Uhratakko kaikki vihreämmän ruohon perässä?

[Mr Mr]

Mitäs nyt? Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Pitäisikö sinne pyrkiä hinnalla millä hyvänsä?

Näennäisesti kaikki on hyvin. On viihtyisä uusi katto pään päällä, vaimo, lemmikki, auto, työpaikka. Mikä aidan tällä puolella on sitten vikana? Se koskee rakkautta, tai pikemminkin sen puutetta. Minulla ei ole vaimoani kohtaan minkäänlaisia lämpimiä tunteita. Haluan hänelle kaikkea hyvää, mutta siihen se sitten jääkin. Tätä on jatkunut jo hyvän aikaa. Välillä luulin tunteita löytyvän, mutta ei se aivan niin ollutkaan. Me molemmat haluaisimme lapsia. En vain ole varma haluanko niitä tällaiseen suhteeseen? En ole varma edes siitä, haluaisinko niitä hänen kanssaan? Meillä ei ole nykyään juuri mitään yhteistä. Ei yhteisiä harrastuksia, mielitekoja, ei edes yhteisiä mielipiteitä.

Jokin aika sitten välit pitkäaikaisen tuttavan kanssa lämpenivät polttavan kuumaksi. Koen suurta sielunkumppanuutta hänen kanssaan ja meillä on todella paljon samankaltaisia ajatuksia. Yksiin menevät suurin osa kiinnostuksen kohteista, tulevaisuuden suunnitelmista ja paljon paljon muusta. Uskoisin rakastavani häntä. Hän, kuten minäkin, on varattu ja sidottu.

Jos haluaa ajatella yhteistä tulevaisuutta hänen kanssaan, se vaatisi suuria uhrauksia puolin ja toisin. Kahden osapuolen tuttu ja turvallinen elämä pitäisi romahduttaa ja aloittaa alusta. Suurista uhrauksista saattaa tulla suuria, mahdollisesti loppuelämän kestäviä hyviä valintoja, mutta varmaa se ei toki ole. Varmaa on se, että päätöksistä ei tule helppoja, olivat ne sitten mitä hyvänsä. Niitä ei todellakaan saa tehdä hätiköiden.

Yhdestä asiasta olen kuitenkin varma. En halua viettää loppuelämääni kulisseissa.

 

["www"]

jos lapsia ei ole, anna mennä. Varsinkin se olisi reilua vaimollesi, että ehtii etsiä uuden miehen, enne kuin on jo 35 ja jääkin lapsettomaksi vanhuuttaan.

 

[Cassyput]

En ota kantaa muuhun, mutta et helvetissä nykyisen vaimosi kanssa tee lapsia.

 

["vieras"]

Päästä se nykyinen vaimosi vapaaksi, jos sun tunteet häntä kohtaan ovat oikeasti tuota luokkaa. Mieti sen jälkeen, mitä teet tämän toisen naisen suhteen vai teetkö mitään.

 

[niisk]

Se on minusta kurja, kun aina nämä tarinat ovat tällaisia, että on ensin löydetty uusi ja sitten aletaan miettiä että oikeastaan ei ole enää pitkään halunnutkaan olla oman vaimon/miehen kanssa, ollaan kasvettu erilleen, suhde on väljähtynyt jne. Eikö suhteen huononnuttua voisi heti yrittää puhua asiasta ja tehdä ongelmille jotain ja sitten päättää erotaanko vai ei ja sen jälkeen lähteä katselemaan muita? Minusta on tosi munatonta roikkua huonossa suhteessa ja lähteä vasta kun uusi on katsottuna! Sitä paitsi totta kai se vanha suhde alkaa tuntua väljähtyneeltä, jos kuvioihin ilmaantuu joku kuuma seksipakkaus, jonka kanssa ei ole yhteistä arkea pyöritettävänä.

