Toggle sidebar

Vaikea saada kontaktia toisiin äiteihin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Yksinäinen äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Y

Yksinäinen äiti

Vieras
Ongelmani on hieman erikoinen. Minun on siis reaalielämässä vaikea saada kontakti toisiin äiteihin puistoissa, äitilapsikerhoissa ja muissa vastaavissa paikoissa. Myönnän, että olen hieman erilainen ja pukeudun varsin omaperäisesti, mutta haittaako se todella niin paljon? Olen luonteeltani kiltti ja empaattinen, mutta pikkuisen ujo. En siis ole suuna päänä kommentoimassa heti ensimmäiseksi.

Tästä on haittaa juuri esim. leikkipuistossa kun olen se ainoa, joka on yksin. Muut äidit juttelevat keskenään ja tunnen oloni ulkopuoliseksi. Joskus joku harvinainen mummo tai maahanmuuttaja kyllä juttelee minulle mielellään ja hymyilee ystävällisesti.

Yritän hymyillä, käyttäydymme lapseni (1,5-vuotias) rauhallisesti ja ystävällisesti. Mutta mikä minussa on vikana?
 
itse juttelen joskus muiden kanssa, joskus en. kavereita on omasta takaa paljon ja lisäksi on sosiaaliset ympyrät töissä. välillä tuntuu, että joillain äideillä on puistossa pakonomainen tarve jutella muiden äitien kanssa ja kuulua johonkin joukkoon. Itse olen mielummin puistossa lasteni kanssa ja nautin heidän seurastaan. Eri asia tietty varmaan, jos on pitkään ollut kotona ja sosiaaliset ympyrät ovat pienet.

Alkuperäiselle.. Tuskin sussa mikään on vikana, mutta isommissa joukoissa ihmiset hakeutuvat herkästi kaltaistensa seuraan. Niinhän se on työpaikoilla, kouluissa ja harrastuksissa, että alkuun ihmiset hakeutuvat ulkoisesti oman tyyppisten seuraan tunteakseen olonsa kotoisaksi. Itse laitan aina hiukset ja meikkaan ja silitän vaatteet kun lähden ulos - myös hiekkalaatikolle tai puistoon - ja eipä noi meidän kulmien hipit pahemmin mulle tule juttelemaan. Näytän lisäksi nuoremmalta kuin olen, vaikka olen päälle 30 ja vanhemmat äidit sivuuttavat minut yhtä lailla.
 
Itselläni on myös todella vaikeaa tutustua ihmisiin, etenkään erilaisiin kuin itse olen. Olen myös ujo, mutta ongelmani on myös se, etten oikein osaa small talkia enkä siis keksi mitään sanottavaa muille. Voin hyvin kuvitella, että mikäli osuisimme samaan leikkipuistoon, en tulisi kanssasi juttelemaan juuri siksi, että olen itse ujo. Mutta jos huomaisin sinut samanlaiseksi, se saattaisi rohkaista minuakin juttelemaan.

Kohdallani ujous johtuu juuri siitä, että puheenaiheita on vaikea keksiä, enkä halua vaikuttaa niin tietämättömältä kuin mitä olen esimerkiksi pukeutumis- ja sisustusasioissa :D. Lisäksi itseäni ärsyttää itsessäni se, että monesti hieman pelkään erikoisesti pukeutuvia ihmisiä, koska ehkä jotenkin miellän heidät niin rohkeiksi ja itsevarmoiksi (koska uskaltavat erottua joukosta). Tiedän, ettei tämä välttämättä pidä paikkaansa, ja siksi myös toisen suhtautuminen vaikuttaa asiaan.
 
Lotte- voi tosiaan olla että kaipaan juttuseuraa kun olen päivisin niin paljon pelkästään lapsen kanssa.

Minulla taitaa olla kanssa se ongelma, että näytän nuoremmalta kuin ikäiseni 30-vuotiaat. Ainakin kavereiden mielestä. Ihmettelen vaan kun se ei ole itselleni ollut ongelma, jutella myös itseäni nuorempien / nuoremmalta näyttävien kanssa. Minusta nuorista ihmisistä saa itsekin virtaa. :)

Erikoinen pukeutuminen on osa minua ja tuntuisi siltä, että muuttaisin väkisin itseni toiseksi, jos pukeutuisin eri tavalla. En ole siis hippi enkä rokkari, vaan minulla on ihan omanlainen tyyli, joka kyllä poikkeaa kovasti valtavirrasta. Huomaan kyllä kuinka toiset äidit vilkaisevat minua syrjäkarein ja livahtavat juttelemaan omanlaistensa joukkoon.

Mira, ymmärrän ujouden kyllä täysin! Itsekin kun olen sellainen. :) Joskus vain noissa leikkipuistoissa saa osakseen suorastaan kylmää käytöstä. Vaikka tervehtii toisia ja hymyilee niin ilmenee sitten juuri sellaista mulkoilua ja omiin joukkoihin vetäytymistä.

