V
V
vierailija
Vieras
Miten olit ajatellu että pärjäätte? Olette muuttaneet kauaksi sukulaisista, ette ole tutustuneet kehenkään, ette ole luoneet mitään tuki/ystäväverkostoa. Ei ihminen pärjää niin. Ei millään. Nyt on pakko avata ovet muille ihmisille, ja myös itse alettava hakeutumaan muiden seuraan.
V
vierailija
Vieras
Suoraansanottuna en usko voivani pärjätä näin nykyisellään mitenkään! Miehen mielestä vielä kolmas lapsi mahtuisi tähän soppaan lisäksi. Mä en jaksa! En ole edes nuori enää.
Ap
V
vierailija
Vieras
Minäpä kerron miten me saimme apua.
Tilanne oli lopulta se, että mikään muu ei todella auttanut kuin nöyrtyä ja avata ensin se suu... Soitin neuvolaan. Sieltä annettiin jonkun -neuvojan numero, johon sain soittaa heti. Selitin tilanteen. Hän otti asiat hoitaakseen ja myönnettiin puhelimessa palvelusetelit kotiapuun. Annettiin nettisivu josta sain itse valita firman, johon soitin ja saatiin heti samalle viikolle sovittua kaksi päivää ja siitä seuraavalle neljälle viikolle.
Olikohan kolme tuntia kolmena päivänä tai vastaavaa.
Tuli työntekijä, otti tilanteen haltuun eli hoiti lapset ja teki ruuan, käytti ulkona, siivosi keittiön.
Mitä tein minä? Nukuin, nukuin, nukuin. Joka kerta.
Mitä muuta olisin voinut tehdä? Kuulemma lähteä jonnekin- ystävälle, kauppaan, shoppailemaan, uimaan... mitä vain olisin halunnut.
Mutta tuossa tilanteessa uni oli ainut jota tarvin ja jota kohtuullisesti sainkin. Korvatulpat, puhelimesta valkoinen kohina, talon kauimmainen huone tai vaikka asuntovaunukin olisi ollut hyvä.
Laitoin herätyksen niin että sitten ehdin laittaa läheisille viestejä ja lukea vaikka uutiset puhelimesta.
Älytöntä. Tämän jälkeen olen uskonut siihen, että kun on HÄTÄ, apua on saatavilla. Kun vain aukaisee suun.
Kannattaa soittaa silloin, kun on totaalisen heikoilla. Silloin sen kuulee äänestä etkä edes yritä kaunistella.
Kokoajanhan ei ole heikoilla, koska me äidit kyllä osataan sinnitellä. Tai leikkiä että sinnitellään. Mutta se ei pidemmän päälle kannata...
Toivottavasti saat avun ja olisi ihana jos kertoisit meillekin miten kävi. Älä lykkää huomiseen vaan tee se nyt
Tilanne oli lopulta se, että mikään muu ei todella auttanut kuin nöyrtyä ja avata ensin se suu... Soitin neuvolaan. Sieltä annettiin jonkun -neuvojan numero, johon sain soittaa heti. Selitin tilanteen. Hän otti asiat hoitaakseen ja myönnettiin puhelimessa palvelusetelit kotiapuun. Annettiin nettisivu josta sain itse valita firman, johon soitin ja saatiin heti samalle viikolle sovittua kaksi päivää ja siitä seuraavalle neljälle viikolle.
Olikohan kolme tuntia kolmena päivänä tai vastaavaa.
Tuli työntekijä, otti tilanteen haltuun eli hoiti lapset ja teki ruuan, käytti ulkona, siivosi keittiön.
Mitä tein minä? Nukuin, nukuin, nukuin. Joka kerta.
Mitä muuta olisin voinut tehdä? Kuulemma lähteä jonnekin- ystävälle, kauppaan, shoppailemaan, uimaan... mitä vain olisin halunnut.
Mutta tuossa tilanteessa uni oli ainut jota tarvin ja jota kohtuullisesti sainkin. Korvatulpat, puhelimesta valkoinen kohina, talon kauimmainen huone tai vaikka asuntovaunukin olisi ollut hyvä.
Laitoin herätyksen niin että sitten ehdin laittaa läheisille viestejä ja lukea vaikka uutiset puhelimesta.
Älytöntä. Tämän jälkeen olen uskonut siihen, että kun on HÄTÄ, apua on saatavilla. Kun vain aukaisee suun.
