Uhmattomia lapsia? Tai melkein?

Pyhä jysäys

Aktiivinen jäsen
13.06.2008
4 298
0
36
Mä aina vähän huuli pyöreenä luen noita juttuja uhmaikäisistä.
Maataan pitkin lattioita ja kiljutaan.
Ei totella, vaikka viisi kertaa pyytäisi, eikä silti vaikka naama punaisena huutaisi käskyjä.
Olenko mä vaan erityisonnellisessa asemassa vai onko muitakin lapsia, jotka ei mene kiljumaan lattialle ja potkimaan, vaan uskovat kun sanotaan?

Tottakai meilläkin on ollut uhmaa, mutta ilmeisesti ei kovinkaan pahaa.
Esikoinen on loppukuusta 4v ja pahin uhmakohtaus taitaa olla se, että neljä-viisi kertaa on pitänyt tiukasti sano "tule, nyt lähdetään" ja silloinkin lapsi on ainoastaan nauraen leikkinyt "et saa kiinni" kun yrittää laittaa vaatteita.

Ilmeisesti mä oon vaan päässyt esikoisen kanssa helpolla ja tulevaisuus voi näyttää toisen puolen?
Mutta oon sitä mieltä (ainakin ennenkun tulevaisuus näyttää sen toisen puolen, jos näyttää ) että vika on kyllä vanhemmissa, jos lapsi jatkuvasti tekee samaa, eli saa noita raivareita ja joka asia pitää hoitaa kiljumalla ja potkimalla. (ellei kyse erityislapsesta)
Ja huom: lapsi voi saada raivareita ja kiljua ja potkia, mutta jos se jatkuu päivästä toiseen, niin silloin vanhemman olisi syytä katsoa peiliin.
Ratkaisu? Älä kysy multa! :D
No ehkä selkeä linja, se, että vanhempi on se joka päättää.
Meillä on alusta asti ollut linjana se, että kun äiti/isä sanoo niin sitten tehdään/toimitaan niin, kiukutella saa, yms, mutta liikaa on turha riehua pelkästään sen takia, että kaikki saadaan pihavaatteisiin ja ulos.
Tai ruokapöytään tms.

Mielipiteitä, kokemuksia?

 
Mun mielipide on, että oot päässyt helpolla. Uhman vahvuus liittyy yleensä lapsen synnynnäiseen temperamenttiin. Itselläni on toisen lapsen kanssa päästy helpommalla, toinen saanut uhmaraivareita, vaikka ihan samoin on lapset kasvatettu.

Uhmaton lapsi ei aina ole parempi juttu. Jos lapsen perusturvallisuus on jäänyt kehittymättä, lapsi ei uskalla kokeilla rajojaan luottaen vanhempien rakkauteen, vaan alistuu. Siksi olen ollut vain iloinen noista uhmista, vaikkakin välillä hävettää kun poika karjuu kuin heikkopäinen..

Muoks. Ja uhmassa ei siis ole siitä kiinni, etteikö olisi selkeitä rajoja ja sääntöjä. Siinä vaiheessa niitä vain koetellaan, ja samalla sitä vanhempien rakkautta. Oman tahdon riittävyyttä kokeillaan, ja myös sitä turvallisuutta, kun ei saa tahtoaan läpi, vaikka kuinka kiljuisi.

Mutta että vika olisi vanhemmissa? Ei, ei. Ei uhmaikäiseltäkään kaikkea tarvitse sietää, mutta temperamentikot uhmaavat, vaikka mitä tekisi.
 
just tuohon toiseen ketjuun laitoinkin et meillä poika oli tähän asti aika helppo tapaus ja totteli, korkeintaan tarvi pari kertaa sanoa tiukasti.
Mutta nyt, viime viikolla täytti 5v., tosi paha uhma päällä ollut kuukauden verran..

joten odotanhan vain niin teidänkin enkeli voi muuttua tässä joku päivä..
 
Mä olen kuullut, että mitä pahempi uhma sen helpompi murrosikä ja toisin päin.
Rauhallista murkkuikää odotellessa :whistle: :whistle:
Meidän eskarilla on kyl ihan kauhea kokeilu vaihe.
Tosin ei meillä kyllä olla koskaan heittäydytty lattialle potii ja raivoamaan.
 
