Unikouluohjeita&kokemuksia? (8kk vauva)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Uneton
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

Uneton

Vieras
Hei!

Olen nyt lopen uupunut näihin yöheräämisiin ja syöttöihin ja tarvitsen kipeästi neuvoja miten toimia!

8kk ikäinen vauvani heräilee koko ajan vain enemmän ja enemmän öisin ja yöt ovat yhä levottomampia. Hän syö rintaa öisin koska muuten ei rauhoitu, itkee vaan. Näkee unia uusista oppimistaan asioista ja usein esim konttailee unissaan ja itkee silloinkin. Olen antanut rintaa kun vauva on lopulta herännyt liikehtimiseensä. Valvon siksi miltei koko yön nykyään, kun vauva syö niin tiuhaan tahtiin.

Päiväunia nukkuu yleensä kahteen otteeseen ja ennen viittä yleensä molemmat unoset. Nukahtaa silloinkin useinmiten rinnalle. Yöunille laittaa klo 21-23 välillä, rinnan kautta. Ollaan annettu soseita, mutta ei syö paljon mitään, noin purkki-puolitoista prk päivässä, ei syö vellejä eikä puuroja, vain jogurtti kelpaa (jos kelpaa) iltapalaksi.

Aiemmin vauva nukkui meidän huoneessa, mutta heräsi meidän uniääniin ja sängyn nitinään, niin vaihdettiin omaan huoneeseen. Nyt siis vain pahenee nämä heräämiset. Pitäisikö siirtää takaisin meidän huoneeseen?


Nyt neuvoja miten toimia; Millaisia ohjeita olette saaneet yösyöttöjen lopettamiseksi? Miten pitää tehdä kun vauva yöllä herää ja vaatii rintaa? Kuinka kauan kestää että vauva oppii uuden tyylin nukahtaa? Kestikö unikoulun tulos kauan vai oliko sillä vain hetkellinen vaikutus, alkaako heräilyt uudelleen?

Vauva ei syö tuttia eikä hänellä ole "uniriepua" tms. Entä kuinka monesti yön aikana unikoulua pitää tehdä, riittääkö vaikkapa osa yöstä siihen, osana antaa rintaa, vai pitääkö olla ehdoton tissittelyn kielto? Olisin tyytyväinen jos heräisi vaikkapa kerran yössä, nyt herää niin monta kertaa ettei enää pysy laskuissa... En ehdi edes nukahtaa kun vaatii jo uudelleen rintaa...

Tämä unettomuus on jo aika vakavalla tasolla minulla, olisin todella kiitollinen jos saisin mahdollisimman paljon apua teiltä kanssasisaret!!!
Kiitos!!!


