Uhmaikäinen "takinkääntäjä" - neuvoja, kiitos!

["Eee"]

Nyt olis hyvät neuvot paikallaan, siskot! Hermo alkaa olla kireellä...

Eli likalla on ikää 2v 3kk ja uhmaikä ihanimmillaan. Kaikkein raivostuttavimpia on sellaset tilanteet, kun se pyytää ensin yhtä ja sitten heti toista. Siis yrittää pompottaa mua ja isäänsä ihan täysillä oman pillinsä mukaan. Esimerkki iltapalalta tänään:

Minä: Nyt mennään iltapalalle.
Likka: Joooo! Minä otan leipää ja maitoo!
Minä otan leivän ja voin esiin ja alan avata voipurkkia.
L: En halua voita! En halua voita!
M: No ei sitten laiteta voita. (Suljen voi purkin.)
L: Haluun voita! Haluuuuun voita!
M: Mutta sinä sanoit juuri äskön, että et halua voita.
L: Haluun voita! Haluun voita! Haluuuuun voita!
M: Mutta miksi sinä sitten sanoit, että et halua?
L: Haluuuuuuuuuuun voita!
jne...

Lopulta sitten voitelin sen perkeleen leivän, koska muuten se ei olis syönyt mitään iltapalaks ja kävi sääliks reppanaa, kun se on muutenkin tollanen alimittanen ja vasta viimesessä neuvolassa alkanu vähän kohota sen alakäyränsä yläpuolelle...

Toinen esimerkki, iltapissalta tänään:

Likka laittaa itse korokkeen wc-pöntön eteen ja pienennysrenkaan pöntön päälle ja autan hiukan siihen pöntölle kiipeämisessä. Se ylettyy juuri ja juuri pöntöllä istuessaan siihen korokkeen reunaan varpaillansa.

L: En haluu tota tohon. (Potkii korkoketta varpaillaan kunnes se liikahtaa sen verran kauemmaksi, että ei enää ylety kuin ihan vähän hipaisemaan sitä varpaillaan.)
L: Haluun ton tohon! (Alkaa potkia ihan holtittomasti siinä pöntöllä.) Haluun ton! Haluuuuuuuun ton!
M: Mutta kun sinä itse äskön halusit sen pois...
L: Haluuuuuuuuuuuun ton!

Ja lopulta se meni sellaiseksi karjumiseksi koko touhu, että se ei enää suostunut pissaamaan pottaan ollenkaan. On nyt sitten mukava nukkua, kun ihan kohta tulee vaippa märäksi. No itsepä kärsii...

Ja vastaavaa johdonmukaista juupas-eipäs-käyttäytymistä voi esiintyä ihan missä tahansa asiassa: haluun banaanin, mutta empäs haluakaan sitten, kun se on kuorittu; haluun istua syliin, mutta empäs haluakaan sitten, kun pääsen siihen; ei saa äiti auttaa tässä, mutta sitten kun en osaakaan tehdä itse, niin äiti autaaaaaa; yms.

Yhdestä tilanteesta olen saanut tuon takinkääntämisen kitkettyä aikalailla pois. Nimittän muutama kuukausi sitten aina nukkumaan mennessä likka pyysi ensin peiton ja sitten hetken kuluttua (tai vaikka ihan heti) alkoi huutaa "ei peittoo!" Keksin aika pian, että sanon, että en laita sitä peittoa sen päälle, koska se kuitenkin sitten haluaa sen pois ja neuvon, että saa itse laittaa peittonsa, jos haluaa. Siitä peittohässäkästä meni sitten hohto aika pian, kun en osallistunut siihen mitenkään. Mutta nämä muut on hankalampia, kun esim. tuo wc-korokehomma tapahtui tänään ekaa kertaa, niin en osannut siihen mitenkään varautua, ja yritin sitten vaan olla osallistumatta mitenkään, ja sitten nuo ruokahommat on hankalia, kun en raskisi alkaa sillä ruualla kiristääkään enkä myöskään pakottaa syömään.

Ollaan huomattu, että selkeä käskeminen toimii (välillä) suhteellisen hyvin, eli esim. hampaiden peseminen ja pukeminen on ilmoitusluontoisia asioita. Joskus annan valita tyyliin "haluatko laittaa päälle sinisen vai punaisen mekon?" tai "haluatko laittaa päälle housut vai mekon?" mutta eihän näillä nyt tietenkään kokonaan sitä pukemiseen liittyvää kapinointia estetä. Mutta siis tuollaisissa selkeissä käskytilanteissa tuo eipäs-juupas-ärsytys ei ole niin helposti mahdollista. Silloin siis riihetään siitä asiasta muuten vaan.