Meillä on tyttö vasta 1,5-vuotias.. Mutta vielä en ole keksinyt miten se voisi olla sopeutuvaisempi, kiltimpi, helpompi.

Oon sun kanssa osittain samaa mieltä siitä, että lapsi vastaa siten miten häntä kohdellaan. Toisaalta, helpolle lapselle on hirveän helppo olla hyvä vanhempi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pehmix:
Mun mielipide on, että oot päässyt helpolla. Uhman vahvuus liittyy yleensä lapsen synnynnäiseen temperamenttiin. Itselläni on toisen lapsen kanssa päästy helpommalla, toinen saanut uhmaraivareita, vaikka ihan samoin on lapset kasvatettu.

Uhmaton lapsi ei aina ole parempi juttu. Jos lapsen perusturvallisuus on jäänyt kehittymättä, lapsi ei uskalla kokeilla rajojaan luottaen vanhempien rakkauteen, vaan alistuu. Siksi olen ollut vain iloinen noista uhmista, vaikkakin välillä hävettää kun poika karjuu kuin heikkopäinen..

Muoks. Ja uhmassa ei siis ole siitä kiinni, etteikö olisi selkeitä rajoja ja sääntöjä. Siinä vaiheessa niitä vain koetellaan, ja samalla sitä vanhempien rakkautta. Oman tahdon riittävyyttä kokeillaan, ja myös sitä turvallisuutta, kun ei saa tahtoaan läpi, vaikka kuinka kiljuisi.

Mutta että vika olisi vanhemmissa? Ei, ei. Ei uhmaikäiseltäkään kaikkea tarvitse sietää, mutta temperamentikot uhmaavat, vaikka mitä tekisi.

Mutta jos teillä toinen lapsi on ollut uhmakas ja toinen ei, niin onko perusturvallisuus muuttunut? Ei siis tarvi oikeastaan ees vastata, aloin vaan miettimään, että meillä ainakin on ihan turvallista, eikä lapsi taatusti voi kokea etteikö uskaltaisi kiukkuaan tms näyttää.
On kyllä nähnyt, että mä ja mies riidellään (lue: korotetaan ääntä ) ja nähnyt myös kun sovitaan.
Eli näkee, että voi riidellä ja kiukutella, olla pahoin mielin, mutta sitten sovitaan ja pussataan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja älyväläys:
Mutta jos teillä toinen lapsi on ollut uhmakas ja toinen ei, niin onko perusturvallisuus muuttunut? Ei siis tarvi oikeastaan ees vastata, aloin vaan miettimään, että meillä ainakin on ihan turvallista, eikä lapsi taatusti voi kokea etteikö uskaltaisi kiukkuaan tms näyttää.
On kyllä nähnyt, että mä ja mies riidellään (lue: korotetaan ääntä) ja nähnyt myös kun sovitaan.
Eli näkee, että voi riidellä ja kiukutella, olla pahoin mielin, mutta sitten sovitaan ja pussataan.

Ei meillä toinenkaan uhmaton ole ollut, helpompi tapaus vaan. Tosin tää 5v kokeilukausi on hänelläkin vähän vaikeampi.

Ja uhman lievyys ei tietenkään aina kerro ongelmista, vaan voi olla vain merkki tasaisesta luonteesta. Esim. miehelläni ei varmasti ole ollut ikinä mitään uhmantapaistakaan... :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Cassy:
Meillä on tyttö vasta 1,5-vuotias.. Mutta vielä en ole keksinyt miten se voisi olla sopeutuvaisempi, kiltimpi, helpompi.

Oon sun kanssa osittain samaa mieltä siitä, että lapsi vastaa siten miten häntä kohdellaan. Toisaalta, helpolle lapselle on hirveän helppo olla hyvä vanhempi.