 
Meillä oli aivan samanlainen tilanne tuossa kuukausi sitten, poika 10kk. levottomus yöllä vain lisääntyi ja lopulta kyllästyin koko yöimetysrumbaan. Koska mitta oli niin täynnä, unikoulun toteuttaminen tuntui lopulta todella helpolta. Tärkeintä oli aloittaa nukutus omaan sänkyyn. Imetin kyllä aivan lopuksi illalla niin että poika rauhotui mutta laitoin omaan sänkyyn ennen nukahtamista. Aluksi alkoi kova väkellys omassa sängyssä ylös ja ympäri, jutustelu, naureskelu ja huutelu joka lopulta johti hutoon. Laitoin pojan vain järjestelmällisesti makaamaan ja tassuhoidolla koitin rauhoittaa. Kun huusi otin olkapäälle syliin ja kun rauhottui tarjosin takaisin sänkyyn. Jos ei taaskaan rauhoittunut takaisin olalle ja sitten sänkyyn...niin kauan kuin sinne lopulta jäi. Ekana iltanan nukahtaminen 1/2h, sitten 1h ja lopulta nopeutui 10-20min.
Yöllä kun havahtui koitin tassutella sänkyyn, jos ei sillä rauhottunut olalle ja sitten takas, ja tarvittaessa tämä toistettiin niin monta kertaa kunnes sänkyyn jäi. Aluksi varamaan 20 kertaa, älä lannistu! Missään nimessä ei saa antaa rintaa yöllä jos on päättänyt sen lopettaa, vauva nimittäin oppii että sitä ehkä sitten kuitenkin saa.Yksikin myönnytys niin saat siitä seuraavana parina yönä taas kärsiä (yksi tissille nukutus viikon kohdalla vahingossa)
Olin todella yllättynyt unikoulun helppoudesta, sitä ei kannata näköjään pelätä. Ekana 2:na yönä joutui mutamia kertoja n 5min rauhoittelemaan mutta kovin ponnekkaasti ei poika kuitenkaan yllättäen maitoa vaatinut.Olin varautunut pitkiin huutoihin.kolmantena yönä nukkui koko yön!Sitten kyllä tuli takapakkia, ehkä 2x heräilyä yössä mutta sekin väheni viikossa. Tilanne kuitenkin siisi korjaantui jo 3:ssa yössä joka tunui aivan uskomatomalta!Mutta Viimeisin askel oli että isä aloitti nukutuksen, nukutus helpottui aivan hirmuisesti. Isälle ei lainkaan huutele sängystä, jää sinne itsekseen möyrimään ja nukahtaa. Nyt on jo minunkin kanssa unohtanut imetyskuviot nukkumisesta eikä enää yritä mitään temppuja iltaisin. Päiväimetys sujuu kuten ennenkin.Isä kelpaa jo yörauhoitukseenkin, keskimäärin kerran joutuu syliin yössä nostamaan ja siten kääntää kylkeä ja jatkaa unta.
Kannattaa ehdotomasti kokeilla, olin todella yllättynyt kuinka helppoa unikoulu lopulta oli. Harmittaa etten aloittanut sitä jo aiemmin kun huomasin että se yösyönti oli pojallekkin ihan turha tapa, mainiosti pärjäsi ilman ja unenlaatu koko perheessä parani!Suosittelen lämpimästi!
Luulen että ruokahalukin paranee päivisin kun yömaidot jää pois kuvioista.
Tsemppiä!


 
Meillä sama juttu.Nyt tyttö reilu 1 vee ja tuota kamalaa heräämisvaihetta kesti 2 kk.Mies suostui ottamaan yövuorot,ensin vuoroteltiin joka toinen yö,mies antoi pulloa jos ei muuhun rauhoittunut.Sitten mies otti kaikki yöt,kun viikossa parani rytmit ja aina kun oli hänen kans nukkui paremmin.
En saanut päivisinkään unta ja mies sanoi itse että yhteinen vauva,ei tuu mitään jos ei voi yöllä eikä päivällä nukkua.Ei hänen työnsä sen raskaamaa ollut kuin mun.

Pyydä apua mieheltäs,ei kukaan mielellään öitä valvo,mut on epäinhimillistä antaa toisen nääntyä univelan alle.SIllä sitä ei tajua jos ei ole ite kokenut,mitä on herätä vartin välein.

Lue www.hus.fi sivuilta hakusanaks unikoulu.
Siellä asiaa tästä.Me ei lähetty "kouluttaan" tyttöä mitenkään,vastattiin hänen tarpeisiin.Ja kaksin jaksoi,ei oli syksin pystynyt.

Voimia ja nuku aina kun vaan voit.

 
mulla myös 8 kk vanha tyttö. Olen jo kokeillut unikoulua sekä tassuttelua ja meillä se ei valitettavasti ei ole lähtenyt auttamaan. Meillä vaan alkoi vaikeudet ensin päiväunien kautta ( 5 kk vanhana ), alkoi nukkumaan vain 25 min kerrallaan ja pari, kolme kertaa päivässä. Pari kuukautta sitten yöheräilyt lisääntyivät maximaalisesti ( oli heräillyt pari kertaa yössä aiemmin ) Eikä rauhoitu kuin rintaan....en tiedä enään keinoa millä ihmeessä auttaisi vauvaa nukahtamaan.

