Keppälerttu, minä ajattelen niin, että kirkko hyväksyy kaikenlaiset ihmiset, minutkin synteineni.
Tähän keskustelunaloitukseen viitaten kuitenkin näen sen niin, että syntiä ei pidä siunata.
Kuten aiemmmin esimerkinomaisesti totesin, minussakin on syntisiä taipumuksia, joista pyydän vapautusta ja armoa.
Minusta olisi mielenkiintoista keskustella elävässä uskossa olevan homoseksuaaliksi itsensä kokevan kanssa ja kuulla mitä hän sisimmässään oikeasti ajattelee tästä asiasta.
Usein etenkin nuorten ihmisten kanssa tästä aiheesta keskustellessa tulee usein ikävä asetelma siitä, että halutaan kapinoida perinteisiä arvoja vastaan. Tällöin mielestäni vaikuttimet ovat väärät.
Halutaan kohahduttaa tekemällä repäiseviä juttuja, joilla saadaan huomiota, oli se sitten millaista huomiota vain.
Minä en ole täydellinen ihminen, kaukana siitä.
Yritän kertoa näistä omista näkemyksistäni neutraalisti, en halua riidellä.