Unettomuus imetysaikana?

No, mä olen kuolemassa koko ajan. Olen nyt PÄÄTTÄNYT, että mulla on sydämessä jotain vikaa. Ja muutaman kerran olet saanut rytmihäiriön (tai jonkun vastaavan) ja siitähän se paniikki on tullut oikein olan takaa. Lääkärit on sitä mieltä, että mussa ei ole mitään vikaa, ja toivon todella et kaikki nää oireilut johtuu mullakin tuolta niska/selkäosastosta. Oon vaan niin kypsä!! En jaksa tätä enään yhtään... on hirveetä, kun on koko ajan stressissä, jännittynyt ja peloissaan. Eikö tässä nyt olisi jo aikaa ihan jollekin muullekin mukavalle. Huoh huoh huoh. Sori, menee vähän ohi aiheen.

 

Haukotus, kuulostaa tutulta. Mulla on ollu jo 16-vuotiaasta asti ihmeellisiä oireita ja nyt tuntuu et on taas joku oirekausi päällä... Just noi puutumiset ja sit toista jalkaa polttelee inhottavasti, ihan kuin kaataisi lämmintä vettä siihen monta kertaa päivässä. Tutkittu on, lääkärit ei löydä mitään ja täällähän sitä kotona on aikaa murehtia kaiken maailman tappavia sairauksia... Vaikka järjellä ajatellen tiedän, että pelkkä selkärangan ja niskan jumitus voi aiheuttaa mitä ihmeellisempiä oireita. Pitäis varmaan mennä töihin niin tulis muuta ajateltavaa....

 

Mun on kyllä pakko myöntää, että mä tykkään tehdä töitä! Mulla on ihan liikaa aikaa täällä kotona keskittyä vain itseeni ja kehitellä koko ajan jotain uutta murhetta. Tuntuu että pää on ihan puolityhjä, kun ei ole mitään ns. oikeaa ajattelemista ja tekemistä. Jospa tää koko unettomuuskin unohtuis sitä myötä?!

Mulla kans nää oireilut on alkanut joskus teini-iässä. Kaikenlaista on ollut ja kaikenmaailman lääkäreillä oon ravannut, ja pahimmillaan mä en usko ketään enkä mitään. Välillä on pitkiä aikoja, että kaikki vaivat on kadonnut ja sitten ne taas sieltä hyökkää. Mulla on kans ollut tuommoisia puutumisen tunteita; milloin puutuu pää tai käsi tai milloin käsi tai jalka vaan tuntuu oudolle. Kaikenlaisia lihasnykymisiä ja -väreilyjä kans ollut ties miten kauan. Mun oma diagnoosi on, että mulla on ääreishermosto jumissa. Olen menossa hermoratahierojalle. Ei voi muuten kukaan väittää, että en olis kokeillut kaikkea

 

Haukotus, meillä on varmaan sama tauti Mulla myös noita lihasnykinöitä ja väreilyjä ollu tosiaan yli puolet mun koko eliniästä, ym. Joskus joku lääkäri epäili, että mun hermosto on voinut jäädä yliherkäksi, kun mulla oli lapsena epilepsia. En tiedä sitte. Lievä skolioosi löytyy, se voi selittää osan oireista ehkä, mutta en mäkään usko lääkäreitä Toisaalta yritän ajatella niin, että kun oireita on ollu jo näin kauan (n. 15 vuotta) ja vieläkään lääkärit ei edes epäile mitään vakavaa, niin tuskin se kovin nopeesti tappaa.

Hermoratahierontaa mäkään en ole kokeillut, se taitaa olla mullakin ainut... Kerro sitten kokemukset! Olen joskus sitä harkinnut itsekin, mutta täällä meillä päin taitaa olla niitä palveluja aika heikosti tarjolla. Täytynee perehtyä paremmin tarjontaan.

