Vertaistukea teille, joilla odotetaan myös lasta, mutta vasta ajatuksissa :heart:
Meillä on yksi luomuraskaus takana 7/08, josta saimme ihanan pienen tytön. Ikää minulla nyt 28. Se vaati kuitenkin meiltä lähes kolme vuotta. Ensin vain jätettiin ehkäisy pois, sitten parin vuoden päästä alettiin tarkastella ovulaatiota ja tein ovulaatiotestejä, mutta en ovuloinutkaan läheskään joka kuukausi. Kiertokin oli hyvin epäsäännöllinen, vaikka "männävuosina" ollut tarkka.
Omalääkärini terveyskeskuksessa on oikea "Justiina". Fyysisen puolen tietää ja kokemusta varmasti on, mutta henkinen puoli ei kohtaa kyllä potilaan kanssa lainkaan. Lopulta sain lähetteen hormoonitutkimuksiin ja muistaakseni siellä vahvistui se, että en ovuloinut joka kuukausi ja että progesteronitasoni oli vain 8,8. Siihen lääkäri määräsi terolutia ja clomifenia. Pari kuukautta mietittiin, että alanko syömään lääkkeitä ja kas kummaa...raskaus oli alkanut!:heart: Joten minä todella tiedän, että ressittömyys vaikuttaa! Mutta minä tasan tarkkaan teidän myös sen, kuinka vaikea asiasta on olla ressaamatta, kun kaikki muut ympärillä sanoo, että älä ressaa ja ajattele asiaa, että sitten ei lapsi ainakaan tule. Eli tähän annan myötätuntoni kaikille teille, jotka ette "osaa" (toisinsanoen pysty) pyyhkiä ajatusta mielestänne.
Nyt meillä on hieman sama tilanne. Toista odotellaan ja ei kuulu ja nyt viimeiset kolme kuukautta olen tehnyt taas ovulaatiotestejä, mutta en ole niiden mukaan ovuloinut, vaikka olen pissinyt tikkuun melkein kaksi viikkoa kuukaudessa...jotta ovulaatio varmasti osuisi sille ajalle. Kiertonikin on kohtalaisen tasainen. Kylpylässäkin oltiin viime kuussa viettämässä parisuhdeaikaa ovulaation tienoilla ja taas toivoin, että josko tärppäisi. Omalääkäriltä kysyin, että koska pääsisin tutkimuksiin, niin tämä vastasi "oletko sinä vähän sellainen tyyppi, että lannistut heti jos et heti onnistu?" Ja että "monet lähtee ulkomaille ja ottaa koiran ja tulee niin raskaaksi" yms. Joten se siitä.
Aloin käydä vyöhyketerapiassa, koska lääkäristä ei ollut apua. Ja nyt syön luontaistuotteen Biosorin gelee 500 royale, sinkkiä, foolihappoa, rasvahappoja ja homeopaattista Sepia officinalis D-12. Viime kuussa munasarjani kipeytyivät kosketusaroiksi, että housujen pitäminen sattui. Pääsin toiselle lääkärille, koska sanoin, etten halua omalääkärini luo loukattavaksi...että tällaisessa tilanteessa en kaipaa tuollaisia kommentteja. Mukava nuori lääkäri laittoi minut ultraan ja eilen kävin siellä. Rakenteellista vikaa ei ollut. Kaikki näkyi olevan kunnossa. Joku "toiminnallinen kysta" oli outo sana, mutta sanoi, ettei vaikuta asiaan. Gynekologi sanoi, ettei olisi millään lailla huolissaan, että tämä on nykyään niin tavanomaista, että lapsia odotetaan kauan. Että vasta, kun puolitoista vuotta on kulunut aktiivisesta yrittämisestä, niin sitten aletaan tutkia molempia. Ja kaiken lisäksi olen vielä nuorikin, joten ennusteet ovat hyvät. Muistutti minua taas siitä, ettei tästä asiasta tulisi puurtamista ja kehotti jättämään ovulaatiotestien tekemisen, sillä se vain aiheuttaisi paineita. Kehotti siirtymään yhdyntään kolmen päivän välein tai jos ei jaksa niin usein (kun kommentoin, että meillä yhdyntäjaksot sijoittuvat yleensä oletettuun ovulaatio aikaan, kun ei ihan noin aktiivista ole seksielämä kuukaudessa 2 vuotiaan lapsen kanssa, joka sadaan nukkumaan iltaisin vasta puoli 10), niin sitten ainakin kaksi kertaa viikossa. Että yleensä munasolu ja siittiöt säilyvät hyvin muutaman päivän.
