Olen myös itse ollut aikoinaan toisen uskonnon koulussa töissä, eikä sielläkään henkilökunta ollut erityisen uskonnollista. Joitain poikkeuksia lukuunottamatta. Tuon kyseisen päiväkodin kasvatusvastuulliset eivät ole tapakristittyjä kummoisempia.
Uskonnoton: Voisitko laittaa lapsesi uskonnollisviritteiseen päiväkotiin?
- Viestiketjun aloittaja Virvaliekki
- Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";26235355]Kristillisissä kertomuksissa ei olisi mitään ongelmaa, selittäisin lapselle niiden olevan juurikin kertomuksia. Ruokarukous vähän ärsyttäisi. Ehkä pyytäisin, ettei lapseni tarvitse siihen osallistua vaan voi vaan istua hiljaa.[/QUOTE]
Mutta miksi? Tuskin se lapsi siitä ahdistusta kokisi, jos et sinä sitä hänelle erikseen osoittaisi?
Mun lapsuudessa hoettiin ennen ruokaa "siunaa Jeesus ruokamme, ole aina luonamme, aamen." Koulussa sitten jäi toinen säe pois. Se oli sellainen loru minulle. Jotta se olisi oikea rukous, pitäisi siinä olla ajatus takana, mielestäni.
Mutta miksi? Tuskin se lapsi siitä ahdistusta kokisi, jos et sinä sitä hänelle erikseen osoittaisi?
Mun lapsuudessa hoettiin ennen ruokaa "siunaa Jeesus ruokamme, ole aina luonamme, aamen." Koulussa sitten jäi toinen säe pois. Se oli sellainen loru minulle. Jotta se olisi oikea rukous, pitäisi siinä olla ajatus takana, mielestäni.
V
"vieras"
Vieras
Ei kai lapsi kokisikaan, mutta en haluaisi, että hän joutuu anomaan siunausta Jeesukselta. On eri asia kuunnella uskonnollisia kertomuksia tai lukea pyhiä kirjoja, käydä kirkoissa ja temppeleissä jne. kuin itse joutua tunnustamaan ja toteuttamaan uskovien riittejä.
Totta sinänsä, että ainakaan vastentahtoisesti ei lapsen pitäisi joutua rukoilemaan. Ehkä sanon päiväkodilla, että jos lapsi tahtoo vain olla hiljaa, hän varmaan voi niin tehdä. Ainakin voin itse sanoa lapselle, että hän voi itse valita halutessaan sanooko vai ei.
Jotenkin omassa lapsuudessa liitin rukouksen kiitokseen siitä, että meillä ylipäätään on ruokaa. Se uskonnollinen osa jäi ohi. Ehkä se johtui siitä, että äitini usein kertoi miten maailmassa on paljon lapsia joilla ei ole laisinkaan ruokaa.
Jotenkin omassa lapsuudessa liitin rukouksen kiitokseen siitä, että meillä ylipäätään on ruokaa. Se uskonnollinen osa jäi ohi. Ehkä se johtui siitä, että äitini usein kertoi miten maailmassa on paljon lapsia joilla ei ole laisinkaan ruokaa.
S
"Sanna"
Vieras
V
"vieras"
Vieras
Ehkäpä voisikin vain sanoa, että kiitos tästä ruoasta, osoittamatta sitä erityisesti kenellekään tai millekään. Onhan ruoka tosiaan edelleenkin kiittämisen arvoista, vaikka sen usein itsestäänselvyytenä ottaakin.
R
ROMANO
Vieras
kyllä, me olemme uskovainen perhe emme siis tuputa mitään uskontoa vaan olemme elävässä uskossa. usko ja uskonto on kaksi eriä asiaa ja lapsemme ei ole aivopestyjä he päättävät itse kun ovat aikuisia niin se menee muutenkin ei ketään voi pakottaa ei se ole silloin aito asia.
E
en
Vieras
En laittaisi lasta uskonnolliseen päiväkotiin, enkä seurakunnankerhoihin. Vaikka olisin uskonnollinen, en siltikään laittaisi. En halua ohjata lasta niin vahvasti tiettyyn aatteelliseen suuntaan.
