Uusi "tuttavuus" puhelee tuhmia pyynnöistäni huolimatta, ja pyytelee sitten anteeksi.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Tapasin mukavanoloisen miehen, ja ehdittiin jo vaihtamaan numeroitakin. Miehellä on kuitenkin yksi tapa, jota en oikein ymmärrä.

Hän on kova puhumaan kaksimielisyyksiä ja perverssejä juttuja (=lähettelee siis näitä lähinnä tekstiviesteillä) ja pyytelee sitten niiden jälkeen anteeksi. Jollen ole vastannut hänelle sanotaanko vartin sisällä, niin häneltä tulee taas liuta anteeksipyyntöjä ja "Toivon ettet suuttunut kovin kovasti".

Kerroin hänelle heti aluksi, että olen sitä mieltä, että tuollaiset puheet voisi jättää myöhemmäksi siihen vaiheeseen, kun edes paremmin tunnetaan. Tämä tuntui olevan miehelle ok, ja hän niin sanoikin. Pyyteli anteeksi puheitaan. Sen jälkeen ei kuitenkaan ole osannut "pitää leipäläpeään kiinni" näiden juttujen osalta.

Tympäisee, ihan oikeasti.

Eilen illalla taas mies oli lähettänyt tuhman tekstiviestin, jonka minä olin ehtinyt lukemaan vasta noin tunti ko. viestin saapumisen jälkeen. Mies oli lähettänyt myös sillä välin KYMMENEN muuta viestiä, joissa pyyteli vuolaasti anteeksi puheitaan ja sanoi jälleen kerran toivovansa, etten suuttunut hänelle. Lähetin hänelle viestin, jossa totesin, että kerron kyllä mikäli suutun, mutta että kieltämättä tympäännyttää käsitellä samaa asiaa monta kertaa päivässä.

Aamulla mies oli lähettänyt taas tuhman tekstarin, ja noin vartin päästä siitä että "Suutuit vissiin, kun en vastaa. Olen pahoillani siitä mitä kirjoitin." Viestit olivat saapuneet 05:30 ja 05:45, jolloin en edes ollut vielä hereillä.

Mitä helvettiä tuollainen tyyppi oikein päässään ajattelee ja miksi kummassa joku toimii noin? Kannattaisiko laittaa koko tutustuminen häneen ihan jäihin, ainakin tuntuu siltä ettei enää edes kiinnosta koko mies.
 
Mun mielestä nuo pervot viestit on pienin huolenaihe, tyyppihän on ihan selkeästi jo mielessään sun kanssa vakavassa suhteessa kun pommittaa jatkuvalla syötöllä. Jos alkaisitte seurustelemaan niin tuo pommitus muuttuis todennäköisesti mustasukkaiseksi kyttäämiseksi. Lopeta tyypille vastaaminen kokonaan.
 

Yhteistyössä