K
Kirsi
Vieras
Myönnän heti aluksi, että olen liian kiltti ja saanut siitä kärsiä.
Ongelma on parisuhde, jossa olen ollut altavastaajana koko sen keston. Nykyisen tilanteen tekee tukalaksi se, että mies syyttää minun ilkeyttäni suhteemme piloille menosta. Vain minussa on aina ollut vikaa ja hän ei siedä kuulla minkäänlaista arvostelua hänestä itsestään. Hänellä on ollut tapana aina antaa ""palautetta"" reippaasti minusta. Alkuvuosina nielin kaikki uskaltamatta kyseenalaistaa näitä, ja valitettavasti aloin myös uskoa niitä. Hän menettää malttinsa raivostumiseen asti, kun nykyisin joskus puolustan itseäni. Hän uhkailee vierailla naisilla ym.,. Kun lapset olivat pieniä, hyvä uhkailukeino oli myös suhteesta lähteminen. Hän menettää malttinsa myös vieraiden sekä lasten läsnäollessa ihan merkityksettömistäkin asioista, hänellä tuntuu olevan sisimmässä valtava painekattila, joka raotuksen jälkeen tulee ulos täysin.
On valtavan rankkaa, kun ei koskaan tiedä, milloin toinen raivostuu. Se tulee täysin odottamatta missä vain. Pahinta se taitaa olla hellän yön jälkeen, kun itse on rakastuneen oloinen. Olen huomannut, että aina vain vaikeampi on luottaa häneen ja haluta rakastella. Tämä on uusi ongelma, josta hän erityisen paljon arvostelee minua. Luulen, että tästä tulee asia, joka ratkaisee tämän suhteen päätökseensä. Loukattu mieli, pelko ja hellyys on sellainen yhdistelmä, joka ei vaan toimi.
Olen huomannut, että miestä surettaa kovasti se, että uhkailu ei toimi enää vallanvälineenä samalla lailla kuin ennen. Tämän vuoksi hän uhkailee nykyisin itsemurhalla. Monta kertaa olen miettinyt, että parisuhteen päättyminen olisi itseasiassa parasta meille molemmille!