Vahvat naiset alakynnessä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Arvo Tasa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Niin, ja tästä päädymme taas suurempaan arvokeskusteluun, eli siihen, tuleeko kaiken yhteiskunnassa toimia markkinavoimien alaisuudessa. Joidenkin mielestä tulee. Se, mikä on arvokasta työtä, josta tulisi maksaa kunnon korvaus, selviää ihmisille silloin, kun he itse tai heidän läheisensä tarvitsevat näiden työntekijöiden palveluita. Kuinka monen kuoleman rajalla käyneen arvelet vastustaneen hoitajien lakkoa? Tai kuinka monen pitkään sairaalassa aikaa viettäneen ja hoitjaien työolosuhteet nähneen?
 
Kerropa Muut preferenssit, että

1) Paljonko niille hoitajille pitäisi maksaa, että se olisi tarpeeksi?
2) Paljonko tähän menisi rahaa (anteeksi näin kovien arvojen kysymys, mutta se on pakollinen niin pitkään kuin rahaa ei voi vain painaa lisää sen loppuessa)?
3) Mistä rahat otettaisiin?
4) Miten hoitajien palkkaus liittyy hoitajien sukupuoleen, kun mieshoitajat saavat ihan samaa palkkaa kuin naisetkin?


Taustatietoina helpottamaan vastauksiasi:
Suomessa on noin 85 000 sairaanhoitajaa, lähihoitajia/perushoitajia lienee vähintään saman verran (en ikävä kyllä löytänyt tarkkaa numerotietoa). Esimerkiksi satasen palkankorotus kuukausipalkkaan tarkoittaisi vuodessa noin 212 500 000 euron menoja. Tästä noin 40% (normaali marginaalivero%) tulisi takaisin suorina veroina, joten jo satasen palkankorotuksen kulut olisivat sadan miljoonan euron luokkaa. Voit siis karkeasti arvioida, että jokainen palkankorotuseuro kuussa tarkoittaa yhtä monen miljoon euron menoja vuodessa.

Ota myös huomioon, että lääkärin aloituspalkka kuntapuolella on noin 2500 euroa. Jos nostat hoitajien palkkaa, pitää sitä nostaa lääkäreillekin. Otathan siis myös heidät huomioon laskiessasi kokonaiskuluja ja miettiessäsi, mistä varat otetaan.

Vastaathan siis näihin kysymyksiin, jotta kommenttisi ei jäisi pelkäksi "niinmutkun ne ansaitsee saada enemmän, ei mun tartte tietää mistä ne rahat niinqu tulis hei!!!11". Muuten päästään taas siihen lattialla istuvaan lapseen, jonka nyt vaan kuuluu saada sitä karkkia kun se haluu ja tarvii, eikä tarvitse itse miettiä mistä ja kuka sitä karkkia hommaa.
 
Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, jotkut ovat vaan vahan enemman tasa-arvoisia kuin toiset ja tasa-arvolla on yhta paljon todellisuuden kanssa tekemista kuin mustanaamiolla. Ihmiset ovat erillaisia ja juuri tasta syysta emme ole tasa-arvoisia, emme sukupuolten valilla, saati sitten sukupuolten sisalla. Fyysiset ja psyykkiset omaisuudet tekevat meista eriarvoisia aina loytyy joku joka on kauniimpi, komeampi, vahvempi, pidempi tai alykkaampi, romanttisempi, jne. Listaa voisi jatkaa loputtomasti. Tasa-arvo on ihmisten kehittama sana tai aate, jonka tarkoituksena on suojella heikompia ja nain ollen keinotekoinen. Jo nuoruudessa sanottiin, etta pienempaa ei saa kiusata. Minusta ketaan ei saa kiusata, ei pienempaa eika suurempaa.

Minulla ei ole mitaan sita vastaan etta kaikille maksetaan samaa palkkaa samasta tyosta ja sen tulisikin olla. Kuten joku tuossa ylla sanoi, elama on taynna valintoja ja nykyaan varmaankin jokainen on suunnilleen tietoinen mista toista maksetaan hyvin ja mista huonosti. Asiat eivat yleensa ruikkuttamalla parane, vaan niille pitaa tehda jotain. Jos et ole tyytyvainen palkkaasi, vaihda toita.

