N
nuppis
Vieras
Tulin yllättäen raskaaksi, olin jo asennoitunut lapsettomuteen, en ole käyttänyt ehkäisyä kymmeneen vuoteen. Valitettavasti kaikki meni alusta asti pieleen.
Olin jo koko kevään voinut huonosti, mutta raskaaksi tultuani tilanne paheni, minulla oli päivittäinen (ja jokaöinen) päänsärky,hengenahdistusta ,verenpaineeni nousi ja olin tolkuttoman väsynyt,en tehnyt muuta kun makasin. Valitin tilannettani jatkuvasti neuvolassa, mutta kommentit olivat:"Ensimmäinen raskaus on jännää." ja "Alkuraskaudessa on kaikenlaista vaivaa."
Lopulta päädyin melkein 40 asteen kuumeessa sairaalaan, minulla oli harvinaisen bakteerin aiheuttama verenmyrkytys. Seilasin sairaalasta toiseen ja olin kuolla. Infektion syytä ei saatu selvile,raskauden vuoksi kuvia ei uskallettu ottaa enkä saanut kipulääkkeitä. Yöhoitajan komentti oli:"kun on raskaana, pitää kärsiä"
Sikiö kuoli, muttei abortoitunut,päädyin kaavintaan.
Selvisin hengissä ja yritän nyt toipua, jäljelle jäivät öiset nivelkivut ja muistihäiriö,joka suoraan sanoen käy hermoille.
Sekä minä että mieheni toivoimme ja toivomme edelleen pikkuista.En enää lainkaan luota neuvolahenkiökuntaan,koin heidän asenteensa täysin piittaamattomaksi.Luottamus säilyi lääkäreihin,jotka pelastivat henkeni.Uskallanko yrittää toista raskautta?Koen lapseni kuolleen ja itseni riitämättömäksi.Mielipiteitä,kokemuksia?
Olin jo koko kevään voinut huonosti, mutta raskaaksi tultuani tilanne paheni, minulla oli päivittäinen (ja jokaöinen) päänsärky,hengenahdistusta ,verenpaineeni nousi ja olin tolkuttoman väsynyt,en tehnyt muuta kun makasin. Valitin tilannettani jatkuvasti neuvolassa, mutta kommentit olivat:"Ensimmäinen raskaus on jännää." ja "Alkuraskaudessa on kaikenlaista vaivaa."
Lopulta päädyin melkein 40 asteen kuumeessa sairaalaan, minulla oli harvinaisen bakteerin aiheuttama verenmyrkytys. Seilasin sairaalasta toiseen ja olin kuolla. Infektion syytä ei saatu selvile,raskauden vuoksi kuvia ei uskallettu ottaa enkä saanut kipulääkkeitä. Yöhoitajan komentti oli:"kun on raskaana, pitää kärsiä"
Sikiö kuoli, muttei abortoitunut,päädyin kaavintaan.
Selvisin hengissä ja yritän nyt toipua, jäljelle jäivät öiset nivelkivut ja muistihäiriö,joka suoraan sanoen käy hermoille.
Sekä minä että mieheni toivoimme ja toivomme edelleen pikkuista.En enää lainkaan luota neuvolahenkiökuntaan,koin heidän asenteensa täysin piittaamattomaksi.Luottamus säilyi lääkäreihin,jotka pelastivat henkeni.Uskallanko yrittää toista raskautta?Koen lapseni kuolleen ja itseni riitämättömäksi.Mielipiteitä,kokemuksia?