M
"Misty"
Vieras
Laitoin. Tosin en tiedä täytänkö "uskonnottoman kriteerejä", koska olen kristityksi kasvatettu, kirkosta eronnut ns. agnostikko. Muistan kuitenkin hyvin millaista hyvää oloa ja turvaa lapsuuden iltarukoukset jne. antoivat, eikä minulla siksi ole ollut mitään sitä vastaan, että lapsi on tällaista samanlaista uskoa korkeimman huolenpitoon saanut. Luen itsekin lapsen kanssa nukkumaanmennessä iltarukouksen - en siksi että MINÄ sitä tarvitsisin tai edes että uskoisin sen mitään auttavan, mutta luulen että LAPSELLE se luo turvallisuudentunnetta. Saa sitten isompana itse päättää onko tämä se hänen uskontonsa vai ei - mielestäni tuonkaltaisessa, lähimmäisenrakkautta allekirjoittavassa maailmankatsomuksessa ei kuitenkaan ole myöskään mitään pahaa.
V
"vieras"
Vieras
No, minä kuulun kirkkoon ja uskon Jumalaan. Minä hyväksyn homoliitot, naispappeuden, tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden erilaisuutta kohtaan. Tuollaisia vanhoillisia on kirkon piirissäkin ihan marginaaliosuus, ihmetyttää että tuollaisia kommentteja enää nykypäivänä kukaan edes heittää, että kaikki uskovaiset paasaa mukamas homoliittoja vastaan ja pakottaa rukoilemaan päivittäin, ettei joudu helvettiin. Minä en rukoile päivittäin, en edes viikottain aina, mutta silti usko on minussa vahvana. Lapselleni tulen jossain vaiheessa lukemaan iltarukouksen, kunhan ikää tulee hieman lisää ja that's it. Enkä varmaan joka ilta sitäkään.
Ja veikkaanpa, että minun lapsestani tulee paljon suvaitsevaisempi kuin teikäläisen, minä kun en sorra ketään, edes niitä ateisteja (miehenikin kun sattuu olemaan ateisti)
M
"Misty"
Vieras
Minusta on huvittavaa, kun jotkut aidosti tuntuvat olevan sitä mieltä, että lapset "oppivat" ja "valitsevat" uskontonsa sitten aikanaan jos sitä haluavat, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa kuin ns. hurahtaneiden kohdalla; ei lapset sitä uskontoa kaipaa, ellei sitä heille ole lapsuudesta asti tuotu "tarjottimelle", yhdeksi mahdolliseksi elämänkatsomukseksi. Ei usko ole mitään sellaista mikä valitaan ja sitten vain uskotaan, vaan uskoon kasvetaan, siihen opitaan luottamaan jne. Ja miten opittaisi, jos vanhemmat eivät siihen tutustuta ja sen uskon mukaisesti elä? Ei sillä että tarvitsisikaan, en minä sitä tarkoita, mutta toisaalta huvittaa ihmisten näkemys uskosta jonkinlaisena "ostoksena", joka sitten vain hankitaan jos siltä tuntuu. Minusta usko on vähän niin kuin rakkaus äitiin tms: jos/kun äiti hoitaa ja rakastaa sinua ensimmäiset kuukaudet, ensimmäiset vuodet, opit, että tähän ihmiseen minä voin luottaa ja tämä ihminen on aina turvanani. Mutta jos tällaista ihmissuhdetta, uskoa, luottamusta ja rakkautta ei koskaan synny, et sitä myöhemminkään enää voi luoda.
On totta, että uskontoja täytyy tuntea jotta sen voi valita. Miksi muuten uskonnot olisivat niin aluesidonnaisia. Mutta en silti sanoisi, ettei uskontoa voi valita aikuisena: Itse olen kirkkoon kastettu (joulukirkossa 
) ja rippikoulunkin kävin. Aikuisena koin, että vaikka pidän kirkoista, virsistä, uskonnon perussanomasta jne, minusta tuntui valheelliselta lukea esimerkiksi uskontunnustus. Jotenkin ajattelin, että minun on väärin kuulua kirkkoon, siis niitä kirkkoon kuuluviakin kohtaan.
