Tytär pyörätuolissa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "mari"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"mari"

Vieras
Hei!

19-vuotias tyttäreni halvaantui onnettomuudessa vyötäröstä alaspäin. Tilanne on meille kaikille aivan uusi, nyt kaikki opiskelut, yksinelämiset ja ylipäätään elämässä pärjäämiseen totuttelut taisivat mennä aivan uusiksi. Tyttäreni pääsee pian sairaalasta kotiin ja toki meille on kerrottu käytännön asioita halvauksen ja pyörätuolin kanssa elämisestä, mutta haluaisin kuulla aitoja kokemuksia ihmisiltä, joilla on omaa tai ylipäätään kokemusta pyörätuolin kanssa elämisestä :/ Minusta tuntuu kovin vaikealta auttaa ja tukea, kun on aivan yhtä tietämätön asioista ja tottua siihen, että aiemmin niin positiivinen, menevä ja päämäärätietoinen nuori nainen ei kykene näkemään enää omaa tulevaisuuttaan. Olisi ihanaa kuulla kokemuksia, joiden avulla tyttärenikin näkisi, ettei elämä hänelläkään ole kuin vasta aluillaan :)
 
Jos ei mitään kuntutusjaksoa tms. ole suunnitteilla, niin kannattaa ehdottomasti liittyä ja ottaa yhteyttä invalidiliittoon ja paikallisiin vammaisjärjestöihin, sieltä löytyy paras apu ja tuki, sekä paljon käytännön tietoa ja vertaistukea.
 
Eikö hänellä ole mitään kuntoutusjaksoa tms? Esim. Käpylässä?

On kuntoutusjaksoja toki, mutta nyt ehkä toivoisin tietoa sellaisesta ihan arkipäivän elämästä, tyyliin opiskeluista, parisuhteesta yms. elämästä ylipäänsä :) Periaatteessa vähän sellaista, että äitikin alkaisi luottaa siihen että tytär varmasti pärjää elämässään ja voisi täysillä tukea häntä :)
 
[QUOTE="mari";23830631]On kuntoutusjaksoja toki, mutta nyt ehkä toivoisin tietoa sellaisesta ihan arkipäivän elämästä, tyyliin opiskeluista, parisuhteesta yms. elämästä ylipäänsä :) Periaatteessa vähän sellaista, että äitikin alkaisi luottaa siihen että tytär varmasti pärjää elämässään ja voisi täysillä tukea häntä :)[/QUOTE]

Niiden kuntoutusjaksojen tavoitteena on juurikin yleensä se, että annetaan resursseja arkipäivän elämään :)
 
[QUOTE="vieras";23830669]tuttuni loukkaantui nuorena. Edelleen saman poikaystävän kanssa ja 2 biologista lasta. Normaalia elämää elävät.[/QUOTE]

Ihana kuulla, kiitos! :)
 
tämähän se on lkannattava paikka moista kysellä.Täällä kaikki puhuu niin paljon paskaa ( keksittyjä tarinoita),et ei tosikaan. Ota tietosi jostain muualta mielummin.
 
En nyt tarkoita toki olla tyly, olen pahoillani jos vastaukseni siltä vaikuttavat, mutta perimmäinen ajatus tässä on se, että tältä palstalta se lopullinen viisaus ja vastaus arkielämän tilanteisiin, opiskeluun tms tuskin löytyy. Vammaisten kanssa töitä tekevät ammattilaiset ja vertaistukea antavat toiset, samassa tilanteessa olevat pystyvät antamaan sitä parhaiten, ja vaikka sellaisia tältäkin palstalta saattaa löytyä, niin on varmaan hankala saada "lopullisia vastauksia" täältä. Emme esim tiedä, mikä vamma tyttärelläsi on, mistä asti hän on halvaantunut, mikä on hänen toimintakykynsä tms. Kuntoutusjaksoilta löytyy yleensä paljon vastauksia juuri näihin kysymyksiin mitä mietit.

Itse olen aika paljon tehnyt töitä ja vapaaehtoistyötä eri tavoin vammaisten ihmisten kanssa, ja sanoisin, että vastaukset noihin kysymyksiin löytyvät ennen kaikkea siitä, mikä on vamman laatu, vammaisuuden aste, ko. persoonan oma persoonallisuus ja hänen tavoitteensa, mutta myös se, mitä apua yhteiskunta tarjoaa tai mitkä ovat ao. henkilön tukiverkostot. Monelta onnistuu parisuhde, lapsen saaminen, opiskelu jne ihan siinä missä minultakin. Jollain taas ei.

