Nyt on muutamat kerrat puhuttu ja aina on miehen puheissa ollut että haluaa miettiä asioita itsekseen. Pikkuhiljaa olen alkanut huomioimaan merkkejä toisesta naisesta: kännykkä kulkee koko ajan mukana, puhelut kuulomatkan ulottumattomissa, ihmeellisiä menoja yms. En tiedä onko tuo luulottelua, mutta yksi mahdollisuus kuitenkin.
Kosketukset selkeästi etoivat häntä, joten lopetin ne. Maanantaina sitten käytiin parisuhdeterapeutilla ja siellä terapeuttikin ihmetteli hänen haluaan ottaa etäisyyttä, kun läheisyys on ongelmana. Totesi vielä että mies toimii kuten murkkuikäiset, mikään mitä sanotaan ei kelpaa. Nämä toteamukset hän sanoi kyllä hyvin hienovaraisesti ja tilaisuus itsessäänkin oli sellainen johon kumpikin olimme tyytyväisiä.
Minulta kuitenkin ns. loppui pinna. En enää kestänyt ajatella että hän edelleen miettisi kotona ja kun tulin kotiin, niin soitin miehelleni josko menisi muualle yöksi ja hakisi seuraavana päivänä tavaransa kun olen töissä. Sanoin etten aio ottaa häneen mitään yhteyttä, vaan miettiköön rauhassa ja ottakoon sitten itse yhteyttä kun tietää mitä tahtoo.
Olen kuitenkin alkanut tässä miettimään, että ottaisinko edes takaisin jos olisi tulossa. Mitä minä teen miehellä jonka pitää miettiä rakastaako minua, eiköhän sen jo tiedä miettimättäkin. Tosiasiassa miettii sitä onko valmis luopumaan puolesta omaisuudesta, josta velkojen jälkeen ei kummallekaan jää tarpeeksi jotta elintaso voitaisiin säilyttää. Tai sitten kokeilee toimiiko suhde jonkun toisen kanssa ja pitää jalkaa oven välissä jollei toimi.
Sen verran minussa löytyy ylpeyttä ja itseni arvostusta etten aio yhteyttä ottaa ja jos hän ilmoittaa palaavansa niin sanon ettei vielä tarvitse tulla, koska minäkin haluan miettiä asioita.
