Uskallanko kertoa psykiatrille

[vierailija]

Soitin tänään mielenterveyskeskukseen. Miten paljon uskallan kertoa psykiatrille ongelmistani? Minulla on 2 vuotias lapsi joka on minulle tärkein maailmassa, mutta stressaan kokoajan en jaksa tehdä mitään ja kimmastun kaikesta, ja kohdistan sen lapseeni, välillä myös fyysisesti. Jos kerron tämän psykiatrille, huostaanotetaanko lapsi? Pojan isä sairastaa vakavaa masennusta eikä ole kykenevä hoitamaan lasta... tuntuu että olen huonoin äiti maailmassa ja poikani ansaitsisi parempaa, haluaisin olla hänelle parempi. Ilman häntä minulla ei olisi mitään syytä olla täällä. Tiedän että tarvitsen apua ja soitto oli askel siihen, mutta en halua että lapseni viedään minulta.

 

[vierailija]

Tiedät itsekin, että lapsellesi parempi vaihtoehto on olla sijoitettuna sen aikaa muualle kun hoidat asiat kuntoon. Saat kyllä hänet takaisin.
Hoidosta ei ole mitään hyötyä jos et kerro asioita niin kuin ne ovat. Kuinka hän voisi korjata pahoinpitelyongelman jos vain kerrot puuta heinää itsestäsi totuuden sijaan? Kun pyydät apua pahoinpitelyongelmaan niin saat sitä juuri siihen.

 

[AivanSama]

Soitin tänään mielenterveyskeskukseen. Miten paljon uskallan kertoa psykiatrille ongelmistani? Minulla on 2 vuotias lapsi joka on minulle tärkein maailmassa, mutta stressaan kokoajan en jaksa tehdä mitään ja kimmastun kaikesta, ja kohdistan sen lapseeni, välillä myös fyysisesti. Jos kerron tämän psykiatrille, huostaanotetaanko lapsi? Pojan isä sairastaa vakavaa masennusta eikä ole kykenevä hoitamaan lasta... tuntuu että olen huonoin äiti maailmassa ja poikani ansaitsisi parempaa, haluaisin olla hänelle parempi. Ilman häntä minulla ei olisi mitään syytä olla täällä. Tiedän että tarvitsen apua ja soitto oli askel siihen, mutta en halua että lapseni viedään minulta.

Luulen, että psykiatri ei voi sinua auttaa, jos et ole rehellinen. On varmasti parasta, että sinä saat kaiken mahdollisen avun uusien toimintatapojen käsittelyyn ja joku ulkopuolinen arvioi sen, kannattaako sinun olla lapsesi huoltaja sillävälin, kun kasaat itseäsi.

Tiedäthän muuten, että syyllisyydentunto kierteesi ainoastaan pahentaa tilannettasi ja oloasi?

 

[vierailija]

Luulen, että psykiatri ei voi sinua auttaa, jos et ole rehellinen. On varmasti parasta, että sinä saat kaiken mahdollisen avun uusien toimintatapojen käsittelyyn ja joku ulkopuolinen arvioi sen, kannattaako sinun olla lapsesi huoltaja sillävälin, kun kasaat itseäsi.

Tiedäthän muuten, että syyllisyydentunto kierteesi ainoastaan pahentaa tilannettasi ja oloasi?

Tiedän että pahentaa, olen tapellut tästä itseni kanssa jo vuoden alusta asti. Välillä mennyt paremmin, välillä huonommin. Paristi kävin jo psykiatrilla, mutta se jäi kun aikani peruttiin eikä ikinä sovittu uutta. Ajattelin että kyllä itse saan itseni kuntoon, ja nykyiselle miehellekin olen kertonut ja hän on ollut tukena. Silti tuntuu että kaikki on nyt vain pahentunut.

 

[AivanSama]

Tiedän että pahentaa, olen tapellut tästä itseni kanssa jo vuoden alusta asti. Välillä mennyt paremmin, välillä huonommin. Paristi kävin jo psykiatrilla, mutta se jäi kun aikani peruttiin eikä ikinä sovittu uutta. Ajattelin että kyllä itse saan itseni kuntoon, ja nykyiselle miehellekin olen kertonut ja hän on ollut tukena. Silti tuntuu että kaikki on nyt vain pahentunut.

Kaikki varmasti toivovat parasta lapsellesi. Uskon, että jos itse haet apua itsellesi, saat parhaan mahdollisen avun sensijaan, että asia tulee julki jollakin toisella tavoin. Sen jälkeen voidaan ryhtyä pakkotoimiin, jotka eivät ole kenenkään edun mukaisia.
Toivon, että haet apua tilanteeseesi. Toivon, että saat apua ja toivon, että kaikki kääntyy paremmaksi.

 

[vierailija]

Mää krrroin tukistaneeni lapsia.
Olin masentunut ja loppuunpalamisen rajoilla. Pääsin osastolle kahdeksi viikoksi, mies hoiti lapset, ja osastojakson jälkeen saimme apua kotiin.
Tilanne parani, nyt kaikki jo hyvin.
Missään vaiheessa ei puhuttu lasten huostaanotosta, vaan tilannetta alettiin purkaa niin ettei lapsille tule muutoksia.

 

[vierailija]

Mää krrroin tukistaneeni lapsia.
Olin masentunut ja loppuunpalamisen rajoilla. Pääsin osastolle kahdeksi viikoksi, mies hoiti lapset, ja osastojakson jälkeen saimme apua kotiin.
Tilanne parani, nyt kaikki jo hyvin.
Missään vaiheessa ei puhuttu lasten huostaanotosta, vaan tilannetta alettiin purkaa niin ettei lapsille tule muutoksia.

Tämä rauhoitti hiukan. Mulla on vain sellainen tilanne ettei pojan isä ole kykeneväinen ottamaan poikaa yhdeksikään yöksi... tiedän että paras tapa parantua olisi olla erossa pojasta, mutta jos hänet sijoitetaan hetkeksikään jonnekin, mun pitäisi kertoa siitä kaikille joiden kanssa olen tekemisissä koko ajan, eli perheelle ja ystäville. Asun vielä sellaisessa kaupungissa missä kaikki jutut leviää enkä haluaisi yhdenkään ylimääräisen tietävän ja leimaavan minua... ajattelin soittaa vielä Maria Akatemiaan tänään, olen kuullut siitä hyvää. -ap