K
kaikki_se_kestää?
Vieras
Onko uskovilla aina niin, että avioero ei ole vaihtoehto ja vaikka molemmat olisivat onnettomia, liiton tulee kestää myötä- ja vastamäessä? Entä jos liitto on virhe? Eikö sitä voi myöntää? Pitääkö virheen vuoksi kärsiä koko ikänsä?
Tarina on sellainen, että rakastuin joskus mieheen, joka oli helluntaiseurakuntaan kuuluva ja suku myös. Perheellä oli kovia odotuksia miehestä. Mies yritti miellyttää kaikkia ja samalla eli kaksinaismoralistin eloa... ei pystynyt siihen, mitä seurakunta olisi halunnut. Kovasti piti kuitenkin kulissit pystyssä. Suhteemme ei ollut fyysinen, mutta kipinää olisi kyllä löytynyt. Mies halusi jostain syystä salata suhteen ja lopulta sain selville miksi: en ollut sellainen mistä suku haaveili. Minulla oli tunnollani "syntejä" jotka olisivat kenties tahranneet miehen kiiltokuvamaista kuvaa seurakunnassa. En edes kuulunut samaan seurakuntaan. Kaikesta huolimatta näin, että meidän suhde olisi ollut todella hyvä ja halusimme samoja asioita. No, asiat kun eivät yksinkertaisia ole, mies päätyi naimaan sukunsa tunteman ja hyväksymän, samaan seurakuntaan kuuluvan naisen. Sanoi, että tulisi kenen kanssa vain toimeen ja voisi elää elämänsä. Ajatteli, että noin on helpointa. Nyt kuitenkin on huomannut, että elämä on aivan liian pitkä olla "muuten vain" jonkun kanssa. Vaimo ei halua (tai voi saada lapsia, en ole ihan varma asiasta) kun taas mies on aina haaveillut lapsista. Vaimo haluaa kaikkea hienoa, ulkomaanmatkoja yms. kun taas mies muunlaista sisältöä elämään. Kovasti koettaa muuttaa itseään ja haluta samaa mitä vaimo, mutta se ajaa miehen vain vankilamaiseen olotilaan. Mies raahautuu eestaas töihin ja kotiin, myy unelmansa, antaa vaimon päättää ja yrittää kuvitella olevansa onnellinen. Uskokin horjuu. Seurakunnassa pitää taas kulissit pystyssä. Näinkö hänen on jatkettava? Jumalan tahto on kuulemma pitää se vaimo, vaikka itse haluaisi muuta
Illan pimeinä tunteina saattaa kertoa yhä minulle tunteistaan ja unelmistaan, niistä joita ei koskaan voi toteuttaa. En halua olla avionrikkoja, paha nainen, jota miehen suku vihaisi sitten koko lopun ikänsä. Yritän pitää suhteemme ystävyytenä, mutta hetkittäin tulee niin voimakkaita yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tunteita, että hankalaa on. Eikö uskova saa siis erota? Erota siksi, että on tehnyt virheen eikä halua elää valheessa. Vuodet kuluvat ja tilanne vaan mutkistuu.
Tarina on sellainen, että rakastuin joskus mieheen, joka oli helluntaiseurakuntaan kuuluva ja suku myös. Perheellä oli kovia odotuksia miehestä. Mies yritti miellyttää kaikkia ja samalla eli kaksinaismoralistin eloa... ei pystynyt siihen, mitä seurakunta olisi halunnut. Kovasti piti kuitenkin kulissit pystyssä. Suhteemme ei ollut fyysinen, mutta kipinää olisi kyllä löytynyt. Mies halusi jostain syystä salata suhteen ja lopulta sain selville miksi: en ollut sellainen mistä suku haaveili. Minulla oli tunnollani "syntejä" jotka olisivat kenties tahranneet miehen kiiltokuvamaista kuvaa seurakunnassa. En edes kuulunut samaan seurakuntaan. Kaikesta huolimatta näin, että meidän suhde olisi ollut todella hyvä ja halusimme samoja asioita. No, asiat kun eivät yksinkertaisia ole, mies päätyi naimaan sukunsa tunteman ja hyväksymän, samaan seurakuntaan kuuluvan naisen. Sanoi, että tulisi kenen kanssa vain toimeen ja voisi elää elämänsä. Ajatteli, että noin on helpointa. Nyt kuitenkin on huomannut, että elämä on aivan liian pitkä olla "muuten vain" jonkun kanssa. Vaimo ei halua (tai voi saada lapsia, en ole ihan varma asiasta) kun taas mies on aina haaveillut lapsista. Vaimo haluaa kaikkea hienoa, ulkomaanmatkoja yms. kun taas mies muunlaista sisältöä elämään. Kovasti koettaa muuttaa itseään ja haluta samaa mitä vaimo, mutta se ajaa miehen vain vankilamaiseen olotilaan. Mies raahautuu eestaas töihin ja kotiin, myy unelmansa, antaa vaimon päättää ja yrittää kuvitella olevansa onnellinen. Uskokin horjuu. Seurakunnassa pitää taas kulissit pystyssä. Näinkö hänen on jatkettava? Jumalan tahto on kuulemma pitää se vaimo, vaikka itse haluaisi muuta
Illan pimeinä tunteina saattaa kertoa yhä minulle tunteistaan ja unelmistaan, niistä joita ei koskaan voi toteuttaa. En halua olla avionrikkoja, paha nainen, jota miehen suku vihaisi sitten koko lopun ikänsä. Yritän pitää suhteemme ystävyytenä, mutta hetkittäin tulee niin voimakkaita yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tunteita, että hankalaa on. Eikö uskova saa siis erota? Erota siksi, että on tehnyt virheen eikä halua elää valheessa. Vuodet kuluvat ja tilanne vaan mutkistuu.
mutta en tästä aiheesta.