Vaikeaa saada kiusaaminen loppumaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Meillä on rivitalohtiössä perhe, jossa on samanikäiset lapset kuin meillä: 6v ja 8v. Isompi naapurin lapsista on jo vuosia kiusannut meidän pienempää. Alkuun kiusaaminen oli lyömistä ja tönimistä, johon oli helppo puuttua, mutta nyt kiusaaminen on toisenlaista. Yksin jättämistä porukan leikeistä, tavaroiden ja karkkien pyytämistä, yllyttämistä tyhmiin ja vaarallisiin temppuihin. Asiasta ollaan keskusteltu niin lasten kuin aikuistenkin kanssa, mutta kiusaaminen ei vaan lopu. Asia alkaa vaikuttaa jo vanhempienkin väleihin. Epäilevät mun liioittelevan ja inhoavan heidän lastaan. Oman laspen itsetunto on kärsinyt asiasta ja tietysti koulun alku pelottaa, koska lapset ovat enemmän keskenään. Ainakin mun konstit alkaa olla loppu. Muuttaako tässä täytyy....
 
Välillä näen ja kuulen, välillä taas en. Omat lapset ovat kertoneet. Eilisen tilanteen kuuntelin, koska olivat neljästään meillä. Leikkiä kesti 15 minuuttia ja sen jälkeen alkoi tyhmittelyt ja naapurin isompi kertoi yllätyksestä, jonka haluaa näyttää kaikille muille paitsi yhdelle. Yritti houkutella muita heille. Ehdotin isompia leikkimään keskenään ja pienempiä keskenään, mutta kiusaajan pikkuveli ei enää uskaltanut muuta kuin seurata ja siihen ne leikit sitten taas jäi.
 
Eli sinä et ottanut sitä isompaa puhutteluun, vaan annoit hänen manipuloida pienempiä ja sitä omaasi isompaa joka ei uskalla vastustaa. Tuollaisia vain on, ja mintä minätekisin: Loppuisi yhteydenpito tuollaiseen lapseen kokonaan.
 
MInkälaisen puhuttelun voi pitää vieraalle lapselle? Oma isompi ei mene kiusaamiseen mukaan. Jos on kyse tavarasta, hän siirtää tavaran omistajalleen ja kävelee paikalta pois. Mutta ei ryhdy varsinaisesti puolustajaksikaan. Mä itseasiassa pidän usein puhuttelun. Nuorempana tuntui edes hetken tehoavan. Koululaisena tuo ei enää ole jäänyt kuuntelemaan vaan ilmoittaa, etten mä häntä määrää ja lähtee pois. Jos ei vierekkäin asuttaisi, yhteydenpito olisi aika paljon helpompi lopettaakin. Talven aikana lapset eivät ole kovin paljoa yhdessä leikkineet, vaan kavereita on etsitty muualta. Vaatii vaan kuljettamista kavereiden luo. Kesä on hankalampaa aikaa, koska ovat enemmän keskenään ilman että aikuiset näkevät ja kuulevat.
 
Minkälaisen puhuttelun? Mä olisin sanonut että mitä toi äskeinen tarkotti? Ja selvästi tekisin jotkut pelisäännöt, eli taukoa leikkeihin, ja juurikin niin että leikkivät vaan osa keskenään. Mitä tarkotat tolla kesällä?
 

Yhteistyössä