Unikoulu päiväkirja

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Thelma
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Aioin pitää päivkirjaa viikon unikoulun aloittamisesta. Viikko on tullut nyt täyteen, mutta meidän unikoulu ei ole vielä lopussa. Varsinaisena projektina tätä ei enää kannata ajatella, vaan näitä keinoja toteutetaan jokaisena yönä, ainakin toistaiseksi. Kerrottakoon vielä 8. yöstä sen verran, että tyttö hemmotteli vaihteeksi meitä pitkillä unilla ja heräsi vain kerran aamuyöllä. Siitä nukahtaminen kesti toki edelleenkin puolitoista tuntia, muttei sen enää haitannut niin, kun alla oli viiden tunnin unipätkä.

Tytöstämme tuskin tulee ihan lähiaikoina simbsalbim hyvää nukkujaa. Mutta yhden -kahden yöheräämisen kanssa on mahdollista selvitä hyvin. Aikaisempi kaaos öisin oli liikaa. Se on kumma, kuinka oma mieliala heittelee öiden mukaan. Jos on vähänkin pareemmin nukuttuja tunteja alla, pystyy pärjäämään pienetekin takaiskujen kassa. Liian katkonaisesti nukuttu yö taas luo huonot edellytykset hyvälle päivälle. Kun väsyttää, on vaikea olla mukava, edes vauvalle. Saatikkka sitten koiralle...
 
Meillä poika on nukkunut 2 kk koko yöt todella hyvin, eikä nukahtamisessakaan ole ollut mitään sanomista. Mutta nyt ikää ollessa 9kk ei nukkumaanmenosta tule yhtikäs mitään. Tai tulee mutta sitten ollaan jo niin väsyneitä ja miehenkin pitäis mennä 6:teen töihin. Elikkäs viime yö meni näin: Käytiin puol ysi iltatoimille: iltapuuro, hampaat, iltamaito ja laulelua. Kappas nukahti siinä 21 aikaa ja kuten arvata saattoi (monen päivän tulos) heräsi siinä 21.45 yritin siinä sitten lauleskella ja paijailla poikaa, eiku kontillee vaa ihmettelee mobilea, sitten otettiin keskelle nukkumaan. Okei mut vaikka saisi sitä iltamaitoa uudestaan nii ei nukahdakkaa vaan alkaa pyöriä ja äheltää sängyssä, tykkää myös nipistellä ja kokeilla hampaitaan äidin pehmeään käteen:) Ja eihän siinä voi kukaan nukkua, kun pitää vahtia ettei tipahda sängystä. Vihdoin ja viimein klo. 2 poika nukahti ja yllätys heräs puol 6. Varmaankin sanomaan isälle heiheit:) No annoin sitten sitä maitoa ja kappas ihan ku olis nukkunut jo kokoyön ku ei meinannut enää käyvä unille. No 7. aikaa nukahti.
Päivärytmi on tämmönen: herätys ja puuroa, leikkiä ja muuta olemista, sitten sose ja maito päälle, päiväuni (eilen 14 - 16.30). Sen jälkeen hedelmäsose + maito, leikkiä, sose +maito, sitten puol 21 iltatoimet. Herätys on sitten kun herää eilen nukkui 11. Pitäiskö herätellä jo aikaisemmin ? Jekovit annettiin illalla, mutta eilen aamulla koska ajateltii että se virkistää. Oletteko huomanneet, että ku nukuttaa ihan sairaasti ja lapsi ei millään nuku nii sitten ku baby nukahtaa nii itteä ei nukuta yhtää. Aika jänskä asia.
 
äitälle: luin tosta sun tekstiä ja luultavasti poikanne nukkuu noin myöhään (11.00) jos hän on hereillä noin paljon yöaikaan. Oliko tosiaan valveilla koko ajan 21.45-02.00? tietty jos vetäis putkeen 21-11.00 (14 h ) oishan se varmaan harvinaista. Toistuuko toi valvominen joka yö ja nukkuuko silti 11.00 saakka vaikka olisi valvonut yöllä vähemmän? päiväunet hän näyttää nukkuvan tosi hyvin , 2,5 h putkeen.
Ei kai sillä väliä miten poikanne nukkuu, jos se ei sua haittaa. Paitsi Jos joskus haluatte käydä muskareissa tai kerhoissa, niin ne on kait? etupäässä aamupäivisin. Niin silloin teille tulee hoppu.
jos tota heräilyä on ollut vain hetken aikaa, niin sehän voi johtua ihan siitä jos hän oppinut viime päivinä jotain uusia asioita, se tekee monella sitä yölevottomuutta..??

