No se riippuu ihan siitä naisesta ja siitä miehestä, miten se onnistuu.
Minullakin on turkkilainen mies, tutustuttu noin 12 vuotta sitten ja yhdessä asuttu tasan 10 vuotta. Tarpeeksi yhteneväiset elämänarvot, ja ennen kaikkea kyky keskustella ja tajuta toisen näkökulma, ja tarvittaessa löytää kompromisseja ja joustaa molemmin puolin, on niitä asioita jotka saavat suhteen toimimaan.
Minä ihastuin ihan ensimmäiseksi meidän syvällisiin keskusteluihimme, joten siinä oli jo hyvä alku.
Tulevaisuuden haaveet, ja odotukset siitä millaista esim. perhe ja perhe-elämä tulee olemaan, ja miltä pohjalta lapsia kasvatetaan, käytiin jo silloin alussa läpi. Lapsen aika tuli tosin vasta vajaa vuosi sitten.
Isänä hän on rakastava ja suojeleva - vähän epärealistinenkin, kun lapselle ei saisi tulla yhtään kolhua esim. konttaamaan opetellessa. Mutta hänellä ei ole juuri ollutkaan vauvoja lähipiirissä. Ei ole juuri vaippoja vaihdellut, mutta seurustelee mielellään vauvan kanssa, kylvetykset tehdään yhdessä, saattaa esim. syöttää lasta. Päävastuu hoidosta on kyllä minulla, mutta minähän olenkin kotona lapsen kanssa tällä erää.
Hänen kotikulttuuriinsa kuului sosiaalisuus, lämpö, ystävällisyys,vieraanvaraisuus, toisten kunnioittaminen, toisaalta myös räiskähtelevä temperamentti - mutta riidat ovat kuulemma sitä varten, että sen jälkeen sovitaan.
Perhe melko moderni keskiluokkainen, äiti uskonnollinen, isä "jumalaton" kuten itse sanoo.
Minun kotikulttuuriini kuului pidättyväinen käytös (kun ei puhuta mitään, niin kaikki on hyvin - vihainen saa olla, muita tunteita ei oikein osattu näyttää), metsäläisten käytöstavat, kova työnteko. Perhe melko konservatiivinen ja vanhemmat uskonnolliset. Sain kuitenkin paljon muita vaikutteita lukemalla, ja vaihtamalla ympäristöä jo lukioiässä.
Hän on miljoonakaupungista, minä keskeltä korpea. Tapasimme siinä keskivaiheilla
Silti löysimme tosi paljon yhteistä. Miten ajattelemme monista asioista, olemme molemmat eräänlaisia kosmopoliitteja, paljon lukeneita jne. Vapaa-ajan toiveet ja elämänhaaveet ovat jossain määrin samanlaisia, mutta vietämme myös omaa aikaa omien harrastusten parissa. Kunnioitamme toisen taustaa, uskonnollisia näkemyksiä jne. Olemme opetelleet toistemme kielet, vaikka yhteinen kielemme on eri (molemmat olemme kielihulluja).
Monenlaisia ylä- ja alamäkiä ja hyvinkin synkkiä elämänvaiheita on jo ehditty kokea yhdessä. Tuntuu, että ne ovat vain hitsanneet meitä enemmän yhteen parina. Kuitenkin miehen maksama hinta tästä suhteesta tuntuu (minusta) usein kohtuuttomalta kun menimme (tyhmyyksissämme) muuttamaan Suomeen. Suurin vaara suhteellemme on ehkä siinä. Hyvin menestyneet opinnot Turkin ja Saksan parhaissa yliopistoissa ovat täällä melkein yhtä tyhjän kanssa, uramahdollisuudet ovat melko olemattomat kun on vääränmaalainen Suomessa. Hän alkaa olla neljissäkymmenissä, joten "kello tikittää" ja halu ja uskallus hypätä toista kertaa tyhjän päälle/aloittaa alusta uudessa ympäristössä eivät ole enää samat kuin silloin nuorempana. Häntä rassaa kovasti, kun ei ole pystynyt saavuttamaan elämässä "mitään" eikä turvaamaan meidän vanhuuttamme eikä lastemme tulevaisuutta, vaikka on pyrkinyt tekemään kaiken hyvin ja uskonut että kova työ palkitaan elämässä. (Hän kun on kasvanut "amerikkalaismallisessa" systeemissä, jossa pitää itse huolehtia itsestä ja suvusta, eikä voi tuudittautua siihen, että kyllä aina jotenkin pärjää ja jos ei ole mitään muuta, niin saa edes kansaneläkettä ja katon pään päälle.) Täällä sitä ollaan, pätkätöissä, takaraivossa pelko siitä että pätkät loppuvat. Ei mahdollisuutta suunnitella tulevaa, ei luottamusta siihen, että voidaan esim. ostaa asunto ja kyetään myös maksamaan se - mitä sitten jos meneekin työt alta. Tieto, että suomalaiset 99,9-prosenttisesti ottavat tasan tarkkaan toisen suomalaisen töihin eikä häntä, jos yksikin hakee samaa työtä. (Kokemusta on ja paljon.) Jos joku meidän suhteen jonain päivänä kaataa, niin ehkä se, ettei hän enää jaksa ja menettää elämänilonsa ihan toden teolla ja minä en enää jaksa kannustaa ja uskoa tulevaan. Hän ei nyt useinkaan uskalla nauttia tästä päivästä, kun huolehtii koko ajan huomisesta.
Mutta sillä nyt ei ole juurikaan tekemistä kulttuurin kanssa loppujen lopuksi.