Mutta tunnen useita kirkkoon aikuisena liittyneitä. Esimerkiksi sisareni lapsi päätti rippikouluiässä haluavansa kasteelle. Samoin useampi tuntemani aikuinen on liittynyt myöhemmin kirkkoon. Onko se sitten hurahtamista? Jos aikuisena kokee uskovansa? Miksi sitä vähätellään ja sanotaan hurahtamiseksi?
Kyllä minä väitän, että uskontoihin voi myös tutustua ja sitä kautta löytää itselleen sopivimman. Tunnen muihinkin uskontoihin kääntyneitä, islamiin ja buddhalaisuuteen, juutalaisuuteen.
No joo. Mietin myös tuota peloitteluaspektia. Minusta uskonto "menee väärin" suhteessa lapsiin vain jos ne aikuiset on tyhmiä. Jos ne eivät ymmärrä lasta ja lapsen ajatusmaailmaa. Ja sillä tavalla väärin voi mennä ilmankin uskontoa, ilkeitä ja tyhmiä aikuisia löytyy tavallisistakin päiväkodeista.
) ja rippikoulunkin kävin. Aikuisena koin, että vaikka pidän kirkoista, virsistä, uskonnon perussanomasta jne, minusta tuntui valheelliselta lukea esimerkiksi uskontunnustus. Jotenkin ajattelin, että minun on väärin kuulua kirkkoon, siis niitä kirkkoon kuuluviakin kohtaan. Mutta tunnen useita kirkkoon aikuisena liittyneitä. Esimerkiksi sisareni lapsi päätti rippikouluiässä haluavansa kasteelle. Samoin useampi tuntemani aikuinen on liittynyt myöhemmin kirkkoon. Onko se sitten hurahtamista? Jos aikuisena kokee uskovansa? Miksi sitä vähätellään ja sanotaan hurahtamiseksi?
Kyllä minä väitän, että uskontoihin voi myös tutustua ja sitä kautta löytää itselleen sopivimman. Tunnen muihinkin uskontoihin kääntyneitä, islamiin ja buddhalaisuuteen, juutalaisuuteen.
No joo. Mietin myös tuota peloitteluaspektia. Minusta uskonto "menee väärin" suhteessa lapsiin vain jos ne aikuiset on tyhmiä. Jos ne eivät ymmärrä lasta ja lapsen ajatusmaailmaa. Ja sillä tavalla väärin voi mennä ilmankin uskontoa, ilkeitä ja tyhmiä aikuisia löytyy tavallisistakin päiväkodeista.
V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="Misty";26235624]Minusta on huvittavaa, kun jotkut aidosti tuntuvat olevan sitä mieltä, että lapset "oppivat" ja "valitsevat" uskontonsa sitten aikanaan jos sitä haluavat, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa kuin ns. hurahtaneiden kohdalla; ei lapset sitä uskontoa kaipaa, ellei sitä heille ole lapsuudesta asti tuotu "tarjottimelle", yhdeksi mahdolliseksi elämänkatsomukseksi. Ei usko ole mitään sellaista mikä valitaan ja sitten vain uskotaan, vaan uskoon kasvetaan, siihen opitaan luottamaan jne. Ja miten opittaisi, jos vanhemmat eivät siihen tutustuta ja sen uskon mukaisesti elä? Ei sillä että tarvitsisikaan, en minä sitä tarkoita, mutta toisaalta huvittaa ihmisten näkemys uskosta jonkinlaisena "ostoksena", joka sitten vain hankitaan jos siltä tuntuu. Minusta usko on vähän niin kuin rakkaus äitiin tms: jos/kun äiti hoitaa ja rakastaa sinua ensimmäiset kuukaudet, ensimmäiset vuodet, opit, että tähän ihmiseen minä voin luottaa ja tämä ihminen on aina turvanani. Mutta jos tällaista ihmissuhdetta, uskoa, luottamusta ja rakkautta ei koskaan synny, et sitä myöhemminkään enää voi luoda.[/QUOTE]
No tämä nyt on ihan puppua. Serkkuani ei lapsena kastettu, vanhemmat oli ateisteja, kävi ET-tunneilla koko kouluajan ja sitten riparivuonden jälkeen halusi itse liittyä kirkkoon ja käydä rippikoulun vuoden ikätovereitaan jäljessä, siitä asti on kuulunut kirkkoon eikä kuulemma aio erota Mielestäni se on pelkästään siitä kiinni, kasvattavatko vanhemmat lapsensa omilla aivoillaan ajatteleviksi, vai sellaisiksi, jotka menevät joka liikun mukana ilman mitään omaa tahtoa.