Minulla on hieman hieman alle 40 alaista, joista noin kolmannes on naisia. Puolet osastoni esimiehista on naisia ja heidat on kyseiseen tehtavaan valittu samoin perustein kuin miespuoliset esimiehet, lisaksi heidan palkkansa perusteet ovat samat kuin miehilla. Edellinen koskee koko edustamaani yritysta. Omaan kokemukseeni perustuen paaosa naisista kuitenkin odottaa miesjohtajan kohtelevan heita eritavoin kuin miehia. Jos joskus joutuu huomauttamaan tekemattomista tai viivastyneista toista niin jo on tippa linssissa tai sitten alkaa hirmuinen kiukuttelu.

Itse ansaitsen suomen mittakaavassa paljon, mutta minua arvoidaan suoraan tuottamaani voiton perusteella ja tyyliin tulos tai ulos. Otsassani on siis ”hintalappu” ja niin kauan kun olen riittavan hyodyllinen minulla on myos toita. Palkkani ei kuitenkaan ole merkkittava osa vuosittaisesta liikevaihdostani, ainoastaan luokkaa 0.06% osastoni liikevaihdosta.
 
Naisten tasa-ervovouhotus on mennyt yli jo aikapäiviä sitten.

Anne Moilanen on malliesimerkki naisesta jonka päässä pyörii vain tasa-arvo, nainen ei taida tehdä mitään duunia, mies elätti mutta sekin taitaa olla nyt työtön. Moilaska mäkättää radiossa ja kirjoittaa katkeria juttujaan lehtiin, ihan friikki koko akka.
Kai se riipii munat irti siltä tulevalta pennultaan, jos se on poika.

Tasa-arvo vöyhötys on sosiologisyttyröiden ylläpitämää potaskaa, aineiston puutteessa syttyrät tutkivat vain toinen toisiaan ja apurahaa riittää, kun puoltavat toinen toisiaan.

Syttyrät tutkivat vain omaa ryhmäänsä, mukamas kuuluvat yläluokkaan eivätkä edes vaivaudu miettimään, miten menee se saatanan tasa-arvo, kassoilla, bussiliikenteessä, siivoushommissa, keittiö ja tiskaushommissa.

Nämä syttyrät saatuaan gradun puristettua ulos, kuvittelevat olevansa maailman napa, kaikille syttyröille ei todellakaan riitä tutkijan vakansseja, ja sitä sitten itketään.

Menisivät kunnon töihin, koska töitä on. Mutta ei , verissäpäin tapellaan olemattomista vakansseista, ei tämä maa tarvitse tuhansia sosiologeja sössimään päivänselviä asioita.
Kun nainen ei pääse kauppakorkeaan tai lakia lukemaan, se alkaa lukemaan runoja ja sosiologiaa :D
Olen itse nainen, ja en tiedä mitään niin ällöttävää ja valheellista asiaa kuin naisten välinen solidaarisuus?

Naisten "solidaarisuus" on selkäänpuukottamista, kateutta, ilkeyttä ja helvetinmoista kyynärpäätaktiikkaa ja vähistä miehistä tappelua. Akat tappelevat seminaareissa vähistä miehistä, niistä ainoista miehistä jotka jaksavat heitä kuunnella.
Eduskunnassa on naisia, ministereinä on naisia. Sinnemäki sylkee, puheesta ei saa selvää. SDP:n kimittäjä ja huutajaeukko, huh ihan hävettää sen naisen esiintyminen. Jopa juopporalli kansakoulun käynyt mies pesee nämä eduskunnan naiset mennen tullen, toisiaan kytätessä miehet sulavasti vetävät maton näiden naisten jalkojen alta säännöllisin väliajoin.
Munallinen Matti vain porskuttaa, mutta Anneli Jäätteenmäki lensi solvausten kera, samoin Arja Alho ym.
Miehet elävät omaa elämäänsä ja naiset naukuvat olemattoman valtansa perään.
 
Aika rankan naisvihamielisiä naisia näyttäisi pyörivän elleissä. Oiskohan taas se aika kuukaudesta vähän turhan monella ja sit kun on vielä tämä helle, niin pitää jonnekin purkautua. Näin siinä näyttää tosiaan käyvän, etteivät naiset ansaitse yhtään enempää yhteiskunnallista valtaa, kun eivät edes pysty toistensa kanssa ilman riitelyä ja kilpailua olemaan.
 