 

[Milkkis]

MItäs sä ap oikeastaan uhraat? Rakkaudettoman liiton ja ne kulissit(ko?)? Rakastaako vaimo sua edelleen vai miks te ylipäätään olette vielä yhdessä? Koiran takia? (vai mikä ikinä se lemmikki nyt sit onkaan) Asuntolainan takia? Vai ihan vaan tavan vuoksi?
Sanot olevas rakastunut tähän uuteen naiseen. Tunteeko hän samoin vai rakennatko pilvilinnoja ihan yksikses? Onko hänellä lapsia? Jos on, niin hän lienee tiukemmin sitoutunut liittoonsa, kun sä omaasi. Kuka nyt ehdoin tahdoin lapsilta kodin ja perheen rikkoisi?
Jos mä olisin sä, lopettaisin nykyisen liittoni ja katsoisin, mitä elämä eteen tuo.

 

["Inna"]

Samaa mieltä! Vaikka kaiken uusiksi laittamisessa on vaivaa, niin en ainakaan itse pitäisi asuntoa tärkeämpänä asiana kuin sitä, miten viihdyn elämänkumppanini kanssa. Siihen joudut kuitenkin varautumaan, että ehkä suhde tuohon uuteen ihastukseen ei kestä ja sitten olet yksin. Jotkut eivät osaa elää yksin hetkeäkään ja sinkoilevat epätoivoisena suhteesta toiseen, mutta itse pidän yksinoloa ja omaa rauhaa ehdottomasti parempana vaihtoehtona kuin huonoa suhdetta.

 

[näin]

Se on minusta kurja, kun aina nämä tarinat ovat tällaisia, että on ensin löydetty uusi ja sitten aletaan miettiä että oikeastaan ei ole enää pitkään halunnutkaan olla oman vaimon/miehen kanssa, ollaan kasvettu erilleen, suhde on väljähtynyt jne. Eikö suhteen huononnuttua voisi heti yrittää puhua asiasta ja tehdä ongelmille jotain ja sitten päättää erotaanko vai ei ja sen jälkeen lähteä katselemaan muita? Minusta on tosi munatonta roikkua huonossa suhteessa ja lähteä vasta kun uusi on katsottuna! Sitä paitsi totta kai se vanha suhde alkaa tuntua väljähtyneeltä, jos kuvioihin ilmaantuu joku kuuma seksipakkaus, jonka kanssa ei ole yhteistä arkea pyöritettävänä.

Tää on hieman sinisilmäinen ajatus ihmissuhteista...Harva jonka liitto rakoilee etsimällä etsii ensin sen uuden. Se tulee kuvioon kun omassa suhteessa voi huonosti, yleensä vasta silloin sen oikeasti tajuaakin. Ja miten se toinen siihen sit muka tulee; se tulee jos asiat on jo mennyt todella pitkälle huonoon "päähän". Jos suhteessa on tunteita ja toivoa, ei toinen ihminen siihen pääse mukaan, ei ainakaan tunne tasolla...Joku "uhittelu pettäminen" voi tulla tielle, mut ei tunnesiteitä.

Joo, ideaalimaailmassa kaikki menisi kuten kuvasti, mutta todellisessa elämässä se ei ole tuollaista.

 

[hmph]

Se on minusta kurja, kun aina nämä tarinat ovat tällaisia, että on ensin löydetty uusi ja sitten aletaan miettiä että oikeastaan ei ole enää pitkään halunnutkaan olla oman vaimon/miehen kanssa, ollaan kasvettu erilleen, suhde on väljähtynyt jne. Eikö suhteen huononnuttua voisi heti yrittää puhua asiasta ja tehdä ongelmille jotain ja sitten päättää erotaanko vai ei ja sen jälkeen lähteä katselemaan muita? Minusta on tosi munatonta roikkua huonossa suhteessa ja lähteä vasta kun uusi on katsottuna! Sitä paitsi totta kai se vanha suhde alkaa tuntua väljähtyneeltä, jos kuvioihin ilmaantuu joku kuuma seksipakkaus, jonka kanssa ei ole yhteistä arkea pyöritettävänä.

Äärettömän viisaita sanoja! Osaisinpa itsekin yhtä hyvin! :flower:

 

["minä"]

Kun ei ole lapsia niin anna palaa, ansaitsette kumpikin onnen.