 

Mulle neurologi on kertonut, että tämmöiset oireet johtuu sympaattisesta hermostosta. Eli just jotenkin noin, että hermosto käy vähän ylikierroksilla / liian herkkä tms. Näin mä kans asian tulkitsisin. Mulla on usein vaikeutta muutenkin rentoutoa, on sellanen hervoton olo. Käsissä saattaa olla voimattomuutta ym. Joka paikka on levoton ja sellainen ikävä ihonalainen kutina. Erilaisia päätuntemuksia mulla on ollut aina.

Liikuntahan tähän auttaa aika hyvin. Pitäisi saada itsestä ihan tosissaan niskasta kiinni! Mäkään en ole käynyt ihan puhtaasti vaan hermoratahieronnassa, vähän vastaavassa kyllä. Kerron kyllä miltä tuntui. Ainiin, ja magnesiumia aloin nyt syömään. Eiks Yhden äippä saanut homeopaatilta myös vinkin tuohon magnesiumiin - onko ollut mitään vaikutusta?

 

Heippa pitkästä aikaa!

Mulle ei kuulu juuri uutta. Nukkunut olen ihan ok pääsääntöisesti. Heti jos tulee jotain muutosta rytmiin, esim jotain iltamenoa et valvoo myöhempään niin en saa unta. Ja yöheräilyä on alkanut olla, mut nukahdan kyllä uudestaan. Mirtan murusella mennään vaan edelleen. Lääkärin kans juttelin, kun mulla alkais olla halukkuutta ehkä pikku hiljaa uuteen raskauteen.. mut tuntuu että tää univamma estää senkin. Lääkäri kyllä sanoi, että Triptyliä voi syödä unettomuuteen koko raskauden pienellä annoksella eli ei pitänyt ajatusta mahdottomana. Itsestä vaan tuntuu melko kurjalta ajatus, että jos sitä tulis raskaaksi että silloinkin söisi lääkkeitä. Mitä te ootte mieltä asiasta? Ajatteletteko niin että parempi olis unohtaa koko juttu ja hoitaa ensin "päänuppi" kuntoon..? Muuten tuntuu olo ihan suht "normaalilta" mutta toi uniasia rassaa.

Niin ja enpä tiedä nko Magnesiumista ollut iloa, mut syön sitä kuitenkin.

Tsemppiä teille, toivottavasti alkais helpottaa jo itse kullakin ..!

 

Mun on pitänytkin joskus aikasemmin jo kysyä, että oletteko kukaan miettinyt toista lasta? Mirtaako ei saa syödä raskauden aikana? Googlailin ja sen mukaan saisi, mutta nää on aina vähän tämmöisiä juttuja, että kuka on mitäkin mieltä. Teratologisesta varmaan selviäisi tuokin. Ootko Yhden äippä sinne kilauttanut? Meidän poika on nyt 7 kk:tta, joten täällä suunnalla ei vielä (todellakaan) ole haluja uuteen raskauteen. Joskus kyllä, muutaman vuoden päästä. Tai siis olisi kuitenkin ihanaa, että lapsella olisi sisarus. Tää vauva-aika on kuitenkin niin lyhyt, että kai sitä jaksaisi tän vielä kerran uudestaan.

Mä söin ennen raskautta cipralexia ja lopetin sen heti alussa. Tiedän siis, että on todella vastenmielistä syödä mitään lääkkeitä raskaana. MUTTA jos äiti voi niiden avulla huomattavasti paremmin, niin eiköhän se ole pienempi paha kuin lääkkeetön ja huonosti voiva äiti. Lähtökohtaisesti oon muutenkin sitä mieltä, että elämää pitää elää tässä ja nyt. Elämässä tulee aina vastoinkäymisiä ja jos aina odottaa, että asiat seestyisi saisi odottaa hautaan asti. Eli jos sulla Yhden äippä on vain itsellä halua toiseen lapseen, niin tuskin se mikään este on

 