Meillä menee tällä hetkellä yöt niin, että herää pari, joskus kolme kertaa yössä ja joutuu ainakin kerran menee tassuttelee.meilläkin ollut sitä että saattaa valvoa tunnin ja sitten hermostuu kun ei pääse itse takaisin uneen.
Päiväunet onkin sitten toinen luku, ei millään nukkuisi, kestää tosi kauan nukahtaa ja ovat tosi lyhkäsiä pätkiä. Yksiä päikkäreitäkin on kokeiltu mutta kun nekin jäävät liian lyhyiksi , niin sit joutuu laittaa yöunille 18-19 välillä. Tyttö täyttää viikon päästä 11-kk.
 
Minustakin hieman kuulostaa, että äitän pojalla on aamuherääminen hiukan myöhään.

Nämä ovat ilman muuta perheen rytminkin juttuja, mutta laitan tähän nyt, mitä meillä sitten siellä oikeassa unikoulussa sanottiin ja ohjattiin.

Eli meillä vähennettiin päiväunia, kun tyttö olisi nukkunut vaikka 6-8 h joka päivä, Tyttöhän sitten valvoi monesti öisin 12-02 ja 04-06. Meillä on kyllä aina herätty 07 päivään.

Unikoulutädit kertoilivat, että 9kk lapsi nukkuu yleensä 13-14 h /pv. Ja tämä on teodellakin vain yleensä, lapset ovat yksilöllisiä, mutta kyllä tuo aloittelvalle äidille niin kuin suuntaa antaa. Vielä alle vuosikas nukkuun yleensä kahdet päivunet. Päiväunissa voisi olla tunteja 3-4. Näin rytmi lopulta 10h yö unta, 10h leikkiaikaa ja 4h päiväunia. Tämä on varmasti osittain täti sanonut meidänkin rytmien pohjalta, mutta näin esimerkkinä.

Hyvä nukkumaan meno aika olisi 20-21 ja herätys 07. Tämä varmaa lähinnä siksi, että ennekoi jo hiukan päivkoti yms kuvioita. JA sitten siihen väliin päivunia. Päivunia voi koittaa pidentää antamalls tuhti ruoka huuri ennen unia ja vastaavasti lyhentää nukuttamalla hiukan rauhattomammassa paikassa ja antaa ruoka vasta heräämisen jälkeen.

Se tuli kuitenkin unikoulussa selväksi, että yörytmin parantaminen alkaa yleensä päivärytmin kehittämisellä.

Ja miksikö itse valvon tähän aikaan? Unikoulu auttoi meidän nukahtamaiseen hienosti ja auttoi myös useiiin keräilyihin ja postipa tuon 00-02 valvomisenkin, mutta aamuyön kahden tunnin valvominen jäi. Me olemme alkaneet reilusti lyhentämään päiväunia, tyttö laittaa aina samman aikaan unille ja minä haen vaunut sisään "heräämöön" aina samaan aikaan. Mutta tämän rytmin muutumisessa voi mennä viikkoja. Joten meillä valvotaan vielä öisin kolmesta tai neljästä aina pri tuntia eteenpäin. Sitten nukutaan 07:ään ja herätään. Ongelmana on vielä se, ETTÄ MINÄ EN SAA MONESTIKAAN ENÄÄ UNTA tuon 06 jälkeen...
 