Kannattaa soittaa silloin, kun on totaalisen heikoilla. Silloin sen kuulee äänestä etkä edes yritä kaunistella.
Kokoajanhan ei ole heikoilla, koska me äidit kyllä osataan sinnitellä. Tai leikkiä että sinnitellään. Mutta se ei pidemmän päälle kannata...
Toivottavasti saat avun ja olisi ihana jos kertoisit meillekin miten kävi. Älä lykkää huomiseen vaan tee se nyt
No ihan ensiksi opettelet tutustumaan ihimisiin. Se on ensiarvoisen tärkeää kotona oleville. Tunge kaikkiin mahdollisiin mammakerhoihin ja muskareihin, ja etsi sieltä uusia ystäviä. Sitten kun tutustutte, voitten silloin tällöin vahtia vuorotellen toistenne lapsia.
En nyt ihan äkkiä lähtisi 2-vuotiasta tunkemaan päiväkotiin, jos kerran vanhempi on kotona. Mutta jos polla alkaa oikeasti seota, niin ehkä sinun kannattaisi mennä töihin.
En nyt ihan äkkiä lähtisi 2-vuotiasta tunkemaan päiväkotiin, jos kerran vanhempi on kotona. Mutta jos polla alkaa oikeasti seota, niin ehkä sinun kannattaisi mennä töihin.
No onhan sitä. Palkkaat silloin tällöin jonkun naapurin teinin tai mll:n lastenhoitajan lapsia katsomaan, niin saat omaa aikaa.
V
vierailija
Vieras
Kiitos tästä avartavasta viestistä tosi elämästä.
Oliko tuo saamasi kotiapu lapsiperheiden kotipalvelun vai lastensuojelun perhetyön kautta?
Tuo viimeinen kappale tuntui niin tutulta.Sitä ajattelee, että kyllä mä jaksan, kun välillä on helppojakin päiviä. Sitten taas romahtaa kokonaan.
Ap
V
vierailija
Vieras
Töihin haluankin mennä heti, kun olen saanut levätä edes hetken. Kuten yllä kirjoitin asuu kaikki tukiverkosto kaukana ja lasten isä on kokopäivätöissä. En edes pääsisi työhaastatteluihin ilman 2v lasta mitenkään, jos hänellä ei ole osapäiväistä hoitopaikkaa, jota olenkin hakenut.
Ihmisiin lähempi tutustuminen mietityttää hieman. Olemme mieheni kanssa molemmat vanhemmiten muuttuneet enemmän erakoiksi ja nuoruuden ystävät jäi kaikki molempien kotipaikkakunnille. Vain minä olen enää yhteydessä internetin kautta muutamiin ystäviini.
Ap
Ap
V
vierailija
Vieras
Naapurissa ei asu tämmöisiä teinejä. MLL on liian kallis, koska olemme velkajärjestelyssä.
Ap
Ja miehesi suunnittelee kolmatta lasta?!? Ei taida olla ihan niitä terävimpiä kyniä penaalissa....
Jos kotona oleminen ahdistaa, niin usein se töissä käynti on vähän niin kuin lepoa. Siellä saa käydä rauhassa vessassa ja syömässä, eikä koko ajan tarvitse olla täysvalmiudessa käytettävissä.
Eli jos rahasta on tiukkaa, etkä halua kotona olla, niin suosittelisin työelämään siirtymistä.
Anteeksi, olen nyt hiukan tyly, mutta kuulostaa melkoisen avuttomalta. Et halua tehdä tuttavuutta kenenkään kanssa, mutta sen sijaan haluat, että yhteiskunta maksaa sinulle lastenhoitajan.
Yritä ajatella asiaa rationaalisesti. Lapsiperhetutut ovat suora sijoitus omaan ja koko perheen hyvinvointiin. Vaikka vähän vaikealta tuntuisi, niin kannattaisi nähdä se vaiva, niin ei tarvitsisi epätoivoisena jumittaa yksin siellä kotona.
V
vierailija
Vieras
Olen samaa mieltä. Olen itsekin muuttanut miehen töiden perässä vieraalle paikkakunnalle, ei ollut ketään tuttuja.
Se on mun mielestä velvollisuus vanhempana tutustua, tehdä niitä turvaverkkoja. Miten te kävitte synnyttämässä kuopuksen?? Mitä teette jos joku sairastuu äkisti? Te, vanhemmat ja lapset, te tarvitsette tukiverkostoa, se on teidän molempien velvollisuus hommata sitä.
