kun tavattiin ukon kanssa, hää oli sitä mieltä että ei ikinä koskaan halua omaa lasta. Eikä siitä sitten puhuttukkaan. Ei se minullakaan ollut päälimmäisenä mielessä kun esikko oli 3v ja keskimmäinen 6kk.
Reilun 2 vuoden päästä rupesin miettimään että mikähän minuu vaivaa. Tupakka etoo, ruoka ei maistu ja miksi minul on olo ja tunne että on salamatkustaja kyydissä.
Tein testin just sinä aamuna kuin menkkojen ois pitäny alkaa, ja vahvan pöussan näytti.
Ai niin! Just edeltävänä vkoloppuna ukko oli pienessä maistissa ja kysäisi että oonko mie raskaana kun valittelin oireitani!
No kun sen testin sitten näytin ukolle, kysyi mitä se meinaa. No minulle tulee vauva.
Ukko ei sanonu mitään. Lähti vaan. Illalla tuli ja sanoi ettei hää ainakaan sitä tunnusta ja ei rupee isäksi. Ja taas totesin että se tulee minulle, sinä voit mennä vaikka hornanperseeseen.
Ei kuitenkaan lähteny, mutta ei meillä ollu mitään yhteistäkään. Ei puhuttu eikä ees riidelty. Ei mitään.
Olin neuvolassa käyny, ukkoa ei kiinostanu, hoiti kyllä isommat lapseni. Niiden kanssa viihtyi oikein hyvin!!
Koitti ultra-aika. Olin yksin lähdössä, äitini hoiti isommat lapset. Ukko tuli ja tiuskas muutamien voimasanojen kera että lähtee mukaan.
Ultrassa katsoi rv10 ikäistä "vauvaa" ja ITKI! Itki ilosta ja onnesta! Yht äkkiä siinä ultrassa hää päättikin että se vauva on ja tulee MEILLE!
Meillä petti kumi.
Nyt haluaa toisenkin vauvan! Minä en.
Esikoinen sai alkunsa Meliane-pillereistä huolimatta. Olin silloin rv11
Minun piti oikieen etsiä tämä keskustelu, kun pyörit mielessäni.