Pakko sanoa, että jos joskus saat toisen lapsen, jolla on luonnetta enemmän kuin lapasella, olen vähän vahingoniloinen. Mulla on parikin kaveria, joilta sain usein hankalan esikoisen uhmakohtausten aikaan niitä "miten sä olet ton lapses pilannut"-katseita, kunnes perheisiin alkoi syntyä toisia lapsia. Mulle sattui vuorostani helppo, ja näille helppojen esikoisten hyville äideille ei-niin-tohveleita. HAHHAHHAHAA.....
JA kaiken huipuksi, nyt kun esikoiset ovat 4-6 v, niin mun tempperamenttinen on kuitenkin se, jolla on käytöstavat melkeinpä parhaiten hanskassa, vaikka välillä kiukutteleekin. Kiitokset, anteeksipyynnöt ja saISINko-pyynnöt herättävät kyllä positiivista huomiota.
 
Mulla on aika montakin, mutta sitähän ei saa ääneen sanoa :whistle: Tai ainakin sitten tulee nämä uhkailut siitä että lapset ei uskalla uhmata tai uhmaavat enemmän murkkuna. Meillä on toimivaa arkea ja siihen ei kuulu itkupotkuraivarit, yhtään kertaa ei ole äitiä lyöty tai mitään muutakaan vastaavaa. Ne asennevarpaat on ainoa uhman merkki jotka kopistelevat kerran kuussa yläkertaan vähän normaalia painokkaammin :D
Moni on sanonut että en tiedä lapsista mitään vaikka niitä on jo viisi kun ei ole sattunut yhtään sellaista haastavaa tapausta. Mutta sen olen ainakin itsestä huomannut että kun ensimmäinen lapsi piirsi seinään niin reagoin ihan eri tavalla kuin tässä yksi päivä kun 2,5-v pilasi koko meidän olohuoneen pöydän piirtämällä siihen. Enemmän huvittaa katsella tuota piirustusta kuin ahdistaa, tottakai tytölle piti teeskennellä vihaista mutta harvoin enää suutun muuten kuin kasvatusmielessä. Mitä enemmän lapsia, sen rauhallisempi minusta on tullut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilehmä:
Mulla on aika montakin, mutta sitähän ei saa ääneen sanoa :whistle: Tai ainakin sitten tulee nämä uhkailut siitä että lapset ei uskalla uhmata tai uhmaavat enemmän murkkuna. Meillä on toimivaa arkea ja siihen ei kuulu itkupotkuraivarit, yhtään kertaa ei ole äitiä lyöty tai mitään muutakaan vastaavaa. Ne asennevarpaat on ainoa uhman merkki jotka kopistelevat kerran kuussa yläkertaan vähän normaalia painokkaammin :D
Moni on sanonut että en tiedä lapsista mitään vaikka niitä on jo viisi kun ei ole sattunut yhtään sellaista haastavaa tapausta. Mutta sen olen ainakin itsestä huomannut että kun ensimmäinen lapsi piirsi seinään niin reagoin ihan eri tavalla kuin tässä yksi päivä kun 2,5-v pilasi koko meidän olohuoneen pöydän piirtämällä siihen. Enemmän huvittaa katsella tuota piirustusta kuin ahdistaa, tottakai tytölle piti teeskennellä vihaista mutta harvoin enää suutun muuten kuin kasvatusmielessä. Mitä enemmän lapsia, sen rauhallisempi minusta on tullut.

Joku uhmaa potkimalla, toinen piirtelemällä kiellettyihin paikkoihin. Mitä kukakin sitten pitää huonona käytöksenä. Pakko kertoa, että mulla on ihana tuttu mummeli, jolla on 8 lasta ja 25 lastenlasta. Omistaan kuulemma vain yksi oli pienenä semmoinen, että raivosi itsensä tikahduksiin ja kerran oli joutunut häntä risullakin ripauttamaan. Enkä tod. voi kuvitella, että olisi koskaan voinut huutaa, kiroilla ja räyhätä lapsilleen, on niin lupsakka luonne. Toiset vaan vaatii enemmän ja tiukempia otteita, kuin toiset.
 
Meillä nimenomaan ei ole mitään linjaa, että "äiti nyt vaan päättää ja sinähän sitten tottelet."

Lapsen uhma on vanhempien kykenemättömyyttä kohdata lapsi n 99% tapauksissa.

Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Jos komentelet lasta, et kuuntele häntä, huudat, etkä ota hänen toiveitansa huomioon... Mistä lapsen pitäisi oppia käyttäytymään? Meillä keskustellaan, neuvotellaan ja otetaan kaikkien toiveet mahdollisimman hyvin huomioon. Joskus meillä menee hieman kauemmin aikaa kauppareisussa jos päällepukeminen ei tunnu kivalta ja asiasta pitää neuvotella, mutta niin menee niillä uhmakkaillakin lapsilla. Meillä tilanteet ovat rauhallisia, juttelemme. Toisilla taas huutoa, itkua, raivareita ja loppuen lopuksi lapsi puetaan väkisin ja raahataan ulos. Ja usein tuntuu siltä, että nämä itkuraivareita saavat ovat useammin lukkotilanteissa.

Eli ottakaa lapsi huomioon, kuunnelkaa hänen toiveitansa, toteuttakaa ne aina kun on mahdollista... Niin lapsi tekee saman teidän puolesta. Esimerkin kautta ne oppivat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Voi kuule, meidän poika oli kuin enkeli ja toimi kuin ajatus, kunnes 6-vuotiaana poika vaihdettiin. Tilalle tuli uhmaava, raivoava, kiukutteleva äkäpussi. Huoh..

Tää on ihan kuin meidän esikoisesta. Hänellä kun ei tosiaan uhmasta ollut tietoakaan ennen eskari-ikää... sen jälkeen onkin omaa tahtoa ja pettymysten sietokykyä koeteltu todenteolla.

Kuopus taas on toista luokkaa, kunnon tahtopakkaus jo 2-vuotiaana :whistle:
 
Esimerkin kautta oppivat. Olen samaa mieltä.
Jos kyseessä esim lääkäriaika, silloin pitää mennä eikä ihmetellä. Ei ne lääkärit odottele.

Jos kyseessä leikkipuistoon meno, ja lapsi hanaa vastaa, ihmettelen miksi niin, ei sinne pakko ole mennä, mulle aivan sama, lasta varten se meno on, jos ei kiinnosta jäädään sisälle, aina on kuitenkin kiinnostanut kuitenkin sitten lähteä ulos.
 
joo olin ihan samaa mieltä silloin kun minulla oli tuo esikoinen joka ei koskaan uhmannut, mutta sitten meille syntyi pieni tyttö joka aloitti raivoamisen jo ennen 1v ikää ja jatkaa edelleen nyt 2,5v ja vielä raivokkaampana. On se kumma, että kahden lapsen kohdalla toisen kasvatus on onnistunut ja toisen ei :saint: :saint: :saint:
 
Alkuperäinen kirjoittaja sairas lapsi ei uhmaa:
on myös vakavia sairauksia, jotka oireilevat liikana kiltteytenä. Uhma kuuluu terveen lapsen kehitykseen.

ipana on kyllä ihan terve eikä turhia meuhkaa tai riehu mun mielestä kaikki on kiinni kasvatuksesta
 
Alkuperäinen kirjoittaja älyväläys:
Esimerkin kautta oppivat. Olen samaa mieltä.
Jos kyseessä esim lääkäriaika, silloin pitää mennä eikä ihmetellä. Ei ne lääkärit odottele.

Jos kyseessä leikkipuistoon meno, ja lapsi hanaa vastaa, ihmettelen miksi niin, ei sinne pakko ole mennä, mulle aivan sama, lasta varten se meno on, jos ei kiinnosta jäädään sisälle, aina on kuitenkin kiinnostanut kuitenkin sitten lähteä ulos.

näinhän meillä tehdäänkin, mutta ei se niitä raivareita estä :p
 
Alkuperäinen kirjoittaja Meidän:
Alkuperäinen kirjoittaja sairas lapsi ei uhmaa:
on myös vakavia sairauksia, jotka oireilevat liikana kiltteytenä. Uhma kuuluu terveen lapsen kehitykseen.

ipana on kyllä ihan terve eikä turhia meuhkaa tai riehu mun mielestä kaikki on kiinni kasvatuksesta

Geeneillä tai temperamentilla ei tietenkään ole mitään osuutta asiaan. Ja kun meilläkin nyt sattuu olemaan 3 lasta, joista yksi on viilipytty, yksi on kuumakalle ja yksi siltä väliltä. Että mitenkähän olen pystynytkin ne niin eritavalla kasvattamaan?
 

Yhteistyössä