Työssäkäyvät äidit, jotka sanotte olevanne parempia äitejä nyt kun olette töissä tms.

[umbrella-]

Tää on varmaan miljoonas avaus mulle aiheesta, kun siis tuo kotiäitiys alkaa olla lopuillaan ja huomenna on eka työpäivä. Nyt siis murehdin, että miten siihen tottuu ettei lapsia näe enää päivisin ja on vaan illat aikaa heille. Tuntuu niin hurjan pieneltä ajalta vaan ne illat lasten kanssa... Ja jos työ vielä väsyttää niin miten sitä voi olla parempi äiti kuin kokonaan kotona ollessaan?

Mä en kyllä taida selvästikään olla henkisesti viel valmis tähän muutokseen, kun vaan kaikki pyörii mielessä ja jo etukäteen ikävöin hurjasti tuota meidän parivuotiasta :'(

 

[vieras]

Mä en kyllä ole sanonut olevani parempi äiti kuin kotona oleva äiti.

 

[vieras]

Hmm...mitähän vastais Ite menin töihin kuopuksen ollessa 1v 4kk ja kuukausi meiltä n.suurinpiirtein meni sopeutumiseen,mä töihin ja pieni hoitoon.Jotenkin sitä vaan jaksaa kotona paremmin vaikka mullakin aika fyysisesti raskas työ,saa aikuista seuraa ja mikä parasta saat syödä ja juoda ihan rauhassa . Kotiin kun tulee niin kannattaa jättää kotihommelit vähemmälle ja viettää aikaa lapsen kans,mä ainakin jaksan paremmin illat leikkiä kun on päivän ollut töissä.Hyvin ehtii helliä lasta ja viettää "laatuaikaa"

 

[vieras]

sen huomaa siitä että on iloinen, aktiivisempi ja mukavampi äiti silloin "harvoin" kun näkee lapsiaan. silloin kun olin kotona olin kamala pirttihirmu, joka ei koskaan ollut hyvällä tuulella eikä ikinä jaksanut mitään koska koko ajan piti tehdä jotain - arkea oli niin sanotusti liikaa ja koko ajan eikä ollut vapaahetkiä. eikä ollut sitä aikuista seuraa (kuin vain harvoin) jonka kanssa purkaa kotiasioita. nyt kun saa keskittyä päivät johonkin muuhun, niin illat voi keskittyä perheeseen ja kaikilla on mukavampaa.

 

[umbrella-]

Mä en kyllä ole sanonut olevani parempi äiti kuin kotona oleva äiti.

Tarkoitin sitä, kun monet sanoo olevansa parempia äitejä nyt kun käyvät töissä eli ilmeisesti niin, että elämässä on muutakin kuin koti ja lapset. En siis tarkoittanut et joku olis sanonut olevansa parempi äiti kuin kotiäidit vaan, että kokevat itsensä paremmiksi vanhemmiksi käydessään työssä.

 

[umbrella-]

sen huomaa siitä että on iloinen, aktiivisempi ja mukavampi äiti silloin "harvoin" kun näkee lapsiaan. silloin kun olin kotona olin kamala pirttihirmu, joka ei koskaan ollut hyvällä tuulella eikä ikinä jaksanut mitään koska koko ajan piti tehdä jotain - arkea oli niin sanotusti liikaa ja koko ajan eikä ollut vapaahetkiä. eikä ollut sitä aikuista seuraa (kuin vain harvoin) jonka kanssa purkaa kotiasioita. nyt kun saa keskittyä päivät johonkin muuhun, niin illat voi keskittyä perheeseen ja kaikilla on mukavampaa.

Ihanasti sanottu Siis ku pirttihirmuksi mäkin itseni välillä oon tuntenut, voi kumpa kävis itsellä samoin kuin sulla.