Uniongelma on karsinut multa aika tehokkaasti uudet vauvahaaveet. Itse en ainakaan pahimmassa vaiheessa pystynyt tekemään muuta kuin makaamaan sängyssä vauva kainalossa. Jos uusi vauva tulisi, niin sitten pitäisi kuitenkin jaksaa juosta esikoisen perässä. Ehkä sekin vielä menisi, jos vauva olisi helppo ja jos esikoinen ei osoittaisi suurta mustasukkaisuutta. Tyttö vaan on sen oloinen luonne, että aivan varmasti tekisi kiusaa minkä ehtisi, jos joku toinen tulisi viemään äidin huomiota... Mutta liikaa jossittelua siis mulle, ainakin tässä vaiheessa. Eihän sitä koskaan tiedä... Ehkä sitten, kun tämä esikoinen voisi olla jo vähän avuksikin vauvan hoidossa. Eli ei ainakaan muutamaan vuoteen (tyttö on nyt 1,5 v.). Ja sitten alkaakin tulla ikä vastaan aika pian.

 

Tää univamma on tehnyt itsestä jotenkin niin pelokkaan (entisestään), että on todella turhauttavaa että se väistämättä vaikuttaa just tämmöisiin isoihin päätöksiin elämässä. Toisaalta sille ei juuri sen takia pitäisi antaa periksi! Oon lukenut tarinoita, joissa äiti on kärsinyt todella pahasta synntyksen jälkeisestä masennuksesta ja kuitenkin ovat tehneet toisen lapsen ja kaikki onkin mennyt hyvin! Koskaan ei voi tietää.

Mä oon pohtinut vähän sellaista, että unohtaako tätä unettomuutta täysin koskaan. Nytkin vaikka nukkuu ihan hyvin, välillä tosi hyvin, niin se ajatus kulkee siellä jossakin aivojen perukoilla. Vähän oon saanut taottua sellaista ajatusta päähäni, että ei elämä ole niin vakavaa. Ei itseä kannata ottaa niin vakavasti. Mä oon aina jotenkin sellainen, että takerrun kaikkiin ongelmiin ja yritän ratkaista niitä vimmatusti. Tuloksena, että meen vaan enemmän solmuun. Sama tän unen kanssa. Sellanen vähän rennompi hälläväliä -asenne olisi todella tervettä.

 

Ei pitäisi antaa periksi, mutta toisaalta - meidän elämä on oikein mukavaa näin. Elämästä voi nauttia, enkä mitenkään kadehdi kaveriani jolla kaksi lasta ja kolmas tulossa (niiden kahden kanssakin on ihan hirveä hulina päällä). Mun stressikynnys kestää just tän yhden lapsen sairastelut yms. ja kun kaikenlaisia vaivoja on itsellänikin muutenkin jatkuvasti, niin ehkä se stressitön elämä olis paras vaihtoehto. Mutta mielihän voi muuttua. Huomaan, että vaikeina kausina päätän että yks lapsi saa riittää, ja sit kun on oireeton kausi niin ajattelen, että ehkä sen toisenkin joskus voisi...

Mun viime yö meni taas persiilleen. Tänään lähdössä kaverin kanssa viihteelle, niin tietenkään en voi nukkua edeltävänä yönä. Tenoxin otin, mutta lapsi heräs jo kasilta niin ei siinä unta kyllä tullu varmaan viittä tuntia enempää. Toissa yö taas oli lähes täydellinen. Näin ne vaan heittelee. Ärsyttävääääää.

 

Joo, just näin. Pääasia että tietää mitä itse haluaa ja mihin omat resurssit riittää. Jos on vahva halu siihen toiseen lapseen, niin ei tän uniongelman kannata antaa pilata niitä haaveita. Itseä hirvittäisi ehkä sen toisen lapsen kanssa ne yöheräilyt. Noh, aika näyttää Mä nautin kyllä enemmän myös tästä ajasta, kun lapsi ei ole enään pelkkä sylivauva.

