Vain äiti kelpaa...

[äiti mamma]

Kuuluuko tähän ikään (poika 5,5kk) vaihe, että vain mamma kelpaa. Jos isi laittaa vauvaa illalla nukkumaan niin huutohan siitä alkaa. Ja sitä kestää vaikka kuinka pitkää. Kun mamma saapuu paikalle niin poika rauhoittuu ja hymyilee jopa.

Jos isi laittaa yöllä tutin suuhun niin alkaa taas ihan kamala parku, eikä tuttia huoli. Kun minä menen ja laitan tutin vauvalle suuhun niin rauhoittuu ja se kelpaa.

Isi on aktiivisesti ollut vauvan hoidossa mukana; vaihtanut vaipat, kylvettänyt, syöttänyt kiinteitä, ulkoiluttanut ja nukuttanut. Ihan ekoista päivistä saakka. On hellä ja huolehtivainen isi.

Ihmetellään kovasti, että mikä tää tällainen vaihe on???

Entä kuinka tulisi toimia? Annanko pojan huutaa ja isän yrittää rauhoitella, vaiko menenkö väliin. Toisaalta silloin poika saa"tahtonsa läpi"?! Taitaa tulla omapäinen tästä kaverista (äitiinsä tullut siinä tapauksessa). Onko tässä iässä vielä näitä tahto asioita? Siis mitä tehdä?

 

[äiti mamma]

Voi elämän kevät!

Tää kone herjasi, että virheellinen nimimerkki ja lisäsin äiti mamman. No lähtipä kysymykset moneen kertaan. Anteeksi vaan!

 

[äiti mamma edelleen]

:attn: Eikö kellään tietoa, neuvoja, kokemuksia?

 

[tollompi]

Meillä oli ihan samanlaista monta kuukautta. Iltasyötöt ja muut yöhommelit hoitelin aina minä, koska imetin ja sillä tavoin nukutin muutenkin. Samanlaista rääkymistä mun perään se oli päivisinkin paljon ja kukaan isovanhemmista saati sitten vieraammista ei kelvannu.

Jossain 9 -10 kk:n tienoilla lopetti "vierastamisen" ja sen jälkeen on ollut ihan isän mussukka. Perusluonteelta on selkeesti "arka" ja vaatii pitemmän tuttavuuden asiaan kun asiaan, että uskaltaa mennä ja tehdä ja olla

Itse oon tyytyväinen, että kunnioitettiin vauvan tahtoo, koska nykyään on todellakin ihan erilainen ja suhde isään on loistava! Mun mielestä se vielä noin pienenä vaan kerää perusluottamusta.... nyt jo reippaasti yli vuoden ikäsenä vasta harjottelee tahtomista ja kiukuttelua

Se on vaan yks vaihe nopeesti muuttuvassa elämässä :hug:

 

[tollompi]

Sen verran vielä voisin lisätä, että muista ihmisistä -myös ihan läheisistä- on selkeesti paistanut läpi, että lellitty pikkuprinsessahan siitä tällasella meiningillä tulee Mutta sen verran kyllä itteeni tunnen, että varmasti ei turhaan lellitä ja paapota ( :kieh: ). Mun mielestä sitä perusluonnetta vaan pitää kunnioittaa, eikä automaattisesti jyrätä.

 

[jooo]

Jaaaa-aaaa... :/ Enpä tiedä mikä vaihe se noin pienellä on, mutta meillä on oikeastaan aina ollut vastaava tilanne. Isi saa tehdä mitä vaan ja se ei tahdo kelvata, vaikka kaikkensa yrittää. Muksu vieläpä heittäytyi 10kk vanhana oikein kunnolla äitiäiti-lapseksi. Kaikki neuvolantätejä myöten lohduttelivat, että se äidissä roikkumisvaihe menee ohi muutamassa kuukaudessa. Muksu on nyt 2½-vuotias ja edelleen sivuvaununa äidin kyljessä. En tiedä missä mentiin metsään :headwall: koska parempaa isää saa hakea. Äiti vaan nyt sattuu olemaan muksun mielestä se kaikkein paras.