 

[vieras]

Mulla vuorotyö niin väsyttävä että olisin ihan kotiäitinä parempi äiti. ja harmittaa suunnattomasti kun lähin töihin nuorimman ollessa 2v. Olisimpa ollut kotona sen vuoden vielä minkä olis voinut olla

 

[kyllä se siitä]

Olisi tärkeää, että tuntisit olevasi sinut lapsen hoitoomenon kanssa. Hoidon aloittaminen ja lapsenkin sopeutuminen onnistuu paremmin, jos vanhemmat suhtautuvat siihen positiivisesti, innolla ja kiinnostuneesti. Siellä on kyllä osaava henkilökunta ja lapsi pian innostuu niistä hoitopaikan jutuista ja muista lapsistakin tuon ikäisenä ja kun vähän vielä tulee ikää lisää niin vielä enemmän. Meneehän siinä muutama viikko totutellessa, mutta huomaat kyllä muutaman kuukauden kuluttua, että ihan hyvin se sujuu. Kirpaisee se aina aluksi, mutta helpottaa viikko viikolta. Usko pois! Ensin työkin voi viedä enemmän voimavaroja yhdessä koko uuteen elämäntyyliin opetellessa, mutta sekin alkaa tasoittua ajan myötä. Tsemppiä!

 

[TavisÄiti]

Noh, mulla on vähän ollut kakspiippunen juttu, toisaalta oon nauttinu kun työn puitteissa pääsee kotoa pois ja näkee muita ihmisiä jne, mutta mun työ on fyysisesti raskasta ja todella olen aivan kuitti kun pääsen kotiin, sitten sitä vaan kaipais hetken tasutumisvaiheen kotiin tultuaan mutta sitä ei saa kun jo pitää olla tekemässä ruokaa ja leikkimässä ja siivoamassa ja kattoo seuraavan päivän kamat valmiiks + iltarutiinit jne. Ainoa mikä mua motivoi töihin on raha ja työn mukanaan tuoma fyysisyys ja kunnon koheneminen. Mutta muuten, en kyllä koe olevani parempi äiti mihinkään verrattuna siks että käyn töissä.
Stressiä ja uupumista mulla lisää sekin että olen aina ollut unohtelija ja itse neitihajamielisyys niin kun nyt pitää muistaa tärkeitä asioita ja aikatauluttaa ja vaikka mitä niin se kostautuu lähes joka viikko, niin että unohdan jotakin tai hukkaan jotakin. Ja ihan kyllä jos kotona olosta maksettais edes saman verran kuin mitä nyt saan ( en todellakaan hyvää palkkaa ) niin kyllä hoitaisin lapseni kotona itse

 

[umbrella-]

Olisi tärkeää, että tuntisit olevasi sinut lapsen hoitoomenon kanssa. Hoidon aloittaminen ja lapsenkin sopeutuminen onnistuu paremmin, jos vanhemmat suhtautuvat siihen positiivisesti, innolla ja kiinnostuneesti. Siellä on kyllä osaava henkilökunta ja lapsi pian innostuu niistä hoitopaikan jutuista ja muista lapsistakin tuon ikäisenä ja kun vähän vielä tulee ikää lisää niin vielä enemmän. Meneehän siinä muutama viikko totutellessa, mutta huomaat kyllä muutaman kuukauden kuluttua, että ihan hyvin se sujuu. Kirpaisee se aina aluksi, mutta helpottaa viikko viikolta. Usko pois! Ensin työkin voi viedä enemmän voimavaroja yhdessä koko uuteen elämäntyyliin opetellessa, mutta sekin alkaa tasoittua ajan myötä. Tsemppiä!

Kiitos! :flower:
Oot oikeassa, että meidän vanhempien pitäis välittää lapselle se tunne, että hoitoon meno on iloinen juttu eikä hän sais vaistota musta tätä epävarmuutta ja ahdistusta. Toisaalta on hyvä, että kun mulla alkaa työt huomenna niin lapsi aloittaa hoidon vasta parin viikon päästä (kun lomailee isän kanssa siihen asti) eli mä saan rauhassa aloittaa työt ja hieman sopeutuakin ennenkuin se hoito alkaa.

 

[Työäiti]

Varmaankin asenne kysymys. Minusta on mukavaa, kun ympärillä tapahtuu ja voi pulista toisten kanssa ja vähän käyttää aivojaankin. Jos mä olen kiljuvan uhmiksen kanssa riittävästi kaksin, niin hermothan siinä menee. Osaan olla stressaamatta töissä erittäin hyvin.

Kotona toki kyllä keksisin kaikennäköistä rakennusprojektia, mutta kotiäitinä niihin ei olisi varaa... Ei se esimerkiksi puutarha pyhällä hengellä paratiisiksi muutu, vaikka siemenestä kasvattaisi ja kavereiden pistokkaita vaalisi.
Mulle kotiäiteys luo mielikuvan kotitöistä ja se on kamalinta melkein mitä maan päällä on.