Se, että työn arvostus ja palkat laskee miesvaltaisilla aloilla, kun tulee enemmän naisia (lääkärit) ja nousee naisvaltaisilla aloilla, kun tulee miehiä enemmän mukaan, on ainakin täällä Ruotsissa niin paljon esillä ollut asia jo vuosikymmenien ajan, ettei tuollaiseen väitteeseen kukaan tilastotietoja täällä ainakaan tarvitse tai kysele. Se on niin moneen kertaan käsitelty asia, että on jo yhtä itsestään selvä totuus kuin se, että maapallo on pyöreä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vääntää rautalangasta:
Se, että työn arvostus ja palkat laskee miesvaltaisilla aloilla, kun tulee enemmän naisia (lääkärit) ja nousee naisvaltaisilla aloilla, kun tulee miehiä enemmän mukaan, on ainakin täällä Ruotsissa niin paljon esillä ollut asia jo vuosikymmenien ajan, ettei tuollaiseen väitteeseen kukaan tilastotietoja täällä ainakaan tarvitse tai kysele. Se on niin moneen kertaan käsitelty asia, että on jo yhtä itsestään selvä totuus kuin se, että maapallo on pyöreä.

Samaa kuin kyselisi tilastotietoa ja tutkimustuloksia siihen väittämään, että tupakointi on terveydelle vaarallista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Panuska:
Aika rankan naisvihamielisiä naisia näyttäisi pyörivän elleissä. Oiskohan taas se aika kuukaudesta vähän turhan monella ja sit kun on vielä tämä helle, niin pitää jonnekin purkautua. Näin siinä näyttää tosiaan käyvän, etteivät naiset ansaitse yhtään enempää yhteiskunnallista valtaa, kun eivät edes pysty toistensa kanssa ilman riitelyä ja kilpailua olemaan.

Kuka täällä riitelee? Täällähän on vain vilkasta mielipiteen vaihtoa, kun ollaan eri mieltä asioista. Ihan italialaiseen tyyliin!
Vai pitäisikö naisten olla aina samaa mieltä, jotta ei "riideltäsi"?
 
Alkuperäinen kirjoittaja höhöhöhöhöhöööö:
N29V, mistä rahat otettaisiin hoiturien parempiin palkkoihin? No tietenkin kaikilta suuryritysten pomoilta veroina!
Etkös tuota tajua, hölmö!
Toivottavasti tuo oli vitsi, sillä satoja miljoonia ei todellakaan irtoa edes niiltä muutamalta suuryritysten pomoilta.

Se, että työn arvostus ja palkat laskee miesvaltaisilla aloilla, kun tulee enemmän naisia (lääkärit) ja nousee naisvaltaisilla aloilla, kun tulee miehiä enemmän mukaan, on ainakin täällä Ruotsissa niin paljon esillä ollut asia jo vuosikymmenien ajan, ettei tuollaiseen väitteeseen kukaan tilastotietoja täällä ainakaan tarvitse tai kysele. Se on niin moneen kertaan käsitelty asia, että on jo yhtä itsestään selvä totuus kuin se, että maapallo on pyöreä.
Ahaa, se siis lienee samanlainen "totuus" kuin se naisten 80senttinen euro. Jos asia on ollut esillä jo vuosikymmeniä ja koskee myös Suomea, ei liene suuri työ löytää muutamaa artikkelia aiheesta? Itse en ainakaan löytänyt. Pelkkä "kaikkihan sen tietää" ei ole pätevä argumentti, edes elleissä.
Aika rankan naisvihamielisiä naisia näyttäisi pyörivän elleissä. Oiskohan taas se aika kuukaudesta vähän turhan monella ja sit kun on vielä tämä helle, niin pitää jonnekin purkautua.
Naiset riitelevät, miehet keskustelevat tai enintään väittelevät. Naisilla on kuukautiset, miehillä perusteltuja kannanottoja tai kritiikkiä. Tämä jos mikä oli erittäin seksistinen kommentti. Miten aiheesta mielestäsi pitäisi keskustella, jos ei saa olla eri mieltä toisten kanssa?
 
Vahvat naiset menkööt punttisalille näyttämään vahvuuksiaan.Älylliseen toimintaan heillä tuskin mahiksia.Älykkäät naiset ovat asia erikseen.Heidän kanssa voi tehdä älykästä yhteistyötä.Lopputuloskin useimmiten älykäs.Vahvat naiset yleensä pilaavat kaiken.He saavat vain vastaansa vielä vahvemman,MIEHEN.Siitäkös sota alkaa.Lopputuloksena on pelkkää turvansoittoa.
 