Mä heräsin viime yönä ja jostain pälkähti päähän se ajatus, että mitä jos en saa enään unta. No sain, mutta ikävää kun se pelko siellä jossakin vielä jyllää. Mun "voimamantrassa" lukee, että unettoman on vaikea päästää irti aktiivisuudesta. Omalla kohdallani asia on just näin. Jotenkin hassulla tapaa koen, että en jaksaisi nukkua. Tai että se on vähän kuin hukkaan heitettyä aikaa. Olla ja leijua jossakin tilassa, josta ei ole tietoinen. Ennen nukuin ihan vaan siitä ilosta, että sain nukkua. Töiden jälkeen heittäydyin harvasa päivä sohvalle ja viikonloppuisin nukuin vaikka väkisin pitkään. Tää koko kuvio on muuttunut ihan täysin. Osaltaan olen sen hyväksynyt, mutta vähän se tuntuu menetykselle. Ennen pakenin uniin, nyt se pako tuntuu jotenkin ahdistavalle. On mulla ollut kyllä luojan kiitos öitä, jolloin koen että on ollut ihanaa mennä nukkumaan. Töitä tän oman asenteen kanssa riittää vielä pitkään!

 

^ Tuohon vielä, että mulla on siis usein sellainen olo, että mun pitää olla jotenkin varuillaan. Sellainen sokea luotto nukkumiseen on kadonnut ja aina jotenkin pitää olla varuillaan sen suhteen, että jos ei nukukaan. Miten sitten reagoi. Saatteko tästä kiinni, mitä tarkoitan? Kukaan jolla tätä ei ole, ei tajua mitä tarkoitan. Ennen nukkuminen siis oli itsestäänselvää, ei enään. Aina on olemassa ns. se vaara ja sen tiedostaa nykyään niin selkeesti. Mitenköhän tästä pääsisi eroon. Tai ehkä paremminkin, pitäisi oppia hyväksymään tää. Sellanen mielestä poissulkeminen ei mulla toimi, vaan ne ajatukset tulee entistä voimakkaampina. Harjoitukset jatkukoon.

 

Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Nukkumisesta on tullut jotenkin "rasite", tuntuu että se on työlästä ja joka päivä aina ajatukset vaeltelee, että mites tänään käy, saanko unta vai en. Luotto mulla ainakin siihen mennyt, en saa sitä millään muutettua. En tosiaan tiedä, pystyykö tätä ikinä enää jättämään taakseen, vähän epäilyttää..

Viime yönä nukahdin ilman lääkettä. Sitä ei ole tapahtunut pitkiin, pitkiin aikoihin. Tosin olin juonut viiniä muutaman lasin, yleeensä silläkään ei ole ollut muhun vaikutusta (vaikka joskus olisin vähän huppelissakin, niin en silti ole saanut unta). Luulen että enemmänkin se, että otin tytön viereen nukkumaan kun itkeskeli huoneessaan, jotenkin rauhoitti mut. Kun oma pieni oli siinä vieressä, en edes "muistanut" murehtia nukkumista ja hups olin nukahtanut. Heräsin kyllä sitten aamuyöstä ja loppuyö meni huonosti, mutta olin niin onnellinen kun olin ylipäätän nukahtanut ilman pilleriä.

 

Oltiin yks yö reissussa ja nukuin sen mitä nukuin. Aamulla tuntu, että en ole nukkunut yhtään. Heräilin jatkuvasti, mutta jossakin välissä oon nähnyt unta, että kai oon sitten unessa käynyt. Olin koko yön mielestäni rauhallinen ja en ahdistellut. En vaan saanut nukutuksi. Rasittavaa!!! Viime viikolla oli kans joku huono yö ja nyt meinaa vähän nostaa päätään pelko :/ Arrgghhhh! Tää on jotenkin ihan täyttä työtä yrittää pitää itsensä balanssissa sen kanssa, että ei anna kärryn heittää ihan yli. Noh, ehkä tää on joku kausi. Toivon...

