umpikujassako??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja masuha
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

masuha

Uusi jäsen
17.05.2006
2
0
1
Moi!Olen 2 lapsen äiti,naimisissa.Mieheni tekee vuorotyötä ja sen lisäksi auttaa sukulaisiaan maataloustöissä.Toisin sanoen hän on työnarkomaani,joka EI osaa pitää koskaan vapaata ja hengähtää.
Minä taas olen sitä mieltä että työpäivän jälkeen on vapaa-aikaa,jota vietetään perheen kanssa harrastaen,yhdessä ollen,ei koko ajan töitä tehden(sisällä käydääm vaan kahvilla/syömässä/nukkumassa)
Minä haluaisin nauttia elämästä,lapsista,ulkoilusta,liikkumisesta,haluiaisin jokaiseen päivään löytää seesteistä rauhaisaa oloa.Mutta kuinka voisin,kun mieheni mielestä kaikki hereillä oloaika on oivaa työskentelyaikaa?Hänen sukulaisensa ovat samanlaisia työhulluja ja tämä ilmapiiri on tarttunut meillekin.
Nyt 10 yhdessäolovuoden jälkeen olekin alkanut vakavasti miettiä elämääni.."tätäkö tää on??"Olen alkanut pyöritellä mielessäni myös vaihtoehtoa erilleen muutosta mieheni kanssa.Toki olen myös surullisena miettinyt sen vaihtoehdon vaikutuksia lapsiin.
Olen puhunut miehelleni ongelmasta hänen mielestään liikaakin.Hän lupaa aina muuttaa tapansa,mutta parin päivän päästä tilanne on taas sama.
Olen uhkannut,kiristänyt,ollut muka välinpitämätön,hyvällä ja pahalla,aina yhtä huonoin tuloksin....
Kohta vuoden olen kärsinyt oudoista fyysisistä oireista vailla syytä.Olenkin alkanut miettiä,onko kroppani alkanut oireilla mädästä elämäntilanteestani johtuen.Mitä minun pitäisi tehdä????Toisaalta kyllä rakastamme toisiamme mutta minä olen vain lopen uupunut tähän työkeskeiseen elämäämme.
 
relaa vähän. On parempi että mies tekee töitä kun esim. on vain laiska, juo, hakkaa, jne. jne. . Työ on välttämättömyys Suomessa ja omasta mielestäni sinun tulee tarkistaa asennettasi. Sinulla on mies jota rakastat ja mies joka rakastaa sinua, mitä muuta vaadit.... .... ei elämä ole vain hauskanpitoa.


OK. provosoiduin kirjoituksestasi, koska olen myös ahkera perheen elättäjä.
Meillä on laadittu säännöt. 1 kesälomaviikko vain perheelle ja viikon talviloma vain perheelle. Kotona autan vaimoa ja en sotke näin mennään hyvin eteenpäin ja ei ole ollut ongelmia
 
Tuo ap:n mies kyllä tekee kahta työtä, vaikka kolmivuorotyössä ja perheessä on ihan tarpeeksi savottaa.

Perhe tarvitsee elantonsa, mutta myös isän ja puolison. Ei elämä pelkkää työntekoa saa olla, kyllä siihen vapaatakin pitää kuulua.

Ja ei ole naisen psyykelle hyväksi, että itse yksin pyörittää arjen ja lapset. Mitenkähän miehen suu vääntyisi, jos joutuisi jäädä viikoksi nalkkiin lasten-ja taloudenhoitajaksi? Kokeilemisen arvoinen juttu sanon minä.
 
Ymmärrän täysin, miten yhteisen arjen puute on ylitsepääsemätön paikka. Meillä oli täsmälleen sama tilanne, haimme apua parisuhdeterapiastakin löytääksemme yhteisen sävelen. Siellä tuli aika äkkiä selväksi, että meillä on miehen kanssa aivan erilaiset tarpeet - ja koska mies ei ollut valmis luopumaan omasta ajastaan - minulle jäi vaihtoehdoksi sopeutua tai erota. Valitsin jälkimmäisen, ja olen nyt tasapainoinen, onnellinen kahden pienen äiti. Ja isällä on nyt aikaa viikonloppuisin lapsille aivan eri lailla! Meidän tapauksessa tosiaan esim. viime kesänä mies ei ehtinyt meidän kanssa uimarannalle yhtään kertaa. Ei ehtinyt= ei halunnut. Sellaista arkea en halua jakaa! Minullakin oli fyysisiä oireita, nukkumisvaikeuksia, huimausta. Voi todella pahoin, sillä koin päivästä toiseen olevani arvoton. Nimimerkille mies: kaksi viikkoa vuodessa perheen parissa on naurettavan vähän. Jos todella olet poissaoleva loppuajan. Voimia ap:lle, vaikea ratkaisu, mutta jotakin sinun/ teidän tulee tehdä. Kaikkea hyvää.
 
