Vaimo ei halua lapsia ja haluaa eron, minä en.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Aviomies"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Näin naiset tuppaavat tekemään, pähkivät yksinään ja kavereiden kanssa suhteen tilaa ja sitten tekevät päätöksen. Tämän jälkeen onkin jäljellä enään vain asiasta tiedottaminen miehelle jolla ei ole pienintäkään aavistusta tulevasta..

ai no mä oon nainen ja mulla on tapana useamman kerran yrittää puhua mieltä painavista asioista ja yrittää saada ratkaisua aikaan.mulla on kokemuksia miehistä jotka toimii niin että pähkäilee jonnin aikaa yksin ja sit lähtee!
 
Näin naiset tuppaavat tekemään, pähkivät yksinään ja kavereiden kanssa suhteen tilaa ja sitten tekevät päätöksen. Tämän jälkeen onkin jäljellä enään vain asiasta tiedottaminen miehelle jolla ei ole pienintäkään aavistusta tulevasta..

Minulla ei ollut mitään aavistustakaan koko asiasta. Kaikki tuli ihan puun takaa. Kieltämättä tämä on vaikea hyväksyä. Olen shokissa.
 
Kun saat vaimon kiinni niin sopikaa, että etenette rauhassa asian kanssa. Vaimo on ehkä ehtinyt miettiä asiaa pitkään, mutta sulle tilanne on täysin uusi. Mitään päätöksiä ei kannata tehdä lyhyessä ajassa, kun ne kuitenkin vaikuttaa koko loppuelämään. Ero on turhan hätiköityä, mutta en menisi vielä lupaamaan sitä lapsetontakaan elämää jos sitä tavallaan olet toivonut.

Joku pariterapia voisi tehdä hyvää mikäli keskusteluyhteys ei oikein toimi (oletus jos tämmöset asiat selvitetään lappusilla), varsinkin jos päädyttä pysymään yhdessä.

Erikoista, ettei vaimo ole halunnut puhua sun kanssa asiasta vaan päättää sun puolestasi mitä haluat.. yhdessäoloa kannattaa miettiä siltäkin kantilta miten teidän suhde ylipäätään toimii - ei pelkästää tuon lisääntymishalun suhteen.
 
Näin naiset tuppaavat tekemään, pähkivät yksinään ja kavereiden kanssa suhteen tilaa ja sitten tekevät päätöksen. Tämän jälkeen onkin jäljellä enään vain asiasta tiedottaminen miehelle jolla ei ole pienintäkään aavistusta tulevasta..

Siis tuo on minusta enemmän miesten tapa. Monesti on jo päätetty ajat sitten että haluaa erota, etitään valmiksi jo uusi nainen ja ilmoitetaan vasta sitten tyttöystävälle ettei halua jatkaa yhdessä oloa.

Naiset yrittää puhua paljon enemmän tunteistaan kuin miehet. Jos se ukko ei ole kiinnostunut kuuntelemaan, niin tottakai seuraavaksi mennään juttelemaan ystävän kanssa.
 
[QUOTE="vieras";28564966]Ja noin ison päätöksen pystyit tekemään tässä muutaman tunnin aikana? Otappa kuule ja anna itsellesi pikkasen aikaa miettiä asiaa, käy kylässä vaikka sellasessa perheessä jossa on pieniä lapsia, ja mieti että sinulle ei tällasta arkea tulla ikinä suomaan, arkesi on sitä että siihen kuuluu sinä ja vaimosi, työt ja harrastukset yms. ei lapsen naurua, kiukuttelua, onnistumisen hetkiä, syntymää, rippijuhlia, isi, minä rakastan sinua jne...[/QUOTE]

Ei aamuheräämisiä, sairasteluja, räkänokkia ja kakkavaippoja, jatkuvaa mekkalaa, väsymystä, jatkuvaa, jatkuvaa huolta ja pelkoa turvallisuudesta, ei teini-ikäisen kiukutteluja, huumepelkoja, aikuisesta kannettavaa huolta (parisuhteet, työ, opiskelu), ei jatkuvaa rahanmenoa jne.
Arkeen voi kuulua työn, vaimon ja harrastusten lisäksi myös ystävät, lemmikit, matkustelut. Ei se lapsettomuus ole mikään tuomio, joskin tietysti valinta, joka täytyy tehdä.
 