 

Pikainen kommentti teille toista lasta miettiville.. Meidän kuopus sai alkunsa esikoisen ollessa 1v9kk, vielä vuotta aikaisemmin olin varma, että en koskaan uskalla toista lasta yrittää, mutta jotenki se mieli vain muuttui, kun unet normalisoituivat. Eikä unettomuus palannut kuopuksen vauva-aikana. Toki teimme kaikkemme unieni turvaamiseksi, mies mm. nukkui esikoisen kanssa eri huoneessa kuin minä ja vauva.

Mutta kokonaan en unettomuudesta päässyt yli minäkään... :/ Reilu kuukausi sitten palasin työelämään yli kahden vuoden tauon jälkeen. Aloitin uudessa työssä ja lapset päiväkodissa, kaikilla jonkin verran sopeutumisvaikeuksia. Nykyään valvon yhden yön viikossa käytännössä kokonaan. Seuraavana iltana olenkin sitten niin väsynyt, että yleensä saan nukuttua. Rasittavaa tämäkin, mutta onneksi sentään muut yöt saan nukuttua kohtalaisesti...

 

Nykyään valvon yhden yön viikossa käytännössä kokonaan. Seuraavana iltana olenkin sitten niin väsynyt, että yleensä saan nukuttua.

Minusta tämä on jo kuitenki merkki siitä, että varsinainen uniongelma on voitettu. Ainakaa itsellä ei huono yö todellakaan tarkoittanut, että seuraava menisi paremmin... Se oli yhtä valvomista, kuukausitolkulla. Hyvä tietää, ettei unettomuus välttämättä toteudu joka lapsen kohdalla. Itsellä ongelma on kuitenki vielä niin lähellä, etten uskalla ottaa riskiä. Enkä toisaalta ole muutenkaan edes varma, haluanko toista lasta. Elämä on niin hyvä just näin, katsotaan mihin se vie .

 

Minusta tämä on jo kuitenki merkki siitä, että varsinainen uniongelma on voitettu. Ainakaa itsellä ei huono yö todellakaan tarkoittanut, että seuraava menisi paremmin... Se oli yhtä valvomista, kuukausitolkulla. Hyvä tietää, ettei unettomuus välttämättä toteudu joka lapsen kohdalla. Itsellä ongelma on kuitenki vielä niin lähellä, etten uskalla ottaa riskiä. Enkä toisaalta ole muutenkaan edes varma, haluanko toista lasta. Elämä on niin hyvä just näin, katsotaan mihin se vie .

Niin, todellakaan tilanne ei ole ollenkaan niin paha kuin se aikoinaan minullakin oli. Vielä. Valitetttavasti ne unettomat yöt vaan tuntuvat hiljalleen taas lisääntyvän... :/ Mutta totisesti toivon, että yhtä pahaksi ei ongelma tällä kertaa kasvaisi!!

 

Täälläkin nukuttu taas huonommin, tai oikeastaan nukahdettu huonommin. Ottaa päähän. Mä en vaan käsitä. Tuntuu, ihan kuin mua ei ees iltaisin edes väsyttäisi! Vaikka herännnyt kukonlaulun aikaan ja koko päivän painanut töissä+ kotihommat päälle. Ennen simahdin heti jos vähänkään pistin esim. sohvalle oikoseks. Aamulla kyllä sit väsyttäis..

 

Ootsä Yhden äippä palannut töihin? Mua jotenkin ahdistaa se, että olen kadottanut päiväunet. Ihan turhaan siis edes yritän nukkua päivällä, kun ei se onnistu. Mä olin kans ennen tollanen, että heittäydyin sohvalle töiden jälkeen ja samantein olin unessa. Nyt ei toivoakaan. Noh, tää nyt on näin ja piste. Kai tää ongelma on vähän pitemmissä kantimissa. Siniselle unella tsemppiä myös. Toivottavasti unet paranee ja ne unettomat yöt jää vähemmälle.