 

[umbrella-]

Noh, mulla on vähän ollut kakspiippunen juttu, toisaalta oon nauttinu kun työn puitteissa pääsee kotoa pois ja näkee muita ihmisiä jne, mutta mun työ on fyysisesti raskasta ja todella olen aivan kuitti kun pääsen kotiin, sitten sitä vaan kaipais hetken tasutumisvaiheen kotiin tultuaan mutta sitä ei saa kun jo pitää olla tekemässä ruokaa ja leikkimässä ja siivoamassa ja kattoo seuraavan päivän kamat valmiiks + iltarutiinit jne. Ainoa mikä mua motivoi töihin on raha ja työn mukanaan tuoma fyysisyys ja kunnon koheneminen. Mutta muuten, en kyllä koe olevani parempi äiti mihinkään verrattuna siks että käyn töissä.
Stressiä ja uupumista mulla lisää sekin että olen aina ollut unohtelija ja itse neitihajamielisyys niin kun nyt pitää muistaa tärkeitä asioita ja aikatauluttaa ja vaikka mitä niin se kostautuu lähes joka viikko, niin että unohdan jotakin tai hukkaan jotakin. Ja ihan kyllä jos kotona olosta maksettais edes saman verran kuin mitä nyt saan ( en todellakaan hyvää palkkaa ) niin kyllä hoitaisin lapseni kotona itse

Näinhän se on, että raha meitä täällä liikuttaa, se mullakin iso syy työhön menoon oli, mutta myös se, että tätä työtä tarjottiin mulle vähän yllättäen ja olis ollu silkkaa hulluutta (ja riskialtista kieltäytyä).
Mä oon kans tosi hajamielinen eli jo kauhulla odotan että mitä tärkeitä juttuja unohdan, Nyt kotona ollessa on ollut työnja tuskan takana muistaa koululaisen jutut, nyt kun on lisäksi viel omat työasiat ja sitten kuopuksen hoitopaikan jutut niin kaaos voi olla valmis :ashamed:

 

[umbrella-]

Varmaankin asenne kysymys. Minusta on mukavaa, kun ympärillä tapahtuu ja voi pulista toisten kanssa ja vähän käyttää aivojaankin. Jos mä olen kiljuvan uhmiksen kanssa riittävästi kaksin, niin hermothan siinä menee. Osaan olla stressaamatta töissä erittäin hyvin.

Kotona toki kyllä keksisin kaikennäköistä rakennusprojektia, mutta kotiäitinä niihin ei olisi varaa... Ei se esimerkiksi puutarha pyhällä hengellä paratiisiksi muutu, vaikka siemenestä kasvattaisi ja kavereiden pistokkaita vaalisi.
Mulle kotiäiteys luo mielikuvan kotitöistä ja se on kamalinta melkein mitä maan päällä on.

Joo, mekin ollaan rakennettu ja ei tuo puutarha hirveen kukoistavaksi ole kotiäidin tuloilla tullut. Nyt alkaa tila lopua ja pitäis laajentaa yläkertaan niin sitäkään ei hoitorahalla toteuteta. Niin surullista se vaan on, että raha se vaikuttaa.

 

[Työäiti]

Mä oon kans tosi hajamielinen eli jo kauhulla odotan että mitä tärkeitä juttuja unohdan, Nyt kotona ollessa on ollut työnja tuskan takana muistaa koululaisen jutut, nyt kun on lisäksi viel omat työasiat ja sitten kuopuksen hoitopaikan jutut niin kaaos voi olla valmis :ashamed:

Mutta ethän sinä ole mikään yksinhuoltája. Eikös perheessä työt jaeta kummankin harteille. Niin lapset, muistamiset kuin kotityötkin.

 

[slörde]

Mulle kotiäiteys luo mielikuvan kotitöistä ja se on kamalinta melkein mitä maan päällä on.

Täysin samaa mieltä. Kyllä mä lasten kanssa tykkään olla, mut kotitöitä ei oikein voi ulkoistaa (ellei ole filthy rich, ja mä en ole).

 

[umbrella-]

Mä oon kans tosi hajamielinen eli jo kauhulla odotan että mitä tärkeitä juttuja unohdan, Nyt kotona ollessa on ollut työnja tuskan takana muistaa koululaisen jutut, nyt kun on lisäksi viel omat työasiat ja sitten kuopuksen hoitopaikan jutut niin kaaos voi olla valmis :ashamed:

Mutta ethän sinä ole mikään yksinhuoltája. Eikös perheessä työt jaeta kummankin harteille. Niin lapset, muistamiset kuin kotityötkin.

