Uusperheellisellä kiehuu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Argh"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"Argh"

Vieras
Menee hermo taas. Olen elänyt 6 vuotta uusperheellisenä ja taas ei aikataulut pidä miehen lapsen suhteen. Äiti ei pidä huolta lapsesta (9v) vaan antaa juosta pitkin kyliä kavereillaan jatkuvasti, ostaa kaiken mitä poika haluaa jotta saa "pidettyä" pojan hiljaisena, lapsi kulkee huonoissa vaatteissa yms (kuultu isältä ja appivanhemmilta). Poika kiukkuaa ja mikään ei käy kokoajan, lisäksi selkeästi alipainoinen. Vanhemmat käynyt sossussa ja pojasta tehty lasu ilmoituksia koska karkailee yms. Sosiaalipuoli ei tee mitään ja vanhemmat esittää kaiken olevan hyvin. Puolisonikin kasvatustaidoissa puutteita ja minä olen yrittänyt pitää edes jonkinmoista rotia lapselle ja huolehtinut parhaani mukaan vaatteista, syömisistä yms. Aikataulut ei pidä, koska poika tulee meille koko 6v aikana ja jos pojan äiti haluaa viikonloppu vapaata (alkoholiin menevä) hän saa sen keinolla millä hyvänsä ja heittää lasta joko mummoloihin, kavereilleen tai meille. Viikonloput on sovittu - joka toinen ja lomat, mutta ei vaan toimi. Olisi kiva joskus tehdä miehenikin kanssa jotain kaksin, mutta aina ex pilaa suunnitelmat. Itsellänikin 7vuotias lapsi. Pojan syytähän tämä ei ole vaan vanhempien. Mies epäsäännöllisissä töissä ja minä olen pojan kanssa jos työt sattuu vlopulle. En tiedä jaksanko enää kauaa tätä epäsäännöllisyyttä ja pojan käytöstä, itsehän en pysty vaikuttamaan kovin paljoa kasvatukseen tai pojan tuloon isälleen.
 
Ymmärrän. Tilanne jatkunut pitkään. Sääli miehesi lasta, sillä äiti varmaan lähtee kännäämään, vaikka laittaisitte tiukan aikataulun tapaamisille, jota noudatettava. olisiko lapsen mahis asua teillä?
 
Mies yrittänyt saada pojan meille asumaan lastenvalvojan kautta, mutta tapaamisessa ex nostanut metakan ja täten lastenvalvoja todennut että tilanne asumisen suhteen pysyy äidillä. En ymmärrä miksi sosiaaliviranomaiset menivät sopimaan aikoja "kotiolojen tsekkaukselle" lasu ilmojen jälkeen, eikö olisi ollut vaan parempi mennä käymään yllättäen jolloin ex ei olisi ehtinyt järkkäämään taas kotia ja itseään näyttämään pullantuoksuiselta :-(
 
[QUOTE="Argh";29163033]Mies yrittänyt saada pojan meille asumaan lastenvalvojan kautta, mutta tapaamisessa ex nostanut metakan ja täten lastenvalvoja todennut että tilanne asumisen suhteen pysyy äidillä. En ymmärrä miksi sosiaaliviranomaiset menivät sopimaan aikoja "kotiolojen tsekkaukselle" lasu ilmojen jälkeen, eikö olisi ollut vaan parempi mennä käymään yllättäen jolloin ex ei olisi ehtinyt järkkäämään taas kotia ja itseään näyttämään pullantuoksuiselta :-([/QUOTE]

Ja valitettavasti kun tuntuu ilmapiiri olevan, että jos se naisosapuoli on jotain muuta kuin psykopaatticrackhuora niin lapsi jää äidille, vaikka miehinen osapuoli olisi ns. parempi vanhempi. Mutta kun oikeutta kiinnostaa vain, voivatko kummatkin suunnilleen pitää lapset elossa ja sitten vanhakantaisesti usein suositaan sitä äitiä. Teilläkin lapsi saisi luultavasti parempaa hoivaa isänsä kanssa asuen.
 
Totta. Mies on aika voimaton exän suhteen ja välillä tuntuu että luopunut toivosta lapsen kasvatuksen suhteen ja "antaa vaan mennä"... Olen yrittänyt puhua ja puhua miehelle mutta hän ei kuulemma jaksa enää taistella exän kanssa tästä koska exälle ei mene mikään jakeluun. Välillä mietin että olen jatkossa puuttumatta kun mikään ei muutu, mutta kun tämä vaikuttaa myös munkin elämään ja stressi tasoon joka päivä :-(
 
[QUOTE="Argh";29163087]Totta. Mies on aika voimaton exän suhteen ja välillä tuntuu että luopunut toivosta lapsen kasvatuksen suhteen ja "antaa vaan mennä"... Olen yrittänyt puhua ja puhua miehelle mutta hän ei kuulemma jaksa enää taistella exän kanssa tästä koska exälle ei mene mikään jakeluun. Välillä mietin että olen jatkossa puuttumatta kun mikään ei muutu, mutta kun tämä vaikuttaa myös munkin elämään ja stressi tasoon joka päivä :-([/QUOTE]

Niin, miten sitä voi olla huolehtimatta, vaikka "ei pitäis"?
 
Näitä älyttömiä tilanteita on ainakin sata mutta tässä yksi, meidän piti lähteä toista kertaa viiteen vuoteen kaksin etelään viime helmikuussa ja viikkoa ennen lähtöä exä ilmoittaa että hän lähtee thaimaahan 3 viikoksi ja pojan pitää tulla meille - noh eikun matkalippua pojalle hommaamaan että ex saa lomaa yhdessä aviomiehensä kanssa..
 

Yhteistyössä