Tiedän tosiaan miltä sinusta "uneton" tuntuu ja kuinka rankaa voi olla unen puute. Itsekkään en ole kahdeksaan kuukauteen pystynyt päivällä lepäämään ja yöllä nukkumaan. Mulla on tullut nukahtamisvaikeuksia, saattaa mennä yöllä useampi tunti kun kyttään että kohta se tyttö herää. Toisaalta saatan nukahtaa istuvalteen sängyn reunalle.
Mies mulla on mutta hän on vuorotyössä ja hänellä on pitkät työmatkat ( 2 h päivässä ) enkä voi millään vaatia lisäksi että hän alkaisi vielä öitäkin valvomaan. Tyttö kyllä syö soseita ja puuroja että en voi oikein uskoa että hänellä nälkä olisi. Aamuyöllä ehkä voi olla mut että tunnin-kahden päästä nukahtamisesta ei.
Neuvolasta ei paljon apuja saa; perhetyöntekijää tarjosivat ja lääkettä (mutta sehän jo vaatii imetyksen lopettamisen)
Toisaalta saattaisin olla valmis lopettamaan imetyksen kokonaan jos tietäisin varmasti että siitä olisi apua uniongelmiin ( onhan hän saanut jo 8 kk äidinmaitoa). On täälläkin kirjoitettu tapauksista että tilanne on alkanut helpottamaan kun imetys on loppunut.....
niin päivärutiinit ja iltarutiinit ovat käytössä joten niitä ei kannata meille neuvoa. Paitsi kun nuo päivänukkumiset menee miten sattuu niin välillä menee pyllylleen rytmit mut ruoka-ajoista koitan pitää kiinni.
 
Kannattaa varmaan keskustella asiasta neuvolassa, ja pyytää sieltä kunnon ohjeita juuri teidän vauvanne unikouluun. Jos ei kerran syö päivällä kunnolla (eli huutelee nälkäänsä yöllä) niin kannattaa hoitaa unikoulu järkevästi ja neuvolan ohjeiden mukaan. On varmaan hyvä kontrolloida että syönti ja painonnousu yms alkaa sujua normaalisti.
 
Meillä on kyllä paino yläkäyrillä ja pituus taas vähän keskikäyrän alapuolella. Muutenkin ihan spousuhtainen tyttö. Neuvolassa ei osattu neuvoa mitenkään, kun kysyin... Että se siitä avusta!

Kiitos Oikein paljon neuvoista ja kokemuksiennen jakamisesta! Lisääkin otan vastaan jos jollakulla riittää vielä kerrottavaa!

 
Niin ja lisäys... Tuskin hän puolen tunnin välein nälkäänsä huutelisi jos ei päivälläkään syö niin usein rintaa.....??? Eli enpä usko että tosiaan nälkä olisi, ehkä kerran yössä VOI tulla nälkä mutta ei hän joka kerta sen takia herää.
 
Hei,

Kuulostaa tosi rankalle. En tiedä onko meidän kokemuksesta hyötyä, mutta kerron kuitenkin jos saisitte jotain uutta vinkkiä mitä voisitte yrittää. Meillä vauva 7,5kk alkoi nukkua yönsä hyvin seuraavanlaisen kuvion kautta. Kun olimme aloittaneet soseiden syömisen, päätimme siirtää tytön omaan huoneeseen nukkumaan ja pitää lempeän unikoulun. Soseiden syöminen kunnolla vie tietysti aikaa. Meillä yöt rauhoittuivat kun tyttö alkoi syömään lihasoseen ja hedelmäsoseen ja iltavellin (ja rintaa pitkin päivää aina halutessaan). Tämä on mielestäni tärkeää sillä unikoulua ei voi toteuttaa jos on olemassa se mahdollisuus, että lapsella oikeasti ON nälkä. No meidän aloittaessamme unikoulua olin varma, että tytöllä ei voi olla nälkä. Kun neiti sitten yöllä huuteli omasta pinniksestään mieheni meni rauhoittelemaan häntä. Meillä neuvolassa neuvottiin, että äidin ei ole hyvä mennä, koska lapsi haistaa? tissimaidon. Alussa mieheni "tassutteli" (piti kättä vauvan masun päällä) parhaimmillaan puolituntia/tunnin kerrallaan 1 1/2 tunnin välein. Tätä jatkui noin 3 yötä. Sitten seuraavana yönä heräsi enää vain kerran ja siihen riitti lyhyt rauhoittelu ja tutin antaminen. Viidentenä yönä neiti nukkui läpi yön! Nykyään tyttö herää joskus satunnaisesti öisin ja silloin riittää, että käyn laittamassa tutin suuhun tai paijaan uneen uudelleen. Pääsääntöisesti hän kyllä nukkuu läpi yön ja joskus herätessään jos en heti mene paikalle nukuttaa itse itsensä uudelleen. Unikoulu vaatii yöllä väsyneenä sitkeyttä. Ensimmäisinä öinä minä olin jo valmis ottamaan vauvan perhepetiin, mutta mieheni pysyi kovana ja jatkoi tassuttelua ja rauhoittelua sitkeästi, mikä tosiaan kannatti! Suosittelen, että pyydät neuvolasta apua syömispulmiin, lapsellasi nimittäin on varmasti oikeasti nälkä yöllä. Oletko kokeillut iltavelliä tuttipullosta? Tsemppiä sinne ja jaksamista!