Moi!
Nyt selvis mikä on poikaa valvottanu: hampaat tulossa, yksi ylös ja toinen alas. Sitten niitä onkin yht. 10. Edellinen yö meni kuumeessa ja vähän nuhaakin, todella levottomasti nukkui, mutta viime yön nukkui 00-10, kolmeen aikaan vähän vääntelehti, mutta ennenkuin ehdin siinä hötäkässä ottaa rinnan esiin, nukahti jo muutenkin. Tosi hyvä homma, että ei ollut mitään vakavampaa.
Kyllä me käydään parin viikon välein perhekerhossa, joka alkaa 9. Ihme kyllä ei oo vaikeuksia herätä aamulla, ku kerhoon lähtö. Viikonloppuisin me sitten valvotaan pitempään. Muuten kyllä pyritään käymään nukkumaan 21.
Mukavaa joulun odotusta ja tekemistä sinne kaikille palstalaisille. Tää on asiallinen palsta, ei saa lokaa niskaa vaikka on vähän erilaiset tavat.
Kiitos siintä:)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Thelma:
20.45 Tyttö nukkumaan. Kestää, ja kestää ja kestää. Pieni pyörii ja olen itse edelleen hyvin epätietoinen, kuinka kovin tuota pyörimistä voi rajoittaa kiinnipitämällä. Suht. kovin kuitenkin yritän.

21.35 Nyt voin sanoa tytön nukkuvan. Rauhallista unta tuo ei ole, mutta voin varmaankin jo poistua. On suhteellisen puuduttavaa isut lytyssä pinniksen laitaa vasten, joten ylös nouseminen tuntuu miellyttävältä. Nyt alkaa vanhempien oma aika. Tämä on todella tärkeä aika päivästä, ja kiitos pienella vauvallemme siitä, että kaikesta huolimatta olemme isin kanssa saaneet tämän ajan itsellemme.

23.30 Kaikki aika on kuitenkin katoavaista. Olemme miehen kanssa juuri menossa nukkumaan, kun joudun tassuttelu vuoroon. Toivottavasti tyttö nukahtaa. Se kun on ollut himpun verran tiukassa viime aikoina.

00.00 Itkua ja kitinää, mutta viimein nukhadus. Aina jännittää, että jääkö valvominen päälle ja joudunkin istumaan pallilla tuntikausia.

03.20 Uusi herätys. Sinällään tuntuu kivalta, että sai nukkua ihan kohtuullisen pätkän, mutta kuitenkin hiukan harmittaa tuo herätys. Tyttö on harvinaisen vaikea. Hän tuntuu virkoava koko ajan. Ollaan jo todella kaukana nukkumisesta, kun pienet jalat viuhtovat ja kädet sätkivät. Kyseessä on unirievulla toteutettava "kukkuu"-leikki. Uniriepu naamalle ja sätkitään. Kuka ihmeessä on mennyt noin idioottimaisen leikin opettamaan???? Arvaatte varmaan etten itse liity leikkiin mukaan. Pelkkä katselminenkin masentaa.

04.10 Minulla hermostuttaa. Tyttö ottaa päähän ja suututtaa. Ei siis todellakaan tekisi mieli kyykkiä tässä sängynlaidalla. Nyt on varmaankin aikalisän paikka. Mies tulee hätiin ja jatkaa tästä. Onneksi. Fyysisesti minua ei väsytä, mutta henkisesti epäonnistumisen tunne on niin valtava. Hyvin alkanut projekti on osoittanut huolestuttavasti myttyynmennen merkkejä. Nyt tuntuu, että mitä keinoja on enää jäljellä. Se, että tyttö heräisi vain pari kertaa yössä tuntuu osin mahdollsestakin, vaikkakin edellinen yökin oli hieman rauhattomamapi. Mutta se, että pieni ei enää nukahda herättyään, pistä mielen matalaksi. Ja hermostuttaa.

05.10 Ilmeisesti tyttö nukhati tai mies kyllästyi. Mies tulee sänkyyn ja hiljaisuus onneksi jatkuu.

06.15 Herätys alkaa olla jo suht aikaisin. Ihan reippaana en saa aamua käyntiin. Nousen tytö kanssa alakertaa, mies jää nukkumaan. Itse nuokun olohuoneen lattialla, kun tyttö leikkii vieressä tyytyväisenä.

 

Yhteistyössä