Usein menee hermot anoppiin enkä oikein osaa olla luonnollisesti hänen seurassaan? Mitenköhän oppisi?

["tiituska"]

Miehen kanssa oltu yhdessä 11 vuotta ja muistan, että jo ihan ensimmäisillä tapaamiskerroilla sai minut itkemään (olen herkkä mutta on ainut ihminen joka saa ilkeillä kommenteilla minut reagoimaan itkemällä) kommentoimalla olemustani (olen liian laiha, minulla on väärän väriset hiukset yms.) ja käytöstäni: Erhdyin ottamaan toisen palan leipää ruokapöydässä, olin liian hiljainen yms. en muista enää tarkasti mikä sai minut totaalisesti pahoittamaan mieleni ja en enää kestänyt vaan purskahdin itkuun. Sen jälkeenkin on usein saanut minut itkemään ja lähtemään välittömästi pois kommenteillaan. On sitä ihmistyyppiä joka jankuttaa asiaa niin kauan, että saa tahtonsa lävitse kun minä en ainakaan jaksa jankuttaa asiaa jos toinen sanoo ei. Esim. kerran ennen kun meillä oli lapsia vänkäsi niin kauan läheiseen räkälään lähtemistä, että lopulta suostuin kun en jaksanut jankuttaa. Tällöinkin muistan, ettei anoppi välittänyt vaikka lopulta itkin kuinka en jaksa lähteä vaan tästä huolimatta jatkoi jankutusta. Olin silloin raskaana ja väsyttävin vaihe menossa sekä seuraavana päivänä töitä, mutta nämä eivät olleet mitään oikeita syitä anopin mielestä vaan olin vain tylsä enkä kuulemma välittänyt hänen seurastaan vaikka juuri olin istunut hänen luonaan useamman tunnin.

Kuitenkin sitten soittelee ja laittaa minulle viestiä välillä ja koittaa muutenkin olla ystävällinen, mutta kyläilyt ovat aina yhtä painajaista. Arvostelee minua kokoajan esim. siitä, että puhun joko liikaa tai liianvähän. Toistelee kommenttejani pilkkaavaan sävyyn yms. Olemme siis täysin erilaisia luonteiltamme ja minua vaivaa kun käymme siellä haukkuu ja arvostelee yhteisiä ja omia tuttujaan, työpaikaansa yms. melkein kokoajan eli ei osaa oikein puhua kuin "ilkeään sävyyn".

Miten hänen poikansa voikin olla niin erilainen. Ei juuri puhu pahaa tai arvostele ihmisiä heidän selkänsä takana, sanoo kyllä mielipiteensä mutta nätisti ja kasvotusten. Tulee toimeen kaikkien kanssa vaikka ei kaikista pidäkkään yhtäpaljoa ja kuuntelee toistenkin mielipiteitä, viihtyy työpaikallaan ja on pysynyt samassa työpaikassa pitkään (tosin kuin anoppini vaihtaa työpaikkaa vähänväliä kun kaikissa paikoissa on niin sietämättömiä työkaverita) yms. Eli mieheni on täysin vastakkainen persoona äitinsä kanssa.

Mitenköhän oppisin jotenkin pitämään anopista ja edes jotenkin viihtymään hänen seurassaan? Asumme samassa kaupungissa ja kutsuu usein kyllään tai ilmoittaa tulevansa meille kylään joten noin 1-2 kuukauden välein tulee nähtyä vaikka mielummin näkisin harvemmin.

 

["vieras"]

Älä jää kahden kesken anoppisi kanssa.

 

[mitenkä]

tämän sanoisin kauniisti: älä ole anoppisi kynnysmatto. Jos puhuu sinulle rumasti, niin totea tyynesti, että et pidä sellaisesta ja anna päättää vaihtaako levyä vai sinä seuraa...

Neuvoja on toki helpompi antaa kuin toteuttaa ja minun on hyvin vaikea sanoa kelleen mitään tiukasti. Onneksi lähipiirissäni ei ole tuollaisia käytöshirviöitä. Mutta en usko, että mulle kertaa enempää pääsisi pahasti sanomaan, saisin kyllä suuni tarvittaessa auki ja ilmoittamaan, että jatkossa en moista käytöstä siedä = en tapaisi anoppia eikä olisi kotiini tervetullut.

Itse asiassa miehen puolen suvussa on yksi käytöshirviöinen; meidän perhe onkin ainut jota ei ole terrorisoinut. On ilmeisesti vaistonnut, että se ei kertaa enempää onnistuisi?