Alkuperäinen kirjoittaja Uneton:
Hei!

Olen nyt lopen uupunut näihin yöheräämisiin ja syöttöihin ja tarvitsen kipeästi neuvoja miten toimia!

8kk ikäinen vauvani heräilee koko ajan vain enemmän ja enemmän öisin ja yöt ovat yhä levottomampia. Hän syö rintaa öisin koska muuten ei rauhoitu, itkee vaan. Näkee unia uusista oppimistaan asioista ja usein esim konttailee unissaan ja itkee silloinkin. Olen antanut rintaa kun vauva on lopulta herännyt liikehtimiseensä. Valvon siksi miltei koko yön nykyään, kun vauva syö niin tiuhaan tahtiin.

Päiväunia nukkuu yleensä kahteen otteeseen ja ennen viittä yleensä molemmat unoset. Nukahtaa silloinkin useinmiten rinnalle. Yöunille laittaa klo 21-23 välillä, rinnan kautta. Ollaan annettu soseita, mutta ei syö paljon mitään, noin purkki-puolitoista prk päivässä, ei syö vellejä eikä puuroja, vain jogurtti kelpaa (jos kelpaa) iltapalaksi.

Aiemmin vauva nukkui meidän huoneessa, mutta heräsi meidän uniääniin ja sängyn nitinään, niin vaihdettiin omaan huoneeseen. Nyt siis vain pahenee nämä heräämiset. Pitäisikö siirtää takaisin meidän huoneeseen?


Nyt neuvoja miten toimia; Millaisia ohjeita olette saaneet yösyöttöjen lopettamiseksi? Miten pitää tehdä kun vauva yöllä herää ja vaatii rintaa? Kuinka kauan kestää että vauva oppii uuden tyylin nukahtaa? Kestikö unikoulun tulos kauan vai oliko sillä vain hetkellinen vaikutus, alkaako heräilyt uudelleen?

Vauva ei syö tuttia eikä hänellä ole "uniriepua" tms. Entä kuinka monesti yön aikana unikoulua pitää tehdä, riittääkö vaikkapa osa yöstä siihen, osana antaa rintaa, vai pitääkö olla ehdoton tissittelyn kielto? Olisin tyytyväinen jos heräisi vaikkapa kerran yössä, nyt herää niin monta kertaa ettei enää pysy laskuissa... En ehdi edes nukahtaa kun vaatii jo uudelleen rintaa...

Tämä unettomuus on jo aika vakavalla tasolla minulla, olisin todella kiitollinen jos saisin mahdollisimman paljon apua teiltä kanssasisaret!!!
Kiitos!!!

 
Vauvani ei syö vellejä eikä puuroja, vaikka miten päin tarjottuina! Ei lusikalla, ei tuttipullosta, ei nokkamukista, ei juomalasistakaan. Puurot ei vaan maistu, oli niissä neljää viljaa tai vain yhtä ja ainoaa, oli marjaa tai hedelmää seassa valmiina tai lisättynä, ei siis uppoa vaikka mitä tekisi. Koetettu on. Tissi vain kelpaa yötä vasten. Joka ilta kyllä tarjoamme jotain paksumpaa, kuten esim hedelmäsosetta (pitää kyllä pirteänä pitempään minun mielestä) tai muksu-jogurttia. Jogurtti kelpaa useinmiten ja syö noin desin verran ennen nukutustissittelyä.... Eli eikö se vie nälkää sitten...? Ja päiväsaikaan syö liha-, marja-, ja hedelmäsoseita noin kutakin noin 0,5-1,5pikkusosespurkillista. Karkeaa sosetta ei syö vielä, yökkii.

Yleensäkin tyttö on kamalan nirso, aina ei mene kerralla kuin puoli purkkia sosetta ja sekin on just ja jsut että meneekö sekään. Syötetään aamupäivällä, keskipäivällä, iltapäivällä, iltasella ja noin puoli tuntia ennen nukkumaan menoa. Jos ei ole syönyt ruokailulla kovin paljon, tarjotaan noin puolen tunnin päästä uudestaan, jos vaikka kelpaisi. Aamupäivällä ei monesti mene mitään, yritetään kuitenkin joka kerta. Iltaa kohden ruokahalu kasvaa ja avaa suunsa kyllä ettei tarvi "pakkosyöttää". Rintaa saa omaan tahtiinsa joka ruokailun jälkeen tai tuntisen päästä siitä.