 

Onks teidän muiden unien näkeminen muuttunut Mirtan yhteydessä? Itse olen nähnyt aina paljon unia ja nyt tuntuu, että en muista unia yhtä hyvin kuin ennen. Tänään aamulla oli ihan hauska olo, kun muistin näkemäni unen selkeesti. Muutenkin nukuin tosi sikeesti ja pitkään. Ihan ihmeellistä!

Alkoholin käytöstä Mirtan kanssa on varmaan ollutkin joskus puhetta, mutta miten on, uskaltaako lääkkeen kanssa ottaa muutaman? Musta on tullut ihan absolutisti nykyään ja kyllä, joskus olis kiva ottaa lasillinen punkkua. En ole uskaltanut :/

 

Olen palannut töihin ja se on mennyt yllättävän hyvin, eli ei ole vaikuttanut uniini mitenkään. Ja mäkin olin alussa varovainen, etten ottanut yhtään alkoa mirtan kanssa, mut nykyään voin juoda lasin tai kaks, enkä huomaa mitään erityistä vaikutusta. Jos enemmän ottaa, niin sitten jätän väliin (ja valvon). Olen nimittäin huomannut, että nykyään joskus jos on viihteellä ja juon vähän enemmän- uni ei tuu millään. Sekin siis muuttunut täysin. Ennen mua alkoi väsyttää ihan älyttömästi enkä jaksanut ikinä valvoa mihinkään aamuyöhön. Nykyään ei mitään ongelmaa pysyä hereillä. Miten voi ollakin niin, aikas outoa tuokin!

 

Mä suosittelen mirtaa alkon kanssa No ei nyt sentään, mutta ite oon kyllä ottanu lääkkeen normaalisti vaikka olisinkin juonut. Mulla nimittäin on myös se, että jos en ota lääkettä niin en myöskään nuku -> seuraava päivä on painajainen. Mirta kannattaa kuitenki ottaa vasta vähän ennen kun menee nukkumaan, koska alkon kanssa otettuna se alkaa väsyttää tosi tosi paljon ja vaikutus alkaa nopeammin kuin yleensä. Itse otan lääkkeen vasta kun oon tullut baarista kotiin. Ja vaikka en mirtan kanssakaan nuku kuin ehkä 5-6 tuntia, niin olo on kuitenki paljon virkeämpi kuin "normaalisti" krapulapäivänä olisi.

Tosiaan, silloin nuorempana ja lapsettomana alkoholi oli se takuuvarma unilääke mutta nykyään turha toivo...

Unista: mulla unet on muuttuneet jotenkin pitkiksi ja monimutkaisiksi. Näin olen kuullut myös muilta mirtan käyttäjiltä. Alussa näin myös karmeita painajaisia, mutta nyt niitä ei ole enää näkynyt onneksi. Mun unimaailma on aina ollut vähintäänkin omituinen, unilleni on naurettu useasti perheen ja kavereiden kesken tosi makeasti.

Mä oon nukkunut aika hyvin viime aikoina. Oon alkanut syödä e-pillereitä kaksi laattaa putkeen, niin ei tule se unettomuuskausi enää kerran kuussa. Tänään alkaa pilleritauko, saa nähdä miten unien käy.

Mua vaan vähän masentaa nämä mun lihasvaivat tällä hetkellä... Selkä ei oikein kestä tytön nostelua ja koko ajan on joku kremppa päällä. Niska kun hoidetaan kuntoon, niin tulee iskias ja kun se helpottaa, alkaa yläselkä oireilla, tällä hetkellä fasettilukot painaa keuhkoputkia ja on vaikee hengittää...

