Tulenpas nyt pikaisessa muodossa kertomaan tännekin kuulumisiani (osa tekstistä kopioitu toiseen pinoon juuri kirjoittamastani tekstistä). Kävin siis tänään epäsäännöllisten kiertojeni takia gynellä. Ensinnäkin, olin kauhusta kankeana kun tajusin gynen olevan noin viisikymppinen, huonoa suomea puhuva MIES!!!

...minä kun olen jollain ajatuksen tasolla aina olettanu että kaikki gynet on naisia. :ashamed:
Mutta siitä ite käynnistä...Gyne ultrasi munasarjat ja tutki muutenkin kohdun ja limakalvot. Sanoi muuten kaiken olevan kunnossa, PAITSI että limakalvot ovat hieman liian ohuet (mitä sekin sitten lienee tarkoittanee?!) ja että munasarjoissa oli pieniä munarakkuloita. Kutsui munarakkuloita nimellä "munarakkulatauti". Siitäkös minä hädissäni pääsin sitten vauhtiin kyselemään että onko vaarallista jne..
Huomenna pitää vielä käydä labrassa, ottavat jotain hormonikokeita. Sitten aloitan Terolutien syönnin; aluksi 10pv kuuri, sitten 2 kierron ajan tiettyinä päivinä. Tammikuussa on kontrolliaika tuon munarakkula-jutun tiimoilta, mutta enempiä tutkimuksia ei aloiteta ennenkuin keväällä, sitten kun 1 vuosi yritystä takana.
Helpotti mua kyllä kamalasti kun sai tietää että oli siis jotain häikkää kierroissa, ja se johtui tuosta munarakkulataudista...Onneksi en enää jäänyt miettimään vaan otin "härkää sarvista", muuten olisin vieläkin epätietoisuuden vallassa ja jahkailisin lääkäriajan soittamista!
Ja sitten iloisia ja surullisia uutisia; kaksi kaveriani sai vaavit jokin aika sitten, niin nyt toinen kavereistani pyysi meitä vauvalleen kummeiksi! :saint:
Ja sitten niitä surullisempia uutisia...Veljeni perheeseen OLI tulossa vauva, mutta meidän kaikkien valtavaksi suruksi se meni kesken ja paljastui että kyseessä olikin tuulimunaraskaus. Surullista, heilläkin kun oli pikkuinen niin kovin toivottu ja odotettu, esikoiselleen kaveriksi. Jotenkin tuntuu tuo veljen perheen tilanne niin oudon läheiseltä varsinkin juuri nyt, kun meilläkin yritystä päällä koko ajan. Tämä taas todistaa sen, että lapsia ei tehdä - ne saadaan.