Onko nyt siis ruokailuissa vikaa...? Nälästäkö tämä huuto onkin johtunut??? No, antakaa sitten vinkkejä miten korjaan meidän ruokailutottumuksia! Onkohan nyt sitten parempi taistella rinnasta eroon, jos hän syökin liikaa rintaa ja vaatii vain sitä ja soseet ei ala maistua...? Sekin vielä... Ongelmaa kerrakseen... Omat aivot on jo niin happamet ettei saa yhtä kokonaista ajatusta loppuun asti mietittyä, auttakaa Te, hyvät ihmiset minua, jos näette jossain probleeman!




P.S. Nukkuu edelleen omassa huoneessa ja viime yönä ei herännyt kuin kolme-neljä kertaa!!! *varovainen tuuletus*



 
hei taas "Uneton"

mietin kovasti mikä saattaisi olla tuossa että soseet eivät maistu vauvallenne...kuinka monta imetyskertaa teillä tulee vain päiväsaikaan ( siis ei yötä lasketa mukaan) jospa hän saa vain niin paljon maitoa sinne massuun ettei sinne mahdu paljoa muuta??????
voisiko olla mahdollista? Jospa koittaisit rytmittää myös imetystäsi tai sitten vähentää jos imetät monta kertaa päivässä. maidontarve vuorokaudessahan on n. 5-6 dl, kuvitellaan jos teidän vauva imee 1-1,5 dl kerralla, niin sen mukaan voisi koittaa rytmitystä. Määräähän ei tietenkään tiedä mut noin niinkuin esimerkkinä. Ennen nukkumaan menoa antaisit sitten tissutella vaikka kuinka kauan...
Pitäisit selkeät ja pitkät välit ruokailujen välissä että on varmasti nälkä.

Omasta kokemuksesta kertoisin kun meidän vauvamme herää aamulla "lopullisesti" niin ekana annan rintaa. Sitten siitä noin tunnin päästä olen koittanut antaa puuroa mut se ei meinaa oikein maistua mutta sitten n. 1½ tunnin päästä maistuu jo aika hyvin.

Oletko koittanut antaa mannapuuroa? Mä olen tehnyt paksun puuron mikrossa ja ohentanut korvikkeella "kuohkeaksi" ja vatun kanssa antanut. Se uppoaa aika hyvin tytölle aamuisin kun muut puurot eivät meinaa niin hyvin maistua.
Vaikea antaa selkeitä neuvoja kun meillä ei varsinaisesti ole ollut syömisongelmia. Me aloitimme maistelut 4-5 kk ikäisenä ja enemmän syömään 5-6 kk ikäisenä. On sujunut aika hyvin. Ainoastaan tuo nukkuminen päivin ja öin on ollut meillä viimeiset kolme kuukautta "hukassa"

Yksi asia tuli vielä mieleen että osaako vauvanne nukahtaa itsekseen ?
päivä/yöunille? nukahtaako aina tissille?
meillä nukahdettiin aina mutta nyt viimeiset kaksi viikkoa olen alkanut nukuttamaan sänkyyn, nostan siis sänkyyn tissin jälkeen että hän on hereillä. Aikaahan siihen menee (meillä 30-60 min. yleensä ) ja kärsivällisyyttä. Mutta tuntuisi että se olisi auttanut jonkun verran noihin yöheräilyihin ja välillä nukkuu paremmin myös päiväunia....

tässä sinulle muutamia mietteitä !!!

 
Moi,

Kokeile hieroa rauhallisesti vauvan jalkoja, käsiä, päänahkaa... siis kun vauva on jo sängyssä ja pitäisi nukahtaa. Toimii meillä aika hyvin. En juttele mitään, hieron vain. Usein vauva rauhoittuu ja nukahtaa. Ei tietenkään aina toimi... Meillä 8 kk tyttö, joka ei millään haluaisi nukahtaa.
 
Moi!

Mutu-tuntumalta kertoilen, mitä itselleni tuli mieleen...

