En enää seuraa mitkä alat kärsivät työvoimapulasta.
Luin Hesarin mielipidepalstalta noin viikko sitten tyttären isän kommentin työnhausta. Tytär oli hakenut työtä kaupan kassalta, ja joutunut tekemään ohjeiden mukaisen hakemuksen. Isä oli tuumannut, että hakemus muistuttaa
astronautin työtä avaruusasemalla.
Kun hain kuusikymppisenä uutta työtä muutosneuvottelujen jälkeen, kävin paljon työnhakukursseilla. Kaikki oli tiptop, mutta iän takia hakeminen oli turhaa.
Kun nykyään seuraan ihmisten työnhakua, luen järkkyttäviä työnhakutarinoita.
Korkeakoulutetut hakevat satoja työpaikkoja ilman tulosta.
Nyt työmarkkinoilla on koronavuosina täysin etänä opiskelleita, jotka eivät ole ystävystyneet yhdenkään opiskelijakaverin kanssa. Yksinäisyys ja eristyneisyys
ei ole vahva meriitti työmarkkinoilla.
Ennen sain töitä tuosta vain. Nykyään pitää tehdä videoita ja kaikenmaailman sirkustemppuja työn saamisen eteen.
Fiksuinta on perustaa oma yritys. Niin moni on tehnyt, mutta minä en viitsinyt.
Kitkuttelen pienellä eläkkeellä, ja teen niitä asioita, joista pidän.