N
niinuska
Vieras
poika on puolioistavuotias, vauvasa saakka ollut todella vaativa. Vauvana sai "itkukohtauksia, mikään ei auttanu, sittenko en antanut huomiota hän rauhoittui. Hän ei ole eläissään nukkunut yhtäkään yötä, vaan heräilee kymmeniä kertoja yön aikana huutamaan täyttä kurkkua, mikään ei auta. Vaatii kokoaika aikuisen läsnäoloa, on takertuvainen aikuiseen, mitään hän ei voi tehdä ilman aikuista. Nykyään todella liikkuvainen, ei pysy hetkäkää melkeen paikoillaan ellei katso videoita sillonkin kun katsoo videoita pitää käsillä tehdä jotain. Inhoaa vettä, kylvettäminen yhtä taistelua, vaatteiden risuminen ja pukeminen täyttä taistelua. Vanuissakaan ei nykyään viihdy vaan huutaa siellä kukkusuorana mikä nyt sitten estää meitä jonkin verran liikkumasta. Ruokailut ovat myös täyttä taistelua, mikän ei kelpaa mikään ei ole hyvä. Uusi piirre on myös että hän tykkää järsiä aikuisen olkapäätä. Päivät menee siinä kun hän saa raivokohtauksia, lelut ei tottele, aikuinen ei tee niinko hän haluaa ja yöt rauhoitellessa häntä. Hän on hyvin järjestelmällinen, sivoaa, vie tavaroita omiin paikkoihin"järjestää" alan jo vajota epätoivoon...onko muillakin samanlaista?