Eka temppu: lehdet olivat taikurin omat (iltalehti) ja niistä oli vain vaihdettu kannet saman lehden numeroihin. Loppuhan on sitten helppoa.
Toinen temppu: Juha Tapio oli mukana juonessa ja pläräsi sanakirjaa ennen lähetystä. Nyberg sanoi stop haluamassaan kohdassa ja sivun ylin sana oli muka sisilisko (iltalehti). Temppua tehostettiin sisilisko sanaa muistuttavilla puheilla: suomalaisesta sanakirjasta jne. Ja Artohan meni lankaan kuin hiiri loukkuun . Tosin tähän tarvittiin ihmistuntemusta sen verran, että katsottiin Arton olevissa sanaleikkeihin kallellaan.
No ei mun mielestä tässä ollut mitään taikatemppuja.
Tämä mentalisti syötti tämän sanan Nybergin aivoihin niin ettei Arto sitä itse tiedostanut.
Olen aiemminkin nähnyt samankaltaisen jutun telkkarista toisen "taikurin" tekemänä ja siinä kohteelle syötettiin salaa tiettyä kuvaa eri paikoissa ennen kuvauksia.
Ihan tavallista pulliaistakin vedätetään alitajuisesti päivittäin kaupassa erinäisin keinoin ostamaan tiettyjä tuotteita.
Ensimmäinen temppu: Lehtiä oli kolme (3), sitä toistettiin aika monta kertaa. Karma: Katson vielä, montako sivua lehdessä on..noin kahdeksankymmentä (80)...(avustajalle) sano joku luku alle kahdeksankymmenen. Avustaja 38. Karma tiesi, mitä kussakin lehdessä on sivulla 38.