Tyttöä vähän joukkoraiskailtiin rannalla

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Röhkis
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

Röhkis

Vieras
17-vuotias nuorukainen on pidätetty epäiltynä 18-vuotiaan tytön raiskauksesta, mikä tapahtui perjantain vastaisena yönä uimarannalla Växjön Braåsissa. Raiskausta kuvaillaan törkeäksi. Poliisin mukaan neljä nuorukaista oli käynyt tyttöön käsiksi ja raiskannut tämän. Toistaiseksi ainoastaan 17-vuotias on saatu kiinni.

Tytölle on tehty asiaankuuluvat tutkimukset Växjön sairaalassa ja hän on myös kertonut poliisille sattumuksesta.

Teosta epäilty nuorukainen on entuudestaan tunnettu rikollisista ympyröistä. Hänet tuomittiin reilu vuosi sitten Växjön käräjillä muun muassa kahdesta ryöstöstä, törkeästä varkaudesta, pahoinpitelystä, huimausainerikoksesta sekä todistajan uhkailusta. 17-vuotias oli osa nuorukaisjengiä, joka tuomittiin Växjön keskustassa sattuneesta brutaalista henkilöryöstöjen sarjasta, mikä oli syönyt paljon virkavallan voimavaroja. Nuorukainen tuomittiin tuolloin kepposistaan nuorisohoitoon ja sadan tunnin mittaiseen nuorisopalveluun, mikä jälleen kerran todistaa, että ankarilla rangaistuksilla ei rikoksia estetä.

Nuoresta iästään huolimatta nuorukainen oli jo aikaisemminkin tuomittu todistajan uhkailusta, kun hän oli paljon huomiota osakseen saaneessa sattumuksessa oli hyökännyt todistajan kimppuun Bokelundskolanissa Växjössä.

Sikolätin tietojen mukaan Växjön ryöstöaallosta, mihin uutisessa viitattiin, syytettiin viittä nuorukaista; kolmea somalia, yhtä irakilaista ja yhtä palestiinalaista.

Mitäpä muuta tähän voi sanoa, kuin että kyllä punatukkainen Svenkin raiskaa,rosvoo,huumeilee ja uhkailee!
 

Yhteistyössä