Itsellä kokemus samasta, lähdin vihreänmmän ruohon perään joka ei sitten ollutkaan niin vihreää ja sain tutaa urakalla. Mutta nyt jälkikäteen katsottuna voin sanoa että se oli kuitenkin parempi ratkaisu. Entisessä liitossa olisin vaan katkeroitunut tunteettomuuden alla. Siksi voin tätä "vihreämpää ruohoa" kiittää (vaikka ihan paskaks osotautuikin), hän irroitti mut suhteesta jossa oli paha olla, molemmilla osapuolilla.

Nykyään rinnalla rakastettava ja rakastava puoliso ja lapset; kiteytettynä näihin sanoihin:

Nyt vasta ymmärrän mä
miksi löytänyt en aiemmin
sitä suurta rakkautta vaikka etsinkin
Kaikki on nyt päivänselvää
kun sä olet lähelläni juuri näin

 

["minä"]

[QUOTE="minä";22211052]Kun ei ole lapsia niin anna palaa, ansaitsette kumpikin onnen.

Itsellä kokemus samasta, lähdin vihreänmmän ruohon perään joka ei sitten ollutkaan niin vihreää ja sain tutaa urakalla. Mutta nyt jälkikäteen katsottuna voin sanoa että se oli kuitenkin parempi ratkaisu. Entisessä liitossa olisin vaan katkeroitunut tunteettomuuden alla. Siksi voin tätä "vihreämpää ruohoa" kiittää (vaikka ihan paskaks osotautuikin), hän irroitti mut suhteesta jossa oli paha olla, molemmilla osapuolilla.

Nykyään rinnalla rakastettava ja rakastava puoliso ja lapset; kiteytettynä näihin sanoihin:

Nyt vasta ymmärrän mä
miksi löytänyt en aiemmin
sitä suurta rakkautta vaikka etsinkin
Kaikki on nyt päivänselvää
kun sä olet lähelläni juuri näin[/QUOTE]

Ja tosiaan lisää, olin siis todellakin MUNATON, tiedän kyllä "kun oli se toinen katsottuna jo valmiiks". Mutta se oli ainoa juttu joka auttoi tekemään oikean ratkaisun. Mullakin liitossa oli kaikki näennäiset kulissit niiiiiiiiiin hyvin että siitä ei tajunnut/osannut/uskaltanut lähteä- Olinhan ollut silloisen mieheni kanssa yksissä 10 vuotta (16-v asti...), oli talot, oli autot, oli vakityöt, yhteiset ystävät, vanhemmat (minun ja miehen siis) jotka olivat toistensa kanssa läheisiä, suku... Siihenhän olimme molemmat kasvaneet; muuta ei elämässä ollut. Tuosta ei irrota niin vaan vaikka tunteet puolisoa kohtaan olisivat kuinka valjut hyvänsä

 

[Mr Mr]

Suhde vaimon kanssa on ollut vaakalaudalla jo aiemmin. Jotenkin sitä on vaan jaksanut uskoa että kyllä nämä tunteet vielä jostain löytyvät. Eipä ole näkynyt.

Niis totesi että on munatonta roikkua huonossa suhteessa. Olen aivan samaa mieltä! Sitä vaan on ollut niin kauan yhdessä, että irti päästäminen on vaikeaa. Tiedän että se on ratkaisu joka minun tulisi tehdä, oli kuvioissa toinen nainen tai ei.

Milkkis, mitäkö uhraan? Tällä hetkellä minulla on elämässä paljon sellaista jota olen toivonut saavani. Tämä on lähinnä materiaa ja puitteita, mutta rakkaus puuttuu. Toisin sanoen minulla ei ole uhrattavaa, pitäisi vaan tehdä se suuri loikkaus kohti valoisaa? tulevaisuutta. Vastapuoli tuntee samoin ja näistä asioista on keskusteltu niiden oikeilla nimillä. Kyse on kodin ja perheen rikkomisesta, sillä hänellä on 5-vuotias lapsi.

Voin allekirjoittaa nimimerkin "näin" kirjoittaman kuvauksen tilanteesta. Tässä ei todellakaan olla etsitty ketään, elämä vaan vie välillä mielenkiintoisiin suuntiin.

"minän" kanssa on pelottavan paljon samankaltainen tilanne!