Tänään, kumpa nyt pystyisinkin tällä sekunnilla lopettamaan ressaamisen asian suhteen, mutta minkä teet, kun toista lasta kovasti toivotaan. Kurjaa kun naapurit ja sukulaiset kyselevät, että koskas tytölle leikkikaveria? Muutamalle ole sanonut, että ei niitä niin vain tehdä! Ehkä sekin tässä, että toivoin, että lapset syntyisivät kohtalaisen pienellä ikäerolla, että olisi vielä seuraa toisilleen, kun asutaan aivan syrjässä, eikä ole lapsia naapuritaloissa leikkikaverina. Toivoin myös, että saan olla putkeen kotona ja palata sitten töihin. Nyt tiedän, ettei olisi pitänyt suunnitella tai toivoa mitään, sillä pettymyksien suma on suuri. Kuten myös joka ikinen viimeinen kuukausi, kun ei tule ovulaatiota eikä tietoa raskaudesta.
Nyt olen yrittänyt alkaa ajatella asiaa uudelta kantilta, että "mukavaa jos tyttö pääsee hoitoon, kun menen töihin, niin saa leikkikavereita", mutta samassa pähkäilen, että saako hoitopaikan läheltä vai kaukaa. Täältä maalta ei ole kiva joutua herättämään lasta puoli 6, jos itse menee 7 töihin, ajaa lapsen pahimmassa tapauksessa toiselle puolelle paikkakuntaa hoitoon ja siitä itse töihin. Kaikella on aina puolensa.
Olempa joskus tässä miettinyt, että laittaisiko viimeiset säästönsä yksityiselle puolelle alustaviin tutkimuksiin, mutta huolettaahan toki se, että jos rahaa ei ole, niin olisi palattava töihin, kun nyt saan olla lapseni kanssa vielä ensi kesän kotona.
Elämä on monimutkaista. Toiset saavat lapsensa kertayrittämisen jälkeen, toiset joutuvat odottamaan vuosia...joskus se tuntuu kovin epäreilulta. Minä yritän olla toivomatta liikoja, etten taas tässäkin kuussa pettyisi, mutta ihmismieli on kummallinen, sitä toivoo silti.
Meillä siis tyhjä kehto keinuu, mutta onneksi sitä keinuttaa pieni tyttäremme, kun hakee lelujaan kehdosta. Kehto on hyötykäytössä
Toivon kaikkea hyvää ja onnea elämän poluillenne. Minäkin sain ensimmäisen kerran kirjoitettua johonkin (ensimmäinen kerta itseasiassa, kun kirjoitan mihinkään foorumille, enkä tiedä onko tämä edes oikea paikka tälle asialle, sallinette sen anteeksi) ja nyt tuntuu kovin hyvältä, kun sai purettua harmituksensa pois. Kaikkea hyvää
Meillä on yksi luomuraskaus takana 7/08, josta saimme ihanan pienen tytön. Ikää minulla nyt 28. Se vaati kuitenkin meiltä lähes kolme vuotta. Ensin vain jätettiin ehkäisy pois, sitten parin vuoden päästä alettiin tarkastella ovulaatiota ja tein ovulaatiotestejä, mutta en ovuloinutkaan läheskään joka kuukausi. Kiertokin oli hyvin epäsäännöllinen, vaikka "männävuosina" ollut tarkka.
Omalääkärini terveyskeskuksessa on oikea "Justiina". Fyysisen puolen tietää ja kokemusta varmasti on, mutta henkinen puoli ei kohtaa kyllä potilaan kanssa lainkaan. Lopulta sain lähetteen hormoonitutkimuksiin ja muistaakseni siellä vahvistui se, että en ovuloinut joka kuukausi ja että progesteronitasoni oli vain 8,8. Siihen lääkäri määräsi terolutia ja clomifenia. Pari kuukautta mietittiin, että alanko syömään lääkkeitä ja kas kummaa...raskaus oli alkanut!:heart: Joten minä todella tiedän, että ressittömyys vaikuttaa! Mutta minä tasan tarkkaan teidän myös sen, kuinka vaikea asiasta on olla ressaamatta, kun kaikki muut ympärillä sanoo, että älä ressaa ja ajattele asiaa, että sitten ei lapsi ainakaan tule. Eli tähän annan myötätuntoni kaikille teille, jotka ette "osaa" (toisinsanoen pysty) pyyhkiä ajatusta mielestänne.
Nyt meillä on hieman sama tilanne. Toista odotellaan ja ei kuulu ja nyt viimeiset kolme kuukautta olen tehnyt taas ovulaatiotestejä, mutta en ole niiden mukaan ovuloinut, vaikka olen pissinyt tikkuun melkein kaksi viikkoa kuukaudessa...jotta ovulaatio varmasti osuisi sille ajalle. Kiertonikin on kohtalaisen tasainen. Kylpylässäkin oltiin viime kuussa viettämässä parisuhdeaikaa ovulaation tienoilla ja taas toivoin, että josko tärppäisi. Omalääkäriltä kysyin, että koska pääsisin tutkimuksiin, niin tämä vastasi "oletko sinä vähän sellainen tyyppi, että lannistut heti jos et heti onnistu?" Ja että "monet lähtee ulkomaille ja ottaa koiran ja tulee niin raskaaksi" yms. Joten se siitä.
