Vain yksi suhde?

[Noela]

Näiden montako miestä -aiheiden jälkeen alkoi mietityttää:
Onko täällä muita, jotka elävät ensimmäisessä parisuhteessaan?

Olen seurustellut ainoastaan nykyisen kumppanini kanssa, ja hän on myös ainoa mies, johon olen koskaan ollut rakastunut. Tulevaisuutta en voi ennustaa, mutta vakaa tarkoitus on ettei muita miehiä koskaan tulekaan. Minulla oli toki ennen miestäni jokunen säätö, mutta se onkin enintä mitä niistä jutuista voi sanoa. En ole siis koskaan eronnut, en ole jättänyt enkä tullut jätetyksi. En tiedä millaista olisi elämä, arki tai rakkaus jonkun muun miehen kanssa. Tämä ei edes ole mikään liian kauan jatkunut teinisuhde - olen lähempänä kolmeakymmentä ja kohtasin mieheni viitisen vuotta sitten. Olin siis jo jonkin aikaa ehtinyt viettää itsenäistä elämää ennen mieheni tapaamista.

Niin - olenko jättänyt väliin jotain, mikä oleellisesti kuuluisi normaaliin kehitykseen ihmisenä? Vai onko minulla ainoastaan syytä olla onnellinen, että olen välttänyt nämä hankalat kuviot?

 

[Inhorealisti]

Vastahan jossain lehdessä julkaistiin tutkimus, jonka mukaan 2% sekä miehistä, että naisista ei ole yhtä ainoaa kumppania koko elinaikanaan. Olen varma, että asiaa häpeillään ja tosiasiassa heitä on paljon enemmän.

Etenkin vanhemmissa ikäluokissa oli varsin tavallista, että mentiin naimisiin sen ensimmäisen seurustelukumppanin kanssa. Varmaan heitä löytyy nykyisinkin. Minä tunnen useamman ikäisenikin.

Kaupungeissa asuvat nuoremmat ikäluokat vain luulevat, että kaikilla on suhteita roppakaupalla ja Ellejenkin lukeminen korostaa tätä uskomusta. En menisi väittämään että sen enempää kokoemusten vähyydellä kuin suurella määrälläkään välttämättä olisi merkitystä onnellisuuteen. Molemmissa näkökulmissa on puolensa.

 

[Rosa]

Minäkin elän ensimmäisessä -ja viimeisessä- parisuhteessani. Olihan niitä yläaste-""poikaystäviä"" muttei siis ainuttakaan oikeaa suhdetta ennen nykyistä. Tapasimme jo heti lukion ensimmäisellä viikolla eli 16-vuotiaana, nyt olemme 30 ja olleet naimisissa yo-kirjoituksista asti. Sen verran olen muiden elämää seuraillut että voin todeta, että satuinpas löytämään aarteen! Hyvin menee, mutta menköön!

 

[Minäkin!]

Tunnen myös monia jotka ovat samassa tilanteessa. Kaverini meni juuri naimisiin ensimmäisen (ainoan) poikaystävänsä kanssa, eikä kumpikaan ole koskaan seurustellut kenenkään toisen kasnsa. Itsekin tapasin pari vuotta sitten ensimmäisen kunnon suhteeni (deittailuja en laske) ja yhdessäasuminen on sujunut niin hyvin että tämä on ensimmäinen ja viimeinen parisuhteeni. Eli olen samaa mieltä, on monia muitakin.

 

[mies]

Noela, on sata kertaa helpompaa elää sen tutun ja turvallisen kanssa, kuin heittäytyä vapaille markkinoille, jossa saa kyllä seksiä, mutta ei sitten muuta.
Vanhempana on älyttömän korkea kynnys hyväksyä omapäistä aikuista vierelleen. Kukaan ei ole täydellinen, mutta pitkässä suhteessa oppii elämään toisen virheiden kanssa, lyhyessä suhteessa ne kaatavat suhteen.
Pitkä suhde on ainoa, jossa voidaan tehdä lapsia. he tarvitsevat kaksi rakastavaa aikuista vierelleen, muussa tapauksessa hekään eivät pysty pitkäjänteiseen suhteeseen aikuisena tai ainakin se on erittäin vaikeaa.

 

[Salla]

Täältä ilmoittautuu myös yhden seurustelusuhteen nainen. Olen 24-vuotias ja olen seurustellut avokin kanssa nyt yli 5 vuotta. Onhan minulla ollut ennen avokkia ns. seikkailuja eli yhden illan olen saattanut viettää jonkun kanssa suudellen ym. mutta pidemmälle en ole mennyt kuin ainoastaan oman mussukan kanssa. Joskus sitä mietityttää että mitähän ""menetän"" kun en ole ollut sängyssä kuin tämän yhden miekkosen kanssa, mutta sitten mietin että onpas elämässä tärkeämpiäkin asioita kuin muiden kikkelien kokeileminen. En ole sataprosenttisen varma että ollaanko tässä lopun ikää - sitä on mahdoton sanoa - mutta ainakin toistaiseksi menee niin hyvin että voin mielelläni jättää pois ajatukset muista miehistä.
If it ain't broke, don't fix it!