N29V, "Suomessa oma pärjääminen ja asema on 95% yksilöstä kiinni..."
Voisitko ilmoittaa, mistä löytyy tutkimustuloksia, jotta voisin tarkistaa väittämän paikkansapitävyyden. Muuten en usko. Elleissäkään ei voi väittää mitä tahansa, pitää olla pätevät todisteet joka väittämään.
 
Eiköhän kysymys ole luonteenpiirteistä ja onnesta. Jos määrätietoiselle naiselle annetaan tilaa, niin hän pärjää vaikka missä. Mutta usein nainen joutuu ottamaan tilansa, jos hän ei ole onnekas ja työtoverit eivät tue.

Valitettavasti vain naisen kasvatus aloitetaan opettamalla vetäytymään hoitamaan nukkeja ja myöhemmin pakenemaan miehiä.
 
"Valitettavasti vain naisen kasvatus aloitetaan opettamalla vetäytymään hoitamaan nukkeja ja myöhemmin pakenemaan miehiä"

Olen kasvattunut ja kouluttanut tytön ja pojan, on humpuukia sökeltää että kasvatus tekee miehen ha naisen, että se nukke opettaa vetäymtymään ja pakenemaan miehiä tai että se pyssy tekee rambon.
Jokaisen lapsi on oma persoonansa ensihetkestä alkaen, parhaiten häntä auttaa rakastamalla, tukemalla ja auttamalla, aikuiseksi.
Ei minun tarvinnut pistää lapsiani pussiin, että kasvattaisin lapsiani tasa-arvoon. Ei sininen paita tyttöni päällä haitannut, ei todellakaan.
Sosiologisyttyrät vouhottavat, ettei vauvaa saa pukea vaaleanpunaiseen, ettei lapsen sukupuolta saa heti kertoa, anna mun kaikki kestää :D

En minä mikään naisvihaaja ole, enkä muuten miesvihaajakaan, (rakastan kyllä miestä) mutta ne naiset joilla on hyvin, ovat jostakin syystä huutamassa tasa-arvon perään. Ovat jo miehensä kuohinneet ja kateellisia jos joku nainen on onnellinen miehensä rinnalla.

Kuten jo sanoin, tehtäisiin edes yksi tutkimus tuottavassa työssä ja palvelualoilla olevien naisten TASA-ARVOSTA työ-ja kotielämässä. Mietittäisiin vasta sitten missä mennään.
Mutta sepä onkin tämän luokkayhteiskunnan mielestä turhaa, syttyröiden mielestä määrättyä ihmisryhmää ei ole olemassakaan, heidän läpi katsotaan kassoilla, kaduilla, siivousfirmoissa ja tehtaissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja aijjabaijja:
N29V, "Suomessa oma pärjääminen ja asema on 95% yksilöstä kiinni..."
Voisitko ilmoittaa, mistä löytyy tutkimustuloksia, jotta voisin tarkistaa väittämän paikkansapitävyyden. Muuten en usko. Elleissäkään ei voi väittää mitä tahansa, pitää olla pätevät todisteet joka väittämään.
Jos olisin väittänyt, että "tutkimusten mukaan..." niin toki voisin linkin tarjotakin. Tuo oli kuitenkin mielipide, joka mielestäni on riittävästi perusteltavissa sillä, että Suomessa koulutukseen pääsy ja työnhakeminen ei ole millään lailla sukupuolesta kiinni.

Kuka tahansa nainen tai mies voi kouluttautua mille tahansa alalle, jos vaan oppimiskyky riittää. Opiskelun jälkeen kuka tahansa mies tai nainen voi hakea mitä tahansa työpaikkaa - jos kokee, että sukupuoli on ollut esteenä työhön valinnalle, voi jutun viedä oikeuteen. Miesvaltaisella alalla opiskelleena ja työskennelleenä väittäisin myös omaavani "sisäpiirin tietoa" ja näkemystä siitä, ettei sukupuolesta ole myöskään työn suorittamisessa ja uran etenemisessä haittaa. Joitakin vanhoja jääriä on, joita ei saa vakuutettua edes hyvin tehdyllä työllä, mutta he ovat niin harvassa, että arvelisin kokonaisvaikutuksen lopputulokseen jäävän enintään siihen viiteen prosenttiin.
 