No tämä nyt on ihan puppua. Serkkuani ei lapsena kastettu, vanhemmat oli ateisteja, kävi ET-tunneilla koko kouluajan ja sitten riparivuonden jälkeen halusi itse liittyä kirkkoon ja käydä rippikoulun vuoden ikätovereitaan jäljessä, siitä asti on kuulunut kirkkoon eikä kuulemma aio erota
Mielestäni se on pelkästään siitä kiinni, kasvattavatko vanhemmat lapsensa omilla aivoillaan ajatteleviksi, vai sellaisiksi, jotka menevät joka liikun mukana ilman mitään omaa tahtoa.Kuinka monella teistä "en laittaisi usk. päiväkotiin" vastanneista on omassa lapsuudessa päiväkodissa luettu ruokarukous ja kerrottu uskonnollisia tarinoita?
En ole ollut päiväkodissa. Kerhossa kylläkin, jossa luettiin ruokarukous. Siellä se oli toimitus, joka oli enemmänkin siellä toimitettu tapa. Siellä oli myös tavanmukaiset jouluseimet ja muut. Iltarukousta meillä ei luettu, koska perheemme ei ollut uskovainen. Iltasatu ja iltapeittely olivat ne rutiinit.
Oletteko kokeneet siitä haittaa?
En muista, että olisin kovin hyvin hiffannut uskontoa alle kouluikäisenä. Enkä uskoa. Joulupukkiuskokin vietiin 5-vuotiaana. Kouluikäisenä olin ala-asteella, jonka opettajat olivat hyvin uskonnollisia. Jossain vaiheessa itse aloin kokea uskonnon vähän ahdistavana ja ristiriitaisena. Joten sain kolmosluokalla osallistua Et-tunneille omasta halustani. En myöskään enää pistänyt käsiäni ristiin ruokarukousten aikaan. Ei ne uskonnolliset aamunavaukset olleet mitään muuta kuin aamuavauksia, ruokarukousta en lausunut myöhemmillä luokilla eikä pakotettu.
Uskonto on jäänyt jotenkin irralliseksi elämästäni, merkityksettömäksi (ja totta kai minullakin on ollut ne paikat, joissa olen pohtinut mitä uskonto minulle merkitsee). Vanhempana pohdinnat päätyivät siihen, etten kaipaa sitä elämääni, nuorempana sitä ei kaivannut. Ja enemmän olen oppinut kristinuskosta ja sen perinteistä yläasteella ja lukioissa. En siis niinä kerhovuosina, enkä muutamana uskontotuntivuotena. Ne asiat eivät kiinnostaneet, enkä jaksanut innostua, kiinnostua tai ymmärtää miksi niitä tehtiin.
Se uskonto puuttui kodistakin. Meillä ei ole puhuttu uskonnosta kovin hehkeään sävyyn, siinä suhteessa toimin toisin. En puhu lapsilleni halventavasti uskonnoista. Enkä perinteistä. Ja pyrin nimenomaa kertomaan niistä, jos kysyvät. Mikä on muuten hiukkasen vaikeaa. Kristinuskon raakuus jaksaa hämmästyttää edelleen näiden kaikkien vuosien jälkeen. Täytyy luovia.