V
vierailija
Vieras
Joku trollihan tän on pakko olla. Kuusi vuotta kotona sluibaillut kotiäiti kehtaa muka tulla ulisemaan ”uupumuksesta”.
hyvistä naruista vetelet, ei siinä mitään
hyvistä naruista vetelet, ei siinä mitään
V
vierailija
Vieras
Itsellä on aivan musertavat työpaineet, stressi valvottaa yöt ja saa voimaan fyysisesti pahoin. Kotiasiat, lapset, omat sairaudet ja muut tulevat sitten kuorman päälle lisäksi. Ja sitten joku per*eleen kotiäiti kehtaa tulla ulisemaan ”uupumuksesta” kuuden vuoden kotona öllöttelyn jälkeen. Trolli kai, ei pitäis ruokkia.
V
vierailija
Vieras
Kauheen kiva sinulle. Mutta hankippa sinäkin apua ja alkuun vaikka sairaslomaa ennen kuin puolisosi lähtee lasten kanssa.
V
vierailija
Vieras
En virallista nimeä/tahoa muista mutta lastensuojelun kanssa asialla ei ollut mitään tekemistä. Koko homma maksoi itselle himpun yli kympin.
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
Ja esikoisen vuoksi suosittelen Ihmeelliset vuodet vanhemmuus ryhmää. Tästäkin saat tietoa neuvolan kautta.
Töihin meno pelasti todelliselta elämästä syrjäytymiseltä, on muutakin kuin se perhe ja lapset ja mies töineen.
On myös sinä ja sinun elämä , mitä haluat siltä?
Kaikki on ollut paljon helpompaa kun meni sinne töihin, ihmeellisesti ne kaikki kotiasiat ja lapsen hoidot hoituu siinä samalla ja niihin on mielenkiintoa enemmän kun saa tehdä muutakin , kuin vaan täyttää astianpesukonetta päivät pitkät ja tehdä sitä ruokaa joka välissä.
Minua tuo touhu pitkästyttää jo kahden kuukauden äitiysloman jälkeen niin, että tuskin maltan odottaa että pääsen taas ihmisten ilmoille. Ja verkostoituminen on tärkeää , sinun täytyy viedä itseäsi paikkoihin missä on muitakin ihmisiä , kohta et siis halua edes nähdä ketään kun olet jo niin erakoitunut ja alat vältellä ihmisiä. Mites sitten lapset? Nekin alkaa katsomaan kulmien alta muita ihmisiä kun eivät opettele kommunikoimaan myös vieraiden kanssa ja olemaan niiden kanssa. Varsinkin jos on yhtään vaikka tarkkaavaisuushäiriötä aikuisessa tai lapsessa niin silloin tarvitsee vielä enemmän muutakin elämää kuin vaan sen kodin ja kaksi muuta sen lisäksi.
Eikä se mieskään mikään kuningas ole jolla on yksinoikeus käydä töissä ja elättää jne. Kun menet töihin niin saat jakaa sitä kodin taakkaa enemmän hänenkin kanssa ja sekin voi jopa yhdistää sitten enemmän teitä, kun vastuu on myös miehellä siinä muistiko ilmoittaa janipetterin sinne hoitoon jotain ym.
Oma kapasiteetti ei kyllä riitä siihen että vain minä hoitaisin kaikki lasten asiat ja siihen liittyvän, varsinkin kun on kouluiässä .
Perhe on kuin yhteinen yritys , mutta siitä ei saa tulla pelkkää suorittamista.
Näiden asioiden ymmärtäminen pelasti oman elämän
Eikä se toteutus ole alkuunsa helppoa jos on tottunut siihen kotiäitiyteen, mutta se että astuu hieman kerrallaan aika epämukavuus alueelle , niin se tulee kyllä palkitsemaan aikanaan .
tsemppiä!
On myös sinä ja sinun elämä , mitä haluat siltä?
Kaikki on ollut paljon helpompaa kun meni sinne töihin, ihmeellisesti ne kaikki kotiasiat ja lapsen hoidot hoituu siinä samalla ja niihin on mielenkiintoa enemmän kun saa tehdä muutakin , kuin vaan täyttää astianpesukonetta päivät pitkät ja tehdä sitä ruokaa joka välissä.