Noista syömisistä minäkin ajattelin, että olisiko parempi pitää kunnon välit ruokailujen välissä, niin että ehtii tulla kunnolla nälkä, silloinkin, vaikka menisi vain ½ purkkia. Tissiä minä antaisin "aina kun vauva haluaa", mutta mielummin ruokailun jälkeen kuin juuri ennen.

Meillä alkoi myös yöheräämiset lisääntyä 8kk lähestyessä ja öinen tissittely alkoi käydä voimille. Meilläkään ei ole tuttia eikä rättiä käytössä. Ensimmäisenä yönä pidin vauvaa sylissä, silitin selkää, heiluin rauhallisesti ja stereoista kuunneltiin musiikkia (meillä todettu toimivaksi -jotenkin keskittyy kuuntelemaan) kunnes rauhoittui. Kesti 40 minuuttia. Samana yönä heräsi vielä 2 kertaa, jolloin rauhottui jo hämmästyttävän nopeasti. Nyt ollaan ehkä 3 vko oltu yöllä ilman tissiä. Välillä vauva herää 1-4 kertaa, rauhottuu silittelyyn, ihan vain musiikin kuulemiseen tai sitten syliin. Sänkyyn laittaessa usein vähän kitisee, mutta rauhottuu kuitenkin sänkyyn.

Illalla vauva menee kuitenkin yleensä tissin kautta nukkumaan. Jos siitä vielä herää, annetaan nukahtaa itsekseen/musiikkia kuunnellen. Minun tai isän pitää pysyä sängyn lähellä, muuten tulee itku. Aamulla saa tissiä 05-06 jälkeen.

Olin varma, että meillä ei tuollainen tassuttelu toimi, mutta toimi se sittenkin! Nyt vain odotan, että alkaa uudet heräilyt, kun opitaan kävelemään... Enkä kyllä tiedä, miten noista nykyisistä heräilyistä pääsisi eroon.

Ja vielä: meillä äidin tassuttelu toimii paremmin kuin isän. Ehkä olen kuitenkin rauhallisempi...?
 
Ja VIELÄ tuli mieleen: ystävä otti vauvan reilusti perhepetiin "tiheän-heräämisen" -kautena vaikka muuten nukkui omassa sängyssä. Toimi kuulemma hyvin. Vauva imi tissiä, kun halusi ja äiti nukkui samalla. Meillä en tuota koittanut, kun en osaa nukkua, kun vauva syö...
 
Tutulta kuulostaa täälläkin. Pari kuukautta sitten oli sama tilanne ja itseltä meni piuhat ristiin jatkuvan yötissuttelun kanssa. Niinpä vaan lopetin. Meilläkään ei ole koskaan syöty tuttia tai pulloa. Ekana yönä yritin nukkua eri huoneessa mutta lapsi huusi hysteerisenä tunnin isänsä lohduttelemana. Siirryin viereen ja neiti olikin niin tyytyväinen saadessaan édes äidin takaisin, että suostui hörppimään vettä nokkapullosta. En kuitenkaan kerjäämisestä huolimatta antanut rintaa. Itkusteli välillä mutta tyytyi kuitenkin välillä nukkumaan parin tunnin pätkiäkin. Seuraavana yönä enää vinkui ja kitisi ja kolmantena yönä taisi herätä kerran pyytämään mutta alkoi vesihörppyjen jälkeen nukkua. Aamulla sitten rintaa. En olisi ikinä uskonut, että onnistuu noin helposti! Luulen, että oma motivaationi oli kaikein tärkein juttu.

Ja niistä ruuista, en tiedä yritätkö antaa kokonaan valmispuuroja ja soseita... Meillä ainakin yökitään niille vallan. Tavallinen kaurapuuro sopan tai hedelmäsoseen kera uppoaa kuitenkin helposti. Myöskin valmiit ruokasoseet jäävät tosi pienelle evästykselle. Itse keitetyt potut soseutetuna keitetyn lihan, kalan tai kanan (+parsakaalia tms.) kanssa kuitenkin maistuu makoisasti. Joskus harmitti, kun mitään vellejä yms. ei voinut antaa mutta totesin, että onpahan tavallinen kaurapuuro mojovasti halvempaa eikä keittämisessäkään turhaan tuhraannu aikaa. Nykyään huolii lisäksi niitä Semperin purkissa olevia hedelmäriisipuroja. Ei kuitenkaan syö sitäkään kovin paljon. Hätävara kuitenkin.