Minustakin on kivaa olla ihan vaan oman lapsen kanssa, mutta kaitpa kaipaan sellaista välitöntä ystävällistä ilmapiiriä. Edes hymy riittäisi.
 
Mun mielestä on kivaa kun joku tulee rohkeesti vaan juttelemaan.Olen itse vaan kysellyt muilta minkä ikäisiä lapset on ,jos enemmän lapsia miten arki sujuu vaikka kahden kanssa jne..Tervehdin aina kaikkia äitejä (joskus ehkä isejäkin:) On kivaa vaihdella kuulumisia toisten niin tuttujen kuin tuntemattomienkin äitien kanssa.Välillä on ihanaa olla vaan lasten kanssakin eikä aina höpötellä.

Aika tylsältä kuulostaa sellainen käytös että mulkoillaan vaan.Meidän naapurissa asuu vähän ujompi nainen ei puhu paljoa.Olen vaan sitkeästi jutellut hänellä vaikka tuntuu välillä ettei hänestä saa mtään irti mutta kyllä meillä jo nyt on hauskaa yhdessä:) Hän uskaltaa jopa meidän pihalle tulla jos olen kaksin lapsen kanssa.Mutta olen kyllä kuullut kun muut äidit hänestä jotain pahaa juttelee.Muutenkin tuntuu että joillain äideillä kauhea tarve muita koko ajan haukkua.Tosi lapsellista käytöstä aikuisilta ihmisiltä.Toinen puhuu toista ja toinen toista.

Menet sekaan vaan niiden äitien joukkoon.Voihan niitäkin piristää uusi tuttavuus jolle sitten motkottaa toisten äitien elämästä;)
 
Sanonpa vaan Miriyu, että olet kyllä tosi ihana ihminen kun et mennyt mukaan toisten nokkimiseen vaan olit ystävällinen sille ujolle naiselle. Niin harvinaista moinen ystävällisyys! Itsekään en ole ikinä tykännyt naisten tyypillisestä tavasta haukkua selän takana henkilöä, joka hippusenkin poikkeaa muista.

Jeps, joskus on tosi kivaa olla vaan oman lapsen kanssa, mutta kylmä käytös alkaa ajan mittaan ahdistaa. Itse olen alkanut välttää sitä kyseistä puistoa, jossa muut äidit sitkeästi ovat minulle ynseitä. Onneksi puistoja riittää lähiseudulla. Ihmettelen vaan ilmiönä ylipäätään, mitä iloa saa itselleen olemalla ynseä ja haukkumalla takanapäin.

Onneksi kuitenkin monet maahanmuuttajat ja vanhemmat naiset ovat mukavia. Kotiäidin arki on varmaan niin harmaata toisinaan, että kaipaa edes pientä lämpöä päiviin.


 
Itse tykkään puistoissa olla lähinnä lasten kanssa enkä kaipaa niin kauheasti aikuista seuraa. Jos taas olen ollut pitkään erossa kavereistani, niin hakeudun yleensä sellaisen äidin seuraan, jolla näyttäisi olevan suunnilleen saman ikäinen lapsi kuin itsellänikin, jolloin hyvällä tuurilla tällaista ihmistä tulisi näkemään yhteisten puistohetkien parissa myöhemminkin. Pari tällaista puistotuttua on tullutkin, joten tapaamme yleensä lauantaisin ja sunnuntaisin puistossa ennen lounasta.

Minä yleensä aloitan juttelun joko sääasioilla (Kylläpä hellettä riittää, mahtaakohan tänään tulla ukkosta jne) tai sitten ihan kysymällä, että minkä ikäinen lapsi on ja sitten kerron oman lapseni iän. Jos lapsi vaikuttaa esimerkiksi tosi isokokoiselta ikäisekseen, niin sitten saatan kehua, miten lapsi vaikuttaa tomeralta ja ikäistään vanhemmalta. Joskus lapsella on vaikkapa sellaiset kengät jalassa, joita olen katsonut omillekin lapsille, joten saatan kysäistä, että onko nuo kengät olleet hyvät käytössä, kun itsekin meinasit sellaiset ostaa.

Periaatteessa siis lapsista pystyy puhumaan tosi pitkään ilman, että tarvitsee alkaa puhumaan mistään henkilökohtaisemmasta. Voi kysellä onko isompia sisaruksia jne. Itse ainakin olen huomannut parhaaksi "taktiikaksi" sen, että annan ensiksi vastauksen ja sitten kysyn toiselta kysymyksen eli siis siten, että saatan kertoa, että menen töihin ensi syksynä, kun hoitovapaa päättyy ja sitten sen jälkeen kysyn, että onko hän jo suunnitellut, kuinka kauan hän on kotiäitinä.

Olen itsekin alunperin tosi ujo, mutta koska se piirre ärsyttää itseäni, niin olen sitten opetellut olemaan sosiaalisempi. Tosin siis usein tykkään olla puistossa ihan vain omana erakkoitsenäni, mutta välillä tykkään kovastikin jutella, jos löytyy sellainen ihminen, jolta saa vastakaikua.