Joo, onhan meillä kotitöistäkin ja lastenhoidosta vastuu ollut molemmilla vaikka mä oon kotona ollutkin eli mies osallistuu siinä missä minäkin. Mut hajamielisiä ollaan molemmat :xmas:

 

[TavisÄiti]

[ [/quote]

Näinhän se on, että raha meitä täällä liikuttaa, se mullakin iso syy työhön menoon oli, mutta myös se, että tätä työtä tarjottiin mulle vähän yllättäen ja olis ollu silkkaa hulluutta (ja riskialtista kieltäytyä).
Mä oon kans tosi hajamielinen eli jo kauhulla odotan että mitä tärkeitä juttuja unohdan, Nyt kotona ollessa on ollut työnja tuskan takana muistaa koululaisen jutut, nyt kun on lisäksi viel omat työasiat ja sitten kuopuksen hoitopaikan jutut niin kaaos voi olla valmis :ashamed:

[/quote]

Juuh, mä olen jo muutaman kaaoksen saanut aikaan unohteluillani

Koitan vaan ajatella huumorilla kun muuten lähtee järki tuon unohtelun kanssa mutta niinä mukavina hetkinä kun joku asia on hukassa eikä millään löydy niin kyllä siinä meinaa itku tulla kun miettii miten tampio itse on kun ei muka osaa huolehtia asioista =)

 

[Vieras]

Ai te ootte jo köyhtynyt.

 

[inhorealisti työssäkävijä]

Mä annan vielä inhorealistista kuvaa itsestäni kotona (12kk esikoisesta, 15kk kuopuksesta): Hermot menivät paljon helpommin, pirttihirmu siis aina välillä. Pienet asiat alkoivat pyöriä liikaa päässä. Välillä elämän suuret kysymykset saivat liikaa valtaa päässäni, vajosi siis jotenkin liian syviin mietteisiin. Seinät meinasivat kaatua usein päälle, kun elämä kulki useimpina päivinä koti-leikkikenttä-omapiha -väliä. Masennusta pukkasi jne.

Mulla vain kerta kaikkiaan on niin kova tekemisen tarve. Ja siis sellaisen aivotyön tekemisen tarve ja sosiaalisen vuorovaikutuksen tarve muiden aikuisten kanssa "aikuisten järkevistä asioista". Lapset näkevät ihanan äidin ja mies mukavamman vaimon kun käyn töissä Itelläkin on päässä parempi olo.

Työ antaa minulle energiaa ja voimavaroja kotiinkin. Hoitopäivät pyritään pitämään lyhyinä tavalla tai toisella ja mikään ei ole ihanampaa kuin omat lapset ja niiden kanssa oleminen. Sitten kun on saanut käydä myös töissä..

 

[Keittiönoita]

Mä olin hoitovapaalla ollessani aivan varmasti parempi äiti kuin töissä ollessani.

 

[umbrella-]

Ai te ootte jo köyhtynyt.

Yhtä köyhiä me aina ollaan oltukin =)

 

[vieraaana]

No tässä, mitä mä olen ollut kotiäitina ja nyt kun olen töissä.

Kotiäitinä: Olin väsynyt ja kiukkuinen, kun lapset tappeli keskenään. Siinä sivussa sitten piti tehdä normaalipäivään kuuluvia askareita, ruokaa, siivoilla, käydä ulkona jne lapsien kanssa. Ei oikeen jaksanut lähteä kavereillekkaan, kun matkat oli kiukuttelua, eikä saanut rauhassa olla. Sitten kun mies tuli kotiin töistä, halusin olla miehen kanssa, enkä jaksanut lähteä enään illalla ajelemaan kavereille. Olin minimillä, joten rahastakin oli pulaa ja se lisäs tressiä, eikä ollut edes ylimäärästä VAIKKA ois tahtonut tehdä jotakin.
En halunnut viedä lapsia tarhaan, kun olin kotona, vaikka lapset ainakin isompi ois tarvinnut kavereita. Eli olin vaan oikeastaan kotona, lapsien kanssa.