 
Meillä paheni heräämiset kun aloitin kiinteet.Siirryttiin taas pelkkään tissiin ja unet parani.En tiiä mikä siinä oli.Kuukauden päästä kokeiltiin uusiks ja silloin sopi tytölle.On ollut aina huono syömään,bataattia söi hyvin,ainut ruoka.Vieläkään ei syö isoa pilttipurkkia kerralla vaikka on päälle 1 v.Ei kannata huolestua vähänstä syömisestä.Tuo voi olla et maitoo saa liikaa,meillä oli niin ainakin.

Hienoo et viime yö meni paremmin!!Toivotaan muutosta!
 
Ensinnäkin jos vauva neuvolakäyntien punnitusten yms. perusteella kasvaa normaalikäyrillään, hän saa ravinnostaan riittävästi energiaa. Joskus siis "huonosyöntinen" vauva saattaa syödä liian tiheästi tai juoda liikaa maitoa, jolloin tilaa ei enää jää varsinaiselle ruoalle. Isolla vauvalla ei myöskään nälkä pysy kauan poissa pelkällä maidolla. Jos on tottunut maitoa litkimään ja kitinällään hän tissimaitoa saa, miksipä hän yrittäisi itse mitään muutosta tehdäkään.

Omalla kohdallani oli se tilanne, että meillä oli neuvolassa kolmen lapsen äiti terveydenhoitajana, joten häneltä sain tosi hyvin apua. Esikoisen kohdalla terkkari sanoi, että alle puoli vuotiaalle ei saa unikoulua pitää. Kuulemma yli 6 kk vanha vauva pystyy nälän puolesta nukkumaan koko yön heräämättä!!! Odotin siis siihen, että oli 6 kk neuvolatarkastus, jotta näin, että poikani kasvukäyrät ovat varmasti kunnossa.

Vielä joitakin vuosia sitten unikoulu oli huudattamista eli ns. radikaali unikoulu. Vauva sänkyyn, pusu, peitto päälle ja valot pois (näin meillä nukuttaminen tapahtui aiemminkin). Kun vauva normaalisti heräili jopa 20 kertaa yössä, niin en mennyt edes viereen. Annoin vauvan huutaa. Ekana yönä huutoa oli yli tunti, toisena yönä 15 minuuttia ja sen jälkeen itkurumba oli pysyvästi ohitse!!!

Totta kai oli kamalaa kuunnella vauvan itkua, mutta en olisi jaksanut enää hetkeäkään jatkuvaa valvomista (mieheni ei ollut työnsä vuoksi valmis valvomaan eikä meillä ollut sukulaisia tms. käytössä apuhoitajina). Meille radikaali unikoulu oli hyvä ratkaisu.

Nuoremmalle lapselle pidettiin lempeämpää unikoulua (ei annettu nukahtaa rinnalle, ei otettu sänkyyn viereen, vaan nukutettiin omaan sänkyyn ottamatta välillä syliin), mutta hänen kohdalla uniongelmia jatkui enemmän tai vähemmän useamman kuukauden ajan noin 1,5 v ikäiseksi.

Esikoinen on jo koululainen enkä ole hänestä huomannut, että hän kokisi jotenkin turvattomuutta tms, vaan päinvastoin hän on erittäin iloinen, reipas ja meneväinen tenava, joten sitäkin ajatusta vasten voin suositella unikoulua.
 
Kiitos taas oikein paljon neuvoista ja kokemuksistanne!

Nyt on kahtena aamuna peräkkäin mennyt aamupuuro! Tänään aion illalla koettaa samaa puuroa uudelleen. Hedelmäinen puuro, joku näitä jauhepuuroja, en muista merkkiä, pitää tarkistaa... Ei syönyt itsetekemiä puuroja kun ne olivat liian "rakeisia" hänen makuun. Taitaa olla nyt sitten näin että kun kerran valittaa niin alkaa heti tapahtua muutoksia... :D Mistäs vielä valittaisin, kun kerran näin tapahtuu! :D :D :D

