P
pienen raivottaren äiti
Vieras
olen siis tosi pulassa 2 vuotiaani uhman kanssa ! minulla on 3 lasta (kaikki tyttöjä), ja jo kaksi uhmaikää nähneenä luulin tietäväni mitä odottaa. mutta tälläista en osannut edes kuvitella... tämä neiti kyseenalaistaa ihan kaiken ja sellaisella raivolla, että "oksat pois". esim. viimeisin vaipan vaihtomme kesti 45 min, josta n. 44 min. meni lapsen aloillaan pitämiseen ja rauhoitteluun (ja oksennuksien pesuun). kun hän päättää tahtoa muuta kun äiti, hän lietsoo itsensä sellaisen raivon valtaan että huutaa kurkku suorana niin kauan että oksentaa. ja kun hetkellisesti oksennusten siivoamisen ajaksi rauhoittuu, niin sama alkaa uudestaan kun pitäisi puhtaat vaatteet pukea... lisäksi raivokohtaukset sisältävät kirkumista (korkealta ja lujaa), kynsimistä ja puremista. ja noita pikkuhampaita on todella syytä varoa, sen olen ensimäisten tikkien jälkeen oppinut. raivarit toistuu noin 10 kertaa päivässä, onneksi yleensä menee parissakymmenessä minuutissa ohi...jotta tytön saa rauhoittumaan ( niin ettei hän satuta muita tai itseään ) on pakko häntä aloillaan tiukasti pitää. joskus kun omat hermot on pettäneet, niin olen hänet jättänyt hetkeksi yksin raivoamaan (itse mennyt toiseen huoneeseen). mutta tuokaan ei toimi sillä tyttö joko seuraa perässä, tai jos ei perässä pääse niin hän alkaa repiä tupoittain omia hiuksaan päästänsä. neuvolassa puhuin asiasta, mutta täti vain säälivästi hymyillen totesi että kyllä se siitä... onko tämä muka normaalia uhmaa ja ennenkaikkea miten tässä pitäisi toimia ?