Minua tuo touhu pitkästyttää jo kahden kuukauden äitiysloman jälkeen niin, että tuskin maltan odottaa että pääsen taas ihmisten ilmoille. Ja verkostoituminen on tärkeää , sinun täytyy viedä itseäsi paikkoihin missä on muitakin ihmisiä , kohta et siis halua edes nähdä ketään kun olet jo niin erakoitunut ja alat vältellä ihmisiä. Mites sitten lapset? Nekin alkaa katsomaan kulmien alta muita ihmisiä kun eivät opettele kommunikoimaan myös vieraiden kanssa ja olemaan niiden kanssa. Varsinkin jos on yhtään vaikka tarkkaavaisuushäiriötä aikuisessa tai lapsessa niin silloin tarvitsee vielä enemmän muutakin elämää kuin vaan sen kodin ja kaksi muuta sen lisäksi.
Eikä se mieskään mikään kuningas ole jolla on yksinoikeus käydä töissä ja elättää jne. Kun menet töihin niin saat jakaa sitä kodin taakkaa enemmän hänenkin kanssa ja sekin voi jopa yhdistää sitten enemmän teitä, kun vastuu on myös miehellä siinä muistiko ilmoittaa janipetterin sinne hoitoon jotain ym.
Oma kapasiteetti ei kyllä riitä siihen että vain minä hoitaisin kaikki lasten asiat ja siihen liittyvän, varsinkin kun on kouluiässä .
Perhe on kuin yhteinen yritys , mutta siitä ei saa tulla pelkkää suorittamista.
Näiden asioiden ymmärtäminen pelasti oman elämän
Eikä se toteutus ole alkuunsa helppoa jos on tottunut siihen kotiäitiyteen, mutta se että astuu hieman kerrallaan aika epämukavuus alueelle , niin se tulee kyllä palkitsemaan aikanaan .
tsemppiä!
V
vierailija
Vieras
On valtava karhunpalvelus lapsille erakoitua kotiin. Lapset tarvitsevat apua ja tukea kaverisuhteiden luomiseen päiväkoti-iässä ja pikkukoululaisina ja siinä tarvitaan yleensä vanhempia avuksi.
Väkisinkin tulee tutustuttua naapuruston lasten vanhempiin kun etsii omaa ekaluokkalaista jolla ei taas kerran ole puhelin päällä..
Väkisinkin tulee tutustuttua naapuruston lasten vanhempiin kun etsii omaa ekaluokkalaista jolla ei taas kerran ole puhelin päällä..
V
vierailija
Vieras
- Sun on alettava hyväksymään, että et voi olla lapsiesi vieressä 24/7. Tai sit käy näin niin kuin on jo käynyt, että äidin pää alkaa hajoomaan (ja sekin on lapsille vaarallista....).
- Vieraisiin voi tutustua. Pääset kuitenkin itse valitsemaan kehen haluat tutustua, kuinka kaukana he asuvat, ja lapset pääsevät tarvittaessa aina takas kotiin vaikka keskellä yötä (vrt.sijoitetut lapset). Isommalle lapselle voi hommata oman kännykänkin, nopeaan oppii käyttää.
- Pahoja asioita voi elämässä tapahtua, mutta pahaa elämää sekin on että ollaan keskenään neljän seinän sisällä... Miten uskallat päästää lapsen päiväkotiin? Kouluun? Harrastuksiin? Tai antaa kenenkään hoitaa lapsia, vaikka sen MLL:n hoitajan tai edes isän? ??
Sun huoli-asteesi ei ole enää normaaleissa, terveissä rajoissa.... Mieti nyt..
V
vierailija
Vieras
Tämä on niin totta.
Lapset oppivat ne sosiaaliset taidot kotoa, vanhempia seuramalla he oppivat käyttäytymään uusissa tilanteissa, uusien ihmisten keskuusessa, miten tutustutaan, AUTETAAN MUITA, pidätetään yllä tuttavuussuhteita jne.
Tätä nykyistä malliako haluat lapsiesi opouvan ja toistavan?
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
Velkaantuneet haluavat jonkun kaitsevan omaa jälkikasvua ja jeesailevan jotta mamma saa rauhassa vetää lonkkaa, sen sijaan että kävisi töissä ja makselisi pois velat täysimääräisesti. Nämä luistelevat veloistaan velkajärjestelyllä ja omien lasten hoitoon vaativat apua yhteiskunnalta. Eikö mitään vastuuta kyetä kantamaan itse?