Joku kristillisyydessä voi pelottaakin lasta, helvetti ja saatana, kadotus ja synti. Tuli paljon hautajaisia ja tietysti sitä kautta kirkossa käyntejä. Oma viisivuotias piirsi minulle kärsivän näköisen ihmisen ristillä. Olin menossa hautausmaalle: "Muista varoa äiti. Hautausmaan vaarallisin risti on sellainen risti, jossa roikotetaan ihmisiä". Yllättäväkin asia voi näyttää äärettömän raa'alta lapsesta. Siltä haluankin lasta vielä suojella.
En ole ollut päiväkodissa. Kerhossa kylläkin, jossa luettiin ruokarukous. Siellä se oli toimitus, joka oli enemmänkin siellä toimitettu tapa. Siellä oli myös tavanmukaiset jouluseimet ja muut. Iltarukousta meillä ei luettu, koska perheemme ei ollut uskovainen. Iltasatu ja iltapeittely olivat ne rutiinit.
Oletteko kokeneet siitä haittaa?
En muista, että olisin kovin hyvin hiffannut uskontoa alle kouluikäisenä. Enkä uskoa. Joulupukkiuskokin vietiin 5-vuotiaana. Kouluikäisenä olin ala-asteella, jonka opettajat olivat hyvin uskonnollisia. Jossain vaiheessa itse aloin kokea uskonnon vähän ahdistavana ja ristiriitaisena. Joten sain kolmosluokalla osallistua Et-tunneille omasta halustani. En myöskään enää pistänyt käsiäni ristiin ruokarukousten aikaan. Ei ne uskonnolliset aamunavaukset olleet mitään muuta kuin aamuavauksia, ruokarukousta en lausunut myöhemmillä luokilla eikä pakotettu.
Uskonto on jäänyt jotenkin irralliseksi elämästäni, merkityksettömäksi (ja totta kai minullakin on ollut ne paikat, joissa olen pohtinut mitä uskonto minulle merkitsee). Vanhempana pohdinnat päätyivät siihen, etten kaipaa sitä elämääni, nuorempana sitä ei kaivannut. Ja enemmän olen oppinut kristinuskosta ja sen perinteistä yläasteella ja lukioissa. En siis niinä kerhovuosina, enkä muutamana uskontotuntivuotena. Ne asiat eivät kiinnostaneet, enkä jaksanut innostua, kiinnostua tai ymmärtää miksi niitä tehtiin.
Se uskonto puuttui kodistakin. Meillä ei ole puhuttu uskonnosta kovin hehkeään sävyyn, siinä suhteessa toimin toisin. En puhu lapsilleni halventavasti uskonnoista. Enkä perinteistä. Ja pyrin nimenomaa kertomaan niistä, jos kysyvät. Mikä on muuten hiukkasen vaikeaa. Kristinuskon raakuus jaksaa hämmästyttää edelleen näiden kaikkien vuosien jälkeen. Täytyy luovia.
Joku kristillisyydessä voi pelottaakin lasta, helvetti ja saatana, kadotus ja synti. Tuli paljon hautajaisia ja tietysti sitä kautta kirkossa käyntejä. Oma viisivuotias piirsi minulle kärsivän näköisen ihmisen ristillä. Olin menossa hautausmaalle: "Muista varoa äiti. Hautausmaan vaarallisin risti on sellainen risti, jossa roikotetaan ihmisiä". Yllättäväkin asia voi näyttää äärettömän raa'alta lapsesta. Siltä haluankin lasta vielä suojella.
?
-
Vieras
Uskonnollisviritteiseen päiväkotiin en laittaisi, mutta kerran pari viikossa johonkin seurakunnan kerhoon voisin laittaa. Hyvä vaan, että lapsi saa tietoa uskonnosta. Itsekin pienenä kävin seurakunnan kerhossa, mutta sen uskonnollinen luonne selvisi oikeastaan vasta jälkikäteen, luulin, että ne "kolme leipää ja kaksi kalaa" -jutut oli ihan tavallisia tarinoita
Mä en ikinä sanoisi lapselle, että minkään uskonnon jutut on "satuja", vaikka itse niin ajattelenkin. Ollaan puhuttu Raamatusta, kun uskovainen isoisoäiti oli lapselle siitä jutellut. Kerroin lapselle, että kukaan ihminen ei varmasti voi tietää onko Raamattu tai muut uskonnot totta, mutta äiti ei usko niihin, kun taas isoisoäiti uskoo. Samalla kerroin, että maailmassa on älytön määrä muitakin uskontoja ja uskonnollisia kirjoja, joihin jotkut ihmiset uskovat.