Jos joku tulee juttelemaan ja on kovin tungettelevan oloinen, niin menen lukkoon ja haluan pois paikalta nopeasti. Sen vuoksi on siis parempi jutella niitä näitä eikä toimia koko ajan uteliaana ja loppumattomana kyselijänä.

AP:lle sanoisin, että juttele vaan rohkeasti. Yleensä juttelemattomuuden syynä on oma ujous. Small talkin taito täällä Suomessa ei tosiaankaan ole kovin hyvä.
 
Itse olen ihan hirveän puhelias ja viihdytään lapseni kanssa puistossa monasti parikin tuntia jos seuraa piisaa. Jos ollaan kaksi niin puolen tunnin päästä tuntuu että loppuu tekeminen kun ei ole äidillä eikä lapsella kaveria :). Itse valitsen seurani siten että se kenellä on lapselleni parhaiten kaveriksi sopiva lapsi niin menemme siihen viereen lapseni kanssa leikkimään ja juttelen lapselleni että tässä olisi sinulle kiva kaveri ja kehun toisen lasta sanomalla omalle lapselleni että katso nyt kuinka mukava tyttö tai poika siinä on. Tämän jälkeen alan yleensä jutella lapsen äidin kanssa, jos hän vaan suinkaan kanssani jaksaa keskustella. Yleensä aika kuluu kuin siivillä, kun lapsilla on leikkikaveri ja äideillä juttuseuraa.

Kirjoitin tämän koska minulla ainakin lapsi vaikuttaa enemmän siihen kenen seuraan hakeudun kuin äiti. Haen siis ensisijaisesti puistosta lapseni kehitystasoon sopivaa seuraa, eli vaikka puiston toisella laidalla olisi kuinka mielenkiintoiselta juttuseuralta vaikuttava neljä-viisivuotiaan äiti niin en välttämättä hakeudu hänen seuraansa, jos toisella laidalla temmeltää joku parivuotias vanhempansa kanssa (neljä-viisivuotiaat tytöt esim. kun eivät oikein tunnu välittävän alle parivuotiaan villin pojan seurasta :))
 
Itse olen muita äitejä nuorempi ja olen saanut kyllä osakseni myös pitkiä katseita.Mutta en jaksa välittää.Tuijotelkoot:)
Olen kyllä löytänyt silti näistä vanhemmistakin äideistä paljon seuraa ja vertaistukea arjen kiemuroihin ja kyllä helpottaa kun saa joskus sadatella että olipas huono yö tai hankala aamu.Ei se enää pahalta tunnu kun on joku joka ymmärtää.
Ei kävis mielessäkään mennä haukkumaan oikein suu vaahdossa ketään jota ei edes tunne.

Toivotaan että Ap ja muutkin yksinäiset löytäisivät seuraa!Talvella varsinkin tekeminen helposti ainakin mulla loppuu lapsen kanssa pihalla ja mikä sen kivempaa kun äidille ja lapselle seuraa toisista kaltaisistaan!
 
Täällä myös todella yksinäinen 1,5 vuotiaan pojan äiti. Käymme päivittäin puistoissa joissa ei juuri koskaan käy ketään muita. Kiertelemme siis alueen useat puistot, mutta missään ei tapaa juuri koskaan ketään.

Olemme muuttaneet toiselta paikkakunnalta noin 7 vuotta sitten ja olen mielestäni ihan tavallisen oloinen, puhelias ja helposti lähestyttävä ihminen... mutta missä kaikki ihmiset ovat?!

Onneksi alkoi avoin päiväkoti, jossa saa luotua kontakteja sillä tilanne alkoi jo ahdistamaan todella.

 
Itä-helsingissä (roihuvuori)me myös ja minulla on 1,2v tytär.En juuri käy puistoissa,koska ei ole kaveria kenen lanssa sinne menis.muita kavereita lapsineen nähdään joko heillä tai meillä.Olen todella puhelias 25v ,mutta jotenkin vain ei ole puistoon tultu mentyä.
 
Jos Lahdessa joku kaipailee seuraa, niin ruolassa on kiva puisto. Siellä on mukavia äitejä, kun taas paavolassa jossa itse asumme on ihmeellistä kyräilyä. Ruolankadulta löytyy myös MLL:n äiti-lapsikerho joka kokoontuu ma 9.30-11.00. Joskus lähdemme sieltä porukalla juuri tähän kyseiseen puistoon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lahticity:
Jos Lahdessa joku kaipailee seuraa, niin ruolassa on kiva puisto. Siellä on mukavia äitejä, kun taas paavolassa jossa itse asumme on ihmeellistä kyräilyä. Ruolankadulta löytyy myös MLL:n äiti-lapsikerho joka kokoontuu ma 9.30-11.00. Joskus lähdemme sieltä porukalla juuri tähän kyseiseen puistoon.
Click to expand...

Mä olen Lahdesta!Missä päin ruolaa se puisto on?
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa