ei myö voida jatkaa näin. Nyt on muutto 1.7 keskustaan, jolloin ei miunkaan tarvii olla miehen armoilla omissa menoissani. Ei se auttanut kun jaksaa, mitä muuta mie oisin voinu tehä..

 

[ap]

Jaa miten muut jaksaa? En tiiä, mulla ei koskaan oo ollu noin paskaa miestä

Ja meneppä sanomaan tolle äijälle vahingoskin, että hänessä jotain vikaa. Eihän hän ole elämääni tähän muottiin asettanut.. Oon vaan niin helekutin epätoivonen ja masennuskin nostaa päätään..

 

[bggf]

No vieläpääset edes jonnekkin, kun tulee vauva et pääse minnekkään. Se oli mullistavaa, että ei enää voinut mennä edes kauppaan ilman, että vauva täytyy pukea yms. ja otta mukaan. Kaikesta pienestäkin tuli työlästä. Muistan kuinka ensimmäisen kerran pääsin vauvan syntymän jälkeen kävelylle yksin ja ah sitä vapauden tunnetta. Mutta kummallsita kyllä nyt kun lapsi on 2- vuotias ja menen kävelemään yksin kaipaan lapsen seuraa.
Mieskin sanoi, että ei ole ilm,an lasta ollenkaan kiva mennä, on kivempi kun pikkuinen on mukana ihmettelemässä.
Elikkä nyt yritä nauttia vapaudesta edes mennä vaikka yksin kahvilaan, elokuviin...sanon, että jos nyt noin koet et tajua pikkuvauva ajan raskaudesta mitään...
Tee nyt asioita joita voi tehdä yksinkin, sekin on ylellisyyttä.

 

[Kowalski]

Luulen, että kovin monella muulla ei oo kokemusta tuollaisesta elämästä :/

 

[Phoebsi]

Luulen, että kovin monella muulla ei oo kokemusta tuollaisesta elämästä :/

Niinpä. Silti tällä palstalla tuollaisia miehiä tuntuu olevan joka toisella

 

[gfd]

Niin...voitko nyt lähteä bussilla jonnekkin?
Mies sinun täytyy saada uhkailemalla vaikka tajuamaan, että kun lapsi syntyy hän ei voi jättää sinua yksin kantamaan vastuuta.

 

[ap]

No vieläpääset edes jonnekkin, kun tulee vauva et pääse minnekkään. Se oli mullistavaa, että ei enää voinut mennä edes kauppaan ilman, että vauva täytyy pukea yms. ja otta mukaan. Kaikesta pienestäkin tuli työlästä. Muistan kuinka ensimmäisen kerran pääsin vauvan syntymän jälkeen kävelylle yksin ja ah sitä vapauden tunnetta. Mutta kummallsita kyllä nyt kun lapsi on 2- vuotias ja menen kävelemään yksin kaipaan lapsen seuraa.
Mieskin sanoi, että ei ole ilm,an lasta ollenkaan kiva mennä, on kivempi kun pikkuinen on mukana ihmettelemässä.
Elikkä nyt yritä nauttia vapaudesta edes mennä vaikka yksin kahvilaan, elokuviin...sanon, että jos nyt noin koet et tajua pikkuvauva ajan raskaudesta mitään...
Tee nyt asioita joita voi tehdä yksinkin, sekin on ylellisyyttä.

Asun helekutin pienellä paikkakunnalla, täällä ei ole edes sitä elokuvateatteria. -.- Ja kyllä, tiedän minkälaista on pikkulasten kanssa asuminen ja niistä huolehtiminen, olen vanhin 8 sisaruksesta joista nuorin 1-vuotias. Ja kyllä, olen hirvittävän nuori, täytän vasta 20 tänä vuonna. Tiedän myös minkälaista on hoitaa yksin pientä lasta tai vauvaa. Kenen luulet hoitaneen pienempiä, kun äitini oli puskemassa uutta pihalle?

Kysymys olikin nyt siitä, kun olen tottunut siihen että saan edes puhua toiselle ihmiselle, sekin on ylellisyyttä nykyisin. Kyllä tää on todella mullistava elämänmuutos nuorelle ihmiselle, mutta kuuluuko mun silti itkeä yksin joka ilta kotona kun olen vain niin älyttömän yksinäinen?

 

[lai-ne]

miksi miehesi ei ole kanssasi? eihän tuo ole mikään parisuhde. miten tilanne on mennyt tuollaiseksi?

 

[ap]

miksi miehesi ei ole kanssasi? eihän tuo ole mikään parisuhde. miten tilanne on mennyt tuollaiseksi?

Talvella oli kyllä kanssani, käytiin yhdessä laskettelemassa ja koiraa lenkittämässä yms. harrastamassa, mutta ku tuli kesä ja järvet suli, hänen on pakko mennä kalaan. Minua ei edes pyydä mukaan, koska tämä hänen kaverinsa tulee.

En vaan millään jaksaisi sitä odotella, että järvet menee jäähän, luojan kiitos ei sentään pilki.

 

[jj-t]

sun pitäis saada miehes tajuaan ettei se voi mennä noin! sittenkun sulla on se vauva niin tarviit omaa aikaa ja apua vauvan hoidossa! kotona lapsen kanssa odotan myös sitä kun mies tulee töistä kotiin että saan vähän vapaata. jos olisin yksin niin nauttisin siitä! koitappa hakea netistä vaikka täältä kaksplussalta seuraa, äitejä tai raskaana olevia! mulla on kaveripiiri muuttunut täysin lapsen saannin jälkeen, kaikki on äitejä, mutten silti pelkistä lapsista jauha heidän kanssaan. yhdessä käydään lenkillä ja salilla ja lastenkin kanssa leikitään. sulla on vielä reilu kuukausi synnytykseen joten aikaa on miettiä mitä siellä teilläpäin keksisi---salille, kahville, lenkille, puistoon. kukaan ei ihmettele jos menet puistoon vaikka vauva vielä masussa, sinne vaan avoimin mielin jutteleen muiden vanhempien kanssa.

hulluksi tuut jos tuota elämää jatkuu vauvan synnyttyä!!

 

[minä vaan]

sanoa samaa kuin joku aiemmin, että jos nyt jo ahdistaa yksinolo niin sitten kun vauva syntyy sitä vasta "yksin "onkin... ELi jos nyt jo kaipaat omaa aikaa tms menoa, niin pidä huoli että järjestät itsellesi aikaa kun lapsi on syntynyt eli mies hoitaa ja sinä saat mennä. Itse en olisi ikinä voinut kuvitella kuinka yksinäistä on vauvan kanssa ja sentään asun isossa kaupungissa jossa on kaikkea mutta silti vaikeaa oli.

Kerro miehelle olostasi. Luulisi että hän reagoisi jotenkin kun kuulee että sinun on paha olla? Jättäisi muutaman kalareissun väliin ja olisin sinun kanssasi? Vauvan tultua joudutte jakamaan pakostakin asioita mikäli meinaatte olla tasa-arvoisia.