Työssä äitinä: Nyt kun olen töissä, mieli on virkeä, ei tarvitse kuunnella kiukuttelu ja sitä jaksaa kuunnella paremmin sitten kun on välillä ollut töissä. Eikä lapset edes kiukuttele niin paljoa, kun en ole väsynyt ja äreä kokoaikaa.
Nyt on paljoan paljon enemmän rahaa, ei ole siittäkään minkäänlaista tressiä ja voi lapsienkin kanssa käydä vaikka eläinpuistossa yms,eikä vaan pihalla oloa.
Töissä sai uusia kavereita, kiva jutella päivät aikuisten ihmisten kanssa. Ennen kun menen töihin/ tulen töistä saatan kipaista kaverilla kahvilla ja jaksan kutsua kotiinkin kavereita, kun en ole kokopäivää siellä äreänä ollut niinkuin ennen 24/7 olin vaan kotona.

Mulla on 3-vuorotyö, joka on mun mielestä tosi plussaa, välillä saa olla kotona, ja välillä siellä töissä, ja päivätkin on erillaisia kun ei ole yhtä ja samaa, töihin,kotiin, jne.

 

[slörde]

Pakko vielä sanoa, että en oo koskaan ollu niin onnellinen ja tasapainoinen kuin nyt, kun mieheni on lasten kanssa kotona, minä töissä. Jaksan paljon paremmin töiden jälkeen keskittyä lapsiin ja nauttia heidän seurastaan kuin silloin, kun olin heidän kanssaan 24/7 ja yrittäen hoidella kaikkia kotitöitä siinä ohessa.

 

[kolmen äiti]

Mä annan vielä inhorealistista kuvaa itsestäni kotona (12kk esikoisesta, 15kk kuopuksesta): Hermot menivät paljon helpommin, pirttihirmu siis aina välillä. Pienet asiat alkoivat pyöriä liikaa päässä. Välillä elämän suuret kysymykset saivat liikaa valtaa päässäni, vajosi siis jotenkin liian syviin mietteisiin. Seinät meinasivat kaatua usein päälle, kun elämä kulki useimpina päivinä koti-leikkikenttä-omapiha -väliä. Masennusta pukkasi jne.

Mulla vain kerta kaikkiaan on niin kova tekemisen tarve. Ja siis sellaisen aivotyön tekemisen tarve ja sosiaalisen vuorovaikutuksen tarve muiden aikuisten kanssa "aikuisten järkevistä asioista". Lapset näkevät ihanan äidin ja mies mukavamman vaimon kun käyn töissä Itelläkin on päässä parempi olo.

Työ antaa minulle energiaa ja voimavaroja kotiinkin. Hoitopäivät pyritään pitämään lyhyinä tavalla tai toisella ja mikään ei ole ihanampaa kuin omat lapset ja niiden kanssa oleminen. Sitten kun on saanut käydä myös töissä..

Samanlaisia ajatuksia... huomattavasti paremmin jaksan nyt, kuin kotona ollessa. Teen 30h/vko, joten perheelle jää silti kivasti aikaa. Mua ei vaan ole luotu kotiäidiksi, tuntuu kuin olisin herännyt "koomasta" kun pääsin takaisin duuniin! Nautin kyllä lasten kanssa olemisesta, mutta kotona oleminen oli liian yksitoikkoista mulle...kaipaan muutakin elämää. Meillä lapset ovat viihtyneet aina tosi hyvin päivahoidossa, eli en ole potenut huonoa omaatuntoa. Esikoinen oli aikoinaan 4v ja keskimmäinen 3v kun aloittivat ryhmiksen. Kuopus oli 2v 3kk.

 

[työäiti]

Riippuu varman työstäkin. Kolmivuoroa kun tein, ei ollut aikaa perheelle, kotiin kun pääsi oli aina ihan loppu, ja mitään rytmiä kun ei ollut, niin koko elämä ihan sekaisin. Nyt päivätyössä elämä tuntuu erittäin hyvälle. Kun laitan työpaikan oven kiinni, alkaa aika perheen kans. Mahdollisuus tavan yöuniin ja siihen että syö ruoka-aikaan, tekee jo jaksamiseenkin paljon. Kun olin kotiäitinä, tunsin olevani täysin riittämätön, en ollut osallinen perheenelättämiseen, laskut oli myöhässä, pää tuntui hajoavan kun ei täällä ole perhekerhoja jne.
Nyt tuntuu että elämässä on kaikkea oikeassa suhteessa. Tottakai toivoisi että vois olla enemmänlasten kans, mut koska lapsetkin vaikuttaa tyytyväisille, niin eiköhän kaikki ole silloin hyvin.