Ai että 2 vkoa vuodesta olisi tarpeeksi perheen kanssa :laugh: !!!!!
Kyllä täytyy sanoa että mieluumin elän miehen kanssa joka silloin tällöin käy baarissa mutta viettä KAIKEN vapaa-ajan lapsien kanssa ja kotona. Tekee raskasta työtä mutta on luojan kiitos tajunnut etteivät lapset ole pieniä kuin kerran ja ei siellä kuolinvuoteella tule töitä muisteltua vaan useinmiten harmiteltua menetettyä aikaa lasten kanssa.Valitettavan usein miehet eivät vaan tätä tajua ennen kuin on liian myöhäistä.

voimia alkuperäiselle kirjoittajalle päädyt sitten mihin tahansa ratkaisuun :hug:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.05.2006 klo 15:46 Merituuli kirjoitti:
"Sara",sinulta olisin halunnut kysyä,oletko koskaan katunut ratkaisuasi?
Miettinyt,että mitä jos sittenkin,kaikki olisi muuttunut"hyväksi"?

En ole katunut, vaan oikeastaan ihmetellyt näin puoli vuotta eron jälkeen sitä, miten jaksoin niinkin kauan. Meillä tosiaan tuo miehen fyysinen ja henkinen poissaolo oli jo niin kauan jatkunutta, että ero oli väistämätön. Silti, ilman sitä parisuhdeterapiaa en tiedä kauanko olisin roikkunut kiinni kokonaisen, onnellisen perheen toiveessa. Sitä se terapeuttikin totesi, että minulle vaikein paikka oli nähdä niiden omien unelmien, haaveiden ja toiveiden murskaantuminen. Kuinka totta! Halusin ison perheen, palapeli-iltoja, pihalle yhdessä nikkaroitavia puumajoja, pieniä yrttipenkkejä, uimarantaretkiä, yhteistä kokkaamista, saunailtoja kynttilän valossa - koko perheen voimin ... rikasta arkea.
Mies halusi omaa rauhaa, aikaa kehitellä ja suunnitella. Olimme hänen tiellään. Minun jokainen pyyntö tai toive nostatti miehessä raivokkaan vastustuksen. Joulukuusi haettiin pitkin hampain. Viikonloppuisin mies nukkui univelkojaan. Kyläreissuille hän halusi mennä pyörällä, kunnon kohotuksen vuoksi. Ja minä tietty hankin lahjat, puin lapset, pakkaisin auton, ja ajoin sinne vierailulle, jossa mies oli seurallinen ja iloinen - ja minä en! Niin moneen yhteiseen muistoon liittyy miehen passiivisuus, ja perässä raahattavuus.
Yksinkertaisesti en enää näe, että meillä olisi mitään toivoa yhteisestä arjesta. Toista ei voi muuttaa! Sekä minä, että lapset, olemme ansainneet tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. Välitetyiksi!
Yksi hyvä kysymys pohdittavaksi: antasitko lapsesi hoitoon paikkaan, jossa hoitaja käyttäytyy kuten miehesi? Minulle oli kamala hetki tajuta, että minä en. Mitä lapsen itsetunnolle tekee se, että isä ei noteeraaa, kun se vie äidiltäkin kaikki voimat?
Kaikkea hyvää sinulle, pohdit raskaita, isoja asioita. Toisaalta, olet jo pitkällä, kun pyörittelet näitä asioita. Vielä kerran: tee oma elämäsi oman näköiseksi, yhdessä tai erikseen. Mutta älä sinä ole passiivinen!
 

Yhteistyössä