 

[mies]

Seksikokeilut ovat ovat oman heikon itsetunnon pönkittämistä. Joillekin on hivelevää, kun saavat muilta seksiä. Seksi on siinä sivuosassa, vaikka itse tekijätkään eivät sitä tajua. Jotkut ovat vain niin onnettomia, että heidän pitää tulla hyväksytyiksi ja heidän pitää näyttää itselleen, että he ovat jotakin. Vahvan ihmisen ei tarvitse liotella sukuelimiään toisen kanssa, hän saa eläänsä voiman aivan muualta ilman syyllisyydentuntoja.

 

[Minä]

Oletkohan mun vaimo?

 

[helli]

Toivon, että nimimerkki ""mies"" olisi oikeassa.

Itselläni on takana vuosien seurustelusuhde joka eteni avoliittoon saakka. Sen lisäksi minulla on muutama yhdenyön juttu ja semmoista.

Nykyiselle poikakaverilleni olen ensimmäinen. Hän ei ole seurustellut muiden kanssa, ei hetkeäkään. Hän ei ole myöskään harrastanut seksiä muiden kanssa. Olemme seurustelleet vuosia ja molemmat haluaisivat tämän olevan ""se juttu"".

Pelkään että hän haluaa joskus vielä kokea jotain muuta. Hän väittää ettei halua, että minussa on riittävästi. Itse en olisi ikinä voinut elää vain yhden kanssa, kokeilematta seksiä ja seurustelua muidenkin kanssa. Minusta ei olisi ollut siihen. Tiedän että asia olisi kalvanut minua ja syönyt suhteen pilalle. Ja se taitaa olla todella yleistä että niin käy - ainakin teini-iässä aloitetuille suhteille. Haluaa nähdä muutakin.

Poikakaverini on kuitenkin ehtinyt elää itsekseen, vaikkakaan ei ole hankkinut kokemuksia naisten kanssa. En alkanut olla hänen kanssaan teininä vaan reilusti yli kahdenkymmenen. Riittääkö joillekin todellakin vain se yksi? Eikö yhtään uteliaisuus iske että mitä se olisi muiden kanssa?

Itse olen oppivuoteni elänyt ja tiedän mikä on tärkeää ja millä ei ole niin väliä. Tiedän että haluan olla tämän ihmisen kanssa, mutta mistä hän tietää että haluaa olla kanssani kun ei ole muita kokeillut?

No, ainakin minä sovin kategoriaan, josta nimimerkki ""mies"" puhuu, joten kaipa hän sitten on oikeassa. Ehkä poikakaverini sitten on vahva ja omanarvontuntoinen eikä siksi tarvitse seksikokemuksia muiden kanssa.

 

[hilja]

Olen myös lähemmäs 3-kymppinen. Tapasin nykyisen mieheni reilut 5 vuotta sitten. Kumpikaan meistä ei ole koskaan seurustellut kenenkään muun kanssa. Ei ole ollut muita seksi- eikä edes suutelukumppaneita. Asuimme molemmat omillamme jonkin aikaa ennen seurustelua ja yhteenmuuttoa.

Olemme suhteeseemme tyytyväisiä. Olen onnellinen, rakastan ja minua rakastetaan. Silti mietin joskus, että miten voin tietää olevani ns. hyvässä parisuhteessa. Ei ole nimittäin mitään mihin verrata. Tunnen kuitenkin oloni hyväksi ja turvalliseksi. Joten ei kai tässä mitään vikaakaan sitten ole? =)

Myös minä olen miettinyt sitä, että onko jotain ihmisenä kasvamisen kannalta oleellista jäänyt minulta kokematta. Sydänsurut, jättäminen, jätetyksi tuleminen jne. Kostautuuko tämä kokemattomuus jossain vaiheessa, tuleeko tarve vilkuilla sinne aidan toiselle puolelle? Sitä ei voi etukäteen tietää. Se riski on kai vaan uskallettava ottaa.

 

[mies]

Niin kuin itse huomaatte, te itse epäilette. Ei pettäminen tule kokeilun halusta. Voisimme kirjoittaa kirjan, miten pettäjä puolustelee tekojaan; syyt ovat aivan naurettavia. Pettämiseen tarvitaan epärehellinen luonne. Hellin ei tarvitse olla huolissaan miehestä, minä pidän huomattavasti potentiaalisempana pettäjänä ihmistä, joka on sen pystynyt kerran tekemään katumatta. Rehellinen ihminen ei voi mitenkään loukata toista pettämällä ja kynnys pettää on erittäin suuri.