V
vierailija
Vieras
Kertoo Yle. Suomalaisia työläisiä on lähes 90 000 vähemmän, ja pudotus alkoi vasta 2023 eli Marinin kaudella suomalaisten työllisyys ensin putosi 2020 koronapandemian aikana nousi hieman ja putosi vielä 2021 jonka jälkeen nousi ennalleen ja pysyi tasaisena kevääseen 2023, kunnes se putosi vajaalla 90 000 työllisellä.
Ulkomaalaisten työllisyys sen sijaan on kasvanut samassa ajassa noin 90 000 hengellä.
Eli OrpoPurra pyyhki 90 000 työllistä suomalaista pois työmarkkinoilta työttömiksi.
Yle: Yksi kuva näyttää: vain ulkomaalaisten työllisten määrä kasvaa, suomalaisten ei
yle.fi
"Työllisyyden kasvu viime vuosina on tullut lähes pelkästään ulkomaalaistaustaisista työntekijöistä. Suomalaisten työllisten määrä on vähentynyt."
Jutun grafiikka näyttää työllisten määrän muutoksen 2020-luvulla: suomalaiset: -89258 henkilöä, ulkomaalaiset: +89467 henkilöä.
Ulkomaalaisten työllisyys sen sijaan on kasvanut samassa ajassa noin 90 000 hengellä.
Eli OrpoPurra pyyhki 90 000 työllistä suomalaista pois työmarkkinoilta työttömiksi.
Yle: Yksi kuva näyttää: vain ulkomaalaisten työllisten määrä kasvaa, suomalaisten ei
Yksi kuva näyttää: vain ulkomaalaisten työllisten määrä kasvaa, suomalaisten ei
Työllisyyden kasvu viime vuosina on tullut lähes pelkästään ulkomaalaistaustaisista työntekijöistä. Suomalaisten työllisten määrä on vähentynyt.
Jutun grafiikka näyttää työllisten määrän muutoksen 2020-luvulla: suomalaiset: -89258 henkilöä, ulkomaalaiset: +89467 henkilöä.