P
per saukko
Vieras
Olemme olleet yhdessä melkein 15 vuotta joten ei luulisi heräävän kiinnostus. Taustana sen verran että alku ajoista vaimo kertoi ex-hoidostaan melkein puoli vuotta kun aloimme tapailla (heillä ei oikeastaan ollut muutakuin seksiä, 4-5 vuotta). Noh, tästä päästiin kun nykyinen vaimoni alkoi oikeasti kiinnostua minusta.
Nyt facebook aikana, hän kuitenkin etsi kaverin piiriinsä ja kysyin että "miksi?". Hän ei vastaa tähän vaan suuttuu että jos se poistetaan niin minäkin poistan kaikki naiset listoiltani (jotka ovat ainoastaan työkavereita tai vaimoni tuntemia tuttuja) joihin minulla ei ole ollut minkäänlaista suhdetta tai kiinnostusta (ja vaimoni tietää sen).
Muuten tässä ei olisi ongelmaa, mutta kun muistelin taaksepäin sitä hehkutusta ja nykyistä reaktiota, niin ei voi kuin alkaa epäillä sananlaskua "vanha suola janottaa".
Seksin, romantiikan, yms. kanssa meillä ei ole ongelmaa...tai siltä ainakaan ei ole tuntunut.
Olenko "turhan" nipo vai olenko oikeassa epäilyjeni suhteen?
Känniset sekoilut ymmärtää, muttakun tämä puuhastelu tapahtuu selvinpäin.