Minä taas en usko noihin tutkimuksiin pätkääkään, koska niissähän ei koskaan ole KAIKKI edustettuna vaan määrätty luokka ihmisiä.
Paitsi siihen tutkimukseen uskon jossa kerrottiin, että päin punaisia valoja ajetaan Helsingissä yleisimmin ja Utsjoki-Kevo akselilla vähiten, tai että liikennekuolemia on Etelä-Suomessa huomattavasti enemmän kuin käsivarren Lapissa :D

Pärjääminen on toisaalta yksilöstä kiinni se totta, mutta pärjäämiseen liittyy paljon muutakin.
Pärjäämiseen tässä maassa liittyy kiinteäasti se mihin sukuun synnyt, vanhempiaan eiv voi valita, mutta sukunimi jo petraa paljon.
Siis suvun varakkuus- ja koulutustaso sinällään silottaa tietäsi, vaikka olisit keskinkertainen tumpelo, ovet aukeavat.

Määrätyille aloille opiskeluun pääsyyn riittää että isillä ja äipällä on tuttuja jotka puoltavat, niin ja raha on myös ensiarvoisen tärkeä.
Yliopistoon pääsy ei ole läpihuutojuttua, tarvitaan preppauskursseja jotka eivät suinkaan ole ilmaisia.
Jos olet hyvin lahjakas nouset rikkaruohon lailla vaikka asfaltin alta, mutta kaikki me emme ole monilajakkaita neroja. Lahjakkuutta on taas hyvin monta sorttia, se on yksilöstä kiinni ja tohtoriksi voit väitellä vaikkapa piirtämällä jäniksen korvat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja N29V:
Alkuperäinen kirjoittaja aijjabaijja:
N29V, "Suomessa oma pärjääminen ja asema on 95% yksilöstä kiinni..."
Voisitko ilmoittaa, mistä löytyy tutkimustuloksia, jotta voisin tarkistaa väittämän paikkansapitävyyden. Muuten en usko. Elleissäkään ei voi väittää mitä tahansa, pitää olla pätevät todisteet joka väittämään.
Jos olisin väittänyt, että "tutkimusten mukaan..." niin toki voisin linkin tarjotakin. Tuo oli kuitenkin mielipide, joka mielestäni on riittävästi perusteltavissa sillä, että Suomessa koulutukseen pääsy ja työnhakeminen ei ole millään lailla sukupuolesta kiinni.

Kuka tahansa nainen tai mies voi kouluttautua mille tahansa alalle, jos vaan oppimiskyky riittää. Opiskelun jälkeen kuka tahansa mies tai nainen voi hakea mitä tahansa työpaikkaa - jos kokee, että sukupuoli on ollut esteenä työhön valinnalle, voi jutun viedä oikeuteen. Miesvaltaisella alalla opiskelleena ja työskennelleenä väittäisin myös omaavani "sisäpiirin tietoa" ja näkemystä siitä, ettei sukupuolesta ole myöskään työn suorittamisessa ja uran etenemisessä haittaa. Joitakin vanhoja jääriä on, joita ei saa vakuutettua edes hyvin tehdyllä työllä, mutta he ovat niin harvassa, että arvelisin kokonaisvaikutuksen lopputulokseen jäävän enintään siihen viiteen prosenttiin.

Pilanpäiten tuon kommentin laitoin, kun itse olet muilta kyselemässä jos jonkinlaista tilastotietoa vahvisteeksi, jos jotain väittävät. Muiden mielipiteet ei kelpaa, jos ei ole tutkimustuloksia vahvistamassa, itseltäsi et vaadi samaa. Omiin mielipiteisiisi riittää mielestäsi, että se on sinun mielipide, muiden pitää perustella asiantuntijoiden avulla.
 
"Suomessa oma pärjääminen ja asema on 95% yksilöstä kiinni."
Väittämä, jota N29V perustelee näin:
"Tuo oli kuitenkin mielipide, joka mielestäni on riittävästi persteltavissa sillä, että Suomessa koulutukseen pääsy ja työnhakeminen ei ole millään lailla sukupuolesta kiinni."

Minun mielestäni koulutukseen pääsy ja työnhakeminen on vasta pieni ensiaskel, kaukana pärjäämisestä ja asemasta. Pärjääminen ja asema on jo jotain ihan muuta. Pärjäämiseen ja asemaan ei riitä se, että on päässyt koulutukseen tai että on hakenut töitä.
 