Mutta auttakaa, miten pitäisi toimia noissa takinkääntötilanteissa, kun lapsi tekee itse sen yksinkertaisen asian niin helvetin vaikeaksi?

 

[noo-o]

Niissä tilanteissa on aikuisen otettava ohjat ja päätettävä asia sekä pysyttävä päätöksessä lapsen huudoista huolimatta. Johdonmukaisuudella ja kilokaupalla kärsivällisyyttä uhmaikäinenkin saa turvallisuuden tunteen, jota uhmallaan hakee. Älä missään nimessä päästä uhmista määräilemään, se on loputon suo ja sulta menee taatusti hermot.

 

["Eee"]

Niissä tilanteissa on aikuisen otettava ohjat ja päätettävä asia sekä pysyttävä päätöksessä lapsen huudoista huolimatta. Johdonmukaisuudella ja kilokaupalla kärsivällisyyttä uhmaikäinenkin saa turvallisuuden tunteen, jota uhmallaan hakee. Älä missään nimessä päästä uhmista määräilemään, se on loputon suo ja sulta menee taatusti hermot.

Näin oon yrittäny toimia. Mutta noi tilanteet, joissa se mielipide vaihtuu alle sekunnissa ihan epäjohdonmukasesti on hämmentäviä. :/

Haluaisin ihan konkreettisen esimerkin, että miten tossa leivänvoitelutilanteessa olis pitäny toimia. Siis olisko pitäny pistää se voipurkki jääkaappiin ja sanoa, että syö leipänsä ilman voita sitten, ja kun se ei sitä olis syönyt, niin jättää se ilman iltapalaa? Vai olisko ollu parempi, että olisin vaan voidellut sen leivän ja yrittänyt sitten tuputtaa sitä voideltua leipää huutavalle muksulle, joka olis kuitenkin kieltäytynyt sen syömisestä, koska olin vastoin hänen tahtoaan voidellut sen? Vai onko tähän joku muu toimintamalli, jossa aikuinen ottaa ohjat käsiinsä ja pitää päätöksensä, jota en nyt vaan keksi?

 

[So far so good]

Meillä 2v2kk vanha tyttö, ja nyt viimeaikoina tuntuu että uhma pahenee vaan jatkuvasti.

Ihan samanlaista juupaseipäsjuupas juttua, mutta näistä ollaan ihan ookoosti selvitty silleen että jos lapsi esim. iltapalaa tehdessä alkaa huutamaan että haluaa leipää, ei halua leipää. Annan leivän, ja vaikka sanoo vastaan ettei halua, lapsi ei saa muuta, ja ympäripuhun lasta syömään leivän kaikenmaailman ihme jutuilla "Syö leipä nyt niin jaksat sitten huomenna leikkiä puistossa ja siellä mennään keinumaan ym" ja siitä sitten lapsi innostuu niin että unohtaa sen että justiinsa sanoi ettei syö leipää. ;D

 

["Eee"]

Meillä 2v2kk vanha tyttö, ja nyt viimeaikoina tuntuu että uhma pahenee vaan jatkuvasti.

Ihan samanlaista juupaseipäsjuupas juttua, mutta näistä ollaan ihan ookoosti selvitty silleen että jos lapsi esim. iltapalaa tehdessä alkaa huutamaan että haluaa leipää, ei halua leipää. Annan leivän, ja vaikka sanoo vastaan ettei halua, lapsi ei saa muuta, ja ympäripuhun lasta syömään leivän kaikenmaailman ihme jutuilla "Syö leipä nyt niin jaksat sitten huomenna leikkiä puistossa ja siellä mennään keinumaan ym" ja siitä sitten lapsi innostuu niin että unohtaa sen että justiinsa sanoi ettei syö leipää. ;D

Joo, siitä ollaan kyllä pidetty ehdottomasti kiinni, että jos on ekana pyytänyt leipää, eikä syö sitä, niin mitään muutakaan ei sitten tipu. Mutta tohon meidän jästipäähän ei kyllä noi neuvottelut paljon tehoa... Grrrrrr...

