uni ongelma

[tyllerö]

Meidän poika on nyt 11kk ja puolivuotiaasta asti nukkunut yönsä ilman heräämisiä, mutta nukahtaa illalla syliin eikä omaan sänkyyn. Aamulla 5-6 aikaan herää eikä saa nukkumaan muuta kun viereen ottamalla. Meillä on vieras sänky pojan huoneessa niin me nukutaan aamut sitten siinä.

Nyt sitten viikko sitten päätin että aloitetaan omaan sänkyyn nukahtaminen. Eka ilta meni yllättävän hyvin, 30 min. Tekniikkana oli että poika omaan sänkyyn ja aina kun nousee istumaan niin takasin makaamaan, itse istuin pinniksen vieressä sängyllä. Tassuttelu ei tuossa vaiheessa tepsi meidän poikaan.
No poika nukahti, mutta heräsi monta kertaa yön aikana. Silittelemällä takaisin uneen.
No tämän jälkeen poika on nukahtanut iltamaitoa juodessa syliin, joten nukuttamaan ei ole jouduttu. Mutta yöheräämiset on lisääntynyt ihan kauheesti (kun ehti tottua siihen että poika nukkuu yönsä heräämättä) parin tunnin välein nousin viime yönä silittelemään ja taas aamuyöstä toiseen sänkyyn ja poika viereen.
Ja tuon ekan yön jälkeen pojasta on tullut niin äidin poika, kokoajan housun puntissa kiinni ja tätä ei ollut aikasemmin.
Miten tästä eteenpäin? Miten tuon pojan saa taas nukkumaan kokonaisia öitä?

 

[ap]

up

 

[vieras]

Pakko kyllä sanoa, että tyhmästi teitte. Jos kerta nukahtaa syliin eikä heräile yöllä - niin saanko kysyä, missä on ongelma? Mä nukutan vielä meidän 2 vuotiaankin syliin. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Kun tuo tapa ei vain sovi lapsellenne, niin palatkaa entiseen tapaanne. Te ette huudattaneet, mutta lapsi reagoi, kuten alla oleva lapsi, jota huudatettiin, ihan mielenkiintoinen juttu:

Juliana, yksivuotiaan tyttären äiti, kertoo kokemuksensa huudattamisesta, "Ferberin metodista".

"Ferberin metodi oli itse asiassa syy, joka muutti meidät AP-vanhemmiksi. Kokeilimme sitä, kun Jenna oli puolivuotias, vaativa ja suuritarpeinen vauva. Jenna alkoi huutaa kurkku suorana sillä sekunnilla, kun lähdimme huoneesta (siliteltyämme ja taputeltuamme häntä ensin, kuten Ferberin kirjassa suositellaan). Hän jatkoi hirvittävää, korviasärkevää karjuntaansa pieniä taukoja lukuunottamatta neljän tunnin ajan.

Silloin tällöin kävimme kertomassa hänelle, että rakastamme häntä ja teemme tätä vain hänen omaksi parhaakseen. Joka kerta, kun näin hänen pienet kyynelten juovittamat kasvonsa anelemassa, etten jättäisi häntä, minusta tuntui kuin kuolisin. Mutta kirjan mukaan meidän oli tehtävä se, mikä oli Jennalle parhaaksi, jos halusimme olla hyviä vanhempia. Muuten hän ei koskaan oppisi nukahtamaan itsekseen. No, lyhyesti sanottuna hän ei lopultakaan nukahtanut tuona yönä ja minä tunsin sisälläni, että se mitä teimme, oli todella väärin.

Viikkoja tapahtuman jälkeen Jenna ripustautui minuun kuin apinanpoikanen eikä halunnut päästää minua näkyvistään. Hänen kurkkunsa oli käheä huutamisesta. Hän alkoi itse asiassa nukkua paljon huonommin kuin aikaisemmin, koska hän pelkäsi, että jättäisimme hänet taas yksin. Koko kauhea kokemus sai minut etsimään uudenlaista tapaa käsitellä hänen persoonaansa. Olen todella iloinen, että löysin Tri Searsin kirjan ("The Fussy Baby: How To Bring Out the Best in Your High-Need Child", Signet 1989). Se muutti elämämme." (Juliana)

Granju lainaa myös AP-guru Searsia kirjassaan:

"Kysymys: Olen kuullut, että jos vauva tottuu nukahtamaan rinnalle tai isänsä syliin, hän ei herättyään osaa nukahtaa itsekseen. Onko tämä totta?

Tri Searsin vastaus: Totta, totta - ja entä sitten? (---) Vauva on pieni vain lyhyen aikaa, ja tänä aikana luodaan luottamuksen perusta. Mieti, mitä tapahtuu, jos vauva herää yksin ja hänet pakotetaan, ennen aikojaan, rauhoittamaan itse itsensä. Koulukunta, jonka mukaan vauvan pitäisi oppia rauhoittamaan itse itsensä ja nukahtamaan ilman äidin ja isän apua jo ihan pienenä, jättää huomiotta tärkeän asian lapsen kehityksessä: tarve, joka on tyydytetty varhaislapsuudessa, poistuu. Sen sijaan tarve, jota ei ole tyydytetty, ei koskaan poistu kokonaan, vaan ilmenee myöhemmin 'kiintymishäiriöinä': aggressiona, kiukkuna, eristäytymisenä tai vetäytymisenä ja kurinpito-ongelmina. Meillä on käytännön nyrkkisääntö: ensimmäisen vuoden aikana lapsen halut ja tarpeet ovat yleensä yhtä." (lyhentäen suomennettu) Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apgranju.html

Kiintymysvanhemmuteen liitetään kaikenlaisia vääriä uskomuksia. Se ei ole mikään "uusi kasvatussuunta", pikemminkin se on ajattelutapa, joka korjaa viime vuosikymmenien vääriä lastenhoitoneuvoja. AP on sellainen tapa elää lasten kanssa, jonka useimmat vanhemmat omaksuisivat luonnostaan, jos heidän päätään ei sekoitettaisi väärillä "asiantuntijaneuvoilla".