 

[LisaMarie]

Kyllä se niin on, että ei se anoppi tajua olevansa ilkeä, jos ei sitä hänelle sanota ja jos hän saa aina naputtamisella ja jankkaamisella tahtonsa läpi hän kokee että hänelle vaan kiusaksi ensin sanotaan ei.
Kertakaikkiaan pitää oppia sanomaan "minusta tuo oli rymasti sanottu, en pidä tuollaisesta käytöksestä" ja lähtemään pois tilanteesta, ei pidä antaa toiselle mahdollisuutta jankata.
Vaikka niinkun joku jo sanoi, neuvoja on helpompi antaa kuin toteuttaa, niin tuossa tilanteessa sinun pitää kyllä päättäväisesti toteuttaa suunnitelma "asetan rajat anopille"

 

["aloittaja"]

En myöskään ole aikaisemmin tai myöhemminkään törmännyt vastaavaan käytökseen. Olin 21 kun mieheni kanssa aloimme seurustelemaan ja silloin oli liian arka sanomaan takaisin. Muistan kyllä lähteneeni aikanaan pois useamman kerran itkien kun anoppi oli niin ilkeä. Mutta miehelle (ja vissiin anopillekin koska pyytää aina kylään ja valittaa jos en mene mukaan) on kuitenkin tärkeää, että näen anoppia joten olen vain koittanut sietää ja asennoitua "eipähän tarvitse taas tämän käynnin jälkeen hetkeen nähdä". Lisäksi anoppi jankuttaa tästäkin asiasta, että jokin päivä on pakko sopia heti kun hän kysyy eli vierailuja ei voi vain unohtaa.

 

[Sellaista]

[QUOTE="aloittaja";27459220]En myöskään ole aikaisemmin tai myöhemminkään törmännyt vastaavaan käytökseen. Olin 21 kun mieheni kanssa aloimme seurustelemaan ja silloin oli liian arka sanomaan takaisin. Muistan kyllä lähteneeni aikanaan pois useamman kerran itkien kun anoppi oli niin ilkeä. Mutta miehelle (ja vissiin anopillekin koska pyytää aina kylään ja valittaa jos en mene mukaan) on kuitenkin tärkeää, että näen anoppia joten olen vain koittanut sietää ja asennoitua "eipähän tarvitse taas tämän käynnin jälkeen hetkeen nähdä". Lisäksi anoppi jankuttaa tästäkin asiasta, että jokin päivä on pakko sopia heti kun hän kysyy eli vierailuja ei voi vain unohtaa.[/QUOTE]


Millainen tossukka, äitin pikkupoika sinulla oikein on miehenä.
Mies katsoo vieressä kun vaimoa loukataan kyyneliin asti.

Sano miehellesi, että puhuu äidilleen tästä asiasta

 

[LisaMarie]

Sano miehellesi, että puhuu äidilleen tästä asiasta

Kyllä munkin mielestä miehenkin pitäisi osoittaa, ettei hyväksy äitinsä käytöstä.
Mutta ennen muuta sinun on opittava asettamaan rajat ympärillesi.
Selkeästi sekä sinun että anopin rajat viuotavat, mutta eri suuntiin enemmän.
Toki yleensä rajat vuotaa jossain määrin molempiin suuntiin; ihminen joka ei osaa vaatia omien rajojen kunnioittamista menee avuliaana toisen reviirille eikä huomaa ylittäneensä toisen tontin rajoja.
Voisi sanoa, että jokaisella on oma hiekkalaatikko ja jokainen saa haravoida sen niinkuin tahtoo, joku haluaa aaltoilevat haravan jäljet, joku viivasuorat noin päin ja toinen näin päin. Jonkun mielestä syksyn lehdet on kauniita, ei niitä tarvi haravoida pois lainkaan. Sitten kun rajat vuotaa, naapuri haravoi roskansa sinun hiekkalaatikkoosi. Toisaalta sinä et osaa estää sitä, mutta menet haravoimaan luvatta naapurin laatikon koska haluat olla kiltti ja auttaa -ja se voikin olla juuri se naapuri, joka haluaa sen lehtipeiton laatikkoonsa.
Rajojen asettaminen on siksi tärkeää, että ihminen joka ei osaa asettaa rajoja yleensä tietämättään ja tahtomattaan tavalla tai toisella loukkaa myös jonkun rajoja.