Invalidiliitto ja vammaisjärjestöt ovat tosiaan aika hyviä paikkoja saada tietoa. :) Ainakin täällä meidän seudulla invalidiliitolla on tosi paljon erilaista toimintaa. Ja ainakin Käpylän kuntoutuskeskus on käsittääkseni monelle vammaiselle juurikin se paikka, josta saa sen "perustiedon" ihan kaikesta, tyyliin yksin peseytymisestä, kaupassa käymisestä ja seksiasioistakin. Sitä on moni kehunut. Myös toimintaterapeutin palvelut pitäisi vastaavassa tilanteessa olla ihan normi, ja hänen tehtävänsä on auttaa juurikin ihan arkisissa asioissa.
 
[QUOTE="vieras";23830669]tuttuni loukkaantui nuorena. Edelleen saman poikaystävän kanssa ja 2 biologista lasta. Normaalia elämää elävät.[/QUOTE]

tämä tarina on tosi.
 
En nyt tarkoita toki olla tyly, olen pahoillani jos vastaukseni siltä vaikuttavat, mutta perimmäinen ajatus tässä on se, että tältä palstalta se lopullinen viisaus ja vastaus arkielämän tilanteisiin, opiskeluun tms tuskin löytyy. Vammaisten kanssa töitä tekevät ammattilaiset ja vertaistukea antavat toiset, samassa tilanteessa olevat pystyvät antamaan sitä parhaiten, ja vaikka sellaisia tältäkin palstalta saattaa löytyä, niin on varmaan hankala saada "lopullisia vastauksia" täältä. Emme esim tiedä, mikä vamma tyttärelläsi on, mistä asti hän on halvaantunut, mikä on hänen toimintakykynsä tms. Kuntoutusjaksoilta löytyy yleensä paljon vastauksia juuri näihin kysymyksiin mitä mietit.

Itse olen aika paljon tehnyt töitä ja vapaaehtoistyötä eri tavoin vammaisten ihmisten kanssa, ja sanoisin, että vastaukset noihin kysymyksiin löytyvät ennen kaikkea siitä, mikä on vamman laatu, vammaisuuden aste, ko. persoonan oma persoonallisuus ja hänen tavoitteensa, mutta myös se, mitä apua yhteiskunta tarjoaa tai mitkä ovat ao. henkilön tukiverkostot. Monelta onnistuu parisuhde, lapsen saaminen, opiskelu jne ihan siinä missä minultakin. Jollain taas ei.

Invalidiliitto ja vammaisjärjestöt ovat tosiaan aika hyviä paikkoja saada tietoa. :) Ainakin täällä meidän seudulla invalidiliitolla on tosi paljon erilaista toimintaa. Ja ainakin Käpylän kuntoutuskeskus on käsittääkseni monelle vammaiselle juurikin se paikka, josta saa sen "perustiedon" ihan kaikesta, tyyliin yksin peseytymisestä, kaupassa käymisestä ja seksiasioistakin. Sitä on moni kehunut. Myös toimintaterapeutin palvelut pitäisi vastaavassa tilanteessa olla ihan normi, ja hänen tehtävänsä on auttaa juurikin ihan arkisissa asioissa.

En tietenkään pitänyt sinua lainkaan tylynä, päinvastoin, asia on kuitenkin vaan vielä niin tuore, etten oikein tiedä mistä kaikkialta saisin tietoa. Kiitos siis vinkeistäsi! :) Tyttäreni halvaus ei onneksi ole mikään älyttömän paha, vaikka kaikkihan ne pahoja tietenkin ovat. Sinänsä onni onnettomuudessa, vaikka aluksi tyttäreni vammat näyttivät todella vakavilta, nyt on selvinnyt, että ainut pysyvä "vamma" on halvaus vyötäröstä alaspäin. Melkoinen helpotus, etenkin kun lääkärit ovat suht toiveikkaita :) Mutta kiitos tosiaan vinkeistä, eiköhän ne asiat sitten viimeistään kuntoutuksen aikana selkiydy :)
 

Yhteistyössä