Ja siis tässä leivän voitelemisjupakassa mulle on edelleenkin epäselvää, että olisko se johdonmukanen toiminta nyt tarkottanut sitä leivän voitelemista vai voitelematta jättämistä... Vai onko joku fiksumpi toimintamalli kun noi kaksi, mitä mulle tulee mieleen.

Se ei kuitenkaan missään välissä sanonut, ettei halua sitä leipää syödä, kun puhe oli vaan voitelemisesta.

En tajua, miten tommonen pikkupirpana voi saada nää asiat näin helvetin monimutkasiks. Siis kun toi ohje, että aikuinen päättää ja toimii johdonmukasesti, on noin helvetin yksinkertanen, mutta sitten käytännössä en ikinä tiedäkään, miten mun nyt pitäis tehdä. Oon vaan liian looginen ihminen ite, niin tommonen epälooginen mielenmuuttaminen saa mut ihan sekasin. Ihan tolkutonta.

 

["Mam"]

[QUOTE="Eee";23933626]Joo, siitä ollaan kyllä pidetty ehdottomasti kiinni, että jos on ekana pyytänyt leipää, eikä syö sitä, niin mitään muutakaan ei sitten tipu. Mutta tohon meidän jästipäähän ei kyllä noi neuvottelut paljon tehoa... Grrrrrr...

Ja siis tässä leivän voitelemisjupakassa mulle on edelleenkin epäselvää, että olisko se johdonmukanen toiminta nyt tarkottanut sitä leivän voitelemista vai voitelematta jättämistä... Vai onko joku fiksumpi toimintamalli kun noi kaksi, mitä mulle tulee mieleen.

Se ei kuitenkaan missään välissä sanonut, ettei halua sitä leipää syödä, kun puhe oli vaan voitelemisesta.

En tajua, miten tommonen pikkupirpana voi saada nää asiat näin helvetin monimutkasiks. Siis kun toi ohje, että aikuinen päättää ja toimii johdonmukasesti, on noin helvetin yksinkertanen, mutta sitten käytännössä en ikinä tiedäkään, miten mun nyt pitäis tehdä. Oon vaan liian looginen ihminen ite, niin tommonen epälooginen mielenmuuttaminen saa mut ihan sekasin. Ihan tolkutonta. [/QUOTE]

No siis mun mielestä lapsi voi kerran muuttaa mieltään "Eikun en haluakkaan voita", sitten et laitakkaan. Siitä eteenpäin menee jo pompotteluksi. Antaisin leivän ilman voita. Ja voithan vielä varmistaa "Oletko nyt varma ettet halua voita?" "Joo." Ja sitten lapsi kyllä on ymmärtänyt ja syö leivän ilman voita.
Vaikeita juttuja, ja niin paljon muuttujia näissä ettei mitään yleispätevää neuvoa voi antaa mikä sopisi joka tilanteeseen, ikävä kyllä.

 

["Eee"]

[QUOTE="Mam";23933746]No siis mun mielestä lapsi voi kerran muuttaa mieltään "Eikun en haluakkaan voita", sitten et laitakkaan. Siitä eteenpäin menee jo pompotteluksi. Antaisin leivän ilman voita. Ja voithan vielä varmistaa "Oletko nyt varma ettet halua voita?" "Joo." Ja sitten lapsi kyllä on ymmärtänyt ja syö leivän ilman voita.
Vaikeita juttuja, ja niin paljon muuttujia näissä ettei mitään yleispätevää neuvoa voi antaa mikä sopisi joka tilanteeseen, ikävä kyllä. [/QUOTE]

Hei, toi varmistuskysymys... Sitä täytyy kokeilla! Kiitos kiitos kiitos! Tuntuu, että tää vois ehkä olla ratkasu tähän mun ongelmaan.

Saa toki vielä heittää muitakin vinkkejä!