 

[hmph]

Voi vittu! Eli siis todellakin rikotaan perhe, jos toisella osapuolella on 5-vuotias lapsi. Lapsi herkässä iässä ja psyyke vaurioituu vanhempien erotessa.
Olet siis valmis ottamaan itsellesi uuden vaimon ja pesään toisen miehen pennun? Hyi helvetti! Sika olet!

 

["minä"]

Niin ajattelinkin että ollaan samoilla linjoilla. Silloin kun itse pähkäilin eroa ajattelin että olen ainoa laatuani maailmassa joka "valittaa vaikka kaikki on hyvin". Mut eihän mikään ole hyvin jos joutuu elämään rakaudettomasti toisen ihmisen rinnalla. Sehän on hirvittävä vääryys juuri sitä toista puoliskoakin kohtaan. En minä ainakaan haluaisi elää suhteessa jossa toinen ei enää rakasta minua. Mieluummin yksin.

Suosittelisin silti ottamaan rauhallisesti tämän "uuden suhteen", se meinaan tosiaa ei välttämättä ole se onnela. Kun on huonossa liitossa sitä sokaistuu helposti; kaikki mikä on ees vähän erillaista kuulostaa liiankin hyvältä helposti. Arki voi kuitenkin olla ihan eri. Itse elin yksin 1,5vuotta ton kariutuneen "uuden suhteen" jälkeen, kunnes löysin nykyisen mieheni. Se teki hyvää, se teki todella, todella hyvää. Sai kasattua mielensä kokoon, koska ero on AINA vaikea ja raastava ja kun siinä todellakin erosi koko siihen astisesta elämästä. Kaikki piti aloittaa uudestaa, rakentaa haaveet uudelle pohjalle, rakentaa OMA elämä. Itse oli oikeasti valmis uuteen suhteeseen vasta tuon prosessin jälkeen.

 

[äläpä yleistä]

Voi vittu! Eli siis todellakin rikotaan perhe, jos toisella osapuolella on 5-vuotias lapsi. Lapsi herkässä iässä ja psyyke vaurioituu vanhempien erotessa.
Olet siis valmis ottamaan itsellesi uuden vaimon ja pesään toisen miehen pennun? Hyi helvetti! Sika olet!

Mitäs tekee lapsen psyykeelle sitten se jos hänen vanhempansa jatkavat "vaan lapsen vuoksi"? Se tuppaa kyllä näkymään arkielämässä,riitoina, kinoina ja kireytenä. Varsinkin jos vanhemmat eivät enää kykene suhdettaan kasaamaan...Kyllä sekin kuule psyykeeseen vaikuttaa ja rajusti nimimerkillä omaa kokemusta on, lapsena. Lapsi helposti syyttää vanhempiaan heidän riidoista, monastihan ne just alkavat huonoina päivinä, lapsen on pakko sulkeutua että jaksaa läpi riitojen ja epävarmuuden. Elää jatkuva pelko perseen alla. Se pelko on jotain ihan järkyttävää, voin kertoa ja se ei katoa vaikka isä ja äiti yrittäskin selittää. Sitä lapsena kuitenkin vaistoaa tilanteen. Puhun kokemuksesta.

 

[äläpä yleistä]

Mitäs tekee lapsen psyykeelle sitten se jos hänen vanhempansa jatkavat "vaan lapsen vuoksi"? Se tuppaa kyllä näkymään arkielämässä,riitoina, kinoina ja kireytenä. Varsinkin jos vanhemmat eivät enää kykene suhdettaan kasaamaan...Kyllä sekin kuule psyykeeseen vaikuttaa ja rajusti nimimerkillä omaa kokemusta on, lapsena. Lapsi helposti syyttää vanhempiaan heidän riidoista, monastihan ne just alkavat huonoina päivinä, lapsen on pakko sulkeutua että jaksaa läpi riitojen ja epävarmuuden. Elää jatkuva pelko perseen alla. Se pelko on jotain ihan järkyttävää, voin kertoa ja se ei katoa vaikka isä ja äiti yrittäskin selittää. Sitä lapsena kuitenkin vaistoaa tilanteen. Puhun kokemuksesta.