En tiedä johtuiko puurottelusta vai mistä kun viime yönä heräsi vain kerran kunnolla ja toisella kertaa itkeskeli muutamia sekunteja ja nukahti itsekseen! Eli viime öinä isä on käynyt silittelemässä silloin tällöin mutta jos itku on ollut kovaa, niin on tuonut rinnalle ja siitä sitten nukkuvana omaan petiin takaisin... Olisiko jo tehnyt temppunsa??? Olen kyllä tosi tyytyväinen jos edes näin jatkuu!!! Levännyt olo mutta silti vielä vähän "raskas" olo, josko se tästä vielä paranee jos nää unet jatkuu!!! ;)


Koetin myös tuttipullosta tai nokkamukista (osaa molemmat) omaa pumpattua maitoa juottaa mutta ei kelvannut, eli taidamme kuitenkin vielä jatkaa imetystä. Tarkoitus oli alun perin lopetella sitten kun oikeaa maitoa saa antaa eli 10kk-12kk ikäiseksi asti. Jos kelpaa vielä sinne asti.... Nähtävästi kuitenkin imetellään vielä pitkään....


Oon muuten huomannut samaa että tuttipullolapset nukkuvat paljon paremmin kuin imetetyt, turvautuvat muutenkin helpommin muihinkiin ihmisiin kuin omaan äitiinsä, silläkin tavalla helpompia. No, täytyy kuitenkin olla tyytyväinen että turvaa edes isäänsä ja kelpaa avuksi hädässä, saan edes hetken maata sängyssä kun yöllä herää itkuun! ;)


Kiitos avuistanne!!!! Nyt vaan toivotaan että kehitys jatkuu tähän suuntaa edelleenkin!!! Tsemppiä muillekin samojen ongelmien kera painiville!



 
Ai niin, kommentteihin imetyksen ajoituksista ja määristä; imetän aina vasta ruoan jälkeen, muuten vauva ei söisi sitäkään mikä menisi muuten! Määristä&kerroista...; Menee paljon ja useasti... Tiedän että se voisi olla ongelmana, mutta miten kiinnittää vauvan huomio johonkin muuhun kuin maidolta tuoksuvaan äitiin...? Imetän varmaan lähemmäs kymmenen kertaa päivässä kuin viisi. Ehkäpä se on osasyy huonoon syömiseen...? No, koetan vähentää rinnalla olemista, jos se sitten lisäisi ruokahalua! Kiitos neuvoista tässäkin asiassa! En edes tiennyt kuinka monta kertaa olisi sopiva määrä imettää päivässä... :) Tuo viisi kuulostaa aika vähältä tosiaan nykyiseen verrattuna!



 
Me pidimme vauvalle unikoulun, kun hän oli 8 kk. Lopetin samalla imetyksen kokonaan. Sitä ennen poika heräsi keskimäärin kolme kertaa yössä syömään, eikä aina nukahtanut heti syötyään, vaan saattoi mennä tuntikin. Olin tosi väsynyt.

Pidimme unikoulua 10 päivää ennen kuin poika nukkui ensimmäisen katkottoman yönsä. Nyt kun unikoulusta on kulunut yli 2 kk, hän on nukkunut 13 katkotonta yötä. Eli kovin helposti ei meillä ole mennyt. Nukahtaminen on ollut alusta lähti vaikeaa. Poika nukahti varsinkin iltaisin lähes aina tissille. Vielä nytkin hän nukahtaa illalla maitopullon jälkeen syliin ja jos ei nukahda, sänkyyn nukahtaminen vie 15 min - 1 tunnin. Pari kertaa viikossa poika ei meinaa nukahtaa yöllisen heräämisen jälkeen, vaan itkeskelee ja valvoo puolesta tunnista puoleentoista. Tilanne on kuitenkin huomattavasti parempi kuin ennen unikoulua.

Ai niin, ennen unikoulua poika oli nukkunut pari kuukautta vieressäni (ei suostunut nukkumaan omassa sängyssä), enkä senkään vuoksi saanut itse nukuttua. Samalla siirsimme hänet omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen.

Toteutimme unikoulun niin, että annoimme vauvan ensin itkeä 5 minuuttia ja sitten menimme rauhoittelemaan. Kun hän oli rauhoittunut, lähdimme pois. Jos alkoi uudestaan itkeä, menimme takaisin 10 minuutin kuluttua. Ja kun oli taas rauhoittunut, lähdimme pois. Jos alkoi itkeä, menimme takaisin 20 minuutin kuluttua jne. Jos vauva ei millään rauhoittunut omaan sänkyynsä, otimme syliin, mutta vain silloin.
 

Yhteistyössä