 

["vieras"]

[QUOTE="Eee";23933396]Näin oon yrittäny toimia. Mutta noi tilanteet, joissa se mielipide vaihtuu alle sekunnissa ihan epäjohdonmukasesti on hämmentäviä. :/

Haluaisin ihan konkreettisen esimerkin, että miten tossa leivänvoitelutilanteessa olis pitäny toimia. Siis olisko pitäny pistää se voipurkki jääkaappiin ja sanoa, että syö leipänsä ilman voita sitten, ja kun se ei sitä olis syönyt, niin jättää se ilman iltapalaa? Vai olisko ollu parempi, että olisin vaan voidellut sen leivän ja yrittänyt sitten tuputtaa sitä voideltua leipää huutavalle muksulle, joka olis kuitenkin kieltäytynyt sen syömisestä, koska olin vastoin hänen tahtoaan voidellut sen? Vai onko tähän joku muu toimintamalli, jossa aikuinen ottaa ohjat käsiinsä ja pitää päätöksensä, jota en nyt vaan keksi?[/QUOTE]

Meillä on sama ja teen niin että ekalla kerralla jos se mielenmuutos tulee heti, annan sen voin, mutta jos sitten vielä maito halutaankin mehuksi ja muuta vastaavaa, niin siihen sanon että ei käy ja tietää kyllä etten niin tee jos sanon. Ilmoitan että ole sitten ilman, kyllä se on sitten käynyt kun muuta ei saa. Saattaa töytätä menemäänkin, mutta kun huomaa että muuta ei tule, ottaa itse takasin sen pöydän toiselta puolelta.

 

["Mam"]

[QUOTE="Eee";23934127]Hei, toi varmistuskysymys... Sitä täytyy kokeilla! Kiitos kiitos kiitos! Tuntuu, että tää vois ehkä olla ratkasu tähän mun ongelmaan.

Saa toki vielä heittää muitakin vinkkejä![/QUOTE]

Heh, eipä kestä. Toivon sulle pitkää pinnaa.

 

[nöppäri]

No entäpä jos teko hetkellä kysyt muksulta, että mitä tahdot leipäsi päälle,ja kun on itse saanut valita niin siinä sitten pysytään, tai ei syödä ollenkaan.

Tuon korokepallin olisin vaan muitta mutkitta siirtänyt takaisin, edes reagoimatta siihen potkimiseen.
Lapsi provosoi sinua ja sinä provosoidut, kun vastaat noihin kiukkuiluihin, siitä saa lapsi tahtomansa väännön aikaiseksi.

Jos vaan suinkin asioita pystyy yksinkertaistamaan, joko tai vaihtoehdoiksi, niin jää purnaaminen pienemmälle.

Meillä auttanut kaikkien kohdalla teetkö itse vai laitanko minä (no ei toki leivän teossa, mutta monessa muussa asiassa, kuten vaikka pyjaman pukemisessa).

Hermojahan se vaatii, koittakaa kestää, loppuu aikanaan :hug:

 

["vieras"]

[QUOTE="Eee";23933396]Näin oon yrittäny toimia. Mutta noi tilanteet, joissa se mielipide vaihtuu alle sekunnissa ihan epäjohdonmukasesti on hämmentäviä. :/

Haluaisin ihan konkreettisen esimerkin, että miten tossa leivänvoitelutilanteessa olis pitäny toimia. Siis olisko pitäny pistää se voipurkki jääkaappiin ja sanoa, että syö leipänsä ilman voita sitten, ja kun se ei sitä olis syönyt, niin jättää se ilman iltapalaa? Vai olisko ollu parempi, että olisin vaan voidellut sen leivän ja yrittänyt sitten tuputtaa sitä voideltua leipää huutavalle muksulle, joka olis kuitenkin kieltäytynyt sen syömisestä, koska olin vastoin hänen tahtoaan voidellut sen? Vai onko tähän joku muu toimintamalli, jossa aikuinen ottaa ohjat käsiinsä ja pitää päätöksensä, jota en nyt vaan keksi?[/QUOTE]

Lapselta ei kysytä, tuleeko leipään voita. Länttäät leivän valmiiksi ja lapsi joko syö sen tai ei syö sitä. 7vee meillä tekee itse sellaiset leivät kuin haluaa, mutta 2veeltä ei kannata liikoja kysellä. Tai jos kyselee, antaa korkeintaan kaksi vaihtoehtoa. Otatko juustoa VAI kinkkua leivän päälle, mutta ei sellaista vaihtoehtoa, että otatko vai etkö ota.

Ruokien kanssa en usein hirveästi kysele, mutta esim. vaatteiden kanssa annan monesti kaksi vaihtoehtoa (pipot ja kengät tällä hetkellä kuumentavat tunteita ja valitseminen auttaa). Kun on valittu, ulos eikä mieltä enää muutella.