Piti kirjoittaa että lapsi syytää itseään vanhempien riidoista. Ei tartte välttämättä olla sen kummallisempaa kuin että maitolasi kaatuu. Vanhemmat ovat kireällä, toinen suutuu lasin kaatamisesta ja toinen puolustaa lasta. Siitä lähtee riita liikeelle, lumipallon lailla. Vaikka lapsi ei olekaan syypää kireyteen eikä riitaan, pieni mieli mieluusti kehittää asian niin että kaikki johtui kaadetusta maitolasista. Eikä siinä auta vanhempien selittelyt että ei se niin mennyt. Lapsi ei kykene suhdekiemuroita tajuamaan; minä kaadoin lasin ->riita.

 

[Mr Mr]

Voi vittu! Eli siis todellakin rikotaan perhe, jos toisella osapuolella on 5-vuotias lapsi. Lapsi herkässä iässä ja psyyke vaurioituu vanhempien erotessa.
Olet siis valmis ottamaan itsellesi uuden vaimon ja pesään toisen miehen pennun? Hyi helvetti! Sika olet!

Aika kärkästä kommenttia. Olen itse kokenut lapsena vanhempieni avioeron ja tunnen monia muita "kohtalotovereita". En ainakaan itse koe, että psyykkeeni olisi vaurioitunut millään tavalla.

En ajattele naisen lasta toisen miehen lapsena. Ajattelen sitä ihanan naisen lapsena, josta olen valmis pitämään huolta ja kasvattamaan kuin omaani. Sisäistän kyllä myös sen, että lapsen isä tulee olemaan osa hänen elämäänsä. Mitä inhottavaa tässä ajatuksessa on?

Kiirettä näissä asioissa ei tulla pitämään. Uskon ja toivon että elämä tökkii meitä oikeaan suuntaan, oli se suunta sitten mikä hyvänsä.

 

[jkjk]

Aika kärkästä kommenttia. Olen itse kokenut lapsena vanhempieni avioeron ja tunnen monia muita "kohtalotovereita". En ainakaan itse koe, että psyykkeeni olisi vaurioitunut millään tavalla.

En ajattele naisen lasta toisen miehen lapsena. Ajattelen sitä ihanan naisen lapsena, josta olen valmis pitämään huolta ja kasvattamaan kuin omaani. Sisäistän kyllä myös sen, että lapsen isä tulee olemaan osa hänen elämäänsä. Mitä inhottavaa tässä ajatuksessa on?

Kiirettä näissä asioissa ei tulla pitämään. Uskon ja toivon että elämä tökkii meitä oikeaan suuntaan, oli se suunta sitten mikä hyvänsä.

mitäpä jos eroaisit omasta vaimostasi ensin ja elelisit sinkkuna jonkin aikaa ja sitten miettisit jatkoja tuonn toisen naisen kanssa

 

[tripod]

Yhdestä asiasta olen kuitenkin varma. En halua viettää loppuelämääni kulisseissa.

Miehenä tiedät kyllä mitä tehdä - tee lapsia kummankin kanssa, ja varaudu tekemään lisää sen mukaan kun löydät uusia sielunkumppaneita. Elämän tarkoitus on laittaa oman perimän jakoon ja kiertoon, asumisjärjestelyillä ei loppupelissä ole väliä.

 

["vieras"]

Aika kärkästä kommenttia. Olen itse kokenut lapsena vanhempieni avioeron ja tunnen monia muita "kohtalotovereita". En ainakaan itse koe, että psyykkeeni olisi vaurioitunut millään tavalla.

En ajattele naisen lasta toisen miehen lapsena. Ajattelen sitä ihanan naisen lapsena, josta olen valmis pitämään huolta ja kasvattamaan kuin omaani. Sisäistän kyllä myös sen, että lapsen isä tulee olemaan osa hänen elämäänsä. Mitä inhottavaa tässä ajatuksessa on?

Kiirettä näissä asioissa ei tulla pitämään. Uskon ja toivon että elämä tökkii meitä oikeaan suuntaan, oli se suunta sitten mikä hyvänsä.

Vaikutat tosi fiksulta ja olet selvästi ajatellut ja harkinnut näitä asioita paljon. Olen itsekin samaa mieltä siitä, että lapsi aistii sen kodin ilmapiirin ja jos vanhemmilla on paha olla yhdessä, se on paljon vahingollisempaa kuin eroaminen. Nämä pikkurouvat täällä kannattavat kulissien pystyssä pitämistä viimeiseen asti, älä ota itseesi noita joidenkin kommentteja. Toivon teille onnea.

