Työttömät + lapsi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja raparperi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

raparperi

Vieras
Haluaisin kuulla kokemuksia työttömien taloudellisesta puolesta pärjätä lapsen kanssa. Olen kuumeillut jo useamman vuoden ja valmistuin nyt ammattiin. Sekä minä että avokkini olemme tällä hetkellä työttömiä.

Itse tunnen olevani valmis tulemaan äidiksi ja miehenikin on täysillä mukana perheen perustamisessa. Olen laskeskellut, että taloudellinen tilanne tulisi olemaan sama kuin opiskelevilla vanhemmilla.
 
Minä jään työttömäksi syyskuussa. Saan ansiosidonnaista n.1800?/kk. Mies on työssä. Pärjäillään kyllä siihen asti, että saan taas töitä. Reissaamista ja vaatteiden ostoa on pakko vähentää.
 
Mä olin kokopäiväinen opiskelija ja yh kaksi vuotta ja ihan hyvin pärjättiin :)
Sossusta ei saatu rahaa ja elatustukea saatiin pienen sählingin takia vain 100e/kk, eli opintotuella ja asumistuella kitkuteltiin. Isovanhemmat eivät pystyneet auttamaan mitenkään.
Ei me ny ihmeemmin shoppailtu ja vaikka karkkipäivä oli kerran viikossa, niin saattoi käydä välillä niinkin, ettei ollut varaa ostaa karkkia.
Mun häpeäni on se, että en jaksanut pyöriä kirpparilla, sillä keinolla olis varmasti säästynyt enemmän rahaa ruokaan :ashamed:

Leikkikenttä, lenkkeily ja kirjasto ovat ilmaista huvia :)

Hyödyntäkää kirpparia ja leipokaa itse leivät. Ei se helppoa tule olemaan, mutta toivottavasti jompikumpi tai molemmat vanhemmista pääsevät jossain vaiheessa töihin :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja pinkee:
Minä jään työttömäksi syyskuussa. Saan ansiosidonnaista n.1800?/kk. Mies on työssä. Pärjäillään kyllä siihen asti, että saan taas töitä. Reissaamista ja vaatteiden ostoa on pakko vähentää.

Mä oon töis enkä saa edes palkkaa noin paljon ku 1800e/kk :p
Eikä ole siis taloudessamme miestäkään ja pärjätään tosi hyvin :D
Ja me kyllä reissataan, kotimaassa tietenkin :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja pinkee:
Minä jään työttömäksi syyskuussa. Saan ansiosidonnaista n.1800?/kk. Mies on työssä. Pärjäillään kyllä siihen asti, että saan taas töitä. Reissaamista ja vaatteiden ostoa on pakko vähentää.

Siis sun ansiosidonnainenhan on jo suurempi kun monien palkka. Ja jos kerran mieskin on töissä, tilannetta ei todellakaan voi verrata työttömien taloudelliseen tilanteeseen.
 
siis voiko joku olla niin höntti että tarkoituksella alkaa perhettä perustamaan tohon tilanteeseen? jos lapsia jo on se on pakko pärjätä työttömänäkin mutta että niitä aletaan ehdoin tahdoin hankkimaan kun asiat ei ole kunnossa, ei mahdu mun jakeluun..
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja pinkee:
Minä jään työttömäksi syyskuussa. Saan ansiosidonnaista n.1800?/kk. Mies on työssä. Pärjäillään kyllä siihen asti, että saan taas töitä. Reissaamista ja vaatteiden ostoa on pakko vähentää.

Siis sun ansiosidonnainenhan on jo suurempi kun monien palkka. Ja jos kerran mieskin on töissä, tilannetta ei todellakaan voi verrata työttömien taloudelliseen tilanteeseen.

No toki meidän menot on suunniteltu sen mukaan, että kaksi ihmistä käy työssä. Ja toki meidän tulot putoaa, kun minulta loppuu työt. Lainat on isot ja myös niiden lyhennykset ovat isot. Ei me varmaan nälkää nähdä, mutta jostain joudutaan säästämään.
 

Yhteistyössä