Mä en ikinä sanoisi lapselle, että minkään uskonnon jutut on "satuja", vaikka itse niin ajattelenkin. Ollaan puhuttu Raamatusta, kun uskovainen isoisoäiti oli lapselle siitä jutellut. Kerroin lapselle, että kukaan ihminen ei varmasti voi tietää onko Raamattu tai muut uskonnot totta, mutta äiti ei usko niihin, kun taas isoisoäiti uskoo. Samalla kerroin, että maailmassa on älytön määrä muitakin uskontoja ja uskonnollisia kirjoja, joihin jotkut ihmiset uskovat.
Tuolla meidän päiväkodissa puhutaan miksi esim. pyhäinpäivää vietetään tai mikä on kristillisessä mielessä pääsiäisen juju. Käyvät myös joskus kirkossa kuuntelemassa musiikkia (tottakai jotain kirkollista). En koe tätä mitenkään ongelmallisena.
Me ollaan kotona puhuttu myös noista jeesus-asioista kun niitä on tullut eteen ja kerrottu lapsille meidän oma näkemys asiasta. Ollaan puhuttu, miksi meistä kukaan ei kuulu kirkkoon jne. Joskus tuo isompi on saattanut kertoa että "Eemelin isi on sanonut, että kun kuolee niin menee taivaaseen" ja sitten ollaan puhuttu asiasta, eli että jotkut uskoo näin ja mikä sen uskon takana voi olla ja kuinka minä uskon asian olevan.
Mä en osaa pitää uskontoa (oli se sitten kristinusko tai joku muu) suurena mörkönä, jolta lapsia tulee suojella hamaan loppuun saakka. koen tärkeämmäksi välittää omia uskomuksiani niiden asioiden rinnalle, joita lapset imee ulkopuolisesta maailmasta.
Niin ja viimeisimmän kirkko-reissun jälkeen tuo silloin vajaa 3v kertoi että "sielä oli kiltti peikko joka soitti"
nih ja mä itse olen ravannut kakarana pyhäkoulut, kirkon nuorisokerhot, riparit ja isoskoulutuksen. ja kaikesta tästä aivopesusta huolimatta olen päätynyt siihen tulokseen, että jumalaa ei ole olemassakaan, ei mitään jumalaa.
Me ollaan kotona puhuttu myös noista jeesus-asioista kun niitä on tullut eteen ja kerrottu lapsille meidän oma näkemys asiasta. Ollaan puhuttu, miksi meistä kukaan ei kuulu kirkkoon jne. Joskus tuo isompi on saattanut kertoa että "Eemelin isi on sanonut, että kun kuolee niin menee taivaaseen" ja sitten ollaan puhuttu asiasta, eli että jotkut uskoo näin ja mikä sen uskon takana voi olla ja kuinka minä uskon asian olevan.
Mä en osaa pitää uskontoa (oli se sitten kristinusko tai joku muu) suurena mörkönä, jolta lapsia tulee suojella hamaan loppuun saakka. koen tärkeämmäksi välittää omia uskomuksiani niiden asioiden rinnalle, joita lapset imee ulkopuolisesta maailmasta.
Niin ja viimeisimmän kirkko-reissun jälkeen tuo silloin vajaa 3v kertoi että "sielä oli kiltti peikko joka soitti"
nih ja mä itse olen ravannut kakarana pyhäkoulut, kirkon nuorisokerhot, riparit ja isoskoulutuksen. ja kaikesta tästä aivopesusta huolimatta olen päätynyt siihen tulokseen, että jumalaa ei ole olemassakaan, ei mitään jumalaa.
