upea mieheni yllätti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vieläkin shokissa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Vieläkin shokissa

Vieras
Ensin vähän pohjatietoja, olemme olleet 15v yhdessä, meillä on lapsia ja vireä seksielämä(5-15krt/vko)

Kerran suhteemme alussa koitimme anaaliseksiä, mutta se jäi siihen yhteen kertaan kun sattui niin pirusti. Siihen voi tietysti vaikuttaa sekin, että miehelläni on tosi paksu, niin ja reilusti yli 20cm pitkä.

No eipä tuo ukko sitä ole edes pyytänyt sen jälkeen. Eilen oli mahtava päivä, ensin hän nuoli minut taivaisiin,(harvinaista sekin, kun en koskaan itse pyydä) sen jälkeen tunnin verran kiihkeää yhdyntää(se on normaalia meillä), Kesken yhdynnän hän kysyi että mihin haluan hänen tulevan, no minä sitten kysymyksestä yllättyneenä sanoin että minne vaan.

Ja tässä kohtaa se yllätys tuli, Olin takapuoli pystyssä, hän laittoi kyrpänsä puoliväliin perseeseeni, ja kun sanoin että hiukan sattuu,kaivoi liukastusaineen esiin ja sillä aikaa käännyin selälleni. Se sujahti sisälleni ilman minkään näköistä kipua, ja työntöjen edetessä sain pari kertaa jopa orgasmin, lopulta myös mieheni.

Kirjoitin tämän rohkaistakseni muitakin kokeilemaan, minulle jäi ainoastaan todella hyvä olo ja muisto, ei mitään kipua edes jälkeenpäin. Mieheni ei ollut kertonut että hänellä olisi mitään halua tämäntyyppiseen yhdyntään, mutta kun puhuimme jälkeenpäin, tulimme molemmat siihen lopputulokseen, ettei se ainakaan viimeiseksi kerraksi jäänyt..
 
aika feikki tapaus ja tuo mitään harvinaista ole jos osaa käyttää kaluansa/yleensä naista osaa rakastella.Aika turha tapaus jos nyt vasta huomio sinut ja oletta jo 15 vuotta olleet yhdessä niin vasta nyt sinut tyydyttää kunnolla!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Aika vitsi tapaus tää kylll on.
 
Kyllä olen ihan nainen, ja mieheni on minua huomioinut ja minut todella hyvin tyydyttänyt kyllä koko yhdessäolomme ajan, emme ole tätä puolta elämäämme vaan erityisemmin kaivanneet, nyt vain tietyistä olosuhteista johtuen tilanne ajautui tähän, ja olen todella tyytyväinen siitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vieläkin shokissa:
Ensin vähän pohjatietoja, olemme olleet 15v yhdessä, meillä on lapsia ja vireä seksielämä(5-15krt/vko)

Kerran suhteemme alussa koitimme anaaliseksiä, mutta se jäi siihen yhteen kertaan kun sattui niin pirusti. Siihen voi tietysti vaikuttaa sekin, että miehelläni on tosi paksu, niin ja reilusti yli 20cm pitkä.
Aivan varmasti satusetä, tuo jo kertoi kaiken

Aina kun tapahtuu jotain mukavaa, niin jos siitä sattuu kirjoittamaan johonkin kesk.palstalle, varsinkin elleihin, jutut tyrmätään, ja väitetään valehtelijaks ja provoksi. kirjoitan siksi näihin, kun en viitsi minnekään torille huutamaan, kuin hyvää seksiä sain viime yönä. Taidan lopettaa nää kirjoittelut, kun palaute on aina negatiivista. Käypä katsomas suomi24 keskusteluista peppuseksi osiosta, siellä on monta mun tapaista, onko se nyt niin ihmeellistä, jos ei ole pantu peppuun ennen, tai jos on yli 20 senttinen kalu, eihän se edes ole mikään jätti!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kiitti moi:

voi olla nainen mutta ikää ei kyllä ole paljon yli 16.. Mutta totuus itse asiasta on että toiset tykkää.. Jopa naiset. Ja toiset ei voisi ajatellakaan uudestaan kokeilevansa. Ja suurin osa ei ole koskaan kokeillut ja näistä vielä suurempi osa ei ole asiaa edes ajatellut. Ja miksi oikeastaan pitäis? Minusta osoittaa vaan mielikuvituksen puutetta jos ei naisen kanssa keksi muuta tekemistä kuin perspanon. Ja minusta pitää kyllä tiedostaa riskit myös ennen kuin survaisee.. Ettei sitte tartte loppu elämäänsä katua. Tieto ja täydellinen toisen kunnioittaminen auttaa. ;)
 
Similar threads

V
Viestiä
346
Luettu
456K
Seksi
vierailija
V
V
Viestiä
13
Luettu
7K
Seksi
ootte outoja
O
R
Viestiä
0
Luettu
543
Seksi
riipiväää
R
J
Viestiä
13
Luettu
30K
Seksi
vierailija
V
E
Viestiä
2
Luettu
395
Seksi
En saanut
E

Yhteistyössä