 

[eron partaalla itsekin]

Ensimmäiseksi kannattaisi tehdä palvelus omalle puolisollesi, kertoa tilanne ja erota. On erittäin epäreilua toista kohtaan, että salailee ja esittää, että kaikki on hyvin. Eikä missään nimessä lapsia tuollaisessa suhteessa.

Kaikkea hyvää ap:lle, vaikutat fiksulta mieheltä joten toivottavasti tekosi ovat sen mukaiset!

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";22211830]Vaikutat tosi fiksulta ja olet selvästi ajatellut ja harkinnut näitä asioita paljon. Olen itsekin samaa mieltä siitä, että lapsi aistii sen kodin ilmapiirin ja jos vanhemmilla on paha olla yhdessä, se on paljon vahingollisempaa kuin eroaminen. Nämä pikkurouvat täällä kannattavat kulissien pystyssä pitämistä viimeiseen asti, älä ota itseesi noita joidenkin kommentteja. Toivon teille onnea.[/QUOTE]

Lapset kyllä haluavat viimeiseen asti pitää oman kodin ja isän ja äidin yhdessä. Miksi selittää asioita aikuisille mieluisiksi? Ei kenenkään liitto ole aina vain rakkauden ilotulitusta (itse asiassa SE vasta lapsista onkin kamalaa, jos aikusiet eivät ikään kuin pääsisi yli rakastumishuumasta), moni liitto toimii paraiten ystävyyden pohjalta, toki on lisäetu jos vanhemmat ovat muutakin kuin ystäviä. Mutta jos ja kun on lapsia tehnyt, sitoutuu jatkamaan ihan tavalliseksi arjeksikin muuttuneessa liitossa. Sen on lapsilleen velkaa.

 

["lamb"]

Täällä on kaksi ihmistä joiden teksit ovat kuin omaani... "Mr Mr ja minä"
Tai oikeastaan "meidän" (minun ja sen joka on siellä aidan toisella puolen) elämästä. Kumpikaan ei osaa päättää onko se ruoho sitten vihreämpää vai ei... Juuri kun alkaa taas oppia rakastamaan omaa puolisoa, tai luulee löytävänsä jotain tunteita, aidan toiselta puolen kuuluu huhuiluja kun on niin kova ikävä ja tunteet herää taas sinnekin suuntaan... Elän kahden rakkauden välissä, enkä tiedä mihin kaatuisin...

 

["vieras"]

Mun mielestä sun kannattais joka tapauksessa erota nykyisestä naisestasi, koska tunteet ovat kuolleet eikä lapsia vielä ole. Ei se teidän elämä lasten myötä ainakaan helpotu. Eri asia sitten, mitä tuo toinen nainen tekee, ottaako eron vai ei. Mutta mun mielestä sun ei ole järkeä jatkaa nykyisessä suhteessasi ja se ois myöskin väärin vaimoas kohtaan.

 

[bb]

Jotenkin kylmän oloista tekstiä mielestäni. Olet siis jo päättänyt että sinusta tulee lapsen isä ja myös biologinen isä armeliaasti saa olla mukana leikissä? Kuule, joskus tämä elämä ei mene kuin ruusuilla tanssien!

Aika kärkästä kommenttia. Olen itse kokenut lapsena vanhempieni avioeron ja tunnen monia muita "kohtalotovereita". En ainakaan itse koe, että psyykkeeni olisi vaurioitunut millään tavalla.

En ajattele naisen lasta toisen miehen lapsena. Ajattelen sitä ihanan naisen lapsena, josta olen valmis pitämään huolta ja kasvattamaan kuin omaani. Sisäistän kyllä myös sen, että lapsen isä tulee olemaan osa hänen elämäänsä. Mitä inhottavaa tässä ajatuksessa on?

Kiirettä näissä asioissa ei tulla pitämään. Uskon ja toivon että elämä tökkii meitä oikeaan suuntaan, oli se suunta sitten mikä hyvänsä.