Viimeksi muokattu:
En laittaisi. En laittaisi lasta myöskään islamilaiseen päiväkotiin, sillä sekään ei sovi perheemme arvomaailmaan. Suhtaudun myös pienellä epäilyksellä niihin perheisiin, jotka laittavat lapsensa nimenomaan uskonnolliseen päiväkotiin, se ei ole juuri sitä porukkaa, jonka kanssa toivon lapseni ystävystyvän. Siksikään en lastani sellaiseen viitekehykseen halua tuupata.
Jatkokysymys kaikille: Laittaisitko lapsesi islamilaiseen päiväkotiin, joka toimisi samoin kuin ap:n kuvailema kristillinen päiväkoti?
V
"vieras"
Vieras
K
Kepsis
Vieras
Miksikäs ei saa sanoa että raamattu on satuja? Sadut on keksittyjä paisuteltuja tarinoita, onko teillä jotain konkreettisia todisteita siitä että raamatun tarinat ovat totta? Miksi siinä suvaitsevaisuudessa pitää mennä tässäkin asiassa naurettavuuksiin?
Oma uskonto ei ole todiste. Se mitä sinä tunnet ei ole todiste. Sinulla on oikeus tuntemuksiisi ja ajatuksiisi, mutta sinulla ei ole oikeutta syöttää niitä nuoreen mieleen joka ajattelee että sinä olet luotettava lähde asioille mistä hän ei ymmärrä mitään.
Milloin ihmiset ymmärtävät eron niiden välillä että itse valitset sen mihin uskot vai uskotko mihinkään ja mitä opetetaan elämässä selviämisestä ja pärjäämisestä yleensä.
En minä lue jumalaa tai mitään muutakaan yliluonnollista asiaa 100% epätodeksi, vaan hyvin epätodennäköiseksi, niin epätodennäköiseksi että en vaivaa päätäni jossittelemalla niillä asioilla niin kauan kun kukaan ei voi osoittaa niitä todeksi.
Et tarvitse jumalhahmoa moraalin tai elämisen opettelun takia, se on sisäisen ohjauksen tarvetta jolla täytät sisäistä aukkoasi, mutta se on alhaista ja typerää että syötät nuorelle mielelle asioita mitä et voi todistaa mitenkään.
Pitäydy tosiasioissa, sadut satuina ja lapselle voi siitä kertoa sitten kun on niin vanha että se on sopivaa.
Sinä voit opettaa lastasi kunnioittamaan toisten uskonasioita, se ei tarkoita että sinun pitää ajaa joku uskonto lapseesi sisälle kuin joku päivitys tietokoneeseen.
Oma uskonto ei ole todiste. Se mitä sinä tunnet ei ole todiste. Sinulla on oikeus tuntemuksiisi ja ajatuksiisi, mutta sinulla ei ole oikeutta syöttää niitä nuoreen mieleen joka ajattelee että sinä olet luotettava lähde asioille mistä hän ei ymmärrä mitään.
Milloin ihmiset ymmärtävät eron niiden välillä että itse valitset sen mihin uskot vai uskotko mihinkään ja mitä opetetaan elämässä selviämisestä ja pärjäämisestä yleensä.
En minä lue jumalaa tai mitään muutakaan yliluonnollista asiaa 100% epätodeksi, vaan hyvin epätodennäköiseksi, niin epätodennäköiseksi että en vaivaa päätäni jossittelemalla niillä asioilla niin kauan kun kukaan ei voi osoittaa niitä todeksi.
Et tarvitse jumalhahmoa moraalin tai elämisen opettelun takia, se on sisäisen ohjauksen tarvetta jolla täytät sisäistä aukkoasi, mutta se on alhaista ja typerää että syötät nuorelle mielelle asioita mitä et voi todistaa mitenkään.
Pitäydy tosiasioissa, sadut satuina ja lapselle voi siitä kertoa sitten kun on niin vanha että se on sopivaa.
Sinä voit opettaa lastasi kunnioittamaan toisten uskonasioita, se ei tarkoita että sinun pitää ajaa joku uskonto lapseesi sisälle kuin joku päivitys tietokoneeseen.