Voihan niitä töitä aina hakea, ihan vapaasti kaikki saa. Eri asia on, kenelle ne annetaan. Suhteilla ne parhaimmat työpaikat saadaan. Jos on isukki hyvässä asemassa, niin vähilläkin avuilla pääsee pitkälle. Se siitä "tasa-arvosta"!
 
Alkuperäinen kirjoittaja tasa-arvo on turhaa vouhkaamista:
Pärjääminen on toisaalta yksilöstä kiinni se totta, mutta pärjäämiseen liittyy paljon muutakin. Pärjäämiseen tässä maassa liittyy kiinteäasti se mihin sukuun synnyt, vanhempiaan eiv voi valita, mutta sukunimi jo petraa paljon. Siis suvun varakkuus- ja koulutustaso sinällään silottaa tietäsi, vaikka olisit keskinkertainen tumpelo, ovet aukeavat. Määrätyille aloille opiskeluun pääsyyn riittää että isillä ja äipällä on tuttuja jotka puoltavat, niin ja raha on myös ensiarvoisen tärkeä. Yliopistoon pääsy ei ole läpihuutojuttua, tarvitaan preppauskursseja jotka eivät suinkaan ole ilmaisia.
Nämä asiat eivät taasen ole millään lailla sukupuolesta kiinni, joka taisi kuitenkin olla se keskustelun aihe.
Pilanpäiten tuon kommentin laitoin, kun itse olet muilta kyselemässä jos jonkinlaista tilastotietoa vahvisteeksi, jos jotain väittävät. Muiden mielipiteet ei kelpaa, jos ei ole tutkimustuloksia vahvistamassa, itseltäsi et vaadi samaa. Omiin mielipiteisiisi riittää mielestäsi, että se on sinun mielipide, muiden pitää perustella asiantuntijoiden avulla.
Ymmärrätkö, mitä eroa on esim. lauseilla "tutkimusten mukaan naiset ovat tyhmiä" ja "naiset ovat tyhmiä, koska xxx"? Ekalta voi vaatia todisteita väitteestä, toiselle voi esittää oman vastamielipiteensä ja koettaa kumota sanojan väitteet jos siihen pystyy. Jos et ymmärrä eroa, on minun(kaan) turha yrittää sitä sinulle selittää.
Minun mielestäni koulutukseen pääsy ja työnhakeminen on vasta pieni ensiaskel, kaukana pärjäämisestä ja asemasta. Pärjääminen ja asema on jo jotain ihan muuta. Pärjäämiseen ja asemaan ei riitä se, että on päässyt koulutukseen tai että on hakenut töitä.
Siksi sanoinkin, että:
Opiskelun jälkeen kuka tahansa mies tai nainen voi hakea mitä tahansa työpaikkaa - jos kokee, että sukupuoli on ollut esteenä työhön valinnalle, voi jutun viedä oikeuteen. Miesvaltaisella alalla opiskelleena ja työskennelleenä väittäisin myös omaavani "sisäpiirin tietoa" ja näkemystä siitä, ettei sukupuolesta ole myöskään työn suorittamisessa ja uran etenemisessä haittaa. Joitakin vanhoja jääriä on, joita ei saa vakuutettua edes hyvin tehdyllä työllä, mutta he ovat niin harvassa, että arvelisin kokonaisvaikutuksen lopputulokseen jäävän enintään siihen viiteen prosenttiin.

Onko sinulla todellisen elämän esimerkkejä siitä, kuinka sukupuoli on haitannut etenemistä uralla?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tasa-arvo pelkkää sanahelinää:
Voihan niitä töitä aina hakea, ihan vapaasti kaikki saa. Eri asia on, kenelle ne annetaan. Suhteilla ne parhaimmat työpaikat saadaan. Jos on isukki hyvässä asemassa, niin vähilläkin avuilla pääsee pitkälle. Se siitä "tasa-arvosta"!

Tuo on niin totta, joillakin aloilla piiri pieni pyörii ja "uralla edetään", vaikka kymppiluokka olisi kesken jäänyt ja sitten sitä haetaan 25 kertaa taideteolliseen korkeakouluun, tai aletaan lkuemaan runoja, apurajoja piisaa.
 

Yhteistyössä