Aloin käydä vyöhyketerapiassa, koska lääkäristä ei ollut apua. Ja nyt syön luontaistuotteen Biosorin gelee 500 royale, sinkkiä, foolihappoa, rasvahappoja ja homeopaattista Sepia officinalis D-12. Viime kuussa munasarjani kipeytyivät kosketusaroiksi, että housujen pitäminen sattui. Pääsin toiselle lääkärille, koska sanoin, etten halua omalääkärini luo loukattavaksi...että tällaisessa tilanteessa en kaipaa tuollaisia kommentteja. Mukava nuori lääkäri laittoi minut ultraan ja eilen kävin siellä. Rakenteellista vikaa ei ollut. Kaikki näkyi olevan kunnossa. Joku "toiminnallinen kysta" oli outo sana, mutta sanoi, ettei vaikuta asiaan. Gynekologi sanoi, ettei olisi millään lailla huolissaan, että tämä on nykyään niin tavanomaista, että lapsia odotetaan kauan. Että vasta, kun puolitoista vuotta on kulunut aktiivisesta yrittämisestä, niin sitten aletaan tutkia molempia. Ja kaiken lisäksi olen vielä nuorikin, joten ennusteet ovat hyvät. Muistutti minua taas siitä, ettei tästä asiasta tulisi puurtamista ja kehotti jättämään ovulaatiotestien tekemisen, sillä se vain aiheuttaisi paineita. Kehotti siirtymään yhdyntään kolmen päivän välein tai jos ei jaksa niin usein (kun kommentoin, että meillä yhdyntäjaksot sijoittuvat yleensä oletettuun ovulaatio aikaan, kun ei ihan noin aktiivista ole seksielämä kuukaudessa 2 vuotiaan lapsen kanssa, joka sadaan nukkumaan iltaisin vasta puoli 10), niin sitten ainakin kaksi kertaa viikossa. Että yleensä munasolu ja siittiöt säilyvät hyvin muutaman päivän.
Tänään, kumpa nyt pystyisinkin tällä sekunnilla lopettamaan ressaamisen asian suhteen, mutta minkä teet, kun toista lasta kovasti toivotaan. Kurjaa kun naapurit ja sukulaiset kyselevät, että koskas tytölle leikkikaveria? Muutamalle ole sanonut, että ei niitä niin vain tehdä! Ehkä sekin tässä, että toivoin, että lapset syntyisivät kohtalaisen pienellä ikäerolla, että olisi vielä seuraa toisilleen, kun asutaan aivan syrjässä, eikä ole lapsia naapuritaloissa leikkikaverina. Toivoin myös, että saan olla putkeen kotona ja palata sitten töihin. Nyt tiedän, ettei olisi pitänyt suunnitella tai toivoa mitään, sillä pettymyksien suma on suuri. Kuten myös joka ikinen viimeinen kuukausi, kun ei tule ovulaatiota eikä tietoa raskaudesta.
Nyt olen yrittänyt alkaa ajatella asiaa uudelta kantilta, että "mukavaa jos tyttö pääsee hoitoon, kun menen töihin, niin saa leikkikavereita", mutta samassa pähkäilen, että saako hoitopaikan läheltä vai kaukaa. Täältä maalta ei ole kiva joutua herättämään lasta puoli 6, jos itse menee 7 töihin, ajaa lapsen pahimmassa tapauksessa toiselle puolelle paikkakuntaa hoitoon ja siitä itse töihin. Kaikella on aina puolensa.
Olempa joskus tässä miettinyt, että laittaisiko viimeiset säästönsä yksityiselle puolelle alustaviin tutkimuksiin, mutta huolettaahan toki se, että jos rahaa ei ole, niin olisi palattava töihin, kun nyt saan olla lapseni kanssa vielä ensi kesän kotona.
Elämä on monimutkaista. Toiset saavat lapsensa kertayrittämisen jälkeen, toiset joutuvat odottamaan vuosia...joskus se tuntuu kovin epäreilulta. Minä yritän olla toivomatta liikoja, etten taas tässäkin kuussa pettyisi, mutta ihmismieli on kummallinen, sitä toivoo silti.
Meillä siis tyhjä kehto keinuu, mutta onneksi sitä keinuttaa pieni tyttäremme, kun hakee lelujaan kehdosta. Kehto on hyötykäytössä
Toivon kaikkea hyvää ja onnea elämän poluillenne. Minäkin sain ensimmäisen kerran kirjoitettua johonkin (ensimmäinen kerta itseasiassa, kun kirjoitan mihinkään foorumille, enkä tiedä onko tämä edes oikea paikka tälle asialle, sallinette sen anteeksi) ja nyt tuntuu kovin hyvältä, kun sai purettua harmituksensa pois. Kaikkea hyvää