V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="Misty";26235567]Laitoin. Tosin en tiedä täytänkö "uskonnottoman kriteerejä", koska olen kristityksi kasvatettu, kirkosta eronnut ns. agnostikko. Muistan kuitenkin hyvin millaista hyvää oloa ja turvaa lapsuuden iltarukoukset jne. antoivat, eikä minulla siksi ole ollut mitään sitä vastaan, että lapsi on tällaista samanlaista uskoa korkeimman huolenpitoon saanut. Luen itsekin lapsen kanssa nukkumaanmennessä iltarukouksen - en siksi että MINÄ sitä tarvitsisin tai edes että uskoisin sen mitään auttavan, mutta luulen että LAPSELLE se luo turvallisuudentunnetta. Saa sitten isompana itse päättää onko tämä se hänen uskontonsa vai ei - mielestäni tuonkaltaisessa, lähimmäisenrakkautta allekirjoittavassa maailmankatsomuksessa ei kuitenkaan ole myöskään mitään pahaa.[/QUOTE]
Naiivia ajatella, että koska sinä pidit iltarukouksista ja muusta uskontohömpästä niin muutkin lapset pitävät. Se voi olla lapselle joko täysin turhaa tai sitten jopa pelottavaa. Onko teidän iltarukous vielä muotoa 'jos sijaltani en nousisi'? Lapsiraukalle sanotaan ennen nukkumaanmenoa, että voi olla että kuolet yön aikana. Mikä siinä pitäisi lisätä turvallisuudentunnetta?
Naiivia ajatella, että koska sinä pidit iltarukouksista ja muusta uskontohömpästä niin muutkin lapset pitävät. Se voi olla lapselle joko täysin turhaa tai sitten jopa pelottavaa. Onko teidän iltarukous vielä muotoa 'jos sijaltani en nousisi'? Lapsiraukalle sanotaan ennen nukkumaanmenoa, että voi olla että kuolet yön aikana. Mikä siinä pitäisi lisätä turvallisuudentunnetta?
En todellakaan laittaisi.
En halua lapsilleni opetettavan totuutena sellaista, johon en itse usko. Enkä halua lapsilleni vain yksipuolista uskontotietoutta, vaan monipuolista sellaista: oppia monista eri uskonnoista/elämänkatsomuksista.
Uskonnosta voi kertoa neutraalistikin, ja niin olemme tehneetkin. Noilla on varmaan paljon parempi tietämys uskontojen suhteen jo nyt, kuin sellaisilla jotka ovat seurakunnan kerhossa aloittaneet, jatkaneet uskonnontunneilla koulussa, ja saaneet opetusta pelkästään evankelis-luterilaisuudesta.
En halua lapsilleni opetettavan totuutena sellaista, johon en itse usko. Enkä halua lapsilleni vain yksipuolista uskontotietoutta, vaan monipuolista sellaista: oppia monista eri uskonnoista/elämänkatsomuksista.
Uskonnosta voi kertoa neutraalistikin, ja niin olemme tehneetkin. Noilla on varmaan paljon parempi tietämys uskontojen suhteen jo nyt, kuin sellaisilla jotka ovat seurakunnan kerhossa aloittaneet, jatkaneet uskonnontunneilla koulussa, ja saaneet opetusta pelkästään evankelis-luterilaisuudesta.
J
"Jenis"
Vieras
Niin no, en nyt tiedä onko lapselle "satu" ja "uskomus" jotenkin älyttömän selviä termejä... enkä myöskään usko siihen, ettenkö voisi itse kertoa lapselle suoraan mitä mieltä olen, kyllähän muut ihmiset myös (esim. ne kirkon tyypit) kertovat hänelle yhtä lailla mielipiteensä. Totuutta tästä asiasta ei tiedä kukaan, ja senkin olen kyllä lapsilleni kertonut
V
"vieras"
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön;26236559:
Jos asuisin muslimivaltiossa, jossa islamin usko on pääuskonto ja päiväkodit sen mukaisia, enkä saisi lapselle muualle hoitopaikkaa niin laittaisin. Siitähän tässä on kyse, KULTTUURIEROISTA, eikä mistään aivopesuyrityksestä, mikä siinä on niin vaikea ymmärtää?