[QUOTE="vieras";28567612]Samaa olin tulossa kommentoimaan. Suhteessa ei ole mitään mahdollisuuksia, jos toinen jättää noin kylmästi. Anna naisen mennä ja etsi parempi-joka HALUAA lapsia kanssasi![/QUOTE]

Emme me ole tyhmiä. Tämä on vain kriisi ja minä en ainakaan aio luovuttaa. Totta kai tiedän että lapsiasia on iso päätös enkä aio painostaa vaimoani, kuten en aio tehdä hätiköityjä päätöksiä. Myönnän, että tapa, jolla vaimoni ilmaisi asian oli väärin minua kohtaan mutta toisaalta ymmärrän häntä. Hän on tulossa kotiin tänään, joten puhumme asiasta.
 
Ei aamuheräämisiä, sairasteluja, räkänokkia ja kakkavaippoja, jatkuvaa mekkalaa, väsymystä, jatkuvaa, jatkuvaa huolta ja pelkoa turvallisuudesta, ei teini-ikäisen kiukutteluja, huumepelkoja, aikuisesta kannettavaa huolta (parisuhteet, työ, opiskelu), ei jatkuvaa rahanmenoa jne.
Arkeen voi kuulua työn, vaimon ja harrastusten lisäksi myös ystävät, lemmikit, matkustelut. Ei se lapsettomuus ole mikään tuomio, joskin tietysti valinta, joka täytyy tehdä.

Se on ihan miten asian haluaa nähdä. Totta tuokin mitä sanot. Kuitenkin lapsen syntymän jälkeen mikään ei ole tuntunut yhtä tärkeältä kuin hänen kasvattamisensa ja hänestä huolen pitäminen. En aiemmin edes ajatellut kaipaavani lapsia mutta kun oma syntyi niin...

En väitä että kaikilla olisi näin, ja varmaan moni on onnellinen ilman lapsiakin, en sitä epäile. Sitä rakkautta omaan lapseensa kiukutteluineen ja huolineen kaikkineen ei silti käsitä ellei sitä itse koe. Ok, eivät kaikki pidä lapsista eikä siinä ole mitään pahaa. En minäkään mikään lapsirakas ole, mutta oman kohdalla tietty tapahtuu poikkeus.

Miksi kirjoitin tämän? En tiedä. Tuntuu vain että monen ajatukset lapsen kohdalla keskittyvät lähinnä siihen kakkavaippailuun ja yöheräilyyn sekä joka kestää tosiasiassa todella vähän aikaa. Kävithän sinä kyllä tuon horror-listasi jo aikuisikään asti, joo joo.
 
[QUOTE="vieras";28567366]Kun saat vaimon kiinni niin sopikaa, että etenette rauhassa asian kanssa. Vaimo on ehkä ehtinyt miettiä asiaa pitkään, mutta sulle tilanne on täysin uusi. Mitään päätöksiä ei kannata tehdä lyhyessä ajassa, kun ne kuitenkin vaikuttaa koko loppuelämään. Ero on turhan hätiköityä, mutta en menisi vielä lupaamaan sitä lapsetontakaan elämää jos sitä tavallaan olet toivonut.

Joku pariterapia voisi tehdä hyvää mikäli keskusteluyhteys ei oikein toimi (oletus jos tämmöset asiat selvitetään lappusilla), varsinkin jos päädyttä pysymään yhdessä.

Erikoista, ettei vaimo ole halunnut puhua sun kanssa asiasta vaan päättää sun puolestasi mitä haluat.. yhdessäoloa kannattaa miettiä siltäkin kantilta miten teidän suhde ylipäätään toimii - ei pelkästää tuon lisääntymishalun suhteen.[/QUOTE]

Näin jälkeenpäin mietittynä olen ollut vähän yli-innokas tämän lapsiasian kanssa. En ehkä ole huomioinut vaimoani ja hänen mielipiteitä tarpeeksi. Emme me "keskustele" papereiden välityksellä ja mielestäni kommunikoiminen onnistuu normaalistikin.
 