Oon miettinyt, että antaakohan kroppa nyt jotenkin periksi kaikille unettomuuden aikana piilossa pysyneille terveysongelmille? Ärsyttää, kun tuloja ei ole muutenkaan ja sitten pitää ravata kalliissa hoidoissa ja tutkimuksissa. Siinä mielessä odotan todella, että pääsen takaisin töihin. Menee sitten ainaki osa kustannuksista työterveyden piikkiin. Ja saa muuta ajateltavaa

 

Ok, no ehkä munkin pitää avata korkki tässä joku ilta tän ikuisuuden kestäneen kuivan kauden jälkeen En voi siis tietää, että miten mulla toi alkoholi toimii unien kanssa. Ennen tosiaan oli aika tehokas sammuttaja ja kun baarista pääsi kotia, niin ei paljon tarvinnut laskea lampaita.

Ja tiedätkös Katariina, mulla on ollut nyt myös tuollaista hengen ahdistusta. Luonnollisesti olen tästäkin ollut paniikissa, että nytkö se sydän prakaa. Ja voi tosiaankin olla niin, että unettomuus on pitänyt kaikki muut vaivat piilossa ja nyt ne alkaa sieltä paljastumaan. Kävin muuten siellä hermoratahierojalla ja menen uudestaan. Useamman kerran. Pitää ottaa hoito sarjana, että alkaa tepsiä. Mulle tuli sen jälkeen jotenkin huonompi olo... paranemiskriisi tms.

Kuinkahan moni tätä palstaa lukee? Terveisiä vaan tutuille, jos joku tunnistaa näiden juttujen perusteella Alkoi naurattaan oikein ääneen, kun luin noi teidän viimeiset kommentit. Jotenkin tekstistä paljastuu se, että aikamoista suota tässä on rämmitty, mutta huumori on säilynyt ja muutenkin suhtautuminen elämään vähän rentoutunut. Jos asuisitte jossakin lähistöllä, niin kutsuisit teidät oitis vaikka sille muutamalle

 

Mä en saanut taas viime yönä unta. Meni varmaan n. klo 03 saakka ja tyttö herätti aikaisin. Mirtaakin kävin ottaa toisen murusen, mut jostain syystä ei vaan uni tullut. Ihme levoton ja ahdistunut olo ja mielessä oli jo suuren paniikin ainekset. Onneksi nukuin sit ees muutaman tunnin, ettei mennyt ihan valvomiseks koko yö.

On jotenkin tosi surkee olo Eiks tää lopu koskaan?

 

Yhden äippä, mullakin oli ihan surkea viime yö. Tyttö oli yökylässä ja vietettiin miehen kanssa rentoa iltaa kotosalla. Saunottiin ja otin yhden lasin viiniä. Alkoi nukuttaa tosi paljon jo 23 aikaan, menin sänkyyn ja olin aika varma, että nukahdan nopeasti. Paskanmarjat! 1,5 tuntia pyörin ja tulin tosi vihaiseksi. Suutuspäissäni otin sitten nukahtamislääkkeen, vaikka se viinilasillinen olikin alla. Tosin siitä oli jo aika monta tuntia aikaa, että ehkä se ei enää vaikuttanut.

Eli mirta+alkoyhdistelmään sellanen neuvo, että sitä alkoholia kannattaa sit ottaa vähä enemmän kuin yksi olut/siideri/viinilasillinen... Yleensä olenki ottanu vähintään kolme (siis silloin harvoin kun ylipäätään otan, eli n. 5 krt vuodessa...), ja sillä satsilla uni tulee saman tien ku pää jysähtää tyynyyn.

Ja Yhden äippä vielä, kyllä se siitä iloksi muuttuu! Muistan kun itsellekin tuli alussa takapakkien aikaan aina se pelko, että unettomuus on palannut eikä ikinä enää katoa. Ja aina ne unet sitte paranivat, ja hyvien unien kaudet pitenivät koko ajan. Nykyään unettomia öitä on enää 0-3 kuukaudessa. Nyt oon pilleritauolla, niin uskoisin tuon viime öisen johtuvan siitä + viinilasillisesta.