Otappa kuule ja anna itsellesi pikkasen aikaa miettiä asiaa, käy kylässä vaikka sellasessa perheessä jossa on pieniä lapsia, ja mieti että sinulle ei tällasta arkea tulla ikinä suomaan, arkesi on sitä että siihen kuuluu sinä ja vaimosi, työt ja harrastukset yms. ei lapsen naurua, kiukuttelua, onnistumisen hetkiä, syntymää, rippijuhlia, isi, minä rakastan sinua jne...
Heh. Mahtaakohan tämä kuvaus toimia odotetulla tavalla. Minä olen nimittäin ainakin erittäin kiitollinen siitä, ettei minulle koskaan suoda tällaista arkea. Se, että arkeeni kuuluu vain minun ja vaimoni harrastukset ja työ (ja mitä kaikkea keksimmekään tehdä) on aivan fantastinen juttu. Olen kyllä vieraillut pikkulapsiperheissä, enkä ole nähnyt mitään sellaista, mitä kaipaisin omaan elämääni.
 
Se on ihan miten asian haluaa nähdä. Totta tuokin mitä sanot. Kuitenkin lapsen syntymän jälkeen mikään ei ole tuntunut yhtä tärkeältä kuin hänen kasvattamisensa ja hänestä huolen pitäminen. En aiemmin edes ajatellut kaipaavani lapsia mutta kun oma syntyi niin...

En väitä että kaikilla olisi näin, ja varmaan moni on onnellinen ilman lapsiakin, en sitä epäile. Sitä rakkautta omaan lapseensa kiukutteluineen ja huolineen kaikkineen ei silti käsitä ellei sitä itse koe. Ok, eivät kaikki pidä lapsista eikä siinä ole mitään pahaa. En minäkään mikään lapsirakas ole, mutta oman kohdalla tietty tapahtuu poikkeus.

Miksi kirjoitin tämän? En tiedä. Tuntuu vain että monen ajatukset lapsen kohdalla keskittyvät lähinnä siihen kakkavaippailuun ja yöheräilyyn sekä joka kestää tosiasiassa todella vähän aikaa. Kävithän sinä kyllä tuon horror-listasi jo aikuisikään asti, joo joo.

Mutta entä jos niitä lapsia ei yksinkertaisesti halua? Harva ne jättää tekemättä kakkavaippojen takia, vaan siksi, että ei yksinkertaisesti tunne sitä halua saada lapsia. Toki osa näistäkin ihmisistä olisi varmasti ihan onnellisia, jos niitä lapsia saisi, mutta jos niitä ei halua, miksi ihmeessä niitä pitäisi tehdä? Niitä lapsia kun ei voi tehdä kokeillakseen, että onko se kivaa ja palauttaa sitten jos ei ollutkaan kivaa. Ja valitettavasti niitäkin vanhempia on, jotka ovat katuneet lasten tekoa. Jopa niitä vanhempia, jotka hylkäävät lapsensa, kun eivät vain jaksa sitä perhe-elämää. Eikö olisi parempi jättää ne lapset suosiolla tekemättä jos niitä ei halua, että vältytään näiltä kohtaloilta?
 
Heh. Mahtaakohan tämä kuvaus toimia odotetulla tavalla. Minä olen nimittäin ainakin erittäin kiitollinen siitä, ettei minulle koskaan suoda tällaista arkea. Se, että arkeeni kuuluu vain minun ja vaimoni harrastukset ja työ (ja mitä kaikkea keksimmekään tehdä) on aivan fantastinen juttu. Olen kyllä vieraillut pikkulapsiperheissä, enkä ole nähnyt mitään sellaista, mitä kaipaisin omaan elämääni.

Musta on niin ihana vierailla lapsiperheissä, mä tykkään lapsista oikein paljon. On ihana leikkiä lasten kanssa. Mutta on vielä ihanampaa tulla takaisin oman kodin rauhaan. On ihana istua sohvalle ja vain kuunnella sitä hiljaisuutta ja olla ihan rauhassa ilman, että kukaan häiritsee ja miettiä, että miten ihmeessä vanhemmat jaksaa pyörittää sitä